3.
Lauluopisto, joka oli jatkanut toimintaansa kesälläkin valmistaaksensa
köörejä pääkaupungissa koituviin juhlallisuuksiin, piti oppilaiden
päättäjäiset vasta kesäkuun viimeisenä päivänä.
Ah... mitähän Risto sanoisi, kun kuulisi Hellevin ahkeruudesta? Risto
parka!
Hellevi tuli opistolle kuin päivää aristava haamu.
Silmänsä löysivät heti sairautensa. Väli oli nyt pahimmillaan. Hellevi
oli edellisenä päivänä tehnyt lopun kaikesta. He eivät tervehtineet.
Kapellimestari oli pukeutunut frakkiin ja liikkui kuin mustilla
siivillä. Inhoava Hellevi oli näkevinään kaksi hännän päätä vilkuttavan
frakin alta. Olisi tahtonut ivata jollekulle, mitä mielikuvia Braun
kykeni herättämään.
Omilla tulillaan, huoletonna, näkemättäkään Helleviä liikkui suuri
mies, ympärillään yleisöä, jolle saattoi ikuisesti näytellä, vanhoja
lempeäsilmäisiä rouvia; oppilaiden parempiosaisia siskoja, vielä
suloisia ja täysien harhaluulojen puhtaita sydämiä; musiikkia
ymmärtäviä vanhoja neitejä, ja nuoria, ilosia herroja, kaikki muusain
tai mammonan suojeluksen alaisia.
Kapellimestari loisti yli muiden. Hänen äänensä kajahteli sointuvammin,
hän oli perehtynyt päivän kysymyksiin ja sopiviin keskustelualueisiin,
tunsi johtaja- ja suojelemistehtävänsä.
Pelkkää kumarrusta, hymyä, ja kauniita sanoja oli kapellimestari
naisille, jotka kaikki tiesivät, kuinka ihana laulaja ja tulinen
lemmessä hän oli. Oh! Mitä ihmiset juorusivutkaan! Muutamat naiset!
Nykyään seistään toki juorujen yläpuolella ja kapellimestarista
puhuivat ihmiset, jotka olivat itse kuin puolihullut.