I Luku.

Vihamieliset tähdet varjostavat toisensa kuoleman kartanolla.

Piirityksen neljäntenä päivänä ja lyötyään takasin noitten miltei

voittamattomien muurien turviin Orsinin ruhtinaan johtamat ylimysten

sotavoimat, senaattori palasi telttiinsä, missä Roomasta saapuneet

viestit odottivat häntä. Hän vilkasi ne hät'hätää lävitse; mutta

jokainen sisälsi uutisia, jotka kauemmin olisivat viivyttäneet

vaaroihin tottumattomamman miehen silmää. Yksi kertoi että Albornoz,

jonka siunaus oli vahvistanut hänet senaattorin arvoon, oli erityisen

suosiollisesti ottanut vastaan Orsinein ja Colonnain lähettiläät.

Hän tiesi että kardinaali, jonka tuumat liittivät hänet Rooman

patriiceihin, toivoi hänen kukistumistaan, mutta hän ei peljännyt

Albornozta; kenties hän sisimmässä sydämessään odotti että paavin

legaatti ryhtyisi johonkin julkiseen väkivaltaisuuteen, joka

vieroittaisi hänet kokonaan kansasta.

Vielä sai hän tietää senkin, että hänen lyhyenä poissaolo-aikanaan

Pandulfo di Guido oli kahdesti puhutellut kansaa, ei senaattorin

hyväksi, vaan surkeasti valittaen Rooman kaupan lamausta sen

rikkaampien ylimysten poistumisen seurauksena.

"Sen takia hän siis on luopunut minusta", sanoi Rienzi itsekseen.

"Pitäköön varansa!"

Sitä seuraavat tiedot koskivat häneen syvästi. Walter de Montreal oli

julkisesti saapunut Roomaan. Tuo tunnoton rosvo, jonka ryöstösaalista

kaikki Europan pankit olivat väärällään -- jonka Komppania oli

kuninkaan armeija -- jonka äärettömän, perus-aatteettoman kunnianhimon

hän hyvästi tunsi -- jonka veljet olivat hänen leirissään petoksesta jo

enemmän kuin epäiltyinä: -- Walter de Montreal oli Roomassa!

Senaattori joutui aivan suunniltaan tuosta uudesta vaarasta; sitten hän

virkkoi hampaitaan kiristellen:

"Olet leijonan luolassa, tiikeri!" Hetken perästä hän jatkoi: "Yksi

harha-askel, Walter de Montreal, eikä Suuren Komppanian luustoiset

kourat sua tempaa helvetistä! Mutta mitä minä voin tehdä! Palatako

Roomaan -- Montrealen tuumat eivät ole ilmi -- ei mitään syytöstä häntä

vastassa! Minkä verukkeen nojalla minä saatan luopua piirityksestä?

Palestrinan jättäminen on ylimysten voittoriemu -- Adrianin

hylkääminen, asiani alennus. Joka hetki, jonka olen poissa Roomasta,

hautoo petosta ja vaaraa. Pandulfo, Albornoz, Montreal -- kaikki

työskentelevät vastaani. Nyt tarkka ja luotettava urkkija liikkeelle --

aivan niin, tulipa mieleeni -- Villani! Hei, Angelo Villani!"

Nuori kamaripalvelija ilmaantui.

"Luulenpa", sanoi Rienzi, "usein kuulleeni että olet orpo?"

"Olen, herrani: vanha augustinolainen nunna, joka hoiti lapsuuttani,

kertoi minulle monet kerrat että vanhempani ovat kuolleet. Molemmat he

olivat jalosukuisia, herrani; mutta minä olen häpeän lapsi. Ja minä

usein puhun ja aina ajattelen sitä, muistuttaakseni Angelo Villanille,

että hänen on voittaminen nimi itse."

"Nuori mies, palvele minua niinkuin olet palvellut, niin, jos elän,

sinun ei tarvitse kutsua itseäsi orvoksi. Kuule minua! Tarvitsen

ystävän -- Rooman senaattori tarvitsee ystävän -- vain yhden ystävän --

armias Jumala! vain yhden ainoan!"

Angelo lankesi polvelleen ja suuteli herransa viittaa.

"Sanokaa palvelijan. Olen liian halpa Rienzin ystäväksi."

"Liian halpa! -- Jumalan edessä ei mikään ole halpa, ellei katala

sielu ylhäisten arvonimien alla. Minulle, poikani, on olemassa vaan

yksi aateluus ja Luonto kirjoittaa sen valtakirjan. Niin, kuulethan

joka päivä noitten provencelaisten veljestä Walter de Montrealesta --

suurten rosvojen suuresta päälliköstä."

"Kyllä, herrani, ja olen nähnyt hänen."

"Hyvä, hän on Roomassa. Vain jokin rohkea tuuma -- jokin kannatettu

ja tarkoin suunniteltu konnankoukku on saattanut saada tuon rosvon

julkisesti saapumaan Italian kaupunkiin, jonka aluetta hän muutama

kuukausi sitten raivasi tulella ja miekalla. Mutta hänen veljensä

ovat lainanneet minulle rahaa -- ovat olleet apuna palatessani, --

omissa tarkotuksissaan tosin, mutta minun näennäinen riippuvaisuuteni

suo heille tosi vallan. Nuot Pohjolan miekkamiehet leikkaisivat

kurkkuni poikki, jos Suuri Kapteeni käskisi. Hän toimii otaksumansa

heikkouteni varalta. Minä tunnen hänen vanhastaan. Epäilen -- luen

hänen aikeensa, mutta en voi niitä todistaa. Todistuskappaleitta

en voi jättää Palestrinaa, en lähteä syyttämään enkä kiiniottamaan

häntä. Sinä olet älykäs, ajatteleva, terävä -- lähtisitkös Roomaan? --

pitämään öin päivin varalla hänen toimiaan -- ottamaan selkoa, käykö

hänen luonaan Albornozen tai ylimysten lähettiä, onko hän Pandulfo di

Guidon kanssa keskusteluissa -- lyhyesti, vartioimaan hänen asuntoaan

yöt päivät. Hän ei pidä salakähmästä, tehtäväsi on vähemmän vaikea kuin

miltä se näyttää. Ilmoita Signoralle kaikki, mitä saat tietää. Toimita

tietoihini uutisesi joka päivä. Tahdotko ottaa tuon tehtäväksesi?"

"Kyllä, herrani."

"Heti sitten ratsun selkään! -- ja muista että paitsi sydämeni puolisoa

minulla ei ole Roomassa ainoatakaan uskottua."

Rienzi: Rooman viimeinen tribuuni · 第 85 / 92 题