Nyt sääli on vainajia,
jotk' eivät keväässä elää saa,
ei päivänpaahteessa lämmitellä,
kun kukkia täynnä on ihana maa.
Mut ehkä kuollehet kuiskivat
kevätkukille sanoja, joita
ei tajua elossa oleva kenkään.
Näet enemmän vainajat tietää kuin toiset.
Kenties alasmenossa auringon he
syvemmästi riemuiten konsaan kuin me
viel' liikkuvat varjossa illan
ajatellen salaisuutta vain,
mi yksin on tiedossa vainajain.