"Majuuri" Andersson oli tullut. Kaupungin koko Pelastusarmeijaosasto
kuohui sen johdosta. Itsekullakin alalla on kuuluisuutensa, on
johtajansa, joka saa kohinan johdettaviensa riveissä syntymään pelkällä
läsnä-olollaan. Niin se oli "majuurinkin" kanssa. Hän oli tullut! Ja
yksin se tieto nosti verrattoman innostuksen armeijalaisten keskuudessa.
Suuren suurissa ryppäissä kiirehdittiin armeijan kokoushuoneelle. Sinne
meni monellaista väkeä. Sinne oli Perttikin menossa yhdessä Tappuran
ja pajan sepän Rothmanin, huonekumppaninsa, kanssa. Samaan joukkoon
liittyi Iivari Ilo, joka jo olikin puolittain armeijan kasvatti.
"Majuurin" puhe käännettäisiin myös suomeksi.
Armeijan kokoushuoneella oli täysi tungos. Oven suupuoleen kokoontuivat
tavallisestikin kaikki joutilaat ilveilemään ja tapaamaan toisiaan. Jos
huoneen perällä taivas asusti, niin kyllä oven suussa ja sen takana
pimeä helvetti. Siellä oli paatuneita miehenroikaleita ja katutyttöjä,
jotka käyttivät kokoushuonetta omana markkinapaikkanaan, missä sopi
käydä tapaamassa toisiaan. Sekä vallattomia poikanulikoita, jotka
syvässä kuorossa säestivät armeijalaisten hengellisiä lauluja.
Seppä liikkui täällä kaikille vanhana tuttuna. Kun hän pääsi sisälle,
tehtiin hänelle heti oven suussa ensimäiset tuttavuuden osotukset:
vedettiin takinliepeestä, näykittiin tukasta tai muuten työnnettiin.
Mutta seppä raivasi itselleen tien syntisten ja publikaanien läpi
omien uskonveljiensä rintamaan. Perttiä veti seppä kädestä jälessään
ja istutti hänet kuin vanhan tutun tähän autuaitten laumaan. Varmasti
uskoi seppä tekevänsä Pertistä tänä iltana uuden jäsenen seurakuntaan.
Tappura oli itsetietoisena arvostaan jo ovella heittänyt sepän ja
Pertin. Hän oli kadonnut "upseerien" sivuhuoneeseen. Iivari Ilo oli
jättäytynyt takemmaksi istumaan.
Outo olisi luullut Pertin jo olevan rutilujan armeijalaisen, sillä niin
hyvin hän näytti mukauvan ympärillään olijoihin. Ja yhden ja toisen
armeijaneidon hurskas silmä salaa pälyili häneen. Täälläkin oli Pertin
kauneilla kasvoilla kohta ihailijansa.
Vieno sipinä ja suhina kävi läpi seurakunnan odotettaessa
hartauskokouksen alkua. Oven suussa vain silloin ja tällöin räjähti
nauru ja pidettiin korkeampaa puhetta. Kuumuus alkoi kohta rasittaa.
Väkeä olikin nyt tavattomasti.
Sivuhuoneesta astui Ruotsin "majuuri" todistuslavalle ja häntä seurasi
kaksi uskonveljeä. Toinen niistä oli Tappura. Kateus syttyi Pertin
mielessä, että Tappura sai olla noin kaikkien huomion esineenä.
"Majuuri" oli pitkä mies. Silmät olivat hänellä syvällä päässä.
Mutta niissä oli läpitunkeva, polttava katse. Outo sitä säikähti.
"Majuurin" kasvoista voi asiantuntija nähdä, että hänellä oli takanaan
elettynä hurjistelujen maailma. Jostain Tukholman huonomaineisimmista
syrjäkortteleista se olikin lähtenyt tämä Augustinus.
Harput ja klarinetit rupesivat soimaan. Ja niin alkoi tämä
uskonnollinen hoijakka-elämä illan toimintansa. Laulun loppusäkeitä:
"O'otko sä
pestynä,
o'otko verellä pestynä sä?"
säesti koko oven suu omalla mehevällä äänivarastollaan.
Laulun loputtua alkoi Ruotsin "majuuri" puhua, ensin ilman tulkkia
omalla äidinkielellään niille, jotka sitä ymmärsivät, sillä tässä
kaupungissa oli paljon ruotsinkieltä ymmärtävää työväkeäkin. Ääni nousi
ja laski alussa kuin meren kuohu, kunnes kohosi korkeaksi, huoneiden
seiniä järisyttäväksi ukkoseksi. Epäilemättä olivat "majuurilla"
harvinaiset keuhkot. Tuohon ukkoseen yhtyivät silmistä liekehtivät
salamat, mitkä heikkohermoisia naisia vapisuttivat ja heidän silmissään
lopulta paloivat huumaavasti. He eivät voineet muuta kuin tuijottaa
noihin silmiin, jotka ristiinnaulitsivat heidät. "Majuurin" koko suuri
sotataito oli siinä, että hän osasi hypnotiseerata. Siihen se hänen
mahtinsa perustui, outojen sitä tietämättä.
Huoneessa oli muuten kuolonhiljaisuus. Mahdillaan oli "majuuri"
lyönyt äänettömäksi yksin meluavan oven suunkin. Seppä, joka ymmärsi
ruotsinkieltä, kuunteli tarkkaavaisena, tarvitsematta rautatorveaan,
puhujaa ja kuiskasi ihastustaan Pertin korvaan.
"Majuurin" silmä oli keksinyt kuulijain joukossa muutaman komeasti
puetun ihmisen. Tämä nainen pukunsa kautta erosi huomattavasti
ympäristöstään. Kuka se oli, tiedusti "majuuri" Tappuralta.
-- Se on rikas Halmin rouva. Suuren kangaskaupan omistaja, vastasi
Tappura.
-- Onko hän pelastettu?
-- Ei.
-- Tänä iltana tulee hän siksi, sanoi "majuuri" varmasti. Ja hän alkoi
erityisemmin katseillaan ahdistaa tuota rouvasihmistä.
Kun "majuuri" oli lopettanut, kuului seurakunnassa valittava voihkinta.
Mutta armeijalaisten kasvoilla istui puheen johdosta ylevä ihastus
eivätkä he kohta huomanneet, että rikas Halmin rouva oli pyörtynyt. Hän
se oli tuon voihkinan päästänyt.
Seppä oli innostunut kuin parinkymmenvuotias.
-- Tunnusta syntisi, Pertti! Likaiset ja rumat syntisi! huudahti hän
yht'äkkiä Pertille, joka peljästyi ja aristuen katsahti häneen.
Seppä oli näöltään nyt kuin ijankaikkinen tuomari. Kohta koko läheinen
armeijajoukko vyöryi Pertin päälle. Ne olivat haltioissaan melkein
tukahduttaa hänet. Niitä oli niskassa, oli painava rypäs selässä, oli
kupeilla, oli nenän edessä. Pertti jo hätääntyi.
-- Sinut polttaa ikuinen helvetin tuli, ell'et tunnusta syntiäsi! Olet
hapan, mädännyt ja saastainen! pauhasi seppä.
Pertti häntä melkein oudostui. Hän olikin antaunut tekemisiin
vaarallisen henkilön kanssa! Se tuntui olevan väkevämpi häntä.
Toiset armeijalaiset heittivät hänelle vasten silmiä kokonaisia
sylyyksiä helvetin tulta ja tulikiveä. Pertillä oli tuskauttavan kuuma,
hiki juoksi virtoina hänen kasvoillaan. Hän nousi ylös mennäkseen ulos
kylmään ilmaan pakoon tätä hengen aseilla sotaa käyvää joukkoa.
Mutta silloin seppä veti hänet syliinsä ja puristi häntä lujasti siinä,
ikäänkuin estääkseen kallista aarretta käsistään pois liukumasta.
Hän olikin tekemisessä käärmeen kanssa, huomasi Pertti. Ja hän
aikoi jo sivaltaa kuuroa koko nuoren miehen kouralla, kun yht'äkkiä
armeijalaiset heittivät hänet omaan vapauteensa. Nyt hekin huomasivat
pyörtyneen rouvasihmisen. Heidän huomionsa kiintyi kokonaan siihen ja
niin pääsi Pertti vapaaksi.
Kohta kun Halmin rouva oli pyörtynyt, oli "majuuri" rientänyt hänen
luoksensa. Hän otti osaa hänen virvottamiseensa. Rouva oli kuolonkalpea
ja huokui raskaasti. Perttikin jäi paikalleen katsomaan tapauksen menoa.
Rouva virkosi. Hänelle annettiin kylmää vettä juotavaksi.
-- Polvistu Golgatan verisen ristin juureen! Se veri pesee sinutkin
puhtaaksi! Oo joudu! joudu! Helvetin liekki sinuakin jo saartaa! Tule
ja todista!
Nainen näytti olevan kokonaan saarnaajan pehmittämä. Vavahdellen,
huumauneena ja silmät valtavissa kyyneleissä seurasi hän "majuuria"
etualalle, lankesi polvilleen ja itki ääneensä.
Nyt alkoi "majuuri" häntä lohduttaa, puheli kuin isä lapselleen
pehmeällä, matalalla, mutta syvällä äänellä, missä oli tunteikas
väri. Tämä oli liikuttava näky. "Majuuri" oli voittanut Pertinkin
myötätuntoisuuden. Koko ihmisjoukko haudan hiljaisuudella seurasi
tapausta. Nainen oli yleisesti kaupungissa tunnettu.
-- Tahdotko todistaa? kysyi "majuuri".
-- Tahdon.
Huoneessa humahti yleinen riemu. Rouva Halm nousi lavalle ja alkoi
"todistaa", Katkonaisesti hän kertoi synneistään, joista hän nyt tahtoi
päästä rauhaan. Ja niin hän kirjoitettiin tänä iltana armeijan rulliin,
kuten sotilaskielellä sanottaisiin.
Rouva Halm oli innostavana esimerkkinä. Häntä seurasi monen monta
"todistamaan": nuoria tyttöjä ja miehiä, ukkoja ja akkoja. Viimeisenä
tuli nuori sinisilmäinen poika. Sen "todistus" oli niin lämmin ja
sydämestä lähtevä. Hän oli Iivari Ilo.
Pertinkin oli tilaisuus saanut puoleensa. Iivarin esimerkki
häntä rohkaisi ja Tappuran "kapteenin" arvo houkutti. Hän lähti
"todistamaan". Mutta visusti hän salasi pahimmat pillomuksensa. Se
oli vain ulompaa koskettava tunteiden laine, kunnianhimon suolaamana,
joka hänet kuletti "todistuslavalle". Mutta niin kirjoitettiin
Perttikin armeijan rulliin.
Kun Pertti palasi paikalleen, oli seppä niin ihastunut, että olisi
häntä sylissään istuttanut. Viimeinkin oli hän, kauvan ongittuaan,
saanut koukkuunsa kultakalan, jota hän aikoi lasiastiassa säilyttää.
Nyt hän itsekin aina lujemmin voisi taistella kuudennessa käskyssä
kiellettyä pahetta vastaan, joka häntä väkisinkin puoleensa kiehtoi,
kiehtoi yöllä ja päivällä, nyt kun hänen kupeellaan olisi _nuori_ mies,
joka on jaksanut voittaa maailman. Kaksin on taistelu turvallisempaa.