Niin outo paino mieltä ahdistaa,
se elon autiutta kammoaa.
Jo aurinkokin painuu laskuun päin,
pois poistuu elo, nuoruus kiirehtäin.
Kuin takaa valtamerien aavojen
soi sieluun viestit ilojuhlien.
On juhliin kokoontuneet jumalat
ja autuaitten saarten asujat:
Siell' soitto kaikuu, tanssi harras käy
ja uhrisauhu taivoon ylentäy.
Siell' eessä ylhän marmor'-alttarin
soi juhlivaisten kiitos korkehin.
Sä myös siell' oot, niin sydän aavistaa,
sä, jonka luo ain' aatos palajaa,
sä tuntematon, tuttu unen vain,
sä tähtikajastus mun polullain.
* * *
Mut' aurinko jo vaipui vetten taa.
Niin lohduttoman nä'ön elo saa.