SKÅL (mytty kainalossa. Poromäki istuu puoleksi pukeutuneena vuoteen
reunalla ja miettii. Äänettömyys).
POROMÄKI. Perhanan Josefiina. Hän on syöttänyt ja juottanut minua
tahallaan lääkkeillä.
SKÅL. Aha. Joko uskot.
POROMÄKI. Kuulin sen omin korvin.
SKÅL (avaten mytyn). Tässä on sinun pelastuksesi. (Hame ja muita
naisen pukuun kuuluvia osia putoaa permannolle),
POROMÄKI (nostaa hameen ja röijyn maasta). Mi-mitä sinä näillä
meinaat?
SKÅL. Pane päälles ne, ja pian. Ethän sinä muuten pääse täältä pois.
POROMÄKI. Minun pitäisi tässä vielä Josefiinan takia pukeutua
vanhaksi akaksi.
SKÅL (heittää hameen Poromäen kaulalle). So, anna mennä joutuun.
POROMÄKI. No olkoon sitte. Minä näytän Josefiinalle, ettei minun
kanssani ilkeydellä pitkälle päästä. (Pukee itseään, puhellessaan).
SKÅL. Anna tänne yönuttusi. Minä panen sen päälleni.
POROMÄKI. Sinäkö?
SKÅL. Minä juuri. Sillä aionpa ruveta sinun viransijaiseksesi.
POROMÄKI (pannen röijyä päälleen, ähkien). Josefiina syö sinut,
kun hän huomaa juonen.
SKÅL. Eikö mitä. Minä potkin vastaan.
POROMÄKI. Tässä minä nyt olen, hyvin koreena. Minne minä nyt oikein
lähden?
SKÅL. No, kaikkein ensiksi... (Kuuluu Josefiinan ääni).
POROMÄKI. Se on Josefiina. Nyt on hukka käsissä.
SKÅL. Hän tulee sen runoilijan kanssa. So, sänkyyn nopeasti, molemmat.
POROMÄKI. Ja peite korviin. (Katoovat). Peijakkaan ahdas.
SKÅL. Ole vaiti. (Uutimet eteen).