Sulo tyttönen, hoikka ja reipas
Se hiihteli hangella.
Oli pakkanen poskia purrut --
Sekö talven on rakkautta!
Oli poskuet vaaleat vallan!
Jos pakkanen mies nyt ois,
Niin sillepä antaisin puustin,
Ett' ilma ja tantere sois!
Tai jospa nyt suudella voisin
Pois impyen poskilta jään! --
Olin kaino, en tohtinut -- neittä,
Lumin ohjasin vain pesemään.
Hän kiitteli teeskelemättä
Ja suorasti. Voi mua, voi!
Hänen äänensä suopea, lämmin
Sydämmessäni soi, yhä soi.