(Kuoro tulee.)
KUORO.
Selittää historiaa mun suokaa niille,
Jotk' eivät sitä tunne; ken sen tuntee,
Hän suokoon anteeks, että ajat, luvut
Ja asioiden todellinen kulku
Ei omass' elävässä suuruudessaan
Voi esiintyä. Kuninkaan Calais'hen
Nyt saatamme; siell' on hän; sieltä hänet
Aatoksen siivin meren poikki viekää.
Englannin ranta virtaa myöten täynnä
On miestä, naista, poikaa, joiden voittaa
Kimakka huuto meren bassoäänen,
Jok' eellä kuninkaan, kuin uljas airut,
Käy tietä valmistaan. Hän maalle nousee
Ja juhlakuluss' astuu Lontooseen.
Niin väleen aatos kulkee, että voitte
Het' ajatella häntä Blackheathissa,
Miss' anoo loordit saada hänen eellään
Kuhmuista kypärää ja miekan tynkää
Katuja pitkin kantaa; hän sen kieltää, --
On hälle vierast' ylpeys ja turhuus;
Komeudet, loistot, voitonmerkit antaa
Hän Jumalalle. Tehtaass' ajatuksen,
Sen vireässä pajassa nyt nähkää,
Kuink' asukkaitaan Lontoo maalle purkaa.
Lord mayor veljinensä loistossaan,
Kuin itse vanhan Rooman senaattorit,
Kannoillaan koko plebeijien liuta,
Voittoisaa Caesaria käyvät vastaan;
Niinkuin -- on vertaus kehno, mutta rakas --
Jos kuningattaremme päällikkö[9] --
Niin käyköön pian! -- palais Irlannista,
Kapinan tuoden miekankärjessään, --
Monikin jättäis rauhankaupunkimme
Ja rientäis häntä tervehyttämään.
Tek' useammat syyllä suuremmalla
Sen Henrikille. Nyt hän Lontooss' on; --
Kun Ranskan valitukset kuningasta
Kotona vielä vaatii viipymään,
Ja Ranskan puolesta kun keisarikin[10]
Välittää koittaa rauhaa, täytyy tässä
Muut tapaukset kaikki sivuuttaa,
Siks kunnes Henrik jälleen palaa Ranskaan.
Nyt sinne hänet viemme; väliajan
Min' olen näytellyt; nyt muistutan,
Ett' on se ohi. Anteeks typistys.
Nyt silmä aatostanne seuratkoon
Ja viipymättä Ranskaan palatkoon.
Ensimmäinen kohtaus.
Ranska. Englantilainen vartiopaikka.
(Fluellen ja Gower tulevat.)
GOWER.
Niin, aivan oikein; mutta miksi pidätte tänään tuota sipulianne? Pyhän
Taavin päivä on ohi.
FLUELLEN.
Nii, näettäk, kaikil asjoil on oma syys ja juones, mitä vart ja mink
tähde. Mnää sanon teil, niinku ystväl, kapteen Gower: tuo noidutt,
viheljäine, kemeini, rupine ja täine suupaltt roist, tuo Pistool, joka,
niinkun te ja te ite ja koko mailm tietä, ei ol sen paremp ku simmone
mies, näettäk, joll ei ol mittän kuntto, -- hän tul mnuun tyijön ja toi
mnuul leippä ja suola eilä, näettäk, ja käsk mnuu syömä se sipuli. Se
ol simmosel paikal, eten mnää voin ruvet hänen kansas kreelama, mut
mnää ruppe nii rohkjaks, ett mnää pidä sitä lakisan siihe saakk, ku
mnää näe häne jälle, ja siilo mnää praakka hänel hiuka mnuun
mielteoistan.
GOWER.
Kas, tuossa hän tulee, pöyhistellen kuin mikä kalkkunakukko.
(Pistooli tulee.)
FLUELLEN.
Mnää en piittä hänen pöyhistyksistäs ja kalkkunkukostas. -- Jumala
raoh, vänrik Pistool! Te täine, rupine roist, jumala raoh!
PISTOOLI.
Haa! Oletko sa Bedlam?[11] Haluatko,
Sa halpa trojalainen,[12] että minä
Kokohon käärin Parcan kuolinkankaan?
Sipulinhajus iljettää mua. Pois!
FLUELLEN.
Mnää sydämestän pyydä, te täine, rupine roist, ett te mnuun
mielteoitten, pyynnötten ja anomusten mukka, syött tämä sipuli; ja
kosk, näettäk, te ett siit tykkä, eik teijä mieltekon, ruokhalun ja
sulatuksen oikken passa sen kans yhte, nii mnää pyydä ett te söisin
sen.
PISTOOLI.
En Cadwalladerista vuohineen![13]
FLUELLEN.
Tosa on teil yks vuoh! Tahdottak te oll nii hyvä ja syöd tämän?
(Lyö häntä.)
PISTOOLI.
Sun, halpa trojalainen, pitää kuolla!
FLUELLEN.
Nii kyll, aivan oikke, rupine roist, ku simmott on Jumalan taht. Sill
aikka mnää pyydä, ett te eläisitt ja söisitt teijän moonan; kas, tosa
on hiuka soossi pääl! (Lyö häntä taas.) Te kutusitt mnuu eilä
vuorherraks, mut tänäpä mnää teen teijä rapakkherraks. Kas nii, käykkän
kiin! Jos te voitt irvistell sipulil, nii te voitt kans syöd sipuli.
GOWER.
Jo riittää, kapteeni! Olette pannut hänet aivan pyörälle.
FLUELLEN.
Hänen pitä syömän kaplen mnuun sipulistan, sen mnää sano, taik mnää
hänen kalloas nuijin neli päivä järjestäs. Purkkan pääl vaa; se on
tervelist teijän tuorel haavallen ja verisel klanillen.
PISTOOLI.
Pitääkö minun purra?
FLUELLEN.
Pitä oikke, ja ilman eppäilyst ja kursaust ja muit kommervenkei.
PISTOOLI.
Tuon sipulin kautta! kauheasti kostan.
Ma syön ja syön ja kiroan.
FLUELLEN.
Syökkä, olkka nii hyvä. Tahdottak te enemp soossi sipulin pääl? Tosa ei
ol tarppeks sipuli, ett voisis sen pääl vannot.
PISTOOLI.
Pidätä lyöntis; näethän että syön.
FLUELLEN.
Hyväks olkko, rupine roist, kaikest sydämest! Älkkän te heittäk poies
mittä. Kuor on hyvä teijän rupisel klanillen. Kun te vast saatt nähd
sipuli, nii irvistelkkä sill vaa; muut en mnää pyyd sanno.
PISTOOLI.
Hyvä!
FLUELLEN.
Nii, sipul o hyvä. -- Kas, tosa o ropo, ett te voitt paikat teijän
kallon.
PISTOOLI.
Minulle ropo!
FLUELLEN.
Nii, oikke ja totisest, ottakkan poies vaa; taik mnuul on toine sipul
plakrisan, jonk teijän viel täyty syöd.
PISTOOLI.
Roposi koston käsirahaks otan.
FLUELLEN.
Jos mnää olen teil velkka, nii sen mnää maksan teil selksaunal. Te
saatt ruvet puukauppjaks, ettek saa mnuult muut osta kun saunvihdoi.
Jumal olkkon teijän kansan ja varjelkkon teit ja korjakkon teijän
kalloan!
(Menee.)
PISTOOLI.
Täst' yltyyn nousee koko helvetti.
GOWER.
Menkää tiehenne! Te olette ulkokullattu pelkuri ja konna. Vai te
rupeatte pilkkaamaan vanhaa tapaa, joka on kunniakasta alkuperää ja
jota pidetään muinoisen sankaruuden muistonarvoisena voitonmerkkinä,
ettekä uskalla teoilla vahvistaa yhtäkään sanoistanne! Olen nähnyt
teidän pari kolme kertaa pilkkaavan ja härnäävän tuota kunnon miestä.
Luulitte että, kun hän ei osaa englanninkieltä puhua oikean mallin
mukaan, hän ei myöskään osaa käytellä englantilaista keppiä. Olette nyt
nähnyt toista; ja vastaisuuden varalta opettakoon walesiläinen kuritus
teille hyviä englantilaisia tapoja. Hyvästi!
(Menee.)
PISTOOLI.
Itaraks onnetarko rupee mulle?
Ma kuulin, että Torkko lasaretiss'
On kuollut ranskantautiin;
Ja siinä sen on leperryksen loppu.
Ma vanhenen, ja raajoist' uupuneista
Pois piestään kunnia. Nyt porttokauppaa
Ja taskuvarkaan virkaa alan pitää.
Englantiin varkain hiivin varastamaan,
Ja vannon, kun vain laastaroin nää raamut,
Ne että Ranskan sodass' olen saanut.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Troyes Champagnessa.
(Toiselta puolelta tulee kuningas Henrik, Bedford, Gloster,
Exeter, Warwick, Westmoreland ja muita loordeja; toiselta
kuningas Kaarle, kuningatar Isabella, prinsessa Katariina,
herroja, naisia, y.m. sekä Burgundin herttua seurueineen.)
KUNINGAS HENRIK.
O, rauha tälle rauhankokoukselle!
Ja teille, veli Ranska, teille, sisko,
Ilo ja onni! -- Parhaat toivotukset
Kauniille Katariina serkullemme!
Sen vallan oksana ja jäsenenä,
Jok' on tään yhtymyksen aikaan saanut,
Me teitä, herttua Burgund, tervehdimme!
Te, Ranskan prinssit, päärit, terve kaikki!
KUNINGAS KAARLE.
Suur ilo meille nähdä kasvojanne,
Englanti, arvo veli; tervetullut!
Niin myöskin Englannin te päärit kaikki!
ISABELLA.
Veli Englanti, niin hyvä olkoon päätös
Tään kauniin yhdyntämme ilopäivän,
Kuin meille iloks nähdä silmänne,
Tuo silmänne, jok' aina ranskalaisiin,
Ketk' osuivat sen piiriin, singahutti
Myrkkyisen basiliskin surmanuolen.
Toivomme, että tämän katseen myrkky
Väkensä menettää, ja tämä päivä
Vihat ja riidat kääntää rakkaudeksi.
KUNINGAS HENRIK.
Tulimme sanomahan aamen siihen.
ISABELLA.
Englannin prinssit kaikki, terve teille!
BURGUND.
Molempain teidän nöyrä alamainen,
Te suuret kuninkaat! Ett' olen minä
Kokenut voiman, kyvyn, tarmon takaa
Riitanne, arvo majesteetit, saattaa
Tään valtakokouksen ratkaistavaks,
Tiedätte, majesteetit, itse parhain.
Kun niin on työni onnistunut, että
Nyt valtasilmä valtasilmää vastaan
Seisotte tässä, niin mun sallinette
Tään valtaseuran kuullen kysyä,
Mik' onkaan esteenä ja vastuksena,
Ett' alaston ja riepoteltu rauha,
Tuo taiteen, rikkauden, virkun toimen
Suloinen imettäjä, ei saa täällä
Maailman parhaass' ilotarhassa,
Vehmaassa Ranskass', otsans' vihaa näyttää!
Ah, paoss' on se täältä kauan ollut!
Maan talous on kaikki läjäpäässä,
Lahoten omaan lihavuuteensa.
Sydämmen virkistäjä, viinipuu,
Ruokotta kuolee; siistit pensasaidat,
Kuin kamaloiksi karvoittuneet vangit,
Harittaa oksiansa; peltomailla
Rehevät lusteet, emäkit ja katkot
Nyt versoo, kun on ruosteess' auran kynsi,
Min tulis rikkaruohot juurittaa;
Tasainen niitty, jonka ennen peitti
Esikot, apilaat ja anisheinät,
Kuritta kasvaa viikatetta vailla
Ja jouten tiinehtyy ja muut' ei siitä
Kuin virnaa, ohdaketta, takkiaista,
Kadottain kauneuden sekä hyödyn.
Ja niinkuin viinitarhat, pellot, niityt
Luonnostaan turmeltuen metsittyvät,
Niin meiltäi, perheiltämme, lapsiltamme
Unohtuu maata kaunistavat tiedot,
Tai jää ne ajan puutteess' oppimatta.
Villeinä kasvamme, -- kuin sotilaat,
Jotk' eivät muuta aattele kuin verta --
Kirouksen, vihan, riettaan vaateparren
Ja muuta luonnotonta oppien.
Tään saattaaksenne kuntoon entiseen
Tulitte tänne; pyydän saada tietää,
Mik' estehenä, ettei armas rauha
Sais tuota turmiota karkoittaa
Ja siunattuun taas turvaans' ottaa meitä.
KUNINGAS HENRIK.
Jos, herttua Burgund, rauhaa tahdotte,
Min kaipuu teidän mainimaanne pahaa
Vain lisää, ostakaa se täyttämällä
Ne kohtuulliset vaatimukset kaikki,
Jotk' eri kohdissaan ja summittain
On laadittuna teidän hallussanne.
BURGUND.
Kuningas ne on kuullut, mut ei vielä
Vastaustaan suonut.
KUNINGAS HENRIK.
Siitä vastauksesta
Tuo teidän vaatimanne rauha riippuu.
KUNINGAS KAARLE.
Hätäisest' olen eri kohtia
Vain silmäillyt. Ma pyydän, suvaitkaa
Nimittää jotkut neuvoskunnastanne
Kanssamme vielä kerran tarkemmin
Ne läpilukemaan, niin myöntymyksen
Ja vakaan vastauksen heti annan.
KUNINGAS HENRIK.
Niin olkoon, veli. -- Setä Exeter --
Ja veli Clarence -- veli Gloster -- Warwick --
Huntingdon -- kuningasta seuratkaa;
Te täyden vallan saatte vahvistaa,
Lisätä, muuttaa vaatimuksiin nähden
Mit' ikään viisautenne parhaaks näkee
Ja etuisimmaks meidän arvollemme;
Me kaikki hyväksymme. -- Kaunis sisko,
Te jäättekö, vai seuraatteko heitä?
ISABELLA.
Ma heitä seuraan, armollinen veli;
Saa vaimon ääni hyvää ehkä aikaan,
Kun liiaks oikeuksista kiistellään.
KUNINGAS HENRIK.
Mut Katariina serkun suokaa jäädä;
Päävaatimus hän on ja arvoon nähden
Sovintopykälistä ensimmäinen.
ISABELLA.
Mun puolestani jääköön mielellään.
(Kaikki menevät, paitsi kuningas Henrik,
Katariina ja tämän hovineidet.)
KUNINGAS HENRIK.
Oi. kaunis, kauniin kaunis Katariina!
Ah, sotilaalle opettakaa sanat,
Jotk' immen korvaa kuihkoisi ja nostais
Suloisen sydämmessä lemmen liekin.
KATARIINA.
Teidän majesteetti laske leikki minun kanssa, minä ei voi haasta
engelska.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, kaunis Katariina, jos tahdotte minua oikein rakastaa ranskalaiselle
sydämmellänne, niin ilolla kuulen teidän sitä vakuuttavan
vieraanvoittoisella englanninkielellä. Pidätkö minusta, Katri?
KATARIINA.
Pardonnez moi, minä ei tiedä mitä ole: pidätkö minusta.
KUNINGAS HENRIK.
Enkelit sinusta pitävät, Katri, ja sinua pidetään enkelinä.
KATARIINA.
_Que dit-il? que je suis semblable aux anges?_
ALICE.
_Oui, vraiment, sauf votre grace, c'est ce qu'il dit_.
KUNINGAS HENRIK.
Niin sanoin, kaunis Katariina, enkä punastu, jos sanon sen uudestaan.
KATARIINA.
_O bon Dieu! les langues des hommes sont pleines de tromperies_.
KUNINGAS HENRIK.
Mitä sanoo hän, se kyyhkyseni? Ettäkö miesten kielet on täynnä petosta?
ALICE.
_Oui_, että keelet meesten on teysi petosta; niin ole se, prinsessa.
KUNINGAS HENRIK.
Prinsessa on molemmista paras englannitar. Toden totta, Katri, minun
kosintani on sinun kielitaitosi mukainen; olen iloissani siitä, ett'et
osaa paremmin englanninkieltä; sillä jos osaisit, niin tapaisit minussa
niin jokapäiväisen kuninkaan, että luulisit minun myyneen taloni
ostaakseni kruununi. En osaa sitä rakastajain kukkakieltä, sanon vain
suoraan: rakastan sinua; jos kiusaat minua enemmän, kuin että vain
kysyt: niinkö todellakin? niin joudun pois suunniltani. Antakaa
vastaus; niin, oikein totta, tehkää se; ja sitten kädenlyönti, ja
kauppa on valmis. Mitä sanotte, neiti?
KATARIINA.
_Sauf votre honneur_, minä ymmärtä hyvin.
KUNINGAS HENRIK.
Toden totta, jos vaatisitte minua runoja kirjoittamaan tai tanssimaan
teidän takianne, niin olisin myyty mies; sillä ensiksikään en tunne
mittaa enkä poljentaa, ja toiseksi minulla ei ole tahdissa määrää eikä
määrässä tahtia. Jos voisin naisen voittaa ilmahypyillä tai
pyörähtämällä täysissä aseissa ratsun selkään, niin -- olkoon se
sanottu kerskaukseni puolustukseksi, -- keikahtaisin suoraa päätä
avioliittoon. Tai jos saisin nyrkitellä armaani puolesta tai hypitellä
hevostani hänen kunniakseen, niin karkaisin päälle kuin teurastaja ja
riippuisin kiinni kuin marakatti, enkä ikänä hellittäisi. Mutta,
jumaliste, Katri, minä en osaa kälvehtyneeltä näyttää, en osaa puhkaten
purkaa kaunopuheisuuttani, enkä ollenkaan osaa vakuutella; suora vala
vain, jota en koskaan tee muuten kuin pakottamalla, ja jota en koskaan
riko pakostakaan. Jos voit rakastaa sen sorttista miestä, Katri, jonka
kasvot eivät ansaitse päivän paahtamista, ja joka ei koskaan peiliin
katso rakkaudesta siihen, mitä siinä näkee, niin ota silmäsi
taituriksesi. Haastan sinulle suoraan soturinkieltä; jos voit minua
siltä rakastaa, niin ota minut; jos et voi, niin, jos sanoisin sinulle
että kuolen, puhuisin totta; mutta rakkaudestako sinuun, -- en,
jumal'auta, ja kuitenkin sinua todesti rakastan. Niin totta kuin elää
tahdot, rakas Katri, niin ota mies, jonka uskollisuus on vilpitön ja
kullanpuhdas, sillä hänen täytyy pakostakin tehdä sinulle oikeutta, kun
hänellä ei ole luonnonlahjoja kosiakseen muualta; sillä nuo lipilaarit,
jotka lavertavat loppumattomiin ja värssyillään osaavat luikerrella
naisten suosioon, ne tietävät aina myöskin viisastella itsensä siitä
irti. Niin, puhuja on vain lörpöttelijä; värssy on vain runonpätkä.
Hyväkin sääri surkastuu, suora selkä köyristyy, musta parta käy
valkeaksi, kihara pää kaljuksi, kaunis muoto ryppyiseksi, kirkas silmä
sameaksi; mutta hyvä sydän, Katri, on aurinko ja kuu, tai, oikeammin,
aurinko eikä kuu, sillä se loistaa kirkkaana eikä milloinkaan vaihtele,
vaan kulkee muuttumattomana rataansa. Jos tahdot semmoisen, niin ota
minut; ota minut, ota soturi; ota soturi, ota kuningas. Mitä sanot siis
rakkauteeni? Puhu, kaunokaiseni, ja puhu kauniisti, sitä pyydän.
KATARIINA.
Onko se mahdollinen, ette mine rakasta vihamees Franskan?
KUNINGAS HENRIK.
Ei, Katri, ei ole mahdollista, että sinä voisit rakastaa Ranskan
vihamiestä; mutta, jos rakastat minua, niin rakastat Ranskan ystävää;
sillä minä rakastan Ranskaa niin, etten tahdo päästää käsistäni
yhtäkään sen kylää; tahdon pitää sen kokonaan; ja, Katri, kun Ranska on
minun ja minä olen sinun, niin Ranska on sinun ja sinä olet minun.
KATARIINA.
Mine ei tjedä, mite se ole.
KUNINGAS HENRIK.
Etkö, Katri? No, sanon sen sitten sinulle ranskaksi, vaikka varmaankin
se istuu kiinni kielessäni kuin nuorikko miehensä kaulassa, vaikea on
sitä siitä irroittaa. _Quand j'ai la possession de France, et quand
vous avez la possession de moi_ -- annahan olla, kuinka se nyt onkaan?
Santta Dionysius, auta minua! -- _donc votre est France, et vous êtes
mienne_. Katri, minun on yhtä helppo valloittaa kuningaskunta, kuin
puhua ranskaa saman verran lisää. En koskaan enää puhuttele sinua
ranskaksi muun vuoksi, kuin että saisin sinut nauramaan minua.
KATARIINA.
_Sauf votre honneur le François que vous parlez est meilleur que
l'Anglois que je parle_.
KUNINGAS HENRIK.
Ei, Katri, ei suinkaan; mutta kun sinä puhut minun kieltäni, ja minä
sinun, ja kumpikin aika lailla virheellisesti, niin täytyy myöntää,
että se ajaa jotakuinkin saman asian. Mutta, Katri, ymmärrätkö sen
verran englanninkieltä? Voitko rakastaa minua?
KATARIINA.
Mine ei tjedä sanoa.
KUNINGAS HENRIK.
Voiko kukaan naapureistasi sen sanoa, Katri? Tahdon heiltä kysyä.
Ei, minä tiedän, että minua rakastat; ja illalla, kun pääset
makuuhuoneeseesi, sinä tältä neidiltä utelet tietoja minusta, ja tiedän
varmaan, Katri, että hänelle halventelet niitä minun luonnonlahjojani,
joita sydämmestäsi rakastat. Mutta, hyvä Katri, tee säälien minusta
pilkkaa, varsinkin, rakas prinsessa, kun minä rakastan sinua julmasti.
Jos koskaan tulet omakseni, Katri, -- ja autuaaksi tekevä usko minussa
sanoo, että tulet -- niin otan sinut rynnäköllä, ja sinusta on siis
pakostakin tuleva oiva soturien synnyttäjä. Etkö usko, että sinä ja
minä, noin pyhän Dionysiuksen ja pyhän Yrjänän päivän vaiheilla,
voisimme laittaa pojan, puoleksi ranskalaisen ja puoleksi
englantilaisen, joka menee Konstantinopoliin ja nyhtää Suurturkkia
parrasta? Mitä sanot, minun ihana liljani?[14]
KATARIINA.
Mine ei tjedä.
KUNINGAS HENRIK.
Niin kyllä, sitä ei vielä voi niin tietää, mutta luvata voi; ja lupaa
nyt vain, Katri, että parastasi teet, mitä tulee sinun ranskalaiseen
osuuteesi siitä pojasta; mitä minun englantilaiseen osaani tulee, niin
annan siitä sinulle kuninkaan ja nuoren miehen kunniansanan. Mitä
vastaat, _la plus belle Chatarine du monde, mon très-chère et divine
déesse_?
KATARIINA.
Teidän _majesté_ ole _fausse_ Franska niin paljo, että te voi pettä _la
plus sage demoiselle, mitä ole _en France_.
KUNINGAS HENRIK.
Hyi, sitä väärää ranskaani! Kunniani kautta, puhtaalla
englanninkielellä, rakastan sinua, Katri; tämän kunniani kautta en
uskalla vannoa, että sinäkin rakastat minua; kuitenkin alkaa vereni
minua imarrella sillä, että niin teet huolimatta muotoni karkeudesta ja
vastenmielisyydestä. Kirottu se isäni kunnianhimo! Hän ajatteli vain
kansalaissotia, kun minut teki, sen vuoksi sainkin syntymässäni niin
tuikean ulkoasun, niin rautaisen naaman, että peljätän naiset, kun
tulen heitä kosimaan. Mutta usko pois, Katri, jota vanhemmaksi tulen,
sen paremmannäköiseksi tulen; lohdutukseni on, että vanhuus, joka on
niin huono kauneuden säilyttäjä, ei voi minun kasvoilleni tehdä mitään
vahinkoa; sinä minut otat, jos minut otat, pahimmillani; jota kauemmin
kestät minua, sitä paremmaksi tulen. Sano siis, sinä ihanin Katariina,
huolitko minusta? Heitä pois tuo neitseellinen punastus, tunnusta
sydämmesi ajatukset keisarittaren katseella, ota minua kädestä ja sano:
Englannin Henrik, olen sinun; ja niin pian kuin olet tuolla sanalla
korvani siunannut, sanon sinulle raikkaasti: -- Englanti on sinun,
Irlanti on sinun, Ranska on sinun, ja Henrik Plantagenet on sinun,
joka, -- vaikka sanon sen hänelle vasten silmiä -- jos ei hänessä
olekaan miestä parhaaksi kuninkaaksi, kuitenkin on miesten parasten
kuningas. No niin, vastaa minulle murtavalla musiikilla, sillä äänesi
on musiikkia ja englanninkielesi murtavaa; siis, maailman kuningatar,
Katariina, murra kielesi salpa murtavalla englanninkielellä ja sano,
huolitko minusta?
KATARIINA.
Se ole kuinka se miellyttä _roy mon père_.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, Katri, se häntä hyvin miellyttää; se häntä miellyttää, Katri.
KATARIINA.
Siis mine suostu myös.
KUNINGAS HENRIK.
Tuosta sanasta suutelen kättänne ja sanon teitä kuningattarekseni.
KATARIINA.
_Laissez monseigneur, laissez, laissez! Ma foi, je ne veuz point que
vous abaissiez votre grandeur en baisant la main de votre indigne
servante; excusez moi, je vous supplie, mon très puissant seigneur_.
KUNINGAS HENRIK.
No, suutelen sitten huuliasi, Katri.
KATARIINA.
_Ce n'est pas la coûtume de France, de baiser les dames et demoiselles
avant leurs noces_.
KUNINGAS HENRIK.
Neiti tulkitsija, mitä sanoo hän?
ALICE.
Että se ei ole tapa Franskan daamin -- mine ei tjedä, mikä baiser ole
englantikielellä.
KUNINGAS HENRIK.
Suudella.
ALICE.
Teidän _majesté entendre_ parempi _que moi_.
KUNINGAS HENRIK.
Ei ole Ranskassa tyttöjen tapana suudella ennenkuin ovat naimisissa,
sitä kai hän tarkoitti?
ALICE.
_Oui, vraiment_.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, Katri! Turhat tavat kumartuen väistyvät suurten kuningasten tieltä?
Rakas Katri, sinua ja minua ei voi kytkeä maan tapojen heikko aidake;
me olemme tapain määrääjät, Katri; ja vapaus, joka kuuluu meidän
arvoomme, tukkii suun kaikilta moitiskelijoilta, niinkuin minä tukin
sinulta, kun tahdot voimassa pitää noita maasi tekosiveitä tapoja ja
kieltää minulta suutelon. Kas niin, ole kiltti ja tottele! (Suutelee
häntä.) Sinun huulissasi, Katri, on tenhovoimaa; niiden metinen
kosketus on kaunopuheisempi, kuin koko Ranskan neuvoskunnan kielet, ja
ne saisivat Englannin Henrikin pikemmin taipumaan kuin hallitsijain
yhteinen anomuskirja. Tässä tulee isänne.
(Kuningas Kaarle ja Isabella, Burgund, Bedford,
Gloster, Exeter, Westmoreland ja muita Englannin ja
Ranskan ylimyksiä tulee.)
BURGUND.
Jumala varjelkoon teidän majesteettianne! Kuninkaallinen serkkuni,
opetatteko meidän prinsessalle englanninkieltä?
KUNINGAS HENRIK.
Arvoisa serkku, tahtoisin opettaa hänelle, kuinka suuresti häntä
rakastan, ja se on hyvää englanninkieltä.
BURGUND.
Eikö hän ole herkkä oppimaan?
KUNINGAS HENRIK.
Kielemme on karkeaa, eikä luonteenikaan ole lempeä, niin että, kun
minulle ei ole suotu imartelun ääntä eikä sydäntä, en voi hänessä niin
loihtia esiin lemmen henkeä, että se ilmestyisi oikeassa hahmossaan.
BURGUND.
Suokaa anteeksi pilani rohkeus, jos vastaan tuohon. Jos tahdotte sitä
hänessä esiin loihtia, niin on se tapahtuva ympyrän kehässä; jos mieli
loihtia hänessä esiin lempi oikeassa hahmossaan, niin tulee sen
ilmestyä alastomana ja sokeana. Voitteko siis häntä, tyttöä, jota vielä
kainouden neitseellinen ruusunpuna purppuroi, moittia siitä, että hän
omassa alastomuudessaan ei siedä nähdä alastonta, sokeaa poikaa? Siihen
ehtoon, hyvä prinssi, olisi tytön todellakin liian vaikea suostua.
KUNINGAS HENRIK.
Kuitenkin he ummessa silmin suostuvat, kun lempi on sokea ja kiusaa.
BURGUND.
Heille on anteeksi annettava, jos eivät näe mitä tekevät.
KUNINGAS HENRIK.
Siis, prinssi hyvä, opettakaa serkkuanne umpisilmin suostumaan.
BURGUND.
Tahdon ummessa silmin huomauttaa häntä siitä, kun te vain häntä
opetatte huomaamaan huomautustani; sillä tytöt, joita on koko kesän
auringossa paistatettu ja lämpiminä pidetty, ovat, niinkuin kärpäset
Pertunpäivän aikaan, sokeita, vaikka heillä on silmät päässä; ja
silloin he sietävät käsin pitelemistä, vaikka ennen tuskin sallivat
että heitä katseltiin.
KUNINGAS HENRIK.
Opetus tästä on, että saan odottaa aikaa ja kuumaa kesää; ja silloin
minä sen kärpäsen, sen teidän serkkunne, perältäkin tavotan, ja sokea
hänen pitää olla.
BURGUND.
Niinkuin lempi on, prinssi hyvä, ennenkuin se lempii.
KUNINGAS HENRIK.
Niin, oikein sanottu; ja te voitte, jotkut teistä, lempeä kiittää
sokeudestani, kun en voi nähdä monia kauniita Ranskan kaupungeita yhden
kauniin Ranskan tytön tähden, joka seisoo tielläni.
KUNINGAS KAARLE.
Oikein, hyvä prinssi, te näette ne perspektiivissä, kaupungit
muuttuneina tytöksi; ne ovatkin kaikki neitseellisten muurien
ympäröimät, joita ei sota koskaan ole puhkaissut.
KUNINGAS HENRIK.
Saanko Katrin vaimokseni?
KUNINGAS KAARLE.
Jos vain haluatte.
KUNINGAS HENRIK.
Olen tyytyväinen; kun vain ne neitseelliset kaupungit, joista puhuitte,
seuraavat myötäjäisinä, niin se tyttö, joka seisoi toiveitteni tiellä,
on näyttävä minulle tien omaan tahtooni.
KUNINGAS KAARLE.
Myönnyimme kaikkiin kohtuvaatimuksiin.
KUNINGAS HENRIK.
Niin onko laita, loordit Englannin?
WESTMORELAND.
Kuningas myöntänyt on joka kohdan,
Ensinnä tyttärensä, sitten kaikki,
Määrättyin vaatimusten mukaisesti.
EXETER.
Tää vain on vielä allekirjoittamatta: -- missä teidän majesteettinne
vaatii, että Ranskan kuninkaan, jos hän joskus saa aihetta
kirjallisesti jotakin anoa, tulee puhutella teidän korkeuttanne tähän
tapaan ja näillä arvonimillä, ranskaksi; _Notre très cher fils Henry,
roi d'Angleterre, heritier de France_; ja näin latinaksi:
_Praeclarissimus filius noster Henricus, rex Angliae et haeres
Franciae_.
KUNINGAS KAARLE.
En ole sitäkään niin kieltänyt,
Ett' en ma suostuis siihen vaadittaissa.
KUNINGAS HENRIK.
Nimessä rakkauden ja rauhan pyydän:
Tuo kohta hyväksykää muiden kanssa,
Ja mulle tyttärenne antakaa.
KUNINGAS KAARLE.
Vie hänet, poikan'! Hänen verestään
Herätä mulle jälkeisö, niin että
Nää riitavallat, Englanti ja Ranska,
Joidenka rannikotkin kalpein katsein[15]
Toistensa menestystä katsovat,
Vihastaan herkeis, ja tää kallis liitto
Ihaniin poviin istuttaisi sovun
Ja kristillisen naapuruuden hengen,
Niin ettei miekka rikkois milloinkaan
Väliä Englannin ja Ranskanmaan.
KAIKKI.
Aamen, aamen!
KUNINGAS HENRIK.
Nyt tervetullut, Katri! --
Te todistakaa kaikki, että hänet
Nyt kuningattareksi suutelen.
ISABELLA.
Jumala, naimaliiton säätäjä,
Sydämmet yhdistä ja valtakunnat!
Kuin mies ja vaimo, kahtenakin yksi,
Niin valtakuntannekin yhtykööt,
Ett' ilkikieli ei, ei kade mieli,
Nuo pyhän vihkivuoteen häiritsijät,
Tään valtaliiton väliin tunkeuisi
Ja erottaisi mik' on yksi liha;
Jott' Englannin ja Ranskan miehet oisi
Kuin veljekset! Oi, jos sen taivas soisi!
KAIKKI.
Aamen!
KUNINGAS HENRIK.
Häävalmistuksiin nyt! -- Hääpäivänämme
Te, herttua Burgund, ja te, päärit kaikki,
Valalla vahvistakaa tämä liitto. --
Minä ja Katri sitten toisillemme
Vannomme valan lujan onneksemme.
(Menevät.)
(Kuoro esiintyy.)
KUORO.
Tymäkkä, tylsä runoilijan kynä
Vapaasti pidellyt on historiaa;
On urhot pieneen tilaan kytkettynä,
Ja typistelty niiden kunniaa.
Kirkkaana, mut vain hetken, Englannin
Heloitti tähti, onni miekkaa kantoi;
Hän voitti maailman parhaan Eedenin
Ja kruunut pojalleen ja vallat antoi.
Tää, Kuudes Henrik, tuli kehdossaan
Jo Englannin ja Ranskan kuninkaaksi;
Mut monivaltaisuus se Ranskanmaan
Vei meiltä, Englanninkin särkyi haaksi.
Sit' usein tääll' on näytelty; sen takaa
Tällekin suosiota osoittakaa.
(Poistuu.)