Tiedonvalo ennen loisti
Opinkukkuloille vaan.
Harva saavutti sen sieltä,
Käytti kohta valtanaan.
Joukko valonjanoisena
Kuihtui hengenköyhyyteen.
Joskus tiedonsirun löysi,
Niinkuin lasinsirpaleen.
Sirut voivat vahingoittaa,
Mutta huolin hoivaten
Taito niistäkin voi laittaa
Mökin seinään ruutusen.
Siitä valonsäde tuikki
Laakson mökki huonohon.
Vaan ken sätehen on nähnyt,
Pyrkii päivän valohon.
Valonjano juurtui, suurtui,
Henki alkoi viljomaan.
Valon arvon kautta kansa
Tunsi omaa arvoaan.
Tunsi, etsi oikeuttaan,
Suurempata soihtua.
Noustiin opinkukkuloille,
Huudettihin: "Tietoa!"
Vihdoin tiedon teljet särkyi,
Valo vyöryi virtanaan,
Pyrki päästä joka laaksoon --
Siellä täällä torjutaan!
Valo nosti puoltajoikseen
Pojat päivärintaiset,
Alkoi Suomen kevätkesä,
Kuohui kaikki sydämmet.
Naiset nousivat kuin miehet,
Valo, valo huulillaan.
Sydänmaankin syvät joukot
Läksi valon noudantaan.
Läksivät kuin paimenetkin
Muinen valon kehdollen,
Sieltä kantoi kallihinta
Kotihinsa jokainen.
Hengen hedelmät ne nousi,
Nousevat nyt yhtenään:
Valon, vapauden joukko
Nuorisossa näytetään.
Aika huutaa: Päästäkäätte
_Valo kaiken kansan luo!_
Valtava kuin kevätvalo,
Joka uudistusta tuo.