_Legenda_
Ajanvietteeks Jahve taivaassaan
teki kruunuja valtiaille maan.
Ei luomakuntaansa oivallista,
jonk' oli niin hyväks hän havainnut,
hän kaitsemasta luopunut.
Siin' ain' oli jotain parsimista:
monet saumat hiukan heikoiks jäivät,
kun oli niin kiireiset luomispäivät.
Yli sabbatin kun sai levänneheksi,
hän aina jotain uuttakin keksi.
Niin nytkin hän ylhäällä taivaassaan
teki kruunuja valtiaille maan.
Hän takoi kullasta renkahan,
ja kiven toistaan kirkkaamman --
on niitä Jahvella tukuttain --
hän siihen upotti rinnakkain:
mikä sisälsi viisautta syvää,
mikä tahtoa vilpitöntä, hyvää,
mikä hehkui oikeuden tulta.
Niin loistivat kirkkaasti kivet ja kulta.
Mutta tuskin sai kruunun hän käsistään,
kun ryhtyi toista jo miettimään.
Pian keksikin Jahve jo aiheen toisen
ja siekalehen aikamoisen
hän päättävästi hameestaan
pois leikkas ja tilkusta muovaamaan
hän ryhtyi suippolakkia somaa --
ja taas hyväks katsoi hän työtään omaa!
Lakin kirjaeli kaunihisti
ja suippoon pienen ristin pisti.
Oli siinä totta tosiaan
taas kruunua valtiaille maan!
Jo syntyi kruunu kolmaskin --
teki Jahve sen lehvistä laakerin.
Oli sillekin oma loistonsa suotu,
oli iät se viheriöimään luotu.
Niin muisti hän orjantappuran,
sekin kasvoi lehdossa taivahan.
Se oli niin väkevä kasvussaan,
se oli niin totinen hehkussaan.
Sen taittoi, ja siitä neljännen
teki Jahve kruununsa taivaisen.
Siin' olivat nyt kruunut maan.
Oli Jahve ne luonut voimastaan
ja itsestänsä jotakin
oli antanut niihin kuhunkin.
Tuli samassa Saatana Jahven luoksi --
hän usein naapurissa juoksi --
ja puhellen siinä iltaa vietti
ja salaa koukkujansa mietti.
Hänen silmänsä kääntyi kruunuja kohti,
niin viettelevästi ne loisti ja hohti.
(Ei vapaa oo Pirukaan kiusauksista!)
»Tuoss' on jotain mullakin sanomista»,
niin mietti ja hautoi mielessään
ja istui ja vartoi hetkeään.
Pikalähetti siivekäs taivahan
toi samalla Jahvelle sanoman.
Ja kun Jahve poistui hetkiseksi,
niin kohta Piru jo elkeet keksi.
Heti kulta helmensä kalleimman
sai jättää haltuun Saatanan,
ja sijaan aivan kaunihisti
Piru taskusta lasinpalan pisti.
Ja suippolakkikin ristineen
sai Pirulta pienen lisäkkeen:
hän tilkkusella viitastaan
sen reunat harsi nopeaan.
ja alle laakerinlehvien
hän kätki narrin tiukusen.
Miten luonnisti kaikki sievään ja somaan!
Oli Pirukin mieltynyt työhönsä omaan.
Mutta kesken jäi toimet Lusiferin,
tuli samassa Jahve takaisin.
Piru toivotti Jahvelle hyvää yötä
ja kiukkuili kesken jäänyttä työtä.
Maan valtiaille kruunujansa
teki Jahve näin kerran taivaassansa,
mut yksin orjantappuraan
ei päässyt Piru sormellaan.