_Loviisa. Heikkinen._
_Heikkinen_ (itsekseen). Siinähän onkin rouva itse. Mitähän hän
sanonee! (Ääneen.) Hyvä rouva!
_Loviisa_ (itsekseen). Nuori mies! (Ääneen.) Hyvä Herra!
_Heikkinen_. Nimeni on Heikkinen.
_Loviisa_. Ah, todellakin! -- Veljeni kirjanpitäjäkö?
_Heikkinen_. Minulla on kunnia toivottaa herrasväki tervetulleeksi
Helsinkiin.
_Loviisa_. Minä kiitän!
_Heikkinen_. Hm!... Hyvä rouva!... Muutamia kirjeitä!...
_Loviisa_. Minä tiedän...
_Heikkinen_. Oletteko lukenut ne?
_Loviisa_. Luonnollisesti?
_Heikkinen_. Ettekö pane pahaksenne?
_Loviisa_. En suinkaan!
_Heikkinen_. Eikö nuori neitikään?
_Loviisa_. Ei tietystikään!
_Heikkinen_ (itsekseen). Hän on ennakkoluuloton... Minä en huoli
yhtään peljätä... Hyvä! --
_Loviisa_. Veljeni on suositellut teitä vakavaksi nuoreksi
mieheksi...
_Heikkinen_. Minä kiitän!
_Loviisa_. Oletteko raitis?
_Heikkinen_. Ehdottomasti raitis!
_Loviisa_. Ja säästäväinen?
_Heikkinen_. Tavattoman säästäväinen! -- En koskaan maksa enemmän
kuin kaksikymmentä penniä pullollisesta soodavettä.
_Loviisa_. Hyvä! -- Te saatte tyttäreni... Olkaa varma siitä!
_Heikkinen_. Mikä erinomainen onni! (Suutelee Loviisan kättä.)
Minä menen heti pukemaan päälleni hännystakin ja valkeat hansikkaat ja
tulen heti kosimaan. Hyvästi, rouvaseni! (Menee perälle.)
_Loviisa_. Hyvästi, vävyni!
_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, mikä olikaan morsiameni
nimi?
_Loviisa_. Karoliina!
_Heikkinen_. Minä kiitän! -- Hyvästi! (Menee perälle.)
_Loviisa_. Hyvästi!
_Heikkinen_ (kääntyy takasin). Anteeksi, saako Karoliina
kuusikymmentätuhatta myötäjäisiä?
_Loviisa_. No niille seuduin!... Eihän sitä voi niin pennilleen
sanoa.
_Heikkinen_. Minä kiitän!... Eihän siitä ole niin väliä, jos on
joku markka enemmän tai vähemmän!... Hyvästi!
_Loviisa_. Hyvästi!
_Heikkinen_ (itsekseen). Nyt ei leski enää voi vahingoittaa... Hei
vaan!... (Menee ulos perältä.)