LIHAN EVANKELIUMI
Moraalin arvostelua
Kirj.
M. HAHL
Fitchburgissa, Mass, 1914.
Suomalaisen Sos. Kustannusyhtiön kustannuksella.
LUKIJALLE
Ystäväni elämän ihanteisilla poluilla;
Ystäväni yhteiskunnan loassa, häväisty ja halveksittu;
Ystäväni orja, orja kultaisen vasikan ja vanhan ja mahtavan
elämänvaiheen;
Ystäväni yksinäisyydessä ja ajatuksen yössä;
Ystäväni, jonka huulilla on katkera, mutta voimaton kirous nykyistä
elämänjärjestystä vastaan;
Ystäväni palkkatyöläinen, uuden elämänjärjestyksen ainoa mahdollinen
voimaan saattaja,
Tahdotko sinä hetkeksi unohtaa ympärilläsi pauhaavan elämänvaiheen
mahtavaksi paisuneen laulun, tahdotko sinä hetkeksi sulkea
korvasi kuoleman laululta ja kuulla säkeen suuresta ja ihanasta
lihan-elämän-laulusta ja ajatella sitä?
Suuri ja mahtava, ihana ja kaunis lihan-elämän-laulu ei ole yhden
laulettavissa -- ainoastaan säkeen siitä voipi antaa jokainen, ken on
saanut suuren intohimon palvella tervettä järkeä ja ihmisen paremmaksi
muuttumisen aatetta, yhteiskunnan muuttumisen kautta.
Mutta yksikin säe lihan-elämän-laulusta on tarpeellisempi kuin
tuhatvuosia kehitetty ja kerrattu valhe, elämää vihaava kuolemanlaulu.
Lihan-elämän-laulu on ijäisempi kuin evankeliumien "iloinen sanoma" ja
sille, joka lihan-elämän-laulun tajuaa, on se syvällisempi kuin kaikki
maailman uskonnot.
Joukkojen taisteluvoimana se on peljättävämpi kuin kaikki maailman
sotajoukot, ja rauhan evankeliumina se on kauemmin kuuluva ja
laajemmalle leviävä kuin vuorisaarna.
Jos sinä, ystäväni, tunnet voimakkaan halun jalostua, olet sinä suuren
ja ihanan lihan-elämän-laulun tekijä ja korkeimman ihmisyysaatteen
palvelija.
Jos sinä et tunne halua jalostua etkä pyrkimystä siihen, olet sinä
kuolemanlaulun häviämään tuomittu, kuoleva kuuntelija.
Käytä ihminen aivojasi, ettet tuhoutuisi taistelussa luonnon villiä
anarkiaa vastaan tai taistelussa toisia ihmisluokkia vastaan! Se on
mahtavin taisteluhuuto ja samalla suurin rauhan evankeliumi, iloisin
iloinen sanoma.
Käytä ihminen aivojasi, voidaksesi muuttaa yhteiskunnallisen
elämänjärjestyksen toisenlaiseksi ja sen kautta itsesi jalommaksi ja
hienostuneemmaksi himoiltasi ja tavoiltasi! Se on korkein ajateltavissa
oleva moraaliohje.
1
Epäorgaanisen, elimettömän aineen iankaikkinen ominaisuus on liikunto.
Itseasiassa tuo liike on kaiken alku, elämänkin alku -- se on jo
sellaisenaan elämää. Aineen iankaikkinen liike luopi määrätyllä
kehityskohdalla orgaanisen eliön, synnyttää elämän.
Epäorgaanista luontoa näyttää vallitsevan "sokea vietti". Kuitenkin
tajuntamme huomaa epäorgaanisessa aineessa liikunnon ohella
ominaisuuksia, joita voidaan tulkita tajunnan alimmiksi asteiksi.
"Sokea vietti" kuitenkaan ei ole ehdottomasti hallitseva luonnossa --
eikä se ole missään lunastuksen tarpeessa, kuten schopenhauerilainen
filosofia järjettömästi opettaa. Ainoastaan tuon "sokean vietin" alkuun
luomat eliöt ovat itse-lunastuksen tarpeessa.
Orgaanisessa, elimellisessä luonnossa "sokean vietin" valtaa
rajoittavat ja määrätyllä kehityskaudellansa suorastaan hallitsevatkin
eliöt itse, koska niiden olemassaolon ehtona on joku vähin määrä
tasapainoa eikä anarkia, kuten "sokean vietin" ehdoton valta
edellyttäisi.
Mitä korkeammalle kehitysasteelle eliöt pääsevät sen suuremmassa
määrässä ne kykenevät rajoittamaan "sokean vietin" valtaa.
"Sokea vietti" onkin sokea vain siinä ymmärryksessä että siltä puuttuu
itsekritiikkiä ja itsetietoista mukautumiskykyä, joka on pienemmässä
tai suuremmassa määrässä kaikilla yksilöllisyytensä tajuavilla
eliöillä.
Epäorgaaninen luonto mukautuu ainoastaan siihen mihin sen on pakko
mukautua, jotavastoin orgaanisessa luonnossa vallitseva ja hallitseva
olemassaolon vietti pyrkii joko vaistomaisesti tai itsetietoisesti
mukautumaan ympäristönsä sallimien elinehtojen mukaan.
Sen jälkeen kun epäorgaanisen aineen liikunto, "sokea vietti" on
synnyttänyt ensimäisen orgaanisen eliön orgaaninen luonto luopi ja
kehittää itse itsensä, ja eliöt kehittyvät korkeammalle samassa
suhteessa kuin ne kykenevät vastustamaan "sokean vietin" valtaa. Järki
ja määrättyä elämän laatua tarkoittavat vaistot ovat vastakkaisia
"sokealle vietille" ja vaimentavat sen valtaa.
2
Ei ole vielä kauan siitä kun yleinen tieteellinenkin käsitys asetti
kasvit ja eläimet kokonaan eri valtakunnaksi. Mutta solututkimus on
osottanut kasvien ja eläinten olevan rakentuneita samanlaisista
soluista ja että kasvin ja eläimen siemensolu sisältää samallaisia
aineita, ja se on poistanut rajan kasvin ja elimellisen luonnon
väliltä. Ja se aika jolloin poistuu raja "elottoman" ja elimellisen
luonnon väliltä voipi olla hyvinkin likellä -- filosofisesti se on jo
poistunut.
"Elämän" ensimäisinä ilmauksina voidaan hyvällä syyllä pitää
epäorgaanisten, elimettömien, aineiden taipumusta yhtyä toisiinsa, joka
taipumus kemiassa hyvin tunnetaan. Kaksi atoomia yhtyvät toisiinsa ja
muodostavat yhden uuden atoomin -- aivan samoin kuin orgaanisten
olioiden munasolu ja siemensolu yhtyvät ja muodostavat yhden uuden
solun. Tuo kahden aineatoomin yhtymys tosin sanotaan vain
"koneelliseksi liikkeeksi", mutta itse asiassa materialistinen
filosofia perustuu "koneenomaisuudelle" elimellistäkin luontoa
käsitellessään.
Epäorgaanisten ainehiukkasten muuttumisesta orgaanisen eliön osiksi
nykyisellä tieteellä on todistuksia kuinka paljon tahansa. Nuo
todistukset eivät osota elämän syntyä, mutta ne todistavat
kumoamattomasti sen tärkeän seikan että epäorgaaninen liittyessään
orgaaniseen voipi itsekin muuttua orgaaniseksi -- joka myöskin on
elämän syntyä.
Voimme siis määritellä:
_Elämä on vain yksi aineen ominaisuus._
Elämän salaisuus on kätketty "kuolleeseen" aineeseen. Jos tajuttava ja
todistettava elämänsynty koskaan tullaan löytämään tulee se löytymään
"elimettömästä" luonnosta.
3
Lakatkaamme puhumasta sellaisista kuin "ikuinen totuus" -- niin
näytämme vähemmän hulluilta.
On ainoastaan yksi iankaikkinen ja yksi kokonaisuutena käsittämätön. Se
on epäorgaaninen aine.
On tieteellisesti sekä epätieteellisesti opetettu luonnolla olevan
tarkotuksen, pyhän ja korkean tarkotuksen, jota maan matonenkin
palvelee.
On opetettu luonnolla luodessaan olevan tarkoituksen, jonka mukaan se
"luopi" tiikerin ja tiikerin uhrin, ihmisen ja basillin ihmistä
tuhoamaan.
On siis opetettu luonnolla olevan jonkun yhteisen tarkotuksen, jota
kaikki lajit palvelevat.
Se on valhe, tietämättömyyden ja taikauskon suuri valhe, jota uskotaan
ainoastaan siellä missä ei kyetä paremmin selittämään.
Luonnolla yleensä "luodessa" ei voi olla mitään tarkotusta.
Elämän tarkotus on tajunnan tulos ja sentähden se voipi olla ainoastaan
orgaanisilla eliöillä.
Epäorgaanisen luonnon toiminta ei viittaa mihinkään järjelliseen
tarkoitukseen, vaan on se puhtain ajateltavissa oleva anarkistinen
toiminta -- jota rajoittavat ainoastaan epäorgaanisessa aineessa
olevien ominaisuuksien vuorovaikutussuhteet.
Ensiksi siis erotamme, että ainoastaan orgaanisella luonnolla on
tajuttava elämäntarkoitus. Mutta senkään elämäntarkoitus ei ole
yhteinen, vaan ainoastaan yksilöllä, lajilla ja lajiyhteiskunnalla
voipi olla selvästi tajuttava ja määriteltävä elämäntarkoitus.
Yksilöllä ja lajilla ja lajiyhteiskunnalla elämäntarkoitus ei ole
minään luonnon perintönä, vaan yksilö, laji ja lajiyhteiskunta keksivät
itsellensä elämäntarkoituksen -- ja ne voivat ruveta palvelemaan tuota
keksimäänsä elämäntarkoitusta ja asettaa sen suurimmaksi pyrkimystensä
päämääräksi.
Olemassaolon vietti, tahto olla, on yleisin kaikille lajeille, mutta
sekään ei ole poikkeukseton. Eräänlaisella korkealla kehitysasteella
ihmisissä tavataan tahtoja jotka tahtovat hävitä.
Luonto ei voi "luoda" iankaikkisesti samallaisia olioita sentähden
koska ravinnonsaantiehdot ovat vaihtelevia epäorgaanisen luonnon
muuttelevaisuuden tähden, etupäässä lämpötilojen vaihtelun vuoksi.
Tämän, lajien pakollisen muuttumisen tähden millään lajilla ei voi olla
muuttumatonta elämäntarkotusta.
4
On myöskin opetettu, että ihmisenkään elämällä ei ole tarkoitusta, jos
ihminen ei usko elämänsä iankaikkisesti jatkuvan "taivaassa" tai
"helvetissä" entiseen tapaansa, sillä lisäyksellä että ilo on
suurennettu tai tuska kovennettu.
Se on valhe, mustapukuisten pappien musta, järjetön valhe.
Vastakkaiselle puolelle tuhansia vuosia vallinnut järjetön taikausko on
loihtinut esille vaistomaisen jumalankieltäjän, joka pitkän henkisen
taikauskon perästä on äkkiä herännyt räikeästi kiroamaan kaikkea sitä
mihin hän ennen uskoi.
Vaan koska hän oli vähätietoinen, ei tuntenut lihan evankeliumia eikä
tajunnut sen tarkoituksen ylevyyttä -- hänen aivoihinsa jäi tyhjyys
äsken särkyneen jumalakäsitteen tilalle.
Tyhjyyttänsä haihduttaakseen hän keksi mielestänsä materialistisen
elämäntarkoituksen: _elämäntehtäväksi rajattoman nautinnon ja
päämääräksi ei-mitään_. Ja hän saarnasi niitä uusina suurina
ihanuuksina.
Sellainen elämäntarkotus on järjetön.
Rajaton nautinto ei voi olla mikään järjellinen elämäntarkoitus ja
tyhjiin raukeaminen on vähemmän miellyttävä päämäärä. Vaikka ihminen
tietääkin, että hän ei voi säilyä yksilönä, hän, jos hän on
elinvoimaista kansaa, tahtoo kaikissa tapauksissa säilyä jollain
tavalla kuolemansakin jälkeen. Ja hän säilyy tekojensa kautta.
Järkeilemään kehittynyt ihminen ei voi tyytyä elämään ilman sellaista
elämäntarkoitusta jonka kautta hän voipi kunnioittaa itseänsä.
Selvästi määriteltävä ihmisen elämäntarkoitus ei voi olla
luonnollinen eikä edes yleismaailmallinen. Se voipi olla ainoastaan
yhteiskunnallinen ja yksilöllinen.
Ihmisillä on ollut ja on vieläkin useammanlaisia yhteiskunnallisia ja
yksilöllisiä elämäntarkoituksia samassakin yhteiskunnassa, riippuen
heidän sivistyslajistansa ja yhteiskunnallisesta asemastansa.
Järjellisin elämäntarkoitus on se, johon pyrkiessä voidaan
eroittamattomiksi yhdistää yhteiskunnallinen ja yksityinen etu.
Sellainen elämäntarkoitus, kaunein ja korkein kaikista tähän asti
tunnetuista elämäntarkoituksista, on _yksilön onni yhteiskunnallisen
onnen kautta ja itsetietoinen jalostuminen ja jalostaminen ja
tarkoitukseen soveltuminen ja sovelluttaminen_.
Sellainen elämäntarkoitus on suurin vastakohta luonnontilassa olevien
eliöiden elämäntarkoituksille ja luonnolliselle anarkialle.
On saarnattu täydellisyyden mahdollisuutta ja opetettu ihmisen voivan
tulla täydelliseksi.
Se on valhe, yksi kuolemanlaulun laulajien keksimä valhe, itämaisen
uskonnon filosofian vanha opetus ja samalla sen köyhyyden todistus.
Täydellisyys järjellisenä olotilana on mahdottomuus ajatellakin, jopa
sitte saavuttaa. Mutta usko täydellisenä olemiseen voidaan kyllä
saavuttaa muutamiin tunnetuihin uskonnollisiin mietelmiin vaipumalla ja
määrätyllä elämänjärjestyksellä.
Tuo saavutettu täydellisyys kuitenkaan ei ole muuta kuin eräs
rappeutuneisuuden muoto, lakanneen elämänhalun ilmaus. Sellainen oli se
täydellisyys jonka saavutti indialainen Buddha ja jota venäläinen
rappeutunut ylimys Tolstoi lähenteli.
Siellä missä aletaan vakavasti uskoa täydellisyyden mahdollisuuteen
siellä kuolee halu pyrkiä korkeammalle. Täydellisyys kehityksen
päämääränä on hirvein ajateltavissa oleva ruumiin sekä sielun
ominaisuuksien kehityksen ehkäisijä.
Täydellisyys on normaalijärkiselle ja elinvoimaiselle ihmiselle
kammottavin olotila mihin hän saattaa ajatella joutuvansa, koska
sellaisessa tilassa ei ole mitään taistelua, ei mitään voittamista eikä
sijaa millekään toiveille.
Elinvoimainen ihminen mittaa elämänarvoja taistelujen, voittojen ja
toiveiden mukaan ja myöskin pitää taisteluja, voittoja ja toiveita
hyvinä elämänarvoina. Mutta jos on olemassa tulevaisuuden kuva, jossa
näitä elämänarvoja ei voida ajatella oleviksi, halu pyrkiä korkeammalle
laimenee ja viimein kokonaan kuoleutuu, kuten buddhalaisuuden ja
kristinuskon pahimmin pilaamille joukoille todistettavasti on
tapahtunut. -- Pahimmin pilaantuneita ovat todelliset buddhalaiset ja
todelliset kristityt.
6.
Tulevaisuuden ihminen ja hänen onnensa elämäntarkoituksena on
nykyisille ihmisille korkein yksilöllinen sekä yhteiskunnallinen
elämäntarkotus.
Ihminen ei pyri itsetietoisesti jalostumaan jos hän ei voi kunnioittaa
itseänsä tulevaisuuden kautta. Ja niin kauan kun hän ei voi kunnioittaa
itseänsä tulevaisuuden kautta hän, korkealla sivistysasteella
ollessansa, rappeutuu.
Suurin osa nykyisistä ihmisistä kunnioittavat itseänsä ainoastaan
nykyisyyden ja, mikä hulluinta, menneisyyden tähden eikä tulevaisuutta
tarkoittavien tekojensa tähden -- koska heillä tulevaisuuden jalostavia
tekoja ei olekaan.
Ihmisen on opittava vielä sekin että menneisyydestä ei kuulu kunnia
meille ja nykyisyydestäkin saamme laskea vain vähäisen osan omaksi
ansioksemme. Mutta siitä, minkälainen on tulevaisuuden yhteiskunta ja
tulevaisuuden ihminen, siitä kuuluu suurin ansio _meille_.
Silloin kun kansa tai luokka vakavasti käsittää velvollisuutensa
tulevaisuutta kohtaan ja alkaa sitä toteuttamaan, vasta silloin kansa
tai luokka todella voipi itseänsä kunnioittaa. Vasta silloin kun
vakaumus velvollisuuksista tulevaisuudelle on kylliksi voimakas alkavat
ihmiset itsetietoisesti jalostautumaan ja tarkoitukseen soveltautumaan.
Sellainen yritys tosin ei ole uusi ihmiskunnan historiassa. Sitä on
koetettu, mutta se ei ole voinut toteutua, koska itsetietoisen
jalostumisen aate vielä ei ole ollut minkään luokan omaksumana, sen
vähemmin se on ollut senlaisen luokan omaksumana, joka sen voisi ja
tahtoisi etujensa tähden toteuttaa.
Jokaisen riistävän luokan etuihin yhtenä välttämättömyytenä kuuluu
pitää kansan enemmistöä alhaisella sivistysasteella ja säilyttää heissä
kurjuutta tuottavia vaistoja ja vaikuttaa kurjuutta edistävien
mielijohteiden syntymiseksi. Mutta silloin kun työväenluokka omaksuu
itsetietoisen jalostumisperiaatteen toteutuu se valtavasti.
7.
Ihmisen ei ole pyrittävä luontoa palvelemaan, koska hän silloin
palvelisi anarkiaa, suurinta vapaantahdon epäjumalaa. Luonnonpalvelus
merkitsee alenevalle kehitysasteelle joutumista ja loppuu henkiseen
tylsyyteen. Ihmisen on pyrittävä luontoa hallitsemaan. Se on anarkian
järjestykseen saattamista ja jatkuvan edistyksen tunnustamista.
Ihminen hallitsee jo nyt luontoa niin pitkälle että hän kykenee
muuttamaan alkuaineatoomin ulospäin vaikuttavilta ominaisuuksiltansa
sen omaksi vastakohdaksi: toiseksi alkuaineatoomiksi.
Miksikä ihminen ei kykenisi itseänsä muuttamaan ennakolta tunnettuun
tarkoitukseen soveltuvaksi?
Todellisuudessa onkin jo olemassa paljon sellaisia keksintöjä joiden
avulla ihmisen jalostaminen voitaisiin alkaa hyvällä menestyksellä.
Mutta sellaisista, ihmisen peruskäsityksiä ja elämäntapoja perinpohjin
muuttavista keksinnöistä ei ole käytännöllistä hyötyä niin kauan kun ne
ovat ainoastaan laboratorion asia.
Se tieto, jonka vain tiedemies tietää ei muuta elämänjärjestystä. Mutta
se tieto, jonka tietää suurin osa jostakin kansasta tai luokasta se
muuttaa elämänjärjestyksen.
Meiltä puuttuu yhteiskuntajärjestelmää jossa ihmisen jalostaminen olisi
mahdollista. Mutta -- se myöskin on voimakkaasti sanottava -- suurelta
osalta ihmisiä puuttuu myöskin halua jalostua. Ja se on pahinta.
Mutta halu jalostamiseen täytyy herätä, jos mieli ihmisen säilyä.
8.
Mikään laji ei ole iankkaikkinen. Ainoastaan epäorgaaninen aine on
iankaikkinen ja iankaikkisesti liikkuva. Mutta sellainen korkealle
kehittynyt laji kuin ihminen voipi itse vaikuttaa lajinsa olemassaolon
pituuteen.
Ennen kaikelle elämälle mahdottomaksi käypiä luonnollisia suhteita
jokaisen lajin olemassaolon pituuden määrää lajin saavuttama
taistelu- ja mukautumiskyky, se, missä määrin se kykenee voittamaan
voitettavissa olevia vihollisiansa ja missä määrin mukautumaan
voittamattomien voimain vallanalaisuuteen.
Henkisestä maailmankatsomuksesta materialismiin hyppäämällä päässyt
elämänopettaja, kirkosta politilliseksi agitaattoriksi juossut
alottelija on opettanut, että yksin voima on valtaa.
Se on ainoastaan puoli nykyisin tajuamastamme säilymistä koskevasta
totuudesta.
Monet ruumiilliset jättiläislajit ovat kuolleet sukupuuttoon osaksi
liian äkisti muuttuneiden olosuhteiden tähden, mutta ennen kaikkia
sentähden kun ne eivät ole voineet mukautua eivätkä varjella itseänsä.
Mukautuminen ja itsensä varjeleminen ovat riippuvia vaistojen ja järjen
kehityksestä enemmän kuin voimasta. Vaistojen pyrkimysten ja järjen
keksintöjen avulla voidaan mukautua ja taistella luonnollisia sekä
yhteiskunnallisia tuhoavia voimia vastaan.
Lajin yhtenä luonnollisena säilymisen ehtona on myöskin lisääntymisen
nopeus. Huonokin laji voipi säilyä pitkiä aikoja, jos se nopeasti
lisääntyy.
Itsetietoinen lajin säilyttäminen, joka ainoastaan sopii
sivistysihmiselle, kuitenkaan ei tarvitse seurata lajin mahdollisimman
nopean lisääntymisen periaatetta, vaan ainoastaan mukautuvan
taistelukyvyn ja jalostumisen periaatetta. Niiden mukaan on pyrittävä
säätämään siitos-, kasvatus- ja muut elämissuhteet, yhteiskunnallisten
toimenpiteiden kautta.
On surkuteltava asiaintila että sikiäminen ja säilyminen yksilöiden
lukuun nähden on suurin ryysyköyhälistön joukossa. Mutta kuinka
ankarasti onkaan tuomittava se yhteiskunta, joka "ohjaa"
ryysyköyhälistöläisten elämää ainoastaan moraalisaarnoilla. Heille
kuuluvat moraalisaarnat hirveimmin, vaikka tosin yhtä kuuroille
korville kuin mässääville yläluokkalaisillekin.
9.
Siihen, mikä rotu, kansa tai luokka parhaiten säilyy vaikuttaa myöskin
vallalla oleva moraali.
Jos joku yksilö haluaa palvella lihaansa rajattomasti, se voipi
olla hänen asiansa, johon ei kannata puuttua hänen, yksilön,
suojelemistarkoituksessa -- sillä määrätyn asteen saavuttanutta
alaspäinmenoa ei voida eikä sitä kannata yksilöön nähden ehkäistä --
mutta yhteiskunnan asia on katsoa että sellainen lihansa palvelija ei
saa saastuttaa tervettä ympäristöänsä. Yhteiskunnan asia on estää
joukkorappeutuminen.
Ken luulee kansan tai rodun voivan elää niin kuin haluavat hän ei tunne
korkeamman moraalin ensimäistä käskyä, joka kuuluu jokaiselle lajille:
_Teidän täytyy jalostua, jos tahdotte olla olemassa!_
Ken odottaa yksilöltä hyvää moraalia vapaaehtoisena hän ei tunne
korkeamman moraalin toista käskyä, joka kuuluu:
_Teidän täytyy suojella ja pakottaa yksilöt rodun ja kansan
olemassaolon ehtona!_
Ken kohottaa yksilön siveyden perusehdoksi siveydelle hän ei tunne
korkeamman moraalin kolmatta käskyä, joka kuuluu:
_Yhteiskunnan tulee olla siveä!_
Hiukan vain joukkomoraalin huonojen puolien tuntemista, vain yksi
ajatussilmäys ihmismeren pauhaaviin intohimoihin, ja me huomaamme
yksilön niin pieneksi että hänestä ei kannata yksilöllisyytensä tähden
huolehtia. Hänen pahansa ovat niin pieniä ettei niistä kannata
tuomitsevaa kirjaa pitää. Mutta siitä siveellisestä suunnasta mihin
yhteiskunta kulkee, niistä pahoista jotka ovat suurille joukoille
yhteisiä, niistä kannattaa huolehtia ja tehdä tiliä tuomarin edessä,
jonka nimi on _Tulevaisuus._
10.
Mikään nykyinen laji ei voi muuttua kokonaan toiseksi, mutta jokainen
laji voipi samojen luonnollisten suhteitten vallitessa kehittyä
korkeammalle.
Ihmisen jalostamisella, sikäli kuin hänen ruumiinsa rakenne sallii, ei
ole mitään luonnollisia esteitä, vaan ainoastaan yhteiskunnallisia
aineellista ja siveellistä laatua olevia.
Suuri yhteiskunnallinen aineellinen ja siveellinen muutos vaikuttaa
niin pitkälle ihmisen muuttumiseen että häntä voidaan sanoa uudeksi
ihmiseksi.
Ihmisellä, jos järjen ankarat lait pääsevät hänen toimiansa muutamissa
tärkeissä suhteissa määräämään, on mahdollisuus elää maapallolla
kauemmin kuin millään muulla eläimellä -- kenties kauemmin kuin
enemmistöllä kasveja, jos hän oppii ottamaan ravintonsa suoraan
epäorgaanisista aineista.
11.
Me emme ole henkisesti tasa-arvoisia emmekä koskaan sellaisiksi
tulekaan.
Henkinen tasa-arvoisuus on järjetön, sillä se edellyttää ehdottomasti
samanlaista tietoa ja samanlaista ajattelutapaa, jotka taas
edellyttäisivät ehdottomasti samanlaista perinnöllisyyttä ja
samanlaisia yksilöllisiä kokemuksia, jotka ovat mahdottomat.
Kuitenkaan ei ole mitään syytä venyttää henkisen eriarvoisuuden
totuutta niin pitkälle että olisi syytä kuuluisan neron Ernst Haeckelin
tavalla sanoa: -- "johdonmukainen ajattelu on aina oleva harvinaisena
luonnonilmiönä".
Kysymys "ollako vai eikö olla" voipi opettaa kokonaisia kansoja
johdonmukaisesti ajattelemaan, vaikka henkinen eriarvoisuus säilyy
ajatuksen ja tuntemisen laajuudessa ja syvyydessä.
Yhtä helppoa kuin on ajatella taloudellinen ja politillinen
tasa-arvoisuus mahdolliseksi yhtä helppoa on huomata henkinen
tasa-arvoisuus mahdottomaksi kehittyvässä ihmiselämässä.
Henkisten ominaisuuksien tasa-arvoisuus on mahdollinen ainoastaan
täydellisyydessä, joka taas on kansallisen tai rotukuoleman enne.
Mikään rotu tai kansa ei voi kehittyä senjälkeen kun se on omaksunut
täydellisyysihanteen. Rotu ja kansa voipi kehittyä ainoastaan niin
kauan kuin se tuntee tarvetta taistellen pyrkiä ylöspäin. Ja tämä
ylöspäinpyrkimistaistelu perinnöllisyyden kanssa pääasiallisesti
muodostaa henkisen eriarvoisuuden.
Tultuamme tietämään että sielu muodostuu aivoista ja hermoista, että
"sielulliset ominaisuudet" on vain yhteinen nimitys aivojen ja hermojen
ominaisuuksille, ymmärrämme henkisen tasa-arvoisuuden mahdottomuuden.
-- Ainoastaan "jumalien" antamat sielut voivat olla tasa-arvoisia,
mutta kehityksen kautta saadut, aineellisista soluista rakentuneet
sielut eivät voi olla...
12.
Voima käsivarsissa, hartioissa ja jalkalihaksissa ei ole yksin valtaan
pääsemisen ja vallassa pysymisen ja luonnossa säilymisen ehto.
Aivoissa ja hermoissa oleva sieluvoima, vaistot, tieto ja arvostelukyky
vain voivat estää "sokean voiman" rappeutumasta ja kokonaan
tuhoutumasta taistelussa toisia "sokeita voimia" vastaan.
Mutta asettaessamme nykyisen yhteiskunnan siveelliset arvot järjen
kritiikin eteen saatamme hyvällä syyllä kysyä:
Onko ihminen vaeltanut pitkän ajan, eläimestä antiikin ihmiseen, sitä
varten että hän sillä ajalla itsellensä kehittyneen järjen avulla
myöhemmin rappeuttaisi itsensä? Onko hänellä nykyään aivot ainoastaan
sitä varten että keksiä itsensä rappeuttamiskeinoja?
13.
Moraali ei ole laadultaan kehittynyt pariin vuosituhanteen. Se on
kehittynyt vain laajuudeltaan, samanlaisten moraalikäskyjen yhä
laajemmalle ulottumisessa, joka ei merkitse jalostumista eikä ole
seuraus jalostumisesta, vaan on se seuraus samanlaisen tuotantotavan
yhä laajemmalle ulottuneisuudesta ja suuriksi käyneiden valtioiden
vaatima välttämättömyys. Laadultaan moraali on mennyt alaspäin
viimeiset kaksi tuhatta vuotta.
Se että "siveettömyys rehoittaa" ei ole pahinta. Pahinta on se että
siveelliset arvot ovat kääntyneet ylösalasin.
Koko ajatteleva maailma on yksimielinen siitä että ihmisten tullaksensa
yhteiskunnallisesti ja myöskin yksilöllisesti onnellisemmiksi täytyy
tulla siveellisemmiksi.
Mutta siitä, mitä on siveys ja millä keinoilla korkeampi siveellinen
tila saavutetaan, käsitteet ovat yhtä paljon vastakkaiset kuin nykyisen
yhteiskunnan luokka-, ryhmä- ja yksilöedut ovat ristiriitaiset. Ja
lisäksi käsitteet terveen moraalin laadusta ovat vieläkin hämärämmät
kuin käsitteet luokkavastakohdista.
Onhan yleisesti tunnettua että samalla aikaa kun suuri osa
työväenluokasta myöntävät luokkaetu-vastakkaisuuksien olemassaolon
samat joukot eivät yhtä kernaasti myönnä moraalivastakkaisuuksia.
Työväenluokka ei ole vielä läheskään itsetietoinen siitä, että
korkeamman ihmisyyden edut vaativat aivan toisenlaisen, nykyiselle
vastakkaisen moraalin yhtä kipeästi kuin ne vaativat toisenlaisen
tuotantotavan ja omistusmuodon.
Mutta taantuvan luokan moraalin säilyttäminen nousevan luokan aatteissa
on samaa kuin pukea nuo nousevan luokan korkeampaa ihmisyyttä edustavat
aatteet kuolettavan moraalin ilettäviin, kaiken terveen myrkyttäviin
rääsyihin. Sitä merkitsevät muistutukset sellaiset kuin "älkäämme
kajotko uskontoon, perheeseen ja sukupuolisuhteisiin!"
On totta, että aivan alkeellista laatua olevassa agitatsionissa ei
voida eikä ole tarpeellistakaan ottaa esille moraalikauhua herättäviä
kysymyksiä, mutta vielä enemmän totta on että kokonaan hylkäämällä
niiden käsittelyn ikäänkuin luvataan olla avartamatta ihmisten
ajatuspiiriä aloilla joilla on niin suuri merkitys ihmiselämässä.
Ja totta on, ja se myöskin on aivan arkailematta sanottava, että
sosialismi tieteenä ei voi sulautua yhteen ei ylemmän eikä alemman
moraalin kanssa, jota riistävät luokat edustavat.
Taantuvien luokkien moraalia tulee kutsua sen oikealla nimellä:
rappeuttavaksi ja kuolettavaksi moraaliksi, ja osottaa se sellaiseksi,
koska se useissa tärkeissä kohdissa kieltää ne elämänarvot, jotka
kohottavat ihmistä ja muuttavat yhteiskuntaa korkeampimuotoiseksi.
Tuota kuolettavaa moraalia ei voida yhdistää sosialistisiin aatteisiin
noita aatteita raiskaamatta, riistämättä niiltä ihmishengen avartavaa
voimaa.
Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin sovelluttaminen sosialististen
aatteiden yhteyteen johtaa sosialisteja henkiseen itsemurhaan:
sosialismin hengen osittaiseen kieltämiseen, ja siten tekee mahtavat ja
ihanat aatteet raajarikoiksi ja monissa suhteissa dogmaattisen
ahtaiksi.
Nousevan luokan aatteiden tehtävänä kuitenkaan ei ole johtaa ennestään
kangistuneita ja ahdasmielisiä ihmisiä uuteen kankeuteen ja uuteen
dogmatiikkaan, vaan niiden tehtävänä on voimakkaasti herättää, innostaa
ja virkistää riistävässä yhteiskunnassa tylsentynyttä ihmishenkeä.
Antakaamme taantuvien aineksien seisoa siveellisellä tunkiollansa
pauhaamassa rappeuttavan moraalinsa läksyjä ja kiljumassa nousevien
ainesten moraalittomuudesta. Kunhan käsityksemme moraalista järjen
mukaan takaa meille korkeamman ihmisen ja paremman yhteiskunnan, se
tieto riittää meille kaikkia parjauksia vastaan.
Suosiessamme yleisen mielipiteen tähden taantuvien ainesten
rappeuttavaa moraalia me elätämme povellamme käärmettä, joka voipi
myrkyttää ne aatteet joita me tunnustamme ja joiden puolesta me
taistelemme ja meihin voipi soveltua lause: -- "Se mitä saavutetaan on
vastakohta sille mitä tahdottiin saavuttaa".
14.
Siveellisten tuntemusten pohjana on nautinnon ja kärsimyksen tunne,
jotka tuntemukset vuorostaan ovat osia elämänsäilytysvietistä.
Mitä on siveettömyys?
Sairautta.
Mitä on siveys?
Terveyttä.
Rappeuttavaa moraalia esittävä idealisti sanoo: -- Siveys on
kieltääntymistä. Ihmisten tullaksensa terveiksi ja onnellisiksi täytyy
ensin tulla siveiksi. Siveiksi ihmisiksi voivat tulla vapaan tahtonsa
avulla.
Korkeampaa ihmisyyttä ja järjellisyyttä edustava materialisti sanoo: --
Ihmisten tullaksensa siveiksi täytyy ensin tulla terveiksi. Terveiksi
ihmiset tulevat ainoastaan ulkoapäin heihin vaikuttavien muutosten
kautta.
Kuinka suuri onkaan ero noiden kahden ajatussuunnan välillä! Toinen
niistä edustaa luonnontieteellistä mahdottomuutta, "puhtaan hengen",
rappeutumisen ja kuoleman evankeliumia, toinen luonnontieteellistä
mahdollisuutta, puhtaan lihan evankeliumia ja elämän jalostumista.
Rappeutuvan moraalin saarnaaja ei näe korkeamman moraalin asemille
muuta tietä kuin kieltäytymisen elämän nautinnoista. Mutta yksilöllinen
kieltäytyminen ei vie mihinkään, koska ihmiset eivät kieltäänny, eivät
voi kieltääntyä mistään mihin heidän vaistonsa ja mielijohteensa heitä
pakottavat. Kieltääntyminen on mahdollista määrätyn asteen saavuttaneen
rappeutuneisuuden kautta, ainoastaan sen kautta että on itsensä
kyllästytetty nautinnoilla niin pitkälle että ei voida enään nauttia
mistään. Mutta sitä tietä me tulemme elämänkieltäjiksi, elämän
lopettamisen puolustajiksi. Vaan jos lopputuloksena on itsetietoinen
elämän lopettaminen, "suureen rauhaan palaaminen", silloinhan emme
tarvitse puhua elämänonnesta. Elämänonnea tarvitaan vain ylöspäin
pyrkiviä elämänhaluisia ihmisiä varten.
Lähtemällä siitä järjettömästä ajatuksesta, että ihmisellä on ruumiista
riippumaton itsenäinen sielu, idealisti "parantaa" ihmisiä vain
moraalisaarnoilla. -- "Siveellistä lukemista, siveellisiä neuvoja,
siveellinen kasvatus, siveellinen seurapiiri, siveellisiä
sukupuolisuhteita, siveellisiä ajatuksia" ja loppumattomiin
"siveellistä", sehän on moralistiemme patenteerattu ihmisen
parantamisohjelma -- ohjelma jolla vielä ei ole saatu kasvatetuksi
yhtään siveellistä ja samalla tervettä ihmistä. Ulkokullattuja ja
sairaita raukkoja tuolla ohjelmalla on saatu laumottain.
15.
Siveettömyyssairauden parannuskeino ei ole moraalisaarna, vaan sen
parannuskeino on ihmistä ympäröivien suhteiden muuttaminen sellaisiksi
että niiden muutoksien kautta ihmisen itsensä muuttuminen on
mahdollinen.
Siveettömien vaistojen ja mielijohteiden poistaminen suuressa
mittakaavassa ei tapahdu yksilöllisten nautintojen kieltämisellä, vaan
se tapahtuu yhteiskunnallisten nautintojen jalostamisella.
Ihmisen siveellisessä parantamisessa materialisti yhtyy
vallankumoukselliseen taistelijaan, rehelliseen lääkäriin ja
ylevämieliseen antiikin estetiikkoon.
Idealisti voipi yhtyä ainoastaan pappiin, puoskariin ja
rappeutumisfilosofian edustajiin.
Mitä vaatii vallankumouksellinen taistelija?
Yhteiskunnallista muutosta ihmisen elämän onnen tähden.
Mitä vaatii rehellinen lääkäri hyvän ihmisen tunnusmerkiksi?
Terveyttä.
Mitä on terveys?
Säännöllisesti toimivaa ruumiin ja sielun voimaa.
Mitä vaatii elämän jatkuvaisuutta ja jalostumista ihaileva estetiikko
hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?
Kauneutta ja tarkotuksenmukaisuutta.
Mitä on kauneus ja tarkotuksenmukaisuus, mitkä ovat niiden tekijät?
Terveys, voima ja sopusuhtaisuus jäsenien ja lihaksien kehityksessä,
sopusuhtaisuus ruumiin ja sielun voimien välillä ja ruumiin ja hengen
liikuntojen joustavuus.
Mitä vaatii idealistinen moralisti hyvän ihmisen tunnusmerkkinä?
Siveyttä vapaantahdon seurauksena -- siis perinnöllisyydestä ja
ympäröivistä olosuhteista riippumatonta hengenvoimaa, mahdottomuutta,
humbuukia.
Ne tavat ja teot joita me kutsumme siveettömiksi eivät ole
mielivaltaisesti poistettavissa ja sanoilla ne eivät ollenkaan poistu,
koska ne ovat periytymisen ja tartunnan kautta tulleet kiinteäksi
osaksi meidän olemuksessamme, osaksi meidän soluistamme, ja sentähden
ne esiintyvät pakottavina voimina, joiden edessä meidän on alistuttava
ja toteltava niin kauan kun emme ole itsetietoisia niiden voimasta ja
vallasta ja emmekä kykene jalostamaan perinnöllisiä vaistojamme ja
ympäristöämme, josta mielijohteemme syntyvät.
Ja tuota, siveettömyyteen johtavien vaistojen soluihimme periytymistä
ja tarttumista ja ympäristöä, josta siveettömyyteen saattavat
mielijohteet syntyvät, rappeutuva moraali sallii -- eikä ainoastaan
salli, vaan suorastaan edistää niiden mahdollisimman voimakkaaksi
kehittymistä myrkyttämällä jokaisen aatteellisen tekijän joka edistäisi
terveen, siveellisen ihmisen yhteiskuntaamme ilmaantumista.
Meidän yhteiskunnalliset lakimme, suurin osa tieteestämme, taiteemme,
kasvatusohjelmamme ja sanalla sanoen koko elämämme henkinen ravinto
pienen pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ovat rappeuttavan ja
kuolettavan moraalin myrkyttämiä.
Seuratkaamme tuon myrkytyksen jälkiä kaikkialla ja koettakaamme huomata
sen kurjuus, ja silloin jo me olemme paljon voittaneet.
16.
Rappeuttavan ja kuolettavan moraalin suurin voitto, moraalittomuuden
kauhistavin kukka, on tuo häpeällinen henkinen alennustila, jossa
tunnustetaan, ehkäpä nähdäänkin, musta valkeaksi ja päinvastoin:
tunnustetaan turmiollisin siveettömyys siveydeksi ja korkeampi
siveellisyys siveettömyydeksi.
Sellainen moraali, joka on kyennyt niin hyvin itsensä turvaamaan, että
käsitteet siveellisistä arvoista ovat kääntyneet ylösalasin, kykenee
siveellisellä saatanallisuudellansa murskaamaan monta vastustajaansa ja
pitämään kammottavina asioina ihmistä todella jalostavat siveelliset
arvot.
Meidän sivistyneissä yhteiskunnissamme tehdään sangen vähän sellaista
mikä edistäisi terveen ihmisen syntymistä ja sairaana syntyneen
parantamista. Mutta moraalia meille kaupataan jokaisessa käden
käänteessä. Sitä tyrkyttävät meille kaikki tekopyhimykset ja
yhteiskuntajärjestelmää ja sen kehittämää ihmistä tuntemattomat narrit.
Ja voi häntä, ken uskaltaa asettaa järjen ja tieteen moraalihulluutta
vastaan! Moralistien lähettämät siveellisyyssalamat sinkoilevat hänen
ympärillänsä -- hyvin usein kuolettavastikin.
Jokaisen maan, mihin sivistyneet kansat ovat tunkeutuneet, alkuasukkaat
ovat siveellisesti turmeltuneet. Niin on käynyt Ameriikan intiaaneille,
niin Afrikan alkuasukkaille ja monille muille. Tässä sivistyneiden
kansojen moraalissa siis täytyy olla jotain perinpohjin väärää.
17.
Nykyisin vielä teoriassa sekä käytännössä olevat hallitsevat
siveelliset mielipiteet ja siveelliset arvot eivät vastaa valtaan
nousevan työväenluokan tarvetta ja kaipuita, sen vähemmin ne vastaavat
sitä tarvetta joka ilmenee räikeänä silloin kun työväenluokka pääsee
valtaan. Ei siis ole liiaksi aikaista siveellisten mielipiteiden
uudelleen arvioiminen.
Ja hänelle, ken esittää vanhan väitteen, että me emme
tarvitse mullistavia siveellisiä käsitteitä ennen kun meillä on
yhteiskuntajärjestelmä johon ne soveltuvat, sopii vastata:
Siveellinen tunteminen ja tahtominen ovat asioita jotka ovat
itsepintaisimpia muuttumaan. Vielä kauan senjälkeen kun
yhteiskunnallinen elämä on vienyt perusteet joltakin siveelliseltä
järjestelmältä, säilyvät siveelliset tuntemiset ja tahtomiset
ennallansa, ja siten synnyttävät sen käsitteiden ristiriidan ja
sekasorron, joka jo nykyäänkin on yleinen ja jokaiselle vakavalle
ajattelijalle hirvittävästi hävittäväksi osottautuva tosiasia.
18.
Tajutaksemme ylösalasin kääntyneen moraalin ja sen arvot on
tarpeellista luoda lyhyt katsaus kristinuskoon, koska se enimmän kuin
mikään muu yhteiskunnallinen "siveellinen järjestelmä" on vaikuttanut
sivistyskansojen moraalin rappeuttamiseen.
Kristillisen myrkytyksen jäljet tulee etsiä kaikkialta ja osottaa ne
sille valiojoukolle, joka on päässyt kristillisyyden myrkytyksestä
senverran vapaaksi, että tahtoisi kokonaan "jumalalliset" vaistot
verestänsä poistaa ja avustaa suuressa taistelussa kristillisyyden
turmelusta vastaan.
Nyt me vielä olemme niin alussa, että vasta mitättömän pieni joukko
huomaa missä kaikkialla ruokottoman papin rappeuttavat jäljet näkyvät.
Vapaan ajattelun ja jumalankieltämisen tulee nostaa itsekkäämmin
päätänsä ja asettua yhteiskuntaa ja ihmisten ajattelua arvostelemaan ja
ohjaamaan sikäli kuin sellainen on mahdollista. Niiden todella suurten
yksinäisten ihmisten, jotka ankarassa hengen yksinäisyydessä aikansa
viettävät tulee asettua julkeammiksi ja äänekkäämmiksi. Tulee
kaikkialla ahdistaa noita elämänilon ja voiman kuiviin imeviä kalpeita
agitaattoreita -- täytyy pakottaa heidät pitämään suunsa kiinni järjen
edessä.
Kaukonäköisimmät ja samalla pahimmat periaatteelliset vastustajat
saavat usein meidän myötätuntomme, koska me emme kykene tajuamaan
kylliksi syvästi emmekä näe kylliksi kauaksi tulevaisuuteen. Papilla
joka jollain tavalla osottaa olevansa edistysmielinen on vielä tänäkin
päivänä tilaisuus saada työväenluokan luottamus, vaikka hän
todellisuudessa ei aja mitään muuta kuin papin asiaa.
Kristillisyys on kaikissa kohdissaan ristiriidassa työväenluokan
tarvitseman elämänymmärryksen kanssa, jos on kysymyksessä uusi
sivistysyhteiskunta, jonka toteuttaminen on työväenluokan tehtävä.
Kristinuskolla ja sosialismilla ei ole muuta kuin tulen ja veden suhde
toisiinsa: missä määrin toinen voittaa samassa määrin toinen kärsii.
Kaikki muunlaiset suhteen rakentamiset tieteellisesti ja järjellisesti
näiden vastakkaisten järjestelmien välille ovat toisen tai toisen tai
kummankin pettämistä.
Maailman suurista uskonnollisista järjestelmistä ainoastaan
muhamedilaisuudella on jotain käytännöllistä arvoa. Sen arvo ei
suinkaan ole sen filosofian syvällisyydessä -- mikään uskonnollinen
järjestelmä ei ole eikä voi olla järjellisesti syvällinen -- vaan siinä
koska se on ainoa suurista uskonnollisista järjestelmistä joka ei ole
vaikuttanut suorastaan rappeuttavasti kuten kristinusko ja
buddhalaisuus.
Ainoastaan alhaisella sivistysasteella ollessa ja arvostelukyvyn
puuttuessa saattaa sellainen kuin kristinusko päästä vallitsevaksi ja
hallitsevaksi. Niin olikin todellisuudessa laita kristinuskon alkaessa:
sen omaksuivat alhaisella sivistysasteella olevat joukot. Myöhemmin se
oli pakko omaksua ainoaksi siveelliseksi ohjeeksi kaikkien niiden
kansojen jotka kristityt laskivat valtansa alle.
Onhan tosiasia että aina roomalaisesta historioitsijasta, Tacitus'esta
alkaen kaikki todella ihmiskunnan edistystä harrastavat ajattelijat
ovat vieroneet ja syvästi inhonneet kristinuskoa, vaikka he aina eivät
ole inhoansa julkilausuneet jumalallisten pyövelien tähden.
Kristukselaisuuden ja kristillisyyden erikseen tunteminen olisi suuri
voitto sivistykselle -- se lopettaisi Kristuksella ratsastamisen.
Kristuksen tunteminen tolstoilaisella tavalla: uskomalla kristuslaisuus
hyveeksi ei voi hyödyttää, vaan Kristuksen tunteminen sielutieteilijän
ja jumalankieltäjän tavalla, se voipi hyödyttää kristillisyyteen
langenneita kansoja.
Kristuksen seuraamista ei kannata teroittaa kenenkään mieleen.
Kannattaa ainoastaan osottaa että Kristuksen puhdas oppi on -- puhdas
hulluus. Kehityksessä ylöspäin pyrkivät kansat eivät voi koskaan tulla
Kristuksen seuraajiksi. Jos ne sellaisiksi tulevat ovat ne
pelastamattomiksi rappeutuneet. Sinä päivänä kun ylöspäin kehittyvä
kansa tajuaa Kristuksen tosiolemuksen kieltää se Kristuksen. Ja sinä
päivänä kun kehittymään vielä mahdollinen kansa tajuaa kristinuskon
rappeuttavan luonteen kiroaa se kristinuskon.
19.
Mikä, minkälainen oli Kristus? Miten Kristus todellisuudessa eli? Mikä
oli se henkinen voima, joka pakotti hänet elämään niin kuin eli ja
viimein vastustamatta antamaan itsensä murhata?
Kristinuskon historiallinen aika on antanut kysymykseen kaksi
vastakkaista vastausta.
-- Kristus oli lihaan ja vereen tullut yliluonnollinen olento, jumalan
poika, jonka verikuolema sovitti -- ja vain yksin se voipi sovittaa
maailman ihmisten rikokset.
Se on kristittyjen vastaus.
-- Kristus oli ihminen, nero, sankari, suuri moraaliopettaja ja suuri
vallankumouksen apostoli.
Se on monien vapaa-ajattelijain ja muutamien sosialistien vastaus.
Edellinen vastaus on _ehdottomasti_ väärä ja jälkimäinen on
_todennäköisesti_ väärä.
Kristus ei ollut verellä lunastaja eikä ollenkaan millään tavalla
lunastaja muille kuin itselleen.
Kristus ei ollut nero, ei sankari eikä vallankumouksen apostoli.
Tutkijat vain erehtyvät Kristuksen ja kristityn välillä: eivät näe
Kristusta kristityn takaa, eivät erota Kristuksen erikoisia
persoonallisia ominaisuuksia -- jos hänellä sellaisia on ollut --
kristittyjen ominaisuuksista -- ja ennenkaikkea eivät huomaa että
juutalaisuus ei olisi voinut tulla roomalaisen valtakunnan uskonnoksi,
jos sitä ei olisi sopivalla tavalla väärennetty. Ja tuon väärennyksen
suurin kohta on juuri kristusjutussa.
Kristuksella ja kristinuskolla ei voi olla muuta yhteyttä kuin
historiallinen aikayhteys. Kristus eli -- jos ollenkaan eli -- silloin
kun leimahti voimakkaaksi se kansanliike jota myöhemmin väärennyksen
johdosta ruvettiin kutsumaan kristinuskoksi.
20.
Mitään varmaa historiallista todistusta Kristuksen olemassaolosta ei
ole vieläkään onnistuttu saamaan -- ja siihen katsoen Kristus voipi
olla pelkkä symbooli, vertauskuva.
Kristuksen symbooliksi otaksuminen tietysti on kokonaan evankeliumien
ulkopuolella -- ja kuitenkin se on todennäköisin selitys Kristuksen
persoona-arvoitukselle. Muuten, evankeliumien ja kristuskertomuksien
kokonaan valheeksi epäileminen ei ole sen arveluttavampaa kuin
kirjailija Rospen parooni Mynchausenista sepittämien juttujen totuutena
kieltäminen. Kertovathan evankeliumit perustotuuksinansa asioita, kuten
pyhästä hengestä sikiäminen, ylösnouseminen ja taivaaseen astuminen,
joille nykyään totuuden arvon vaatiminen on törkeää hävyttömyyttä.
Mitä merkitsee symboli-Kristus?
Sitä että milloinkaan ei ole ollut sellaista Jesusta, jolla olisi ollut
erikoinen ihmeyksilöllisyys, ei ole elänyt sellaista ihmistä, jolla
olisi ollut evankeliumeissa kuvatut ominaisuudet, vaan on ainoastaan
syntynyt ja valtavaksi kehittynyt sellainen liike joka uskoo ne
ihmeellisyydet, jotka Kristuksen yksilöllisyydelle on omistettu.
Symboli-Kristus-otaksuman todistukseksi voidaan esittää kokonaisia
sarjoja tosiasioita.
Mytholoogiset käsitteet yleensä eivät voi tulla suurille joukoille
tajuttaviksi elleivät ne, käsitteet, tule personoiduksi.
Käsitteiden personoituminen on osittain historiallinenkin tosiasia, ja
järjellinen tosiasia se on sitäkin enemmän, ja sitä on tapahtunut
säännöllisesti ihmiskunnan elämän kulun kestäessä. Huomattavimmat
käsitteiden personoimiset on asetettu suurimpien luonnollisten tai
yhteiskunnallisten tapahtumien aikaan.
Jos on kysymys juutalaisista ja kristillisistä käsitteistä ja
tapahtumista, yhden kerran käsitteiden symbolia esittää partriarkka
Abraham, toisen kerran kansanjohtaja Mooses, kolmannen kerran
moraalipappi Kristus jnp.
Samaa tarkoitusta vastaava symboli, samojen ajatusten tai tapahtumain
yksilöllistymä, on eri roduilla hieman erilainen yksilöllisiltä
ominaisuuksiltansa, aatteiltansa ja teoiltansa, mutta pääkohdissaan
niille kaikille kuitenkin tulee samat aatteet ja ominaisuudet, joka
viittaa niiden yhteiseen alkuperään: rotujen alkuperäiseen
mytholoogiaan. Vanhin tunnettu symboli ensimäisestä ihmisestä omistaa
pääkohdissaan samat ominaisuudet kuin myöhemmin "keksityt" kuvat
ensimäisestä ihmisestä. Yksilöllistettyjen käsitteiden ja tapahtumien
henkilöissä huomattavat erilaisuudet johtuvat rotujen jakautumisesta
kansoihin. Kun rodut jakautuvat kansoihin jakavat he myöskin
mytholoogiset käsitteensä, niiden yksilöllistymät, kunkin kansan
tarvetta lähemmin vastaavaksi.
Niinpä yhden rodun symboli ensimäisestä ihmisestä on Adam --
seemiläisen rodun -- toisen Manu -- arialaisen rodun. Yhden kansan
käsitteet laista personoituvat Mooseksessa -- juutalaisten -- toisen
Manussa -- hindujen -- aina sen mukaan, minkälaista mestaria mikin
kansa tajuaa. Ja he tajuavat sellaista minkälaista milloinkin
tarvitsevat.
Niin kauan kuin kansat eivät tajua mytholoogiaa esihistoriaksi, joka on
suurenneltu ja kaunisteltu niin kuin "tieteellinenkin" historia, he
uskovat mytholoomallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi
yliluonnollisiksi, eivätkä huomaa että niissä on vain kokonaisten
rotujen ja erillään eläneiden heimojen teot ja käsitykset
keskitettyinä.
Ja niin kauan kuin materialistis-tieteellinen ymmärrys ei johda suurten
kansajoukkojen ajattelua he eivät ymmärrä harvinaisia luonnollisia ja
yhteiskunnallisia tapahtumia ilman ettei niillä olisi yliluonnollisia
voimia aiheuttajana. Ja noita voimia vuorostaan ei käsitetä ellei niitä
keskitetä yksilöihin.
Ja mitä erityisesti kristinuskoon tulee se jos mikään on kyennyt
muuttamaan ja vaihtelemaan käsitteitä. Kykenihän se antamaan
seemiläisen rodun kokonaisen mytholoogian osalle arialaisen rodun
kansoja, liittämällä siihen uuden testamentin, jossa esiintyvät rinnan
seemiläisen sekä arialaisen rodun mytholoogiset käsitteet. Samalla se
myöskin kykeni jättämään pois sellaisen mikä vivahtaa järjelliselle.
Vaikka kristinusko tuli roomalaisten sekä kreikkalaisten uskonnoksi ja
vaikka sitä heti alussa levitettiin molempien kansojen keskuudessa,
kreikkalais-roomalaisen mytholoogian käsitys esim. niin tärkeästä
asiasta kuin maailman synty ei päässyt kristilliseen mytholoogiaan,
koska kreikkalais-roomalainen käsitys oli liiaksi järjellinen
opettaessaan maailman syntyneen kaaoksesta.
Väite käsitteiden ja tapahtumien yksilöllistyttämisestä on niin
pitkälle historiallisestikin tosi, että se pitäisi asettaa korkeimmaksi
totuudeksi historiallisesti epäselviä ihmiskunnan mestareita
käsiteltäessä. Eksytys on vain historian kirjoituksessa. Keskittäähän
idealistinen historian kirjoitus suuret yhteiskunnalliset tapahtumat
yhteen ainoaan tai muutamiin henkilöihin, heistä alkaneeksi ja heidän
ansioksensa.
Ken osaa mytholoogian ja historian oikein lukea voipi helposti huomata
kaikkien kansojen kautta aikojen yksilöllistäneen kaikki huomattavimmat
käsitteet ja tapahtumat.
Evankeliumeissa olevien oppien yleisyys myöskin viittaa pikemmin
symboli-Kristukseen kuin yksilöön. Kristus ei ole opettanut mitään
omintakeista.
On teoloogeja jotka Kristuksen persoonallisuuden todistukseksi
käyttävät logiikan mukaista väitettä: -- "Kun kerran Kristuksen
ominaisuudet tunnetaan, hänen on täytynyt yksilönä olla olemassa".
Mutta tuollainen päätteleminen on logiikan väärentämistä.
"Tunnetaanhan" kristinuskossa "isän" ja "pyhänhengen" ominaisuudet
myöskin, mutta vähän lienee enään niin hävyttömiä oppineita
kristityitä, jotka ottaisivat väittääksensä että "isä" ja "pyhähenki"
ovat todellisia yksilöitä.
Sen jälkeen kuin joku käsite tai tapahtuma personoidaan noin tehdystä
henkilöstä voipi sitte tulla kuinka mahtava tahansa. Yleisesti
tunnettuahan on että "oppi-isä" aikojen kuluessa kirkastuu ja
jumalallistuu seuraajiensa ymmärryksessä -- yhdentekevää ovatko
seuraajat todellisia tai vain sellaisia, jotka ovat omaksuneet
"oppi-isän" ainoastaan keppihevoseksensa vallantavottelua varten --
saadaksensa moraalisen oikeuden harrastukseensa -- kuten juuri
kristityt ovat Kristuksen omaksuneet.
Kirkastuminen ja jumalallistuminen ovat suhteellisia opin levenemisen
kanssa. Oppi-isästä tulee sitä mahtavampi ja jumalallisempi mitä
suuremmat kansajoukot "hänen oppiansa" alkavat tunnustamaan.