Kuka laskee mereni laajuuden, kuka käsittää sen pohjattomat syvyydet,
kuka aavistaa mitä aarteita se sylissään säilyttelee?
Paljon piilee mereni povessa, piilee pahaa, piilee parhainta.
Jos mereni syntysanat mulle selviäisi, jos sen syvyyksien salaisuudet
mulle mainittaisi, hyvän silloin ilmoille nostaisin, painaisin pahan
pohjamutaan. Hopealle silloin hohteleisivat ulappojen aallot, kullalle
kuumottaisivat mereni mainingit.
Moitit mertani kylmäksi, valitat viluisiksi siintäviä selkiä.
Ei ole kylmä mun mahtava mereni, vaan viileä se on ja puhdas. Pois
haihtuu polttava hehku sen aaltojen hyväilyssä ja puhdistuu mainen
mustuus.
Ei ole konsaan kylmä mun mahtava mereni, se on lämpimäin virtojen meri.
Kun sen virtojen vetrehet vedet hellien hyväilevät rantamaita, silloin
kukkaset elpyvät eloon ja nurmen nukka vihannoi. Ei polta poroksi, ei
tuota tuhoa mun mereni lauhkea lämpö, se vain sulattaa jään ja
haihduttaa hyisen hallan. Eloa ja voimaa se henkii, karuille
kallioillekin se kukkia kasvattaa.
Luulet joskus tyyneksi merta, tyyneksi kuin kuollut. Voi ihmislapsi,
lyhytnäköinen ihmislapsi, joka et jaksa pintaakaan oppia, vielä vähemmin
syvyyksiin syventyä!
Etkö käsitä mereni mahtia, sen elonvoimien valtavuutta, jotka panevat
virrat väsymättä vyörymään ja pakoittavat pinnan hiljaa huokuen
heilumaan, vaikka vaahtopäät hyrskyt olisivatkin lepoon laskeutuneet?
Kuollut vain voi liikkumatta levätä, mutta mereni uhkuu eloa, eikä väsy
sen voima konsanaan.
Kavalaksi kuulin mertani mainittavan, viekkaaksi sanottavan voimakasta.
Liian mahtava on mereni ollakseen kavala, liian voimakas ollakseen
viekas.
Mutta elä leiki sen kanssa, elä yllytä voimakasta vihaan, sillä
vaarallinen on mereni viha. Monta on karia meressä, paljon on kallioita
aaltojen alla. Varo purttasi, varo henkeäsi! Elä koske mereni
salakareihin, joita se ei tahdo ihmisten ilmoille paljastaa!
Pirstaleiksi purtesi pusertuu, henkesi heität mereni syleilyssä.
Mutta ellet pelkää purttasi, etkä elämääsi sääli, jos uskallat ne uhrata
mereni salaisuuksia selvitelläksesi, silloin pue purtesi purjeisiin,
lähde uurtamaan ulapoita!
Lemmellä meri lempesi palkitsee, jos kaikkesi sille kannat, jos onnesi
sille uskot. Eikä koskaan luovu meri omastaan, jonka sydämen se kerran
on sitonut.
Oi mereni, mereni, maireheni, kuinka aina sinua kaipaan, sinä yksinäisen
ystävä, sinä lemmettömän lohduttaja! En löydä lepoa lehdoissa, ei katoa
metsissä mieleni kaiho. Sinä mereni, sinä vapaa, viileä mereni, sinä
yksin voit tyynnyttää tuskat, laulaa lepoon maiset murheet.
Yksinäisyyden ydinsalaisuutta sinä mulle opetat, siitä neuvot onnea
etsimään.