Jo olin vapaa syntyjään,
Miks orjan mieltä yhtenään,
Kuin perintöä, kannoin?
Jumalan aatos alussa
Mun siittänyt on vapaana,
Miks aarteeni pois annoin?
Miks eksyin Herrast', uskomaan,
Ett' orjina hän omiaan
Vaan pitää pelvon alla;
Kuin itämainen valtias,
On heille julma, oikukas,
Lyö rautavaltikalla.
Hän suuttuneena omansa
Pois sulkisiko luotansa
Ikuisen tuskan yöhön;
Hän leppyisikö lahjuksiin
Ja mieltyneenä muutamiin
Ne ottais päivätyöhön.
Ne ryömijät ja lahjojat
Ja teurashärkäin uhraajat
Hän kutsuis pitoihinsa,
Muut jättäis ulos parkumaan
Ja hammastansa puremaan
Ikuisiin tuskihinsa.
Ja pojastansa parhaasta,
Kun hänet näkis uhrina
Ihastuis isä vasta,
Ja sitten hänen kauttansa
Vaan vapahtuisi muutama
Iäksi hukkumasta.
Mik' isä, vaikka maallinen
Ja kuinka julmaluontoinen,
Noin ankara tok' oisi?
Vaikk' kuinka lastaan kurittais
Ja tuskain kautta paimentais,
Ei ikiorjaks soisi.
Niin yksityist' ei ainoaa
Tää Isämme voi unhottaa,
Vaan tahtoo tasallensa:
Meit' edistykseen ainaiseen
Hän vihkinyt on vierelleen
Kuin oman Kristuksensa.
Ei yhtä suosi liiemmin,
On yhtä rakas kaikkihin,
Jokaista tahtoo nostaa;
Ken orja on ja pakenee
Hänt' omat työnsä rankaisee,
Työt pahat pahan kostaa.
Siis auki hengen kahlehet,
Vapaaksi pääskää sydämmet,
Jumalan kevät koittaa!
On totuus vapahduksemme
Ja rakkaus on voimamme, --
Tää usko kaikki voittaa.
Tää ihmislapset nousemaan
Saa halvast' orjantilastaan
Jumalan ihmisiksi.
Niin Herra maata valloittaa
Ja rakkaus kaikki kirkastaa
Entistä ehommiksi.
Ja kansat, suurta sukuaan
Kun tuntee, syntyy uudestaan,
Häveten halpaa työtä.
Taas Isä ilmi elävin
Lihaksi syntyy lapsihin
Ja poistaa pelvon yötä.
15/6