Mutta loput päivää sai Hellevi istua miettimässä uuden herrasmiehen
tarkoituksia, mihin tämän etenkin viimeiset väkivaltaiset sanat häntä
pakottivat. Niin hämmentävästi ei häntä koskaan oltu sydämeen potkastu.
— — —
Ja näistä hetkistä aikain tuli kapellimestari Georg Braun Hellevin
ajatuksiin jokapäiväiseksi kutsumattomaksi vieraaksi. Sillä
kapellimestari piti edelleenkin tarkkaa huolta, ettei tunteellinen
nainen häntä unohtanut...
Se oli vaikeata, se oli sietämätöntä, se oli herkän naissydämen
alituista raiskaamista, se oli täytyä-tulla-mukaan.
Ja vaikka Hellevi olisikin ollut toisinaan inhosta nääntymäisillään, ei
hänelle epäkäytännölliselle löytynyt pakopaikkaa, ei muuta mahdollista.
Itseksensä hän ymmärsi selvemmin kuin koskaan, mitä merkitsi olla kodin
ulkopuolella, nuoren naisen, jonka veri oli samalla tulinen ja pehmeä,
voimakkain ja avuttomin...
Nainen, joka odotti elämää ja rakasti... hän oli joutuva maailmalla
vieraiden vainoomaksi eläimeksi.