Viel' kerran ehkä hetki se keskiyön
sun yllättävä on, joka riistävi
pois naamion, min taakse kätkit
itsesi oman katsees eestä.
Jos silloin sielus vieraana itselles
ja outona sa tapaat, ja tyhjyyden,
mi hätäs äänehen ei vastaa,
löydät sa sijalla sydämesi;
jos rakkain ystäväs, johon luottaen
ties liitit ilopäivinä kevähän,
vain sanan köyhän lohdun tarjoo,
-- hetken sen luuletko kestäväsi?