jollakin keinolla päässyt linnaan takaisin. Kumminkaan ei sowi seuraawa
juttu hänestä mihinkään muuhun paikkaan. Myhrberg oli piirityksen
aikana kerta Jadwier'n käskystä käynyt Reschid paschan puheilla; hänen
oli pitänyt olla antaumus=ehtoja hierowinansa, mutta todentodella
tahdottiin sillä waan nukuttaa Turkkilaisten walppautta ja peittää
erästä aiottua ulosrynnäkköä. Petoksen sitten hawaittuansa oli pascha
tulistunut kowaan wimmaan ja waati nyt, kun linna todella antautui,
Myhrberg'iä käsihinsä. Mikäs siinä pulassa nyt oli tehtäwä? Eihän toki
ollut mahdollista antaa kumppalia warman ja tuskallisen kuoleman
alaiseksi; ei myös ollut mahdollista wiedä häntä Turkkilaisten nähden
pois linnasta! Keksittiinpä kuitenkin wiimein, kun keksittiinkin, hywä
keino. Myhrberg kätkettiin tyhjään wiinitynnyriin ja nostettiin kuorman
päälle; Turkkilaisille annettiin se wastaus, että hän jo oli heidän
luodeistaan saanut surmansa. Uloskuljettaessa tuli linnaan päin
marssiwa wihollis=rykmentti wastaan; Turkkilaiset, päästäkseen
kiireemmin eteen päin, kumosiwat kuormat tienwiereen. Silloin wierähti
Myrrberg'in tynuyri niin onnettomasti, että hän jäi päälaelleen
seisomaan! Tässä epämukawassa tilassa täytyi hänen olla jokseenkin
pitkä aika, siksi kun, Turkkilaisten päästyä ohitse, jälleen ruwettiin
nostamaan kuormia. Hän oli silloin jo pyörtynyt tunnottomaksi ja olisi
warmaan pian kuollut, jos ei apua olisi tullut hywään aikaan. Tätä
juttua kertoessaan oli Myhrberg'illä wielä tapana siihen lisätä toinen
wielä kummempi. Hän sanoi Pariisissa, ennen lähtöänsä tähän sotaan,
käyneensä erään siihen aikaan kuuluisan ennustajan luona, lystin wuoksi
kohtaloansa kuulustellakseen. Akka oli, hänen kätensä piirteitä
tutkittuaan, silloin ennustanut että hän pian oli joutuwa suureen
hengen waaraan, waan pelastuwa siitä pitkää aikaa päälaellaan
seisomalla. "Johan siitä yksinkin woi saada surmansa ilman mitään
muitta apukeinoitta!" oli Myhrberg siitä nauraen silloin wirkkanut.
[Tämän, samoin kuin kissajutunkin, asetti niiden kertoja Missolonghiin;
mutta kun Missolonghi ei koskaan antautunut sowinnolla, eikä myös M.
tiettäwästi ollut missään muualla piiritettynä, niin näkyy selwästi
näiden tapausten tanteren olleen täällä.]
Kesä 1827, sen perästä kun Atheenan Akropoliskin oli antautunut, näytti
tuowan Kreikan nuorelle wapaudelle wiimeisen surman=iskun. Koko Hellas
eli Pohjois=Kreikka oli nyt Turkkilaisten wallassa; Moreassa Ibrahim
pascha Egyptiläisineen yhä wielä häwitteli, uhaten saattaa sitä aiwan
asukkaattomaksi, puuttomaksikin erämaaksi. [Egyptiläiset hakkaeliwat
öljypuistojakin maahan joka paikassa.] Kreikkalaiset wastusteliwat
häntä wielä, mutta heikonneilla woimilla, hakien wuoristosta
turwapaikkoja.
Luultawasti kuuluu tähän aikaan tämä juttu. Kreikkalaisten ratsuwäki
oli eräässä kahakassa joutunut tappiolle ja hajalleen; jokainen pyrki
pakoon mitä teitä sattumus häntä johdatti menemään. Myhrberg, näin
ypö=yksinään ratsastaessaan, joutui suuren suon reunalle. Siitä oli
hänen yli mentäwä, sillä kiertämään yrittäessä olisi hän warmaan
sattunut perään=ajawien wihollisten käsiin. Mutta eipä kahlaaminenkaan,
sen hän sangen pian hawaitsi, ollut paljoa wähemmin waarallinen. Joka
askeleella upposi hewonen niin sywälle, että waan töin tuskin sai
jalkansa lietteestä ylös nostetuksi. Yht'=äkkiä, kun Myhrberg päätänsä
kerran korotti, oli Turkkilainen ratsumies edessä, samassa suossa
kömpimässä. Oman matkansa waiwoihin kokonaan kiintyneenä ei Myhrberg
ollutkaan wihollisen tuloa huomannut. Leimauksen nopeudella tempaisi
hän kuitenkin pistolin wyöstään ja laukaisi -- mutta kiireissä
lähetetty luoti menikin, niin kuin on tapa sanoa, männikköön. Samassa
suhahti Turkkilaisen sapeli Myhrberg'in kaulan siwuitse, sekin
yht'hywin wahinkoa tekemättä, sillä hewosen äkillinen uppoominen oli
wihollisen siwalluksen suunnastaan poikkeuttanut. Sen enempää ei
taistelua enää jatkettukaan; luultawasti arweliwat molemmat itsellään
ilmankin olewan tarpeeksi waiwaa ja waaraa suossa kulkemisessa. Aiwan
eheänäpä ei ollut Myhrberg kuitenkaan päässyt tästä. Sillä koska hän,
suon toiselle reunalle wihdoin saawuttuaan, tahtoi hiukan karaista
uupuneita woimiansa ja tawoitti ewäs=säkkiään -- tapasikin käsi tyhjää
waan. Turkkilaisen sapeli oli näet leikannut poikki nuoran, jolla säkki
oli satulaan kiinnitetty. "Mulla ei ollut tosin siinä muuta kuin
wähäisen kuiwia riisisurwimia (kryynejä)", lisäsi Myrberg tätä
kertoessaan, "ja se tappio saattaa teistä näyttää sangen
wähäpätöiseltä. Mutta koetelkaapas, hywät herrat, olla pari päiwää
ilman hiukkasen einettä, niinkuin minä sitten sain olla, ennen kuin
taas ystäwiin yhdyin, niin kylläpä tekin käsittänette että minä melkein
yhtä mielelläni olisi suonut kaulani kuin sen nuoran poikkileikatuksi!"
Epäilemättä tähän samaan aikaan sopii wielä toinenkin kertomus.
Taistelun hirmut eiwät olleet täälläkään enempää kuin muissa sodissa
saattaneet kaikkia lempeämpiä tunteita tukehduttaa. Nuori kreikkalainen
soturi oli kauniisen tyttöön rakastunut, joka myös puolestaan ei ollut
niitä, jotka eiwät "suostu sulhasihin, mielly miehi'in hywihin". Se
paha este kuitenkin oli molempain rakastajain wälillä, että heidän
isänsä oliwat periwihollisia. Mutta milloinka on rakkaus tämmöisistä
esteistä huolinut. Yhtenä yönä ilmautui sulhanen ystäwäjoukon kanssa
appensa linnan edustalle, joka oli korkean, jyrkän kallion huipulle
rakenuettu niinkuin kotkan pesä. Tyttö joka ennalta oli saanut
salasanoman, solautti silkkiset tikapuut ikkunastaan alas. Jonkun piti
nyt kiiwetä tuonne ylös tuota ihanata saalista noutamaan, sillä tyttö
itse ei uskaltanut yksin tulla alas. Kaikkia kuitenkin peloitti
kallioseinän sekä linnanmuurin korkeus; seisoipa itse sulhanenkin
epäilyksissään, halun ja pelon waiheilla. Silloin meidän Myhrberg, joka
jo lapsena oli ilmassa leijuilemiseen oppinut, kiipesi rohkeoti ylös,
otti morsiamen syliinsä ja toi hänet onnellisesti maahan. Koska isä sai
tiedon ryöstöstä, oliwat jo ryöstäjät kaukana sieltä hywässä
turwapaikassa. Onni ei ollut heillä kuitenkaan kowin pitkällinen;
Chion=kaupungissa, johon nuorikko pian sen perästä miestään sesrasi,
ruhtoi turkkilais=pommi ruhjaksi sen talon, missä hän asui, ja hautasi
hänet raunioitten alle.
Perikadosta, joka jo näkyi ammottawan kitaansa, pelasti nyt
Kreikkalaiset tuo kuuluisa Nawarinon tappelu. Wenäjän, Englannin ja
Franskan sota=alukset, jotka, rauhasowinnon toiwossa, tahtoiwat estää
Ibrahim=paschaa lähtemään Hydran ja Speggian saaria, kreikkalaisen
kapinan pesäpaikkaa, kukistamaan, sattuiwat taisteluun hänen kanssaan,
josta oli seurauksena egyptiläisen sekä turkkilaisen laiwaston
perinjuurinen häwitys. Muutama tieto mainitsee Myhrberg'inkin ottaneen
osaa tähän tappeluun ja saaneen siinä pahan haawan. Mutta se on
nähtäwästi suuri erehdys. Mitähän asiaa olisi hänellä ollut
laiwastossa, jolla ei alkuaan ollutkaan yhtään aikomusta taisteluun
ryhtyä. Ja paitsi sitä jo Jadwier, jonka seurassa hän aina oli, kohta
Nawarinon tappelun jälkeisenä päiwänä läksi toisesta Kreikanmaan
satamasta uudelle retkelle.
Kreikkalaiset, joiden sydämmessä kristittyin laiwain tulokin jo oli
wirittänyt uutta toiwoa ja uskallusta, oliwat näet päättäneet
yrittääkseen walloittaa suurta, wiljawaa ja ihanaa Chios=saarta Aasian
rannalla, siksi että sekin rauhanpäätöksessä tulisi heidän uuden
waltakuntansa lisäksi. Jadwier, uskaliaana, uljaana kuin ainakin,
tarjousi retken päälliköksi. Hän wei kanssaan koko säännöllisen
sotawoimansa, melkein 1,000 miestä, ja paitsi sitä wielä noin 1,500
Palikaria. Myöskin Myhrberg oli mukana, nyt jo stabin-ratsumestarina,
johonka arwoon kreikkalaisen armeijan uusi ylipäällikkö, englantilainen
kenraali Church, oli hänet juuri nykyään koroittanut. Lokak. 28 päiwänä
saapuiwat he Chios=saaren rantaan; seuraawana aamuna jo oli
pää=kaupunki heidän wallassaan. Turkkilaiset ottiwat turwansa linnaan,
jota Jadwier myös toiwoi pian saawansa walloitetuksi. Hän laittoi
säännöllisiä piirityswalleja ylt'ympäri, joista pommitteli
Turkkilaisia. Hän pani laiwoja siihen salmeen, joka saaren mannermaasta
erottaa, estääkseen wereksen apuwäen ja muonan tuontia. Käwipä hänen
wäkensä wälistä Aasiankin rannikolla polttamassa linnalaisille sinne
kokoon kerättyjä waroja. Mutta yhtähywin ei ollut Jadwier'llä
täälläkään sen parempaa menestystä kuin edellisissä yrityksissään.
Turkkilaiset osoittiwat tawallista itsepintaisuuttaan muurien takana ja
toiselta puolen nousi Jadwier'lle woittamattomia esteitä talwen
kolkkouden, Palikarein kurittomuuden ja oman wäen puuttuwan
harjoituksen kautta. Maalisk. 14 p. 1828, sen perästä kun Turkkilaisten
oli onnistunut tuoda Aasiasta suuri apujoukko linnaan, täytyi Jadwier'n
luopua pitkällisestä piirityksestään. Hän joutui nyt Chios=saaren
wuoristossa suureen hätään, kun sekä ampuma= että muonawarat oliwat
lopussa. Likeisistä saarista awuksi rientäneet kreikkalaiset alukset
pelastiwat kuitenkin wiimein retkikunnan tähteet. Kaikki mukana tuodut
tykit oli täytynyt jättää wihollisen käsiin, mutta sitä wastaan säilyi
enin osa ratsuhewosista Myhrberg'in toimen uljauden kautta, niinkuin
Gordon historiassansa nimen omaan mainitsee, waikka hän walitettawasti
ei kerro sen tapauksen kohtia tarkemmalta.
Samassa paikassa on muistutuksessa myös useampia muitakin tietoja
Myhrberg'in osan=otosta Kreikan sodassa ynnä lopuksi se
kunnioittawainen todistus, että "Myhrberg oli parhain ja urhoollisin
kaikista Philhelleneistä, yhtä etewä jalon näkönsä ja ruumiinwoimansa
kuin uskaliaisuutensa ja tapainsa puhtauden puolesta." Samalla lailla
myös Jadwier'kin sittemmin eräässä kirjeessä kiittää Myhrberg'iä
urhoolliseksi ja omaa woittoa pyytämättömäksi. Wielä wakuuttaa Jadwier,
että sotamiehet sekä muukin kansa suuresti rakastiwat Myhrberg'iä,
siitä syystä että hän edellisten kanssa aina jakoi kaikki niin puutteet
kuin waiwatkin, ja jälkimmäistä kohtaan aina osoitti kohtuutta sekä
lempeyttä.
Chios=saaresta palattua sai Myhrberg komentajanpaikan
Palamedes=linnassa likellä Nauplian kaupunkia. Sekin oli erin=omainen
kunnioituksen ja luottamuksen osoitus; sillä kreikanmaan silloinen
presidentti Capo d'Istria, joka hänet siihen määräsi, ei muulloin
suinkaan ollut taipuwainen ulkomaalaisille korkeita, tärkeitä wirkoja
antamaan.
Rauhasowinnon perästä, kun Baijerin prinssi Otto tuli Kreikan
kuninkaaksi, päättiwät maan säädyt palkita wapaus=sodassa osallisna
olleita muukalaisia sellaisilla maatiluksilla, jotka Turkkilaisten
puolta pitäneiltä Kreikkalaisilta oli ryöstetty. Myhrberg'illekin
semmoista tarjottiin, mutta hän ei ottanutkaan sitä omaksensa. Hän
lahjoitti maatilansa sen entisille omistajille, ilmoittaen heille
päätöksensä näillä sanoilla: "Minä tulin ihmiskunnan nimissä
taistelemaan teidän wapautenne ja omistus=oikeutenne puolesta, enkä
teidän omaisuuttanne ryöstämään. Ottakaa tilanne takaisin ja tulkaa
uskollisiksi maallenne, se on olewa paras palkintoni." Pienen eläkerahan
hän kuitenkin wiimein suostui ottamaan Kreikan hallitukselta, ynnä
myös, wähän wastaanhangoiteltuansa, rintaristin.
Tähän aikaan, josta nyt tässä wiimein on ollut puhe, ei Myhrberg muuten
ollutkaan enää Kreikanmaalla. Hän joutui pian riitaan omaa woittoa
pyytelewän Capo d'Istrian kanssa ja luopui wirastaan. Hän meni nyt
Maltan saareen, jossa oleskeli jonkun aikaa sotakumppalinsa ja
ystäwänsä, usein jo mainitun historioitsijan Gordon'in luona, seuraten
sitten myös tämän kanssa matkalla Espanjan kautta.
Siinä rauhattomassa maassa par'=aikaa ei sattunut olemaan mitään
keskinäis=sotaa eikä kapinaa; mutta edellisestä sodasta jouten jääneitä
sotamiehiä kuljeskeli ympäri wuoristoja, roswoellen ja surmaellen
matkamiehiä. Postiwaunut, joilla Myhrberg ja Gordon matkustiwat, saiwat
eräässä waarallisessa paikassa muutamia sotamiehiä suojaksensa, niin
että toiwottiin oltawan täydessä turwassa. Yht'=äkkiä seisahtuiwat
kuitenkin waunut keskelle ahdasta wuorisolaa, ja roswojoukko karkasi
päälle, käskien kaikkein käydä pitkälleen maahan, jos tahtoiwat pitää
henkensä. Myhrberg ensihetkellä tempaisi esille pistolinsa,
wastarintaan ruwetakseen; mutta samassa hän hawaitsi että suojelijoiksi
annetut sotamiehetkin jo oliwat kaikki kätkeneet nenänsä nurmikkoon, ja
wiskasi siis myös pois aseensa. Epäiltäwä on tokko matkajoukko
sittenkin olisi eläwin hengin päässyt tästä kohtauksesta, sillä Maria
Rosa, tämän roswoparwen päällikkö, ei tawallisesti pitänyt suurta wäliä
ihmiswerestä. Mutta Myhrberg huusi roswolle muutamia sanoja, tuoden
hänelle terweisiä eräältä Kreikan sotaan kaatuneelta Espanjalaiselta,
jonka Myhrberg oli tuntenut ja tiesi olleen Rosan sotakumppalina Riegon
kapinan aikana. Siitä ihastuneena päästi roswo matkalaiset kohta
eteenpäin menemään, waikkei kuitenkaan senwuoksi antanut ryöstettyä
tawaraa takaisin. Päinwastoin riisuttiin Myhrberg'iltä ja hänen
seuraltaan waatteetkin niin tarkoin, että heidän täytyi
ilposen=alastomina, miehet sekä naiset, astua lähimmäiseen kylään asti.
"Se hywä onni meillä kuitenkin oli siinä tilaisuudessa", kertoi
Myhrberg, "että ryöstö tapahtui keskipäiwällä, jolloin Espanjan
paahtawan auringon alla kyllä tarkeni ilmankin waatteitta."
Pianpa tarjoutui taas Myhrberg'ille tilaisuus uusiin retkeilemisiin.
Franskassa onnistuneesta wallankumouksesta kiihtyneenä oli Puola
noussut aseisin. Pariisissa, waikkei itse hallitus uskaltanut ryhtyä
sotaan Wenäjää wastaan, puuhattiin julkisesti apua Puolalaisille.
Ahkerimpia näissä hankkeissa oli Jadwier, Myhrberg'in wanha
sotapäällikkö. Myhrberg'in päätös ei wiipynyt myöskään kauan. Sana
"wapaus=sota" waikutti häneen aiwan samoin kuin torwen törähdys
sota=oriisen. Innoissaan ei hän muistanut sitäkään että hän nosti
aseensa Suomenkin hallitsijata wastaan. Saatuaan Jadwier'iltä suuresti
ylistäwäisen suosituskirjeen wietäwäksi kenraali Ramorinolle, ennen jo
Puolan sotaan menneelle Italialaiselle, riensi Myhrberg kewätpuolella
wuotta 1831 Galiziaan.
Ensimmäiset waarat ja wastukset kohtasiwat häntä jo täällä, ennenkuin
hän wielä oli sotatanterellekaan saapunut. Itäwalta ja Preussi näet,
peläten omiakin Puolan jaossa saatuja alusmaitansa, eiwät suinkaan
suoneet menestystä kapinalle, waan kokiwat kaikin tawoin estää awun
tuontia ulkoa.
Lähenipä yhtenä päiwänä matkawaunut Krakowan kaupunkia, jossa myös
seisoi Itäwallan sotawäkeä, waikka se silloin wielä oli itsenäisenä
wapaawaltana. Portilla waunut seisahdutettiin ja wartijat tuliwat
waatimaan matkustawaisten passeja. Waunuissa nähtiin ainoasti kaksi
naista, jotka siis, sen perästä kuin heidän passinsa oli tarkastetut,
estämättä päästettiin sisään. Mutta kun nämät rouwat sitten,
kaupungissa, muutaman ystäwän taloon saawuttuansa, astuiwat ulos,
ilmautui waunuista wielä kolmaskin henkilö. Se oli meidän Myhrberg,
joka oli ollut piilossa waunuin pohjassa, rouwaswäen turkkien alla. --
Suojelijainsa awulla luotettawalla oppaalla warustettuna jatkoi hän
sitten jalkaisin matkaansa ja seisoi pian rajana täällä wirtaawan
Weiksel=joen rannalla. Mutta mitenkäs oli nyt päästäwä yli siitä?
Itäwaltalaiset oliwat korjanneet kaikki weneet taltehensa. Pitkältä
arwelematta syökseytyi silloin Myhrberg weteen ja ui toiselle rannalle,
saaden tällä uskaliaalla retkellä yht'=aikaa sekä kylmää että kuumaakin
kokea. Nykyään wasta tapahtuneen jäänlähdön perästä ajeli näet yhä
wielä jääpalasia wirtaa myöten; mutta saman werran kuin ne uimamiehen
jäseniä jäädyttiwät, kuumensiwat taas hänen wertansa itäwaltalaisten
rajawartijain luodit, jotka jäljestä lensiwät.
Missä paikoin ja millä tawoin nyt Myhrberg otti osaa sotaan, siitä ei
ole meillä paljon mitään tietoa. Harwoin saatiin hänet muulloinkin
kertomaan retkistänsä, mutta Puolan sodan suhteen oli hän wielä
umpimielisempi. Narew=joen tappelussa (wähää ennen suurta Ostrolenkan
taistelua) sekä Warssowan puolustuksessa on hän kuitenkin, niinkuin
edempänä saamme nähdä, itse kertonut ollehensa läsnä.
Lopulla sotaa, luultawasti silloin kun Warssowan walloitettiin, joutui
hän wangiksi Wenäläisten käsiin. Surkea kohtalo, wiheljäinen elämä
Siperian autioissa erämaissa, näkyi nyt tulewan hänelle
wälttämättömäksi kohtaloksi. Tätä estääksensä paniwat kuitenkin hänen
ystäwänsä Franskassa kaikki keinot liikkeelle. Heidän waikutuksestaan
kirjoitti Franskan sotaministeri Soult Ruotsin silloiselle kuninkaalle
Kaarle XIV:lle Juhanalle ja kehoitti tätä, joka oli hywässä
ystäwyydessä Wenäjän keisarin kanssa, pyytämään wankia wapaaksi. Ennen
wielä kuin nämät mahtawat puolenpitäjät oliwat kerjenneet saada mitään
toimeen, oli kuitenkin jo Myhrberg ilman niittä pääsyt wapauteen.
Tarinat tästä tapauksesta owat wähän erilaiset. Ruotsissa kerrotaan
Myhrberg'in, wangiksi joutuessaan, tulleen wiedyksi erään wenäläisen
kenraalin eteen, joka 1808 wuoden sodan aikana oli ollut majassa
Myhrberg'in äidin talossa. Kiitollisuudesta siellä hänelle osoitetusta
kohteliaisuudesta antoi tämä nyt wangille tupakkamassin, jonka pohjaan
oli muutamia kultarahoja kätkettynä, ja niillä sitten Myhrberg lumosi
wartijana olewain kasakkien silmät, niin ettei he olleet hänen
karkaamistaan huomaawinaan. Toisen tarinan mukaan taas, jonka sen
kertoja tämän kirjoittajalle wakuutti kuulleensa Myhrberg'in omasta
suusta, oli Myhrberg jo wiety Warssowan linnaan lukon taakse. Sinne oli
kuitenkin yhtenä iltana hämärässä tullut eräs korkeampi upseeri,
Suomesta kotoisin, joka oli kuullut kansalaisensa kohtalosta. Tämä
antoi hänelle kultarahoilla täytetyn kukkaron sekä pitkän, harmaan
upseeri=wiittansa, johon puettuna Myhrberg pää pystyssä ja aiwan
rauhallisen näköisenä astui linnasta ulos. Wielä paremmaksi wakuudeksi
oli hän saanut siksi yöksi annetun tunnus=sanan tietää, niin ettei
wartijoina olewat sotamiehet millään muotoa woineet arwata häntä
karkuriksi.
Tällä ei olleet kuitenkaan wielä kaikki waarat lopussa. Kolkkoja
korpia, synkkiä soita myöten samoellen kuljeskeli hän wielä kauwan
aikaa Puolassa, ennen kuin hänen wiimein onnistui päästä rajan yli.
Ihmis=asuntoja wältti hän tietysti niin paljoa kuin mahdollista, kun ei
koskaan woinut olla warma siitä, ettei häntä ilmi=annettaisi. Yhtenä
päiwänä pakoitti hänet kuitenkin nälkä erääsen mökkiin poikkeemaan.
Emäntä, joka yksinään oli kotona, armahtikin repaleista, kalwakkaa
pakolaista, antoi hänelle ruokaa ja wei hänet piilopaikkaan, koska
par'=aikaa sillä seudulla majaili kasakkeja, jotka puolalaisia
karkureita pyyteliwät. Samalla tuli mökin isäntakin kotiin, joka kertoi
saaneensa kuulla, että erästä karkuria oli nähty heidän
likeisyydessään. "Kas sitäpä", lisäsi hän, "kelpaisi löytää ja kiinni
saada. Siitä yksi ja toinenkin kultakolikko lähtisi!" Suurella
ahkeruudella rupesi nyt mies etsimään kaikki likipaikat metsässä läpi,
aawistamatta että pyydettäwä saalis oli kätketty hänen oman tallinsa
parwelle. Wiikon päiwät piti emäntä näin Myhrberg'iä suojassansa,
saatellen aina miestään harhateille, kunnes wiimein, kasakkein
lähdettyä muualle ja mökin=isännän ollessa metsällä, pakolainen saattoi
jatkaa kulkuansa. -- Sitä rautaista ruumiin ja hengen wahwuutta, jonka
luonto oli hänelle suonut, oli tosiaan Myhrberg'in hywin tarwis,
kestääksensä kaikkia tällä matkalla eteen tulewia waiwoja; waaran
lakattua, joka oli häntä alin=omaisessa mielen=kiihoituksessa pitänyt,
raukeni kuitenkin hänenkin woimansa. Preussissä, turwapaikkaan
päästyänsä, waipui hän tautiwuoteelle ja makasi kauan aikaa kowasti
sairaana.
Siihenkö jo kaikki jutut Myhrberg'in osan=otosta Puolan sodassa
loppuwat? kysynee luultawasti moni lukija. Entäs sanotaanhan hänen
siellä ottaneen itsellensä walenimen Langermann ja onhan sen niminen
kenraali silloin tehnyt nimensä sangen kuuluisaksi? Tämmöistä
todellakin tarinoipi yleinen huhu, joka aina on niin kärkäs panemaan
omiansa historian lomapaikkoihin. Walitettawasti ei tämä korea
pilwilinna kuitenkaan kestä todellisuuden kylmää, säälitöntä
puhallusta. Langermann ensiksikin on Smitt'in, tutussa, tarkassa
historiassa Puolan sodasta nimen=omaan sanottu Saksalaiseksi,
Meklenburgilaiseksi, ja myöhemmät tiedot wakuuttawat hänen kuolleen
w. 1861 kotipaikassaan. Mutta annas olla että siinä olisikin joku
erehdys sattunut, ettei Langermann olisikaan ollut Saksalainen
(sanottiinhan Myhrberg Kreikan sodassa Ruotsalaiseksi), niin oli
kuitenkin kaksi seikkaa, jotka epäilemättömäksi todistawat että
Myhrberg ei woinut olla Langermann. Myhrberg'in sanotaan itse kertoneen
ollensa läsnä Warssowan puolustuksessa; Langermann puolestaan (katso
Smitt'in historiaa) läksi Warssowasta pari päiwää ennen rynnäkköä.
Myhrberg, niinkuin aiwan warmaan tiedetään, joutui wangiksi; Langermann
seurasi Ramorinon armeijan=osastoa rajan yli Galiziaan ja on
nimen=omaan mainittu niiden kenralein joukossa, jotka siellä antoiwat
miekkansa Itäwaltalaisten käsiin ja näin säilyttiwät wapautensa.
Tämmöisten epäilemättömäin todistusten rinnalla ei woi panna mitään
arwoa tuolle tarinalle että, muka Myhrberg, myöhemmin täällä Suomessa
käydessään oli eräälle tuttawalle lähettänyt käyntikortin, johon nimi
Langermann oli kirjoitettu. Wastatodistuksena, kun sen waan oikein
ymmärtää, ei myös woi seuraawakaan, todella tapahtunut seikka olla.
Toista kertaa myöhemmin taas Suomessa käydessänsä oli näet Myhrberg
kerran puhunut Puolan sodasta ja ankarasti moittinut Puolalaisten
keskinäistä eripuraisuutta. "Siitä syystä", lisäsi hän wiimein,
"täytyikin heidän uskoa korkeita ja tärkeitä päällikönpaikkoja
ulkomaalaisille, niinkuin Ramorinolle" -- (hän pysähtyi hetkeksi ja
hymyili) -- "ja Langermann'ille." Tämä hymyilys tietysti ei osoita
mitään muuta, kuin että hän tiesi itseään luultawan Langermann'iksi.
Yhtähywin ei Myhrberg'in osan=otto tässä sodassa, waikkei tiedetä millä
nimellä hän siellä taisteli, ole woinut olla aiwan mitätön, sen
todistaa suuri kunnioitus ja rakkaus, jota puolalaiset maanpakolaiset
hänelle useammin kerroin osoittiwat. Hän oleskeli myöhemmin kauan aikaa
suotuna wieraana ruhtinas Egartoriskyn luona Romassa. Samaa myös
osoittaa seuraawa liikuttawa tapaus aikaisemmalta ajalta. Myhrberg,
Pariisissa oleskellessaan, oli kerran pulassa, kun hänelle tulewa
rahakirje yli määrä=ajan wiipyi. Helposti olisi hän tietysti saanut
pienen lainan joltakulta monista ystäwistään, mutta ylpeys esti häntä
"kerjäläiseksi" rupeemasta. Hän meni siis mielemmin yhteen noista
työwäelle aiotuista rawintohuoneista, joissa muutamasta sousta (noin 5
pennistä) sai oikeuden kolme kertaa pistää kahwelin suureen
soppakattilaan ja täten onkia, miten onni salli; lihapalasen, potaatin,
kaalinlehden y.m.s. Kun Myhrberg syötyänsä astui ulos kadulle, kääntyi
huonoihin waatteihin puettu mies hänen puoleensa: "Enhän minä suinkaan
erehdy, Tehän se olette...! Mä kohta tunsin teidät!" -- Myhrberg
turhaan koetteli muistaa miestä. -- "Te ette näy tuntewan minua -- minä
olen Puolalainen ja olen teidän johtonne alla taistellut Grohow'issa,
Ostrolenkassa -- mutta, sallikaa minun kysyä, kuinkas te täällä käytte?
Woisiko semmoinen mies olla puutteessa? Woi kun minä olen niin köyhä,
etten woi auttaa teitä!" -- Myhrberg rauhoitti häntä, wakuuttaen että
hänen puutteensa waan oli satunnainen, hetkellinen. -- "Sallitteko
kumminkin", jatkoi Puolalainen, "että joskus käyn teidän luonanne
puhumassa menneistä ajoista?" -- Siihen suostuen ilmoitti Myhrberg
hänelle kortteerinsa ja he erosiwat kättä puristeltua. Seuraawana
päiwänä tuli Myhrberg'ille nimetön kirje: "Onneton pyytää teitä
awuksensa. Tulkaa niin pian kuin mahdollista ... kadun ... numeroon."
Myhrberg, jonka jalo sydän aina oli apuun walmis, riensi osoitetulle
paikalle ja tapasi katon=alaisessa kammarissa nuoren neidon. "Minä olen
Puolalainen," sanoi tämä, "ja kuulin eräältä kansalaiseltani että te
olette puutteessa. Rikas en ole minäkään, kun olen wiraltani tanssijana
balletti=teaterissa, mutta onpa minun kuitenkin onnistunut saada tämä
pieni summa kokoon. Älkää hylätkö tätä kiitollisuuden osoitusta!" Tuo
puolalainen mies, kun ei itse woinut mitään, oli koettanut toisen
kautta hankkia Myhrberg'ille apua, ja saadaksensa hänen paremmin
puheilleen, oli tyttö keksinyt tuon pienen petoksen. Tietysti ei
Myhrberg kuitenkaan ottanut hänelle tarjottua rahaa.