Vihamieliset tähdet varjostavat toisensa kuoleman kartanolla.
Piirityksen neljäntenä päivänä ja lyötyään takasin noitten miltei
voittamattomien muurien turviin Orsinin ruhtinaan johtamat ylimysten
sotavoimat, senaattori palasi telttiinsä, missä Roomasta saapuneet
viestit odottivat häntä. Hän vilkasi ne hät'hätää lävitse; mutta
jokainen sisälsi uutisia, jotka kauemmin olisivat viivyttäneet
vaaroihin tottumattomamman miehen silmää. Yksi kertoi että Albornoz,
jonka siunaus oli vahvistanut hänet senaattorin arvoon, oli erityisen
suosiollisesti ottanut vastaan Orsinein ja Colonnain lähettiläät.
Hän tiesi että kardinaali, jonka tuumat liittivät hänet Rooman
patriiceihin, toivoi hänen kukistumistaan, mutta hän ei peljännyt
Albornozta; kenties hän sisimmässä sydämessään odotti että paavin
legaatti ryhtyisi johonkin julkiseen väkivaltaisuuteen, joka
vieroittaisi hänet kokonaan kansasta.
Vielä sai hän tietää senkin, että hänen lyhyenä poissaolo-aikanaan
Pandulfo di Guido oli kahdesti puhutellut kansaa, ei senaattorin
hyväksi, vaan surkeasti valittaen Rooman kaupan lamausta sen
rikkaampien ylimysten poistumisen seurauksena.
"Sen takia hän siis on luopunut minusta", sanoi Rienzi itsekseen.
"Pitäköön varansa!"
Sitä seuraavat tiedot koskivat häneen syvästi. Walter de Montreal oli
julkisesti saapunut Roomaan. Tuo tunnoton rosvo, jonka ryöstösaalista
kaikki Europan pankit olivat väärällään -- jonka Komppania oli
kuninkaan armeija -- jonka äärettömän, perus-aatteettoman kunnianhimon
hän hyvästi tunsi -- jonka veljet olivat hänen leirissään petoksesta jo
enemmän kuin epäiltyinä: -- Walter de Montreal oli Roomassa!
Senaattori joutui aivan suunniltaan tuosta uudesta vaarasta; sitten hän
virkkoi hampaitaan kiristellen:
"Olet leijonan luolassa, tiikeri!" Hetken perästä hän jatkoi: "Yksi
harha-askel, Walter de Montreal, eikä Suuren Komppanian luustoiset
kourat sua tempaa helvetistä! Mutta mitä minä voin tehdä! Palatako
Roomaan -- Montrealen tuumat eivät ole ilmi -- ei mitään syytöstä häntä
vastassa! Minkä verukkeen nojalla minä saatan luopua piirityksestä?
Palestrinan jättäminen on ylimysten voittoriemu -- Adrianin
hylkääminen, asiani alennus. Joka hetki, jonka olen poissa Roomasta,
hautoo petosta ja vaaraa. Pandulfo, Albornoz, Montreal -- kaikki
työskentelevät vastaani. Nyt tarkka ja luotettava urkkija liikkeelle --
aivan niin, tulipa mieleeni -- Villani! Hei, Angelo Villani!"
Nuori kamaripalvelija ilmaantui.
"Luulenpa", sanoi Rienzi, "usein kuulleeni että olet orpo?"
"Olen, herrani: vanha augustinolainen nunna, joka hoiti lapsuuttani,
kertoi minulle monet kerrat että vanhempani ovat kuolleet. Molemmat he
olivat jalosukuisia, herrani; mutta minä olen häpeän lapsi. Ja minä
usein puhun ja aina ajattelen sitä, muistuttaakseni Angelo Villanille,
että hänen on voittaminen nimi itse."
"Nuori mies, palvele minua niinkuin olet palvellut, niin, jos elän,
sinun ei tarvitse kutsua itseäsi orvoksi. Kuule minua! Tarvitsen
ystävän -- Rooman senaattori tarvitsee ystävän -- vain yhden ystävän --
armias Jumala! vain yhden ainoan!"
Angelo lankesi polvelleen ja suuteli herransa viittaa.
"Sanokaa palvelijan. Olen liian halpa Rienzin ystäväksi."
"Liian halpa! -- Jumalan edessä ei mikään ole halpa, ellei katala
sielu ylhäisten arvonimien alla. Minulle, poikani, on olemassa vaan
yksi aateluus ja Luonto kirjoittaa sen valtakirjan. Niin, kuulethan
joka päivä noitten provencelaisten veljestä Walter de Montrealesta --
suurten rosvojen suuresta päälliköstä."
"Kyllä, herrani, ja olen nähnyt hänen."
"Hyvä, hän on Roomassa. Vain jokin rohkea tuuma -- jokin kannatettu
ja tarkoin suunniteltu konnankoukku on saattanut saada tuon rosvon
julkisesti saapumaan Italian kaupunkiin, jonka aluetta hän muutama
kuukausi sitten raivasi tulella ja miekalla. Mutta hänen veljensä
ovat lainanneet minulle rahaa -- ovat olleet apuna palatessani, --
omissa tarkotuksissaan tosin, mutta minun näennäinen riippuvaisuuteni
suo heille tosi vallan. Nuot Pohjolan miekkamiehet leikkaisivat
kurkkuni poikki, jos Suuri Kapteeni käskisi. Hän toimii otaksumansa
heikkouteni varalta. Minä tunnen hänen vanhastaan. Epäilen -- luen
hänen aikeensa, mutta en voi niitä todistaa. Todistuskappaleitta
en voi jättää Palestrinaa, en lähteä syyttämään enkä kiiniottamaan
häntä. Sinä olet älykäs, ajatteleva, terävä -- lähtisitkös Roomaan? --
pitämään öin päivin varalla hänen toimiaan -- ottamaan selkoa, käykö
hänen luonaan Albornozen tai ylimysten lähettiä, onko hän Pandulfo di
Guidon kanssa keskusteluissa -- lyhyesti, vartioimaan hänen asuntoaan
yöt päivät. Hän ei pidä salakähmästä, tehtäväsi on vähemmän vaikea kuin
miltä se näyttää. Ilmoita Signoralle kaikki, mitä saat tietää. Toimita
tietoihini uutisesi joka päivä. Tahdotko ottaa tuon tehtäväksesi?"
"Kyllä, herrani."
"Heti sitten ratsun selkään! -- ja muista että paitsi sydämeni puolisoa
minulla ei ole Roomassa ainoatakaan uskottua."