VI. Sången.

Ankomst tili den andra porten, der _Toivotar_ (Hoppets och

Önskningarnes gudinna) anträffas. Samtal med henne. Genom Sångens

allmakt lyckas det Väinämöinen omsider att äfven öppna denna port.

Han emottages innanföre af _Onnetar_ (Lyckans gudinna). Samtalar med

henne.

Tuolla tuli portti toinen,

Varsin vähäinen veräjä,

Pirun silmee pikkuisampi,

Kieltä kärpän kiehkarampi.

Pihtipuolin piika seisoi,

Makais polvillaan poloinen,

Kyynisillään kynnyksellä;

Käsi käteen liitettynnä,

Sormet sormihin sovitut,

Rukoili että runoili. 10

"Mitäs itket piikuueini,

Mitäs vaimoinen valitat?

Itketkös sä piikuuttaisi,

Valittanek vaimouttaisi,

Vaikos sulhaistais suruilet,

Kujertelet kullaistaisi?"

"Enkä itke piikuuttaini,

Valittelek vaimouttaini;

Enkä sulhaista suruilek,

Kujertele kullastaini. 20

Ovehen avattuahan,

Veräjän levittyähän,

Soisin pihaan peäseväni,

Kartanoon laskettavani.

Joma outin tuon ikäni,

Elin-aikani kokotin;

Vuosikauvet, vuorokauvet

Olen outtanut ovella

Käyvän toivoini toeksi,

Mieleksi minunkin mieli. 30

Ovi aina aukeneepi,

Toiset tuohon tunkeksehen

Ajaksen väki-pakolla;

Muihen on vuuessa vuoro,

Voan ei millonkaan minunpä."

"Kukas olet kultueini,

Kennen kantama katala?

Ootkos kateilta kaheltu,

Syvän-kuussa synnytelty?

Luotu muihen luonnollisten 40

Tavalla, vaiko tavatoin?"

Vastais tyttö _Toivohotar_:

"Olen neito nuorimmainen

Siskoista yhen emoisen,

Yhen vaimon soatuvista.

Meitä eroitti elämät,

Päivät päivihin välitti

Sisär toinen jo sisällen

Lassa piennä laskettunna.

_Onnetar_ on onnellinen, 50

Lyhyt-tukka lykyllinen. -- -- --"

Tämän kurjan kuoltuahan,

Piikoa puhuttuahan,

Ukko vanha Väinämöinen

Soitti somast kanteletta

Sormilla soluisevilla,

Kynsillä kykenevillä;

Pani paraita sanojaan,

Vanhoja valittuneita,

Vihannaita virren-päitä, 60

Lauluin lauhkeita neniä.

Eipä veräjät venynnä,

Sulkua suurentanunna;

Lauloi lemmon laulamia,

Runon hiijen ruikkaamia,

Luonnon kaiken luotumia,

Taivahan takoilemia.

Taivaan valta jo vapisi,

Räyskähtipä ilman räysteet,

Ilman pohjat ponnistuivat, 70

Reunat pohjolan repäysi;

Eipä pielekset pitännä,

Eikä kantanna kamarat;

Oven-paulat aukenivat,

Konstit vanhat vaikenivat.

Mäntiin toisehen pihaani,

Kussa kuullut kuleksivat,

Miehet vainoot vaelsivat,

Urot autuat asuuvat.

Portistapa tultuammo 80

_Onnetar_ ovella seisoi,

Vaimo portin vartianna;

Lykyhytti lykkyämme,

Tervehytti tultuamme.

Tunteissaan tuon Väinämöisen

Piika pikainen kysvypi:

"Mikä mies? Mikä kasakka

Käypi vanhan vartalolla,

Vieretyksin Väinämöisen,

Parissa parahan miehen? 90

Ei ouk tänne lasten tulla,

Eikä poikiin pyrkimistä,

Laskettanek maito-suuta."

Vastais vanha Väinämöinen

"Vesastapa puu viruupi,

Kasvaa tammi taimestakin;

Sikiöstä mun sukuni

Kasvaa soitto-sankaria,

Muitaik runon-muikaria;

Verestä minun venyypi 100

Kanteleen koputtajoita,

Sarven soman soittajoita.

Orahassa laihon alku,

Pojassa miehen mukaman."

Neito nuori notkistihin

Vastattua Väinämöisen,

Kuultuaan hänen puheensa

Kainohutti kasvojansa,

Punahutti poskeitansa;

Täytyipä tuohon tytyä. 110

Vaikeni sillä sanalla.

Otti oksan onnen puusta,

Lehmuksesta lehvän taitto;

Sillä lahjais Laulajamme,

Mielytti meijät molemmat,

Laittopa sanat talohon,

Ilolaan ihanat postit,

Tulosta tuon Väinämöisen,

Kuljuksista kuullun miehen.

Runola · 第 10 / 24 题