Vahtimestari aikoo hetken häärittyään mennä pois, mutta töytää
Josefiina Poromäkeä vastaan.
VAHTIM. Pardong! (syrjään). Taas yksi! (kohteliaasti). Etsiikö neiti
ketään?
JOSEFIINA. En minä ole mikään neiti.
VAHTIM. Pardong! Etsiikö frouva ketään?
JOSEFIINA (painavasti). Kyllä minä etsin!
VAHTIM. Erästä herraa?
JOSEFIINA (painolla). Niin, erästä herraa.
VAHTIM. Jolla on vaaleat viikset?
JOSEFIINA. Punaset.
VAHTIM. Häh?!
JOSEFIINA. Punaset viikset!
VAHTIM. Mutta kellertävä tukka?
JOSEFIINA. Tukka sillä ei ole ollut viiteen vuoteen ja kun oli, niin
se oli punanen.
VAHTIM. Jassoo, jaha. Jos minä nyt nään semmoisen herran, jolla on
punaset viikset ja jolla on ollut punanen tukka, niin minä tuon sanan
frouvalle.
JOSEFIINA. Heti paikalla. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä)
vielä muutamia tunnusmerkkejä. Se on lihavanpuoleinen ja puhuu paljon.
VAHTIM. Ee puhuu -- millä kielellä, jos sais luvan kysyä.
JOSEFIINA. Suomea, ei se muuta osaa.
VAHTIM. Minä puhun myöskin enkelskaa.
JOSEFIINA. Se on minun mieheni. Heti kun näette hänet, niin tuokaa
minun luokseni, vaikka väkisin, taikka teljetkää hänet jonnekin,
taikka tehkää mitä tahansa, mutta niin että minä saan hänet käsiini.
VAHTIM. Punaset viikset, punanen tukka ollut, lihava, ei osaa
enkelskaa. Minä tuon hänet prikalla frouvan eteen.
JOSEFIINA. Minä annan teille (vahtim. ojentaa kätensä) sitten hyvät
juomarahat. (Menee. Vahtim. samoin).