VIII.

Puheenjohtaja, katsottuaan papereista, teki muutamia, kysymyksiä

oikeudenpalvelijalle ja sihteerille, ja saatuaan myöntävät vastaukset,

käski tuoda syytetyt sisälle. Heti avautui ovi aitauksen takaa ja esille

astui kaksi santarmia, lakit päässä, paljastettu miekka kädessä, ja

heidän jälessään ensin yksi syytetyistä, punatukkainen, teerenpilkkunen

mies--ja kaksi naista. Mies oli vankipuvussa, joka oli hänelle sekä

liian väljä että liian pitkä. Oikeussaliin tullessaan hän piteli käsiään

pitkin housunpoimuja, suuret sormet sojoksi jännitettyinä, ettei liian

pitkät hihat pääsisi alas solumaan. Vilkasematta tuomareihin tai

katsojiin hän tarkkuudella tähysteli penkkiä, jota kierrettiin. Sen

päähän päästyä hän, tehden tilaa toisille, kiivaasti istautui penkin

äärimmäiselle reunalle, ja tuijottaen puheenjohtajaan alkoi nytkytellä

poskilihaksiansa, aivan kuin olisi jotain itseksensä höpissyt. Hänen

perässään tuli vanhanlainen nainen, myöskin vankipuvussa. Päässä oli

hänellä vankihuivi, kasvot olivat harmaavaaleat ilman kulmakarvoja ja

silmäripsiä, mutta silmät punaisina. Tämä nainen näytti aivan

rauhalliselta. Tullessaan paikallensa hänen mekkonsa takertui johonkin;

hän selvitti sen tarkalleen ja hätäilemättä, ja istuutui.

Kolmas syytetyistä oli Maslova.

Heti kun hän näyttäytyi, kääntyivät kaikkien salissa olevien miesten

silmät häneen ja viipyivät kauan noissa kalpeissa kasvoissa, kiiltävän

loistavine, mustine silmineen, ja tuossa mekon alta näkyvässä korkeassa

rinnassa. Santarmikin, jonka ohi hän kulki, katsoi häneen silmiä

värähtämättä, kun hän kulki paikalleen ja laittausi istumaan, ja, vasta

kun hän oli istunut, käännähti santarmi äkisti pois, ikäänkuin olisi

tuntenut itsensä syylliseksi, ja puistettuaan pois ajatuksensa rupesi

tuijottamaan edessään olevaan ikkunaan.

Puheenjohtaja odotti, että kaikki syytetyt olisivat paikoillansa, ja

sittenkuin Maslovakin oli asettunut istumaan, kääntyi hän sihteerin

puoleen.

Nyt alkoivat tavanmukaiset käräjätemput: valamiesten luetteleminen,

poissaolevien merkitseminen ja sakkojen määrääminen näille,

esiintuotujen esteiden laillisuuden tutkiminen, ja varajäsenten

asettaminen poisjääneiden sijaan. Sitten puheenjohtaja pani kokoon

pienet paperiliput, asetti ne lasimaljaan ja käärittyään hiukan ylös

kultareunaisia hihojansa ja paljastettuaan näin hyvin karvaiset kätensä,

alkoi nostella yksitellen konstintekijän liikkeillä lippuja, kiersi ne

auki ja luki niistä. Sitten hän, taas laskien hihansa, pyysi pappia

vannottamaan valamiehet.

Pappi-vanhus, keltasen kalpeine, venyvine kasvoineen, ruskeassa

messukaapussa, kultainen risti rinnassa ja vielä joku pienempi

kunniamerkki kaapun kylkeen pistettynä, laahusti, hitaasti liikuttaen

turvonneita jalkojaan kaapun sisällä, rukousalttarin luo, joka seisoi

jumalankuvan alla.

Valamiehet nousivat ja tungeskellen lähenivät alttaria.

--Tehkää niin hyvin,--mutisi pappi kosketellen turpealla kädellään

rintaristiänsä ja odotellen kaikkien valamiesten saapumista.

Tämä pappi oli ollut papinvirassa 46 vuotta ja aikoi kolmen vuoden

kuluttua viettää riemujuhlaansa samaan tapaan kuin tämmöistä juhlaa

äskettäin oli viettänyt kirkkoherra. Piirioikeudessa hän oli palvellut

siitä saakka kuin nämät oikeudet perustettiin ja hän ylpeili kovasti

siitä, että oli jo vannottanut useampia kymmeniä tuhansia ihmisiä, sekä

että iästään huolimatta yhä palveli kirkkoa, isänmaata ja perhettänsä,

jolle hän jättää perinnöksi, paitsi taloa, ainakin 30 tuhannen pääoman

korkoakasvavissa arvopapereissa. Se seikka, että hänen toimintansa

oikeudessa oli ihmisien vannottaminen sen evankeliumin edessä, jossa

valanteko on suoraan kielletty, ja oli siis huono toiminta, ei ollut

koskaan hänen mieleensäkään juolahtanut; häntä ei tämä tuttu toimi

lainkaan vaivannut, vaan oli se päinvastoin hänen mieleensä, kun hän sen

ohella sai usein tilaisuuden tutustua edulliseen herrasväkeen. Nytkin

hän mielihyvällä tutustui kuuluisan asianajajan kanssa, jota kohtaan hän

tunsi suurta kunnioitusta siitä syystä, että tämä oli yksistään

kukkapäisen mummon asiasta saanut kymmenen tuhatta ruplaa.

Kun valamiehet olivat kaikki nousseet asteita myöten lavalle, kallisti

pappi kaljun ja harmaan päänsä, pujotti hartioilleen toimituskaapun ja

silittäen järjestykseen harvaa tukkaansa, sanoi valamiehille:

--Nostakaa oikea kätenne ja pankaa sormenne näin,--sanoi hän verkalleen,

isällisellä äänellä. Hän nosti itse näytteeksi turpean kätensä, jonka

jokaisen sormen kohdalla oli kuoppanen, ja asetti kaksi sormea

yhteen.--Nyt toistakaa minun perässäni,--sanoi hän ja alkoi: Minä lupaan

ja vannon kaikkivaltiaan Jumalan, hänen pyhän evankeliuminsa ja

Kristuksen elävän ristin edessä, että esillä olevassa asiassa...--puhui

hän, pysähtyen joka lauseen jälkeen.--Älkää laskeko kättänne, pitäkää

näin,--sanoi hän nuorelle miehelle, joka oli antanut kätensä

pudota...--että esilläolevassa asiassa, jossa...

Komea herrasmies poskipartoinensa, översti, kauppias ja jotkut muut

pitivät sormensa kokoonpantuina siten kuin pappi oli käskenyt, ja

vieläpä jonkinlaisella erikoisella tyytyväisyydellä, hyvin varmasti ja

korkealle kohotettuna; jotkut muut sitävastoin aivan kuin

vastahakoisesti ja epämääräisesti. Toiset lausuivat sanat liian

äänekkäästi, pannen niihin pontta ja sisällystä, ikäänkuin olisivat

tahtoneet sanoa: mutta minäpä puhun sittenkin; toiset taas vaan

mutisivat, jäivät jälkeen papista, ja sitten, ikäänkuin säikähtäen,

ajattomasti saavuttivat häntä; muutamat, ikäänkuin peläten, että joku

sana voisi jäädä pois, puristivat lujasti, uhkaavalla liikkeellä,

hyppysiänsä yhteen, toiset taas antoivat niiden mennä hajalle ja taas

yhdistivät. Kaikkien oli tukala olla, ainoastaan pappi vanhus oli

ehdottomasti vakuutettu suorittavansa hyödyllistä ja tärkeää asiaa.

Valan vannottua puheenjohtaja kehotti valamiehiä valitsemaan

keskuudestaan esimiestä. He nousivat ja tungeskellen poistuivat

neuvotteluhuoneeseen, missä he kaikki heti sytyttivät paperossinsa ja

alkoivat polttaa. Joku ehdotti komean herran esimieheksi, johon kaikki

paikalla suostuivat, viskasivat pois ja sammuttivat pätkät ja palasivat

saliin. Valittu esimies ilmoitti puheenjohtajalle, kuka oli esimieheksi

valittu, ja niin istuivat kaikki, taaskin tungeskellen toistensa

jalkojen yli, paikoilleen kahteen riviin korkeaselkäisiin tuoleihin.

Kaikki kävi ilman keskeytyksiä, pian ja jonkinlaisella juhlallisuudella,

ja tämä säännöllisyys, johdonmukaisuus ja juhlallisuus nähtävästi tuotti

mielihyvää osanottajille, vahvistaen heissä tietoa, että he suorittavat

vakavaa ja tärkeää yhteiskunnallista tehtävää. Näin tuumi myöskin

Nehljudof.

Heti kun valamiehet olivat istuutuneet, piti puheenjohtaja heille puheen

heidän oikeuksistaan, velvollisuuksistaan ja vastuunalaisuudestaan.

Puhettaan pitäessään hän alituisesti muutteli asentoansa, milloin

nojaten vasempaan, milloin oikeaan käteen, milloin tuolin selkään,

milloin sen laitoihin, milloin tasoitteli paperin reunoja, milloin

silitteli paperiveistä, milloin taas tunnusteli kynää.

Hänen sanojensa mukaan olivat heidän oikeutensa siinä, että he saavat

tehdä syytetyille kysymyksiä puheenjohtajan kautta, että heillä sai olla

lyijykynä ja paperia ja että he saivat tutkia esineellisiä todistuksia.

Velvollisuus oli siinä, että heidän oli tuomitseminen oikein eikä

valheellisesti. Ja vastuunalaisuus oli siinä, että jos he eivät pitäneet

neuvotteluansa salassa tai olivat yhteydessä syrjäisten kanssa, he

tulivat rangaistuksen alaisiksi.

Kaikki kuuntelivat kunnioittavalla huomiolla. Kauppias, levittäen

ympärillensä viinan hajua ja pidätellen äänekästä röystäilemistä,

nyykäytteli hyväksyvästi päätänsä joka lauseelle.