KAARLO. Onni, ole varovainen!
ONNI. Kaikki sairaat tekivät kerran kapinan. Sillä oli iloiset
laskiaiset, punainen karnevaali. Harmaissa viitoissansa he syöksyivät
hoitajiensa käsistä yöhön. Kammioon kytketyt sielut, kidutusvuoteiden
orjat maalatuin poskin, viilein otsin istuivat korskeiden orhien
vetämiin rekiin. Sainiot hulmuivat reen perässä, helyillä koristetut
ohjat välkkyivät huurteessa. Läpi yön kiiti iloinen laskiaisjoukko.
Etumaisina pihahtivat säkkipillit ja huilut, ja sadat kulkuset
kilisivät ihan hullaantuneesti. Ja minut valtasi pohjaton riemu. Minä
katsoin sivulleni. Siinä istui prinsessa Elämä. Kuuletko Ireene!
Prinsessan nuori, pehmeä ruumis lämmitti minun ruumistani, prinsessan
silmät lämmittivät minun sieluani, ja minä tunsin, kuinka voimakas
virta kulki hänestä minuun ja täytti sairaat suoneni punaisella
verellä. Punainen karnevaali! Jälessämme ajoi mies tummatukka.
Kuuletko Kaarlo! Ja hän pyrki meidän jalaksillemme. Mutta me nauroimme
hänelle, ja koko metsä nauroi, niin, nyt metsä nauroi. Jälessämme ajoi
kuningas Kuolema. Hän ruoski mustaa orhiaan, ja sen läähätys kohisi
ihan korvissamme. Mutta minä nauroin, sillä minun vierelläni istui
prinsessa Elämä. Ja me kiidimme läpi valkoisten metsien, yli paukkuvan
jään, ylös vuorille, alas laaksoihin, ohi kylien. Ja huvihuoneista
paloivat lamput yöhön ja taivas puhkesi tähtikukkiin. Me kiidimme
ohi kuutamoisen hautausmaan. Tuntui ikäänkuin tapuli olisi tanssinut
kuoleman tanssia kirkontornin kanssa, ja ristit haudalla olisivat
nyökkyneet, varjot tanssivat kalmistossa. Jälessä ajoi musta vieras,
mutta hänen jälessänsä ajoi tohtori Kaikkitietävä. Kuuletko Kaarlo! Me
koitimme eksyttää heitä. Me teimme mutkia, me sukelsimme syrjäpoluille,
mutta niin eksyimme me vaan etujoukosta. Jälessä ajoi kuolema ja
tohtori, tohtori Kaikkitietävä. Silloin tohtori Kaikkitietävä ajoi
hurjalla vauhdilla, hän koetti sivuuttaa kuningas Kuoleman, mutta
reet tarttuivat toisiinsa ja kaatuivat. Oi, kuinka heleästi prinsessa
nauroi, hän painoi tulikuumat huulensa minun huuliini, minä ponnahdin
pystyyn, ja niin karahutimme me eteenpäin, ja edessämme hohti Riemun
kaupunki. Mutta kauvas taaksemme jäi kuningas Kuolema. Prinsessan
malja, Ireenen malja! (Pyyhkäsee lääkepullot lattiaan.)
ÄITI. Onni, Onni, mitä sinä teet!
KAARLO. Entä tohtori Kaikkitietävä?
ONNI. (Vaipuu tuoliin.) Tohtori Kaikkitietävä... Oh, minun rintani,
minun rintani... (Yskii.)
KAARLO. (Rientää Onnin luo.) Kuinka sinä voit, ystävä!
ONNI. Eihän tämä merkitse mitään. Minun korvissani vaan suhisee.
Minä kuulen säveliä, särkyneitä säveliä. Kullakin ihmisellä on oma
säveleensä. Minä olen sellainen särkynyt sävel.
IREENE. (Äidille.) Minä en voi olla täällä, minun täytyy päästä
yksinäisyyteen. Minun täytyy tehdä tili itseni kanssa.
ÄITI. Minne sinä menet?
IREENE. Tahtoisin kauvas pois.
ÄITI. Niin, ehkä on parasta, että sinä jonkun ajan olet erilläsi
Onnista, aika parantaa kaikki haavat.
ONNI. Ireene, sinä lähdet?
IREENE. Minun täytyy.
ONNI. (Hellästi.) Sinä et saa vielä lähteä.
IREENE. Vähäksi aikaa. Se on parasta meille molemmille, sinun
terveydellesi.
ONNI. Mitä sanoo Kaarlo?
KAARLO. Kyllä minä siihen kehoittaisin.
ONNI. Tällainen jälkisoittoko nyt tuli iloisen karnevaalin jälkeen!
Mutta palaathan sinä takaisin, palaathan, minä en voi elää ilman sinua.
Tulethan sinä jo viikon, päivän päästä!
IREENE. Oh, voinko minä jättää sinut niin, ettet sinä tunne minun
sydäntäni. Ei, ei, minun täytyy lähteä sinun tähtesi, vaikka se on
kovin raskasta. Onni rakas, ethän kanna vihaa sydämmessäsi, annathan
minulle anteeksi mitä olen sinulle tuskaa tuottanut ja mitä minä
sinulle — olen tuottaava. Oletko sinä tyyni, oletko sinä silloin ihan
tyyni, kun minä palaan? Kun minä palaan, ovat jo ehkä nuo vihreät
"elämänlangat" katon alla yhtyneet kukkivaksi kiehkuraksi.
ONNI. Minä olen tyyni, ihan tyyni. "Elämänlangat"? Sinun täytyy äiti
niitä hyvin kastella. Kiedo nyt käsivartesi minun ympärilleni, nehän
ovat minun elämänlankojani.
IREENE. Hyvästi siis.
ONNI. Hyvästi, ei, iloisiin näkemiin! Hyvästi armas, koska ankara
lääkäri niin vaatii.
IREENE. (Menee.) Ah!
ONNI. Ireene! Tule takaisin! Ei, hän meni. Kuinka täällä nyt tuntuu
tyhjältä, ihan niinkuin huone olisi hämärtynyt. (Kirkon kellot
soivat.) Äiti, kirkkoon jo soitetaan. Minä en siedä noita kelloja, ne
muistuttavat minulle isäni hautajaisia. Ja ne ne soittavat minutkin
multaan. Nyt minä tahdon elää!
ÄITI. Minä en mene tänään kirkkoon. Minä istun täällä sinun luonasi,
tuon hartauskirjani tänne.
ONNI. Tee niin, äiti rakas.