Kun kuljin kotilaaksoon,
Sit' tuskin tunsinkaan.
Siell' oli kaikki toisin
Ja uutta kerrassaan.
En vanhaa nähnyt muuta
Kuin kuun ja päivyen
Ja vanhat valtatuulet
Ja virran savisen.
Maa, pohjaltansa vanha,
Myös näytti muuttuneen:
Nyt suurusviljan antaa,
Mut ennen ohdakkeen.
Se mökki, jossa synnyin,
Matala, ränstynyt,
Se uuden uljaan tieltä
Jo pois on väistynyt.
Ja naapuritkin vanhat,
Nyt nuoren näköiset,
Ei niinkuin ennen juopot,
Vaan selvät, puhtoiset.
Kapakkarähjän kohtaan
On koulu noussunna:
Ei kuulu rekivirret,
Vaan laulu sointuisa.
Myös kirkko, "koulun äiti",
On uusi seiniltään.
Mut ken se siellä nyyhkii
Ja itkee yhtenään?
Kaikk' uudistuu ja nuortuu,
Siis miksi huudellaan,
Ett' uusi polvi kaataa
Kumohon kaikki vaan?
Jos ränstyneet se kaataa,
Niin uutta rakentaa.
Myös sen työt aikanansa
Uus suku uudistaa.
20/11 1888