Laivasta nostettu vilja vietiin saunoihin ja levitettiin niiden
parville kuivamaan. Tätä tarkoitusta varten lämmitettiin yötä päivää
kunnes kaikki vilja oli kuivattu -- eri taloissa eri kauan, riippuen
monista seikoista, mutta etupäässä siitä, mitenkä paljo viljaa
kuhunkin taloon ennätettiin saada ja tämä taas riippui siitä, montako
miestä sattui talossa olemaan kotona ja minkälaisia miehet olivat.
Viimemainittu seikka merkitsi enemmän kuin miesten luku. Se nähtiin
parhaiten Heikkilästä. Juuson kotiin tultua he veivät maihin useamman
säkin ruista kuin monet talot, joista oli työssä kolme, neljä paraassa
iässä olevaa miestä. -- Vanha Hinterikki auttoi rannassa säkin aina
poikansa selkään ja tämä kantoi sen keveästi saunaan, heitti sen kuin
höyhentyynyn parvelle, avasi säkin suun ja hajoitti viljan kuivamaan.
Kerralla sopi sinne vain pieni osa. Suurin osa täytyi levittää
permannoille, tupaan ja kammareihin. Kapeat käytävät vain jätettiin
välille. Puolikuiva vilja vietiin lopullisesti kuivamaan saunan
parvelle, kun kuiva vilja sieltä oli korjattu vilja-aitan hinkaloihin.
Santra oli saanut huolekseen saunan lämmittämisen ja kuivamassa olevan
viljan hämmentämisen.
Viljaa tuotiin laivasta maihin viimeistä iltaa.
Paljosta valvomisesta, työstä ja rasituksesta -- ehkä vilustumisestakin
-- oli Juuson äiti niin väsynyt ja luultavasti sairaskin, että hänen
oli mentävä vuoteeseen jo päivänvalkealla. Kaikki sisäaskareetkin
jäivät Santran huoleksi.
Illalla myöhään, kun Juuso toi viimeistä ruissäkkiä saunaan, kyykki
Santra palavissaan ja punakkana saunan kiukaan edessä kohentelemassa
tulta ja lisäämässä puita.
Juuson sisään tullessa he tuskin huomasivat toisiaan: tyttö ei ollut
tietävinäänkään Juuson tulosta ja menosta säkkeineen ohi ja Juuso yhtä
vähän oli huomaavinaan tyttöä: Marssi vain nopein askelin ohi aina
keskilattialle asti jossa nousi jakkaralle ja siitä penkille, josta
yletti heittää seljästään ruissäkin saunanparvelle, joka jysähti ja
rusahti ottaessaan vastaan märän ja raskaan taakan.
Juuso ei heti ryhtynyt kuitenkaan avaamaan säkkiä ja levittämään
rukiita kuivamaan, vaan kääntyi parveen päin, nojasi sen reunaan ja
alkoi katsella tyttöä ja hitaasti ladata piippuaan.
Hän katseli Santraa.
Santra oli työntänyt punaraitaisen liinansa alas niskaan.
Hänen vaaleat, pellavaiset hiuksensa olivat paljaina ja ne olivat
Juusosta merkillisen kauniit, varsinkin korvallisilla riippuvat
kiharat, jotka välkkyivät kiukaassa palavan tulen valossa. Kasvoista
näkyi vain vasen poski, jossa oleva hymykuoppa hiukan liikahteli, mistä
Juuso päätteli, että tyttöä pyrkii naurattamaan ja se Juusoa hiukan
harmitti, jopa lopulta suututtikin.
Juuson teki mieli sanoa jotain viisasta, mutta ei nyt johtunut mitään
asiaa mieleen. Lopulta hän keksi sopivan sanottavan:
-- Tämä oli viimeinen säkki tästä laivarikosta.
-- Minä kuulin sen jo.
-- Kuulit! -- venytteli Juuso matkien. -- Keneltä sinä sen kuulit?
-- Kävi tässä vain eräs nuorimies äsken ja sanoi minulle, että: "Nyt
menen hakemaan viimeistä säkkiä ylös rannasta." -- No, enkös tiennyt!
Ilmankos minua sanotaan viisaaksi! Hahahahah!
Santran naurun jälkeen seurasi hiljaisuus.
-- Tuo minulle piippuun tulta, Santra! sanoi Juuso.
-- Tule itse ottamaan.
-- Sinä olet ylpeä. -- Tule nyt. Täällä on niin lämmin ja mukava ja tuo
vilja lemuaa kuivaessaan kuin hunaja.
-- Minulla on lämmin muutenkin ja viljan lemusta olen saanut
tarpeekseni sitä pöyhötellessäni ja saan luultavasti vielä ainakin
viikon niellä sen katkua. Hyi olkoon!
-- No tuo nyt minulle kuitenkin tulta.
Santra otti tulta päretikkuun ja vei sen Juusolle.
-- Nouse tänne minun viereeni seisomaan.
-- Hullukos sinä olet vai humalassa.
-- En kumpaakaan.
-- No jompaa kumpaa, kun tuollaista puhut!
-- No käydään sitten istumaan tähän penkille ja juttelemaan.
Juuso laskeutui istumaan.
-- Minulla olisi paljon sanottavaa sinulle. Käy tähän istumaan.
-- Kyllä minä kuulen seisaaltanikin. -- No no -- älä nyt noin julmasti
katsele, kyllä minä voin istuakin. Sano nyt sitten asiasi. Minä
kuuntelen. -- No, eihän sinulla ole mitään sanottavaa.
-- Etkö sinäkin ole näinä päivinä ajatellut, että meillä on nyt paljo
viljaa. -- Ja on entistäkin viljaa vielä. -- Ja on paljo rahaa. --
Kaikkea on yllinkyllin -- Ja minä toin sinulle Memelistä silkkihuivin...
-- Silkkihuivin!
-- Niin.
-- Voi voi! Sitä sinun ei olisi pitänyt tuoda!
Juuso istui ääneti ja tupakoi.
Santra hiipi pois penkiltä ja pois koko saunasta.
Juuso jäi sinä yönä hoitamaan rukiiden kuivattamista. Hän vaivasi
paljon ajatuksiaan sillä, miksi Santra ei tahtonut ottaa vastaan hänen
lahjaansa. Pitkän matkan rasituksista, ryypiskelystä ja viimeisien
päivän ankarasta työstä olivat hänen aivonsa väsyksissä, eikä hän
viitsinyt, eikä halunnutkaan koko asiaa sen enempää ajatella. Päin
vastoin valahti hänen olentonsa läpi hyvän mielen tunne siitä, että
Santra, jonka kanssa hän ei ollut aikaisemminkaan mitään puhunut, läksi
ääneti pois saunasta, eikä ollut hänelle vihainen. Ei sanonut pahaa
sanaa! Santran arvo Juuson silmissä kohosi paljon tämän kohtauksen
jälkeen.
Seuraava päivä oli sunnuntai ja isä ja poika neuvottelivat aamiaista
syödessään viljan käyttämisestä, koska kaikkea ei ennättäisi
kuivata yhdessä saunassa. Päätökseksi tuli, että mitä ei ennätetä
kuivata, keitetään viinaksi ja niin tehtiinkin. Talossa oli vaskiset
viinapannut, joita säilytettiin niin sanotussa pannuhuoneessa. Vielä
vuosikymmeniä senkin jälkeen, kun jo pannut olivat pois käytännöstä ja
hävitetyt taotut keittoastioiksi, kutsuttiin sitä aittaa pannuhuoneeksi
ja kutsutaan vielä tänäkin päivänä.
Sinä sunnuntai aamuna täytti ilo ja tyytyväisyys kaikkien mielet saaren
molemmissa kylissä. Siellä iloittiin kuin saaliin jaossa iloitaan.
Sunnuntaiaamuina oli Juuson isällä tapana lukea Raamattua. Sinä aamuna
hän luki:
"Sentähden ylistin minä iloa, ettei ihmisellä ole parempata auringon
alla, kuin syödä ja juoda ja olla iloinen. Ja sen hän saa työstänsä
kaikkena elinaikanansa, jonka Jumala hänelle auringon alla antaa," ja
paljon muita samanlaisia lukuja ja sitten hän otti pienen ryypyn ja
läksi rantaan.
Sunnuntaiaamu oli kirkas ja tyyni, vaikka vähän kolea.
Sieltä ja täältä kuului puun pilkkomista saunojen lämmittämistä varten,
tai pinosta kaatuvien puiden kolinaa.
Saunoista nousi savut sakeina ylös kuulaaseen ilmaan.
Siellä ja täällä kanneltiin kujilla viljasäkkejä, kuivattua viljaa
aittoihin.
Työssä häärittiin kuin arkena.
Aamiaisen jälkeen, siis yhdeksännellä tunnilla, kerääntyi rantaan
tavalliselle käräjäpaikalle isäntämiehiä piiput hampaissa ja
liivisillään keskustelemaan päivän tapahtumista.
Tuli niinikään puhetta siinä tuosta viime viikon suuresta
viljansaaliista. Yleisenä mielipiteenä oli se, että viljantulo oli
Jumalan erikoinen armolahja saarikansalle tämänlaisena huonona
kalavuonna ja että olisi mentävä kirkonkylään ja pyydettävä pappia jo
tänä pyhänä pitämään kirkossa erikoinen kiitosrukous siitä, että Hän
kaikessa viisaudessaan ja armossaan antoi viljalaivan ajaa maalle ja
säilyä ehjänä niin kauan että vilja ennätettiin korjata hylystä pois.
Tämän lisäyksen esitti Heikin Hinterikki, Juuson isävanhus,
jota kunnioitettiin saaren kuninkaana, ja jonka sunnuntaisia,
punertavia, hiukan lihavia vanhuksen kasvoja ympäröi valkea poski- ja
leuanalusparta ja korvallisilla valkea tukka ja se lisäys oli viisas,
sen huomasivat kyllä tuhmemmatkin, kun kova itäpohjamyrsky muutaman
päivän perästä teki laivasta leivin- ja kahvipuita ja viskeli sirpaleet
maalle. Silloin kuultiin sanottavan:
-- Sinne se olisi viljakin mennyt meren hyväksi, jos tämä myrsky olisi
tullut aikaisemmin.