Tavallisesti tapahtui aina niin, että onni oli hänellä toverina
kaikessa hänen toiminnassaan. Mutta kolmena viimeisenä päivänä
olosuhteet olivat muuttuneet peräti vastahakoisiksi jopa
vihamielisiksikin. Ihmisenä, jonka koko lyhyt elämä oli vaarallisen
onnenpelin kaltainen, tunsi hän nämä äkilliset onnen vaihtelut
ja osasi asettua niitten mukaan. Arpanappulana tässä pelissä oli
itse elämä, sekä hänen omansa että muiden, joten jo tämä yksin oli
opettanut hänelle nopean käsittämiskykytaidon sekä totuttanut hänet
tarkkaavaisuuteen ja kylmänjyrkkään harkintaan. Tästä täytyi nytkin
suoriutua. Joku sattuma, joku niitä vähäpätöisiä sattumia, joita
ei voi edeltäpäin arvata, oli saattanut poliisin hänen jälilleen.
Ja näin olivat urkkijat jo kaksi vuorokautta etsineet häntä, tuota
kuuluisata terroristia ja pommien valmistajaa, saartaen hänet lopulta
kierrokseen. Toinen toisensa jälkeen sulkeutuivat häneltä ne salaiset
asunnot, joihin hän olisi voinut piiloutua. Jälellä oli enää ainoastaan
muutamia katuja, bulevardeja ja ravintoloja, mutta kahden vuorokauden
valvomisesta ja hermojen jännityksestä johtunut väsymys uhkasi uusia
vaaroja. Hänhän olisi voinut nukahtaa jonnekin bulevardin penkille,
taikka ajurin rattaille ja näin rumalla tavalla, kuten juopunut, joutua
poliisiasemalle. Tämä oli tiistaina. Torstaina taas, siis ainoastaan
yksi päivä väliä, piti tapahtua suuri terroristinen näytelmä. Koko
heidän pienenpuoleinen järjestönsä oli viime aikojen kuluessa
valmistautunut kärsimään kuolemantuomion ja "kunnia" heittää tämä
viimeinen ratkaiseva pommi oli sattunut juuri hänen osalleen. Oli aivan
välttämätöntä, keinolla millä hyvänsä, pysytellä vapaana.
Ja silloin, lokakuun iltana, seisoen kahden vilkasliikkeisen kadun
kulmauksessa, päätti hän lähteä taloon, jossa suvaitaan kaikkia.
Hän olisi jo ennenkin turvautunut tähän, tosin hieman epävarmaan
keinoon, jollei muutamat asianhaarat olisi estäneet häntä siitä.
Huolimatta kahdestakymmenestäkuudesta ikävuodestaan oli hän aivan
puhdas, ei tuntenut naisia, siinä merkityksessä, eikä koskaan ollut
käynyt porttoloissa. Aikoinaan oli hän taistellut ankaran ja vaikean
taistelun kapinallista lihaa vastaan, mutta vähitellen pidättäytyminen
muuttui tavaksi ja siitä muodostui rauhallinen, aivan toverillinen
suhde naiseen. Ja nyt kun hän oli pakotettu kohtaamaan naisen, joka
harjoitti rakkautta ammattina, kenties nähdä hänet alastomana,
tunsi hän jo edeltäpäin omituista ja tuskallista vastenmielisyyttä.
Pahimmassa tapauksessa, jos se osottautuu välttämättömäksi, päätti hän
antautua naiselle. Sillä nyt kun liha ei enää kapinoinut ja kun edessä
oli niin tärkeä askel, puhtaus ja taistelu sen puolesta kadottivat
arvonsa. Mutta joka tapauksessa se oli vastenmielistä, aivankuin on
joskus vastenmielinen joku pikkuasia jota ei voi välttää. Kerran kun
suoritettiin tärkeätä terroristista tekoa, näki hän kuolleen hevosen,
jonka takaosa oli pahoin runneltu ja sisälmykset juoksivat ulos. Ja
tämä likainen, inhoittava, tarpeettomasti välttämätön pikkuseikka
tuntui hänestä vastenmielisemmältä kuin pommin heitossa kaatuneen
toverin kuolema. Mitä rauhallisemmin ja iloisemmin hän kuvitteli
tulevaa torstaita, jolloin hänenkin luultavasti täytyy kuolla, sitä
rumemmalta, täynnä jotain käsittämätöntä, lihallisen alhaista, likaista
sohroa, tuntui olevan nouseva yö, jonka hän viettäisi langenneen naisen
kanssa, naisen, joka pitää rakkautta ammattina. Mutta valitsemisen
varaa ei ollut. Ja väsymyskin jo horjutti häntä.