1.
Suvi vielä tenhonsa suo,
viel' aurinko lempensä hehkuvan antaa,
ja aaltoin välkkyvä vuo
lyö riemuiten vasten kalliorantaa.
Sävel vielä kiehtova soi
meren kuultavan kirkkaista syvyyksistä;
ne keinuen unelmoi
suviriemuista ohitse mennehistä.
Ne juhlien vastaan käy
yön talvisen mykkää hiljaisuutta;
povi sointuun ylentäy,
kuin aavistain kevätonnea uutta.
Ne tuloon uutehen,
ain' uudistuvaan suven, auringon luottaa;
Niiss' uskon herätti sen
syvä hartaus, min elon kauneus tuottaa.
Ah lainehet, sydämeen'
suvi-uskonne sointuva, kaunis luokaa,
ja riemunne säveleen
mun verteni raskaiden yhtyä suokaa!
2.
Aurinko, taattoni armahin,
kiitos uudesta nousennasta!
Kyllin yössä jo murehdin,
paahda, päivä, nyt riemun lasta!
Vielä viimeinen siunaus,
sitten, taattoni: hyvää yötä!
Kylmä ei talvinen taivallus,
siunaukses kun seuraa myötä.