Sama kirjoitus oli isoilla kullatuilla kirjaimilla myöskin pääoven
yläpuolella. Sisään ja ulos virtasi kultanauhaisia laivojen päämiehiä
ja perämiehiä, hienoja herroja, juoksupoikia ynnä muuta väkeä.
Juuso alkoi nousta portaita. Eräässä toisen kerroksen ovessa hän luki
veljensä nimen: "Anterus Heikkilä". Hän soitti ovikelloa.
Äskeiset rouvat olivat vielä eteisessä ja vanhempi heistä virkkoi ovea
avaamassaan:
-- Teältä tulee joku kerjäläinen -- Mitäs äijällä olisi asiaa?
-- Tahtoisin päästä tämän talon isännän puheille.
-- Onkos sinulla mitä asiaa?
-- On -- ja tärkeätä onkin.
-- No, mänöö tuosta ovesta sisään.
Juuso joutui veljensä työhuoneeseen, joka oli upeasti sisustettu.
Anterus istui kirjoituspöytänsä ääressä tupakoiden. Nähtyään Juuson hän
heti nousi tervehtimään.
-- Ohoo! Tämäpä oli hauskaa, että sinäkin tulit kerran minua katsomaan!
Hyvää päivää, hyvää päivää! Mitä sinne kotipuoleen kuuluu? Siellähän
kuollaan oikein kilpaa -- joulun tienoissa äiti ja nyt isä. Käyhän
istumaan tänne, niin jutellaan asioista! Ei, ei sinne! Tänne vain,
pöydän viereen. Pane siitä palamaan oikea havanna! Jaaha -- Jaaha! Vai
tulit sinäkin täällä käymään! Se oli perhanan hauskaa! Sattui vain
niin saakurin paha päivä. Minulla nimittäin ei tänään olisi aikaa
edes kunnolla sivulleni vilkaista. Mutta kun kerran velimies tulee
meren takaa kaupunkiin, niin täytyyhän minun hänelle uhrata pari
saatanan kallista viisiminuuttista. -- Jaaha. Jaaha. Se isävainaja
kirjoitti, että salakuljetus on nyt lopussa. Niin -- mitäs minä sanoin
jo kaksikymmentävuotta ennen! Höyrylaivat -- uusiaika! Saarelaiset
jaaloineen -- huono kilpailla! Siellä taitaa mennä taloja nurin toinen
toisensa perästä! He he he he! Oli se aikaa se salakuljetus! -- Mutta
se oli ikävä virhe -- suo minun se sanoa sinulle suoraan -- saatanan
ikävä virhe, että sinä olet ollut minulle niin pirun ylpeä ja koppava
ja oikeastaan vihamielinenkin. Siinä olet tehnyt tuhmasti, velimies!
Sinun olisi pitänyt olla minua kohtaan höyli. Minä olisin voinut tehdä
sinusta miehen. Olisin voinut antaa sinulle jonkin laivoistani --
kolmimastoistani. Itse olisit saanut valikoida. -- Paperitko! -- vai
mitä höpiset! -- Merikoulu! -- Rahalla niitä papereita saa! Minulla on
monta kapteenia, joille olen hankkinut paperit rahalla! Näen miehen --
aivan kuin luotu kapteeniksi -- otan hänestä selvän -- kulkenut merellä
lapsesta asti -- tuntee tien Englantiin kuin omaan saunaansa -- vot --
siinä oikea mies! Minä hankin hänelle Itämeren kipparin paperit, lyön
miestä olalle ja sanon: Terve "Eläköön"-laivan päällikkö! -- ja työnnän
kapteeninkirjat hänen käteensä. Palkoista en tingi. Laki? Kissan häntä!
Minä en kysy mitä koulua mies on käynyt, vaan minkälainen merimies hän
on. -- Oli totisesti paha, että en saanut tehdä sinusta miestä, sillä
kyllä sinä, totta jukulaut, olisit pärjännyt siinä missä kuka muu
hyvänsä! -- Nyt on salakuljetus lopussa -- (Anterus levitti käsiään ja
kohotti harteitaan.) -- tjaa, se on saamarin paha paikka!
Juusokin innostui.
Hän näki mielikuvituksessaan itsensä parkkilaivan päämiehenä. Myrsky
Pohjanmerellä! Parkkilaivojen kilpapurjehdus linjalla Hamina-Hull! --
Hän veteli ahnaasti sikariaan ja virkkoi:
-- Kyllä minusta vieläkin jotain tulisi...
-- Ei, rakas velimies! Me olemme nyt jo liian vanhoja! Niin, liian
vanhoja jo olemme, piru vie! -- Mutta kaksikymmentä vuotta takaperin!
Tjaa! Silloin se olisi ollut toinen juttu! Sinua aikaa jo vaivata
kohtapuoleen vanhuuden höperyyskin. Ja hampaat ovat lähteneet
suusta, leuka törröttää ulkona, ja huulet ovat painuneet sisään.
Mies on silloin kuin vanhuuttaan köyristynyt laiva. Se alkaa kypsyä
valmiiksi kuolintelakalle. -- Miten sinä oikeastaan tuumaat elää nyt
kun salakuljetus on loppunut? Sinä vanha luntreijari? Eihän sinusta
enää ole kalastajaksi -- eikä kai luontosikaan siihen taipuisi --
laivarikkoihin et enää kykene käymään käsiksi -- etkä kohtapuoleen
mihinkään. Lapsesikin ovat tyttäriä -- no, verkoillahan hekin kyllä
voivat käydä niinkuin pojatkin. Mutta asiasta toiseen: onko siellä
kotona jo vanhusten jälkeen perunkirjoitus pidetty?
-- Ei ole.
-- No niin. No niin. Hoida sinä nyt sitä pesää sillä aikaa. Ehkä minä
tässä kesällä saan tilaisuuden käväistä siellä, niin pannaan sitten
kaikki selväksi. Ei suinkaan pesässä vanhusten jälkeen huomattavampaa
summaa rahaa löytynyt?
-- Kolmesataa.
-- Jaaha. Kolmesataa. Ei ole paljon.
-- Ei ole.
-- Se kai kului hautajaiskustannuksiin?
-- No, melkein.
-- Löytyikö mitään testamenttia -- vanhuksilta molemmilta tai jommalta
kummalta heistä? Ei kai?
-- Ei ole tähän asti ilmaantunut.
-- Niin niin. Mitäpä se olisi hyödyttänytkään! No niin. Hoida sinä nyt
siis sitä pesää, niin sitten järjestetään asiat ihan pikimmittäin. --
Entä mitenkä sinun eukkosi jaksaa? Hyvin tietysti! Lihoo lihomistaan.
Niin, niin. He he he! Ja tyttäret kai kasvavat ja pulskistuvat? Niinpä
niin. Sinä olet onnen poika, kun sinulla on niin hyvä vaimo -- taisi
tuoda mukanaan rahaakin? No niin. Jaaha, no -- hyvästi nyt sitten vain
ja kerro terveisiä näkemistäsi ja kuulemistasi! Minulla olisi tässä
helkkarin kiire alas konttoriin. Siellä parhaillaan odottaa minua
parkkilaiva "ELLEN MARGARETAN" päämies. -- Ellen Margareta -- se on
muuten minun muijanikin nimi -- höhöhö, niin että tässä minäkin olen
Ellen Margaretan päämies.
Anterus oli noussut seisomaan ja Juuso myös. Anterus ojensi kätensä
jäähyväisiksi:
-- No niin. Hyvästi nyt ja tule jolloinkin uudestaan paremmalla ajalla
-- talvella, silloin on minulla enemmän aikaa!
Juuso keihästi kotkansilmänsä veljensä Anteruksen pälyileviin silmiin
ja julisti:
-- Luuletko sinä, saatana, että minä tulin tänne sinun luoksesi kuin
mikäkin kerjäläisäijä -- ilman asiaa -- katselemaan sinun palatsiasi ja
kuuntelemaan sinun jaarituksiasi ja lähtemään silloin kun käsketään!
-- No, no, hyvä mies, älä huuda! Jos sinulla on asiaa, niin esitä se
tasaisesti ja kiihtymättä.
-- Minä tulin vain kysymään, mitenkä on niiden isävainajan
laivaosakkeiden laita. Minä tulin ottamaan ne nyt omaan haltuuni,
sillä isäukkovainajan tahto oli niin, että ne ovat siirrettävät
minun nimelleni, ja siitähän sitäpaitsi isäukko jo talvella sinulle
kirjoittikin. Sen kirjeen kyllä näyt saaneen, vaikk'et ole siihen
vastannut. Isäukko olisi tässä keväällä -- kevättalvella -- tullut
tänne itse asiataan järjestämään, kun sinulta ei mitään vastausta
saatu, ja kaksi kertaa me jo yritimmekin, mutta emme päässeet, ja
sitten isäukko äkkiä kuoli. Sitä ennen hän kuitenkin ennätti neuvoa
minua. "Jos minä kuolen", sanoi hän, "niin mene sinä tekemään selvää
niistä osakkeista ja ota haltuusi koko minun siellä oleva omaisuuteni,
kyllä sitä niin paljon on, että se sinulle ja perheellesi riittää,
vaikka kauankin eläisitte." Ne olivat isävainajan viimeiset sanat. Ja
nyt minä olen tullut tänne ja totta jumal'aut otankin sen omaisuuden
haltuuni -- vaikka sinun silmistäsi ja nahastasi!
Juuso värisi vihasta, ja hänen molemmat kouransa puristuivat nyrkkiin.
Anterus horjui takaisin tuoliinsa, kalpeni, mutta koetti hymyillä.
-- Sinä puhuit joistakin laivaosakkeista. Olet siis täällä
liikeasioissa. Liikeasioista puhutaan aina sävyisästi, hillityllä
äänellä, tyynesti ja kylmäverisesti, eikä riehuen ja pauhaten. Tämä on
puhdas liikeasia, puhdas liikeasia! Istu siis rauhallisena tuolille,
sytytä toinen sikari ja juttele kauniisti ja hillitysti. Jos on kysymys
osakkeista, olisi sellainen asia käsiteltävä oikeastaan yhtiömme
konttorissa, notariaattiosastolla, mutta koska asiakas kerran on
niinkin läheinen omainen kuin velimies, niin voin ottaa hänet vastaan
täällä yksityisasunnossanikin. No niin. Sinulla on kait isävainajan
osakkeet ja niihin kuuluvat talongit mukanasi. Esitä ne! -- Sinä
vaikenet. -- Esitä joitakin muita papereita, joista käy selville
sinun oikeutesi johonkin osaan O.Y. Eteläsuomen Purjelaiva A.B:n
omaisuudesta. Esitä papereita! Päteviä, laillisia papereita! -- Sinä
vaikenet. -- Liikeasiat käsitellään kaikki papereilla. Puhuttu sana --
phyhh! -- Tämä on puhdas liikeasia. Tällainen asia täytyy käsitellä
paperien, laillisten, alkuperäisten, väärentämättömien paperien
varassa. -- Sinä mainitsit jotain isävainajan kirjeestä. Tunnustan
sen saaneeni. Siinä ensin lyhyesti mainittiin äitiparan kuolemasta
ja sitten puhuttiin erittäin laajasanaisesti joistakin osakkeista
ja muusta sen kaltaisesta, mutta ikävä kyllä, O.Y. Eteläsuomen
Purjelaiva A.B. ei tunne ketään Hinterikki Heikkilä- tai vielä
vähemmin Juoseppi Heikkilä-nimistä osakkeenomistajaa. Kysyin tästä
asiasta heti kirjeen saatuani nimenomaan yhtiömme prokuristilta ja
hänen vastauksensa, kuten sanottu, oli kielteinen. -- Se mainitsemani
kirje oli sinun kirjoittamasi. Sellaisella paperilla ei ole mitään
juriittista arvoa, ja sitä paitsi se on hävitetty. Jos sinulla on
päteviä asiapapereita niin esitä ne, sillä sellaisten pohjalla kyllä
voitaisiin ruveta keskustelemaan. Mielellänihän minä sinua auttaisin,
jos sinä edes pyytäisit, vaikkapa esimerkiksi jollakin kuukautisella
määrärahalla, siinä tapauksessa että sattuisit sairauden kautta
joutumaan työkyvyttömäksi. Tosin sekin kävisi ajan pitkään minulle
vaikeaksi jopa mahdottomaksikin, sillä minä olen vain palkkaa nauttiva
O.Y. Eteläsuomen Purjelaiva A.B:n toimitusjohtaja, ja palkkani tuskin
riittää omiin yksityismenoihini. Sinulla, velimies, on väärä käsitys
minun omaisuudestani ja olet siellä saaren yksinäisyydessäsi -- hyvin
ymmärrettävistä joskin vähemmän hyväksyttävistä syistä -- hautonut
mielessäsi ovelasti järjestettyä kiristysyritystä, mutta ei se nyt
vedellyt tässä muodossa -- höhöhö -- ei vedellyt! Eikä vetele!
-- Väitätkö sinä siis, ettet ole saanut laivaosuuksia tai osakkeita
-- nimittele heitä mitenkä haluat -- ettet niitä vastaan ole saanut
isävainajalta penniäkään?
-- Taas sinä kiihdyt! -- Minä en väitä sitä enkä tätä. Minä en kiellä,
enkä myönnä. Toisin sanoen, en keskustele siitä asiasta sinun kanssasi
-- kuinka sanoisin -- juriittisessa mielessä. Jos edessäni istuisi
isäukko -- se olisi vallan toinen juttu! Tai edes hänen valtuutettunsa.
-- Esitä valtakirja!
Juuso sieppasi esille puukkonsa.
-- Tässä minä esitän sinulle valtakirjani, sinä roisto! Sinä
käärmeensikiö! Piru ihmishahmossa!
Juuso hyökkäsi Anteruksen kimppuun ja sohi häntä veitsellään, saaden
sivalletuksi häneltä takin oikean olkapään auki sekä ison viillon
oikeaan rintamukseen. Sitäpaitsi sai Anterus ison haavan vasempaan
kämmeneensä, josta vuoti verta tulvinaan, ja veren näkeminen kiihdytti
Juuson tappeluhimon täyteen raivoonsa.
Anteruksen onnistui painaa kirjoituspöytänsä reunassa olevaa nappia
ja siinä samassa hyökkäsi Juuson kimppuun takaapäin kaksi Anteruksen
palveluskuntaan kuuluvaa miestä, jotka väänsivät veitsen pois hänen
kädestään ja saivat hänet vaivalla hillityksi.
-- Viedäänkö tämä poliisilaitokseen? kysyi toinen miehistä.
-- Ei. Heittäkää hänet kadulle ja pitäkää huoli siitä, ettei hän
tästedes pääse sisälle tähän taloon minkään kautta, selittäköön
asiakseen mitä hyvänsä. Sanokaa myös poliisille, että hän pitää
tämännäköistä miestä silmällä, etenkin jos hän alkaisi hiiviskellä
tämän talon lähettyvillä.
Kadulle jouduttuaan meni Juuso kapakkaan ja joi siellä kaikki rahansa.
Illalla myöhään hän joutui tekemisiin poliisin kanssa. Juuso nimittäin
oli asettunut raatihuoneen eteen ja täydellä äänellä huutaen saarnasi
siinä ja lauleli välillä. Siitä poliisi hänet sieppasi ja vei putkaan.
Seuraavana aamuna hänet lähetettiin ulos poliisilaitoksesta lakittomin
päin. Semmoisena hän toikkaroitsi rantaan ja lähti purjehtimaan
kotisaarelleen päin -- täysin purjein, vaikka oli myrsky. Tuuli ja
merivesi piiskasivat hänen harmaita hiuksiaan, mutta kotkansilmin hän
hallitsi merta, aaltoja, tuulta ja venettään -- kaikkia yht'aikaa. Koko
maailma -- nimittäin Suomenlahden kaikkien saarien ja rantojen asukkaat
ihmettelivät tätä Juuson purjehdusta enemmän kuin kaikkia hänen
aikaisempia merisankaritekojaan yhteensä. Samaan aikaan kuin laivat
etsivät hätäsatamia luovii merellä Haminasta kotiin vastamyrskyssä
täysin purjein avonainen haapio! Se ei enää herättänyt tavallisissa
ihmisissä ihailua, vaan suorastaan kammoa.
Kotona odotti Juusoa outo yllätys.
Ensiksikään hän ei päässyt sisään tavallista tietä. Ovi oli lukossa.
Hän pilkisteli sisään ikkunoista ja havaitsi, ettei koko talossa ole
kotona ketään.
Uudentuvan, rakennuksen länsipäässä olevan ison kammarin, jolla oli oma
porstua ja oma sisäänkäytävä, ovet olivat auki.
Juuso astui sinne sisään. Huone oli hiukan oudossa asussa. Tuonne
on tuotu hänen vuoteensa. Tänne on kannettu hänen vaatteensa,
saappaansa, kenkänsä, sukkansa, piippunsa ja kirveensä, toisin sanoen
yleensä kaikki mikä kuuluu hänelle, Juusolle. Eräällä tuolilla on
kasa liinavaatteita, alushousuja ja paitoja, toisella lakanoita ja
tyynynpäällisiä. Uunin edessä on keittiötarpeita: kahvikattila, pata,
paistinpannu, vesiämpäri, yksi syvä lautanen ja yksi matala, yksi
juomalasi, yksi kuppipari, yksi lusikka ja muuta. Kammareihin johtava
ovi on suljettu, naulattu kiinni. Oven ripakin on poissa ja avaimen
reikään suudettu puutulppa. Oveen on naulattu isohko paperi, johon oli
Eupen käsialalla kirjoitettu näin:
Minä olen ryhtynyt kalastamaan veljieni kanssa ja saan heiltä
apua, enkä rupea elättämään sinua. Työtä on itsessänikin ja
tytöissä. Sinä et tule käymään koskaan minun ja tyttöjen puolella
emmekä minä ja tytöt sinun puolellasi. Tämä on näin oleva
kuolemaan asti.
Niin alkoi Juuso asua eroitettuna perheestään. Onneksi hän
merimatkoillaan oli oppinut keittämään! Kaakeliuunin viereen muurasi
Juuso vielä samana päivänä yksinkertaisen tiilisen lieden, jossa hän
sitten keitti ruokansa, juomansa, vaatteenpesuvetensä ja yleensä kaiken
mitä keittää tarvitsi, kuolemaansa asti.
Ero ja perheen hajaantuminen koski pahimmin "isän tyttöön", Selmaan,
joka ennen pienenä aina isän saapuessa syksyllä kotiin itki tälle
kaikki kesämurheensa, koska isä ei kuitenkaan kesällä olisi hänen
itkujaan kuullut.
Nyt oli hänellä, viisitoistavuotiaalla, kyllin itkettävää, vaikka isä
ei sitä kuullutkaan.
Hän itki yöt ja päivät, eikä antanut kenenkään itseään lohduttaa.
Hän kalpeni ja laihtui, sillä hän ei syönyt eikä nukkunut.
Hän kuoli, mutta sitä ennen hän kirjoitti lappusen, joka löytyi hänen
tyynynsä alta.
Se oli "Isälle", ja siinä oli vain yksi rivi:
"Sovi rakas isä kulta äidin kanssa!"