_Hellsten_. Sitten _Karoliina_.
_Hellsten_ (tulee perältä). Luulin kuulleeni eno Heinosen torven
äänen. Hän on varmaankin huoneessaan.
_Karoliina_ (tulee vasemmalta etumaisesta ovesta). Missä se
Heiskanen viivyttää kenkiäni? Oi taivas! Aksel!
_Hellsten_. Karoliina! Armas tyttöseni!
_Karoliina_. Miten olenkaan iloinen sinut taas nähdessäni!
_Hellsten_. Mitäs minun sitten pitää sanoa? Olen niin ihastunut,
kuin mies voi olla, jolla ei ole muuta omaisuutta, kuin velkoja.
_Karoliina_. Todellakin! Sinun velkasi...
_Hellsten_. Niistähän äitisi onkin vihainen minulle... Mutta se ei
ole niin vaarallista! Nykyään ahdistaa minua ainoastaan yksi velkoja,
nimeltä Mandel ... ja hän onkin oikea karvasmanteli; mutta sitä ei
äitisi tarvitse tietää. Eno Heinonen on luvannut...
_Karoliina_. Minun hyvä isäni!
_Hellsten_. Kuinka sinä olet tullutkaan kauniiksi viime
näkemistäni!
_Loviisa_ (ulkopuolella). Karoliina! Karoliina!
_Karoliina_. Äitini huutaa minua... Hyvästi Aksel! (Menee
vasemmalle etumaisesta ovesta.)
_Hellsten_. Hyvästi! Kohta tapaamme toisemme! -- Jospa tapaisin
enon sill'aikaa! (Menee takimaisesta ovesta.)