Yli-Krainissa, Itävallassa.
Komeat on Karavankivuoret,
Juliset on alpit uhkeat.
Ne ne Veldesjärven laaksomailta
Myrskyn tuhotöitä torjuvat.
Paljon aurinko suo paistettansa
Soman Veldeslaakson lapsillen,
Kansaa pulskeata kasvatellen,
Hedelmiä maasta kansallen.
Vapauden hedelmää ei vielä
Kasva toki Veldeslaaksossa,
Vaikka siellä vuorituulet huokuu,
Ilma puhdast' on ja raitista.
Vaikka raikkahasti iltasilla
Kansa joskus juo ja kirkuaa,
Hengen kielet sen on soinnutonna,
Luonto ääniään vaan irroittaa.
Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot
Soittelevat kilvan kellojaan,
Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin,
Kansaa eivät nosta kuitenkaan.
Soittakaatte, kirkot, kellojanne,
Pois ne kansan työstä nukuttaa:
Velttona vaan taivas-armoon luottaa,
Mutta taistelunsa unhottaa.
"Toivonkirkko" tuolla sinivehreen
Veldesjärven saaress' uskottaa:
Kuka vaan sen kellonnuoraan tarttuu,
Hän sen voittaa, minkä toivottaa.
Petosta ja kansan peijausta!
Toivonkello kunkin rinnass' on.
Jokaisen on sitä helppo soittaa,
Mutta työ vaan viepi voittohon.
Veldeslaakson kansa nukkuu vielä,
Omia ei tunne kellojaan:
Maa on herrain, kansa kirkon orja,
Kumpikin on jäykkä vallassaan.
Terveyttä vuorituulet huokuu,
Vapahina virrat kohajaa:
Mukahanne, vapauden virrat,
Veldeslaakson kansa temmatkaa!
28/10 1888