Valot loistavat. Kristallit kimaltelevat kruunuissa. Naisten puvut
kohisevat. Monet heistä kulkevat kuin utupilvissä, hiuksissa
kimaltelevat timantit ja heidän valkoiset kaulansa, kauniit olkapäänsä
ja pyöreät käsivartensa ovat paljaat, huumaten aistejani tuoksullaan.
Valo, ilo ja nuoruus, sen kaiken voin saavuttaa.
Se on minun, miksi en olisi onnellinen?
Viinit helmeilevät. Samppanja vaahtoaa laseissa, juomme nuoruuden ja
elämänilojen maljan.
Tuolla kaikuvat vienoina valssin sävelet. Käsivarteeni nojaten astelee
vierelläni nuori nainen. Hänen runsas tukkansa hohtaa kuin suuri kimppu
päivänsäteitä. Hänen poskensa on pehmeä ja hieno kuin ruusunpunainen
sametti ja silmät loistavat kosteina ja salaperäisinä kuin metsälampi.
Punaiset, raollaan olevat huulet näyttivät olevan valmiit suuteloille.
Tunnen hänen nuoren notkean ruumiinsa lämmön ja valtimo hänen pienessä
kädessään sykkii omaani vastaan...
Minä tanssin hänen kanssaan ja hurmaannun. Veri kohisee suonissani,
ohimot lyövät. Joku kuiskaa sisässäni: sinun hän on, ota hänet, juo ja
juovu rakkaudesta, nauti!
Me keinumme sävelten tahdissa. Hän värisee käsivarrellani. Tanssimme,
tanssimme. Hänen poskensa hipaisee omaani. Tuntuu siltä kuin järki,
kuin kaikki katoaisi ja näkisin ainoastaan hänet. —
Hurmaannun, kuiskaan hulluja sanoja. Hän painautuu lujemmin vastaani ja
hänen henkäyksensä hyväilee kasvojani.
Katsahdan hänen silmiinsä, jotka äsken olivat kuin salaperäinen
metsälampi, ja kauhistun. Niissä loistaa nyt eläimellinen halujen
tyydytysvaisto. Alan tulla järkiini saaden samalla mieleeni
hätäytyneet, lapsellisen vakavat silmät, joihin verkalleen kohoutuvat
suuret kyyneleet, ja tulen entiselleni. Vien nuoren naisen pois.
Kumarran sirosti ja poistun hänen luotaan. Poistuessani näen kylmät
silmät ja pilkallisesti kohoavan kauniin ylähuulen.
Kumarran toiselle. Hän on nuori, juuri kukoistukseensa puhjennut
neitonen. Hänellä on kastanjanruskea tukka, kalpea iho ja suuret
viattomat silmät. Hän tanssii tanssin vuoksi ja iloitsee siitä. Hän
ei huumaa aistejani, eikä itse huumaannu. Hän rupattelee kevyesti
tyhjänpäiväisistä asioista ja vakuuttaa kerta kerralta olevansa niin
onnellinen, kun saa tanssia kanssani. Hänen kätensä on valkoinen
ja siro. Siinäkin lyö valtimo kiihkeästi omaani vastaan, syy kai
on tanssin. Me lopetamme. Hän häviää tyttöparveen, minun jäädessä
miesryhmään. Annan katseeni liukua yli salin, näen ainoastaan kauniita
kasvoja, hymyileviä suita ja loistavia silmiä. Kenenkään silmät eivät
ole lapsellisen avuttomat, eikä niihin kohoa suuria kyyneliä. Olen
iloinen, sillä sydäntäni ei sellainen näky vihlaise täällä.
Taas soivat säveleet. Parit kiitävät lattialla. Äsken tanssittamani
hurmaava nainen tanssii ohitseni. Hän nojaa pariinsa kuten äsken minuun
ja heittää minulle kylmän silmäyksen. En tiedä miksi minua inhottaa
hänen katseensa. Mieleni tekee pois — huoneeni hiljaisuuteen, mutta
velvollisuus emäntää kohtaan pidättää minua täällä. Haen tanssitoveria
ja löydänkin yhden, vieden hänet tanssiin. Hän on lihavahko, eikä
tanssi kevyesti, mutta hänen valtimonsa lyönti on rauhallinen. Olen
häntä pitempi ja voin katsella ylhäältä päin. Otsa ja tasaisten
kulmakarvojen ääriviivat muistuttavat minulle erästä toista. Käsikin
on jäntevä, työkäsi. Se muistuttaa kättä, jonka kymmeniä kertoja olen
omaani sulkenut. Tunnen hurjaa riemua ja puristan vierasta naista
kiihkeästi vastaani. Hän nostaa kysyvän katseen minuun ja silmien katse
on vakava. Pyydän anteeksi. Hän hymyilee lempeästi ja me jatkamme
tanssia. Hän puhuu kanssani ja hänen äänessään on surullinen sointu,
joka vihlaisee rintaani. Lopettaessani toivon, etten olisi häntä
pyytänyt tanssiin.
Siirryn herrojen huoneeseen. Istumme siellä poltellen ja puhuen
politiikasta.
Täällä on hyvä. Täällä eivät muistojen rukit suristen kehrää lankojaan.
Täällä unohdan haudan, jonne olen kätkenyt hänet ja muistoni.