Mutta juna oli jo ehtinyt niin likelle ja kohisi niin kovasti, ettei
nuorempi tyttö kuullut oikein, mitä hänelle sanottiin; hän luuli, että
häntä oli käsketty palaamaan takaisin. Hän juoksi takaisin kiskojen
yli, kompastui, kaatoi sienensä ja rupesi niitä poimimaan.
Juna oli jo likellä ja koneen käyttäjä huudatti junan höyrypillillä,
minkä suinkin voi.
Vanhempi tyttö huusi: "jätä sienet siihen!" vaan nuorempi luuli, että
sisarensa oli käskenyt hänen keräämään pois sienet ja ryömi yhä pitkin
rautatietä.
Koneen käyttäjä ei saanut junaa seisattumaan. Vielä kuului kimakka
vihellys ja juna tuli pikku tytön päälle.
Vanhempi tyttö huusi ja itki. Kaikki matkustajat katsoivat vaunujen
akkunoista, ja konduktööri riensi junan loppupäähän katsomaan, miten
tyttösen oli käynyt.
Kun juna oli mennyt ohitse, niin näkivät kaikki, että tyttö oli
pitkällään kiskojen välillä, pää alaspainuneena ja aivan liikkumatta.
Sitten, kun juna jo oli ehtinyt kauvaksi, nosti tyttö päätään, nousi
polvilleen, keräsi sienensä ja juoksi sisarensa luo.
Hyppäys.
Muuan laiva oli purjehtinut maan ympäri ja oli kotimatkalla. Ilma oli
tyyni ja kaikki miehistö oli kannella. Keskellä väkijoukkoa hyppeli
suuri apina sinne tänne ja näytti huvittavaa kaikkia. Se koukisteli
itseään, hyppeli ja väänteli naamaansa hyvin naurettaviin asemiin,
suututti ihmisiä, ja näytti tietävän, että väki oli hänestä huvitettu
ja teki siitä syystä vielä enemmän ilveitään.
Se hyppäsi muutaman kaksitoista vuotiaan pojan luo, joka oli laivan
kapteenin lapsia, sieppasi hänen päästään hatun, pani sen päähänsä ja
kiipesi sukkelasti mastoon. Kaikki rupesivat nauramaan, ja poika seisoi
siinä avopäin tietämättä, itkisikö vai nauraisi. Apina istui sitten
ensimäisen maston koppiin, otti lakin päästään ja rupesi käsillään ja
hampaillaan repimään sitä rikki. Se tahtoi nähtävästi suututtaa poikaa,
osoitteli häntä ja irvisteli hänelle. Poika uhkaili sitä, huusi sille,
vaan se repi vieläkin enemmän hattua. Laivamiehet nauroivat yhä
kovemmin, poika punehtui, heitti pois päältään nuttunsa ja läksi
kiipeämään mastoon apinan jälkeen. Minuutin kuluessa oli hän ehtinyt
touvia myöten ensimäiseen maston koppiin, mutta apina kiipesi vielä
notkeammin ja sukkelammin kuin hän vielä ylemmäksi juuri samassa
silmänräpäyksessä, kun poika yritti temmaista pois siltä hattunsa.
"Odota sinä vaan, mutta etpäs nyt pääse kynsistäni!" huusi poika ja
kiipesi yhä ylemmä hänkin. Apina houkutteli häntä yhä, kiipesi vielä
korkeammalle, ja poika oli kiivastunut puolestaan eikä tahtonut jäädä
jälkeen. Siten apina ja poika ennättivät melkein yhtä pian maston
huippuun. Maston huipussa ojensiihe apina ihan suoraksi ja, tartuttuaan
takakädellään touviin, ripusti se hatun ylimmäisen maston ylimmäisen
pienapuun takimaiselle reunalle riippumaan, mutta itse kiipesi se ihan
maston huippuun, väänteli siellä itseään, näytti hampaitaan ja osoitti
kaikella tavalla voiton riemuaan. Mastosta oli ylimmäiseen poikki
pienaan, jonka nenässä hattu riippui, noin puolitoista meetriä, niin
että pojan oli ihan mahdoton saada sitä sieltä irroittamatta kättään
nuorasta ja mastosta.
Mutta poika oli hirveästi suutuksissaan. Hän heitti irti mastosta ja
astui ylös pienan päälle. Kannella olivat kaikki tähän saakka katsoneet
ja nauraneet apinan ja kapteenin pojan kiipeämä kilpailulle, vaan kun
näkivät, että poika heitti pois kädestään köyden ja kapusi pienapuun
nenään, jossa hän nyt huojui kädet ulos ojennettuina, niin pelästyivät
kaikki.
Jos hän nyt vaan tekisi yhdenkään harha askeleen, niin putoaisi hän
itsensä kuoliaaksi laivan kantta vasten. Ja jos hän ei astunutkaan
harhaan, vaan voi kävellä onnellisesti pienan päähän ja ottaa siitä
hattunsa, niin kuinka hän sitten voisi kääntyä takaisin ja laskeutua
mastoon. Kaikki olivat hiljaa, seuraten hänen liikkeitään ja odottivat,
miten lopuksi kävisi.
Yhtäkkiä huudahti joku joukosta pelästyksestä. Poika muisti tämän
huudon kuultuaan tilansa, katsahti alas ja alkoi horjua.
Samassa tuli pojan isä, kapteeni, ulos kajuutastaan. Hänellä oli pyssy
kädessään ampuakseen kalalokkeja. Hän näki poikansa mastossa, ja heti
ojensi pyssynsä häntä kohden ja huusi: "Alas mereen sieltä! hyppää
paikalla mereen! muutoin ammun sinut!" Poika horjui eikä käsittänyt
mitä hänelle sanottiin: "Hyppää eli minä ammun... Yks, kaks..." ja kun
pojan isä huusi: "kolme!" -- niin kurotti poika alas päänsä ja hyppäsi
mereen.
Niinkuin kanuunan kuula läiskähti pojan ruumis mereen, ja aallot eivät
vielä ehtineet peittää häntä, kun jo kaksikymmentä ravakkata merimiestä
hyppäsi laivasta mereen. Vielä puoli minuuttia -- ne tuntuivat kaikista
pitkiltä -- niin nousi pojan ruumis veden pinnalle. Hänet otettiin
kiini ja nostettiin laivaan. Muutamien minuuttien kuluttua rupesi hänen
suustaan vuotamaan vettä ja hän alkoi hengittää.
Kun kapteeni näki sen, niin huudahti hän äkkiä, niinkuin jokin olisi
häntä ahdistanut, ja meni kajuuttaansa, ettei kukaan saisi nähdä hänen
kyyneleitään.