EEVA
Näytelmä neljässä näytöksessä
Kirj.
C. HOSTRUP.
Suomennos tanskan kielestä
Suomalainen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 1897.
HENKILÖT:
_Rönnow_, Sallinggaardin omistaja.
_Eeva_, hänen vaimonsa.
_Harald_, heidän poikansa.
_Margrete_, sisäpiika.
_Tokslund_, meijerin vuokraaja.
_Varatuomari Hatting_.
_Rouva Hatting_.
_Knudsen_, maamittari.
_Lavs Hjort_, |
_Per Wollesen_, | talonpoikia.
Tapahtumapaikka Sallinggaard ja sen ympäristö Jyllannissa
Tanskan maalla.
Ensimmäinen näytös.
Rönnowin sali. Takaseinällä ovi ja sen molemmilla puolilla ikkunat,
joista avonaisen parvekkeen yli näkee puutarhan. Oikealla kaksi ovea,
etumainen etehiseen ja taimmainen ruokasaliin. Vasemmalla ovi Eevan
huoneeseen.
Ensimmäinen kohtaus.
(Eeva ja Harald istuvat pöydän ääressä. Pöydällä on
karttoja ja koulukirjoja).
_Eeva_. Jo riittää täksi päivää. (Sulkee edessään olevan kirjan ja
nousee). Pane pois kirjasi, poikani, ja juokse ulos, mutta elä mene
kauas, sillä isä varmaankin tulee pian.
_Harald_. Mutta missä isä on? Eihän isä ollut yölläkään kotona.
_Eeva_. Ei. Eilis-iltana oli kaupungissa kokous, jossa isän piti olla
mukana, ja tänä aamuna hänen oli määrä keskustella muutamien miesten
kanssa. Etkö ole kuullut, että isä aikoo valtiopäivämieheksi?
_Harald_. Kaikkihan siitä puhuvat.
_Eeva_. Kutka siitä puhuvat?
_Harald_. Kaikki rengit -- ja Tokslund. Kuulehan, äiti! Tokslund'in on
pahamieli siitä, että isä tahtoo tulla valtiopäivämieheksi.
_Eeva_. Miksi niin, poikaseni?
_Harald_. Hän sanoi Iso-Jussille, että olisi paljoa parempi että isä
jäisi kotiin, sillä eräs toinen mies tahtoo myöskin päästä
valtiopäiville, ja hän vastustaa isää.
_Eeva_. Niin, se on aivan totta.
Toinen kohtaus.
Edelliset. Margrete (asettaa pöydälle vesipullon ja laseja).
_Harald_. Mutta sitten minä sanoin, että hänen pitäisi hävetä, mutta
sitten Tokslund sanoi, että tuo toinen oli tullut ensiksi ja isä oli
tullut vasta jälkeenpäin, ja sitten Margrete sanoi, että hän on niin
hyvä ja Margrete tuntee hänet niin hyvin -- sen toisen miehen...
Kyllähän Margrete isänkin tuntee, mutta hän tuntee myöskin sen toisen.
_Eeva_ (Margretelle). Vai tunnette te Knudsenin, joka on asettunut
tänne vaaliehdokkaaksi?
_Margrete_. Niin, rouva, minä olen tuntenut hänet monta vuotta.
_Eeva_. Me tunsimme hänet myöskin siihen aikaan, kuin hän oli aivan
nuori, ja me pidimme paljon hänestä. Minä kuulin eilis iltana hänen
puhuvan koululla vaalikokouksessa.
_Margrete_. Minä olen oikein pahoillani siitä, että hän on joutunut
vastustamaan meidän herraa, mutta hän oli luvannut ruveta ehdokkaaksi
paljoa ennemmin, kuin herra Rönnow asiata ajattelikaan. Minä tahdon
sanoa rouvalle, että hän on ennen asunut tällä paikkakunnalla, ja
silloin hänestä täällä pidettiin hyvin paljon; kaikki sanovat että hän
on kelpo mies.
_Eeva_. Samaa minäkin luulen. Minun mielestäni hän puhui hyvästi eilen.
Mutta minulle kerrottiin, että te olette kihloissa. Ettehän vaan lie
Knudsenin kanssa?
_Margrete_. Olen, hyvä rouva... ja hän se sai minut teille hakemaan
palveluspaikkaakin viime keväänä, jolloin te muutitte tänne. Hän
vakuutti minulle, että täällä minun olisi niin hyvä olla.
_Eeva_. Se ilahuttaa minua. Iloitsen siitä, että te olette niin
läheisessä suhteessa häneen sekä myöskin siitä, että hän ajattelee
meitä ystävällisesti. Me tutustuimme häneen silloin, kuin olimme olleet
toista vuotta naimisissa ja vastikään olimme ostaneet maatilan
Sjellannissa. Hän oli siihen aikaan puutarhuri ja pani meidän
kasvitarhamme kuntoon. (Haraldille). Mene vaan, poikaseni. (Suutelee
häntä, Harald juoksee ulos eteisen ovesta.) Mutta sittemmin hän on
suorittanut tutkinnon ja päässyt maamittariksi. Ja nyt hän tahtoo tulla
valtiopäivämieheksi.
_Margrete_. Niin Knudsen sanoo, että hänellä on halua siihen ja hän on
valmistautunut sitä varten. Mutta nyt minä toivoisin, että hän ei olisi
tehnyt sitä.
_Eeva_. Miksi niin? Eikö hän ole kelpo mies? Ja miestä siinä
kysytäänkin.
_Margrete_. Herra on varmaankin hänelle vihoissaan, ja sitten ei
luultavasti käy laatuun, että... että...
_Eeva_. Että hän tulee tänne teitä katsomaan -- niinkö? Se kyllä käy
laatuun. Olisihan toki hullunkurista, ellei Knudsen paikkakunnalla
käydessään saisi teitä tavata. Ja vaikka te ette olisikaan täällä, niin
ei Knudsenin pitäisi mennä meidän ohi poikkeamatta sisälle. Minäkin
tahtoisin mielelläni tavata häntä pitkästä ajasta. (Vaunujen jyrinää
kuuluu). Jo Rönnow tulee!
(Rientää ulos eteisen läpi, Margrete perässä).
Kolmas kohtaus.
Varatuomari Hatting rouvineen. Rönnow. Eeva.
_Rönnow_. Tunnethan sinä varatuomari Hatting'in eilisestä. Tässä on
hänen rouvansa, jonka minä sain lähtemään mukaan tänne.
_Rouva Hatting_. Niin, herra Rönnow on vastustamaton. Hän saa
puhujataidollaan jäykimmänkin taipumaan. Ja hauska olikin tulla
Sallingaardiin, sillä tämä koti on minulle hyvin tuttu entisen
omistajan ajoilta.
_Eeva_. Toivonpa, että viihdytte täällä.
_Rouva Hatting_. Olen jo kauan halunnut tutustua teihin, rouva Rönnow,
sillä minä olen kuullut teistä paljon. Olen aina kuvaillut teitä tosi
naiseksi, hiljaiseksi ja lempeäksi.
_Eeva_. Te erehdytte. Minä olen päinvastoin oikea peikko. Kysykää vaan
Rönnow'ilta.
_Rönnow_. Niin, Eeva on tarmokas luonne. Hänessä on tulta.
_Hatting_. Sellaisia ne naiset ovat meidän aikana. Miehet ovat niin
velttoja, että tuskin viitsivät nostaa jalkojaan, mutta naiset, ne ovat
innoissaan. Semmoinen se on Lillikin. Hänen täytyi välttämättömästi
päästä vaalikokoukseen eilisiltana. Ja kun hän kerran sinne pääsi, niin
hän ei päästänyt minua rauhaan, ennenkuin lupasin ottaa hänet mukaani
myöskin tämän päiväiseen kokoukseen Lyngören ravintolaan.
_Rouva Hatting_. Niin, minä jouduin ihan haltioihini. Olipa vahinko,
että te ette olleet siellä.
_Eeva_. Minä olin siinä kokouksessa, joka pidettiin täällä eilen
puolenpäivän aikana.
_Rouva Hatting_. Ja te innostuitte? Niin, tietysti. Semmoisia me
olemme.
_Hatting_. Mutta kuulkaa, hyvä rouva! Teidän täytyy käyttää kaikki
intonne pitääksenne Rönnow'ia virkeänä, niin että hän uhraa kaikki
voimansa valtiomiehen tehtäviin. Juuri hänen tapaisiaan miehiä
meidän täytyy saada valtiopäiville. Tässä kysytään valistunutta,
omintakeista miestä, jolla on tavattomat puhujalahjat ja joka ei ole
virkatehtäviinsä hautaantunut, niinkuin me muut.
_Eeva_. Rönnow on innokas maanviljelijä.
_Hatting_. Ihan niinkuin olla pitääkin. Tuollaisia vapaita, varakkaita,
sivistyneitä miehiä, niitä meidän täytyy saada valtiopäiville.
Olisittepa nähneet, kuinka hän valloitti kaikkien mielet kaupungissa.
Sieltä ei Matti saa montakaan ääntä.
_Eeva_. Matti?
_Hatting_. Niin, Matti Knudsen, maamittari. Ettekö tiedä, että hänen
nimensä on Matti?
_Rönnow_. Kyllähän sinä sen tiedät, onhan hän sinun vanha ystäväsi.
Sinä saat ylpeillä hänestä.
_Hatting_. Niin, hänellä on ihailijoita talonpojissa. Ne suosivat
tuollaisia puolisivistyneitä vertaisiaan, jotka osaavat kohdella heitä
oikein kansanomaisesti. Ja tässä vaikuttaa tietysti myöskin se, että
hänen nimensä on Matti. Se, näet, kuuluu niin kotoiselta. He
nimittävätkin häntä kaikki Matti Knudseniksi.
_Eeva_. Rönnow'in nimi on Martti.
_Hatting_. Niinkö? Sepä hauskaa! Sen he saavat kuulla kokouksessa
tänäin. Minä lausun: "Herra Martti Rönnow!" Sittenpä nähdään eikö
Martti ole Matin vertainen.
_Eeva_. Minua Knudsen miellytti. Sivistyksen puutetta en huomannut
hänessä. Hän puhui selvästi ja järkevästi.
_Rönnow_ (Vakaasti). Niinkö todella?
_Rouva Hatting_. Niin, te ette tahdo kehua miestänne. Mutta kyllä
teidän kuitenkin täytyy myöntää, että Knudsen oli aivan mitätön mies
herra Rönnow'in rinnalla. Hän oli vielä päälliseksi niin kauhean kuiva
ja vakavakin. Herra Rönnow lausui sukkeluuden toisensa perästä ja sai
koko yleisön nauramaan.
_Hatting_. Juuri sellainen mies on kaupunkilaisten mieleen.
_Rönnow_. Minusta on kerrassaan sopimatonta kutsua ihmisiä kokoon ja
sitten ikävystyttää heitä.
_Eeva_. Minusta ei Knudsen laisinkaan ollut ikävystyttävä.
_Hatting_. Knudsenissa on kylläkin miestä vertaistensa joukossa, mutta
valtiopäivämieheksi hän ei sovi. Siihen tarvitaan toki parempia.
_Rouva Hatting_. Niin, parhaimmatkaan eivät ole kylläksi hyviä. --
Mutta, Hatting, meidänhän piti pistäytyä pappilassa.
_Eeva_. Jäättehän meille päivälliseksi? Me syömme tänäin tavallista
aikaisemmin, sillä Rönnow lähtee kokoukseen.
_Rouva Hatting_. Kiitoksia paljon! Me tulemme pian takaisin. Kokoukseen
mekin aijomme. Mutta kun kerran olemme täällä, niin päätimme käydä
pastorin herrasväkeä katsomassa. Ettekö tekin pidä paljo teidän papin
rouvasta?
_Eeva_. Minä en ole ennättänyt häneen oikein tutustua.
_Rouva Hatting_. Niin, te olette olleet vasta niin vähän aikaa tällä
paikkakunnalla. Kyllä häneen kannattaa tutustua. Hän on todellinen
nainen.
_Rönnow_. Enkö saa saattaa teitä pappilaan?
_Rouva Hatting_. Ette millään muotoa, hyvä herra Rönnow. Rouvanne on
tuskin tavannut teitä sitten eilisen. Nyt hänen täytyy saada olla
hetkinen kahden kesken teidän kanssanne, sillä sitä hän tietysti
mieluimmin haluaa... sellaisia me olemme. Tule, Hatting! Hyvästi siksi
aikaa. Saammehan käydä puutarhan läpi?
(Hatting rouvineen menee).
Neljäs kohtaus.
Rönnow. Eeva.
_Rönnow_. Eeva, minä en ole kunnolleen vielä sanonut sinulle hyvää
huomenta (suutelee häntä). Sinä et ole iloinen. Mikä sinun on, Eeva?
_Eeva_. Ei mitään erityistä. Minä vaan olisin tahtonut olla sinun
kanssasi kahden kesken nämä pari tuntia. Ja minua ei oikein miellytä ne
ihmiset, jotka sinä toit mukaasi.
_Rönnow_. Kylläpä sinä, kultaseni, olet vaativainen. Hatting on
rehellinen, kelpo mies, ja hänen vaimonsa --
_Eeva_. Kylläpä hänkin on vaimo.
_Rönnow_. No, niin, mutta hänellä on harrastuksia.
_Eeva_. Minä en ole huomannut hänessä muuta kuin yhden harrastuksen:
hän ihailee sinua.
_Rönnow_. Etkö sinä iloitse, kun miestäsi kiitetään?
_Eeva_. Iloitsen kyllä silloin kuin siihen on syytä.
_Rönnow_. Eeva, sinä et ollut oikein tyytyväinen eiliseen kokoukseen.
Minä huomasin sen heti, kun sinä sanoit minulle hyvästi. -- Suoritinko
minä mielestäsi huonosti tehtäväni?
_Eeva_. No, etpä juuri.
_Rönnow_. Enkö minä sinun mielestäsi puhunut hyvin puolestani? Enhän
minä ole mikään harjaantunut puhuja, mutta kaikki sanovat, että minulta
sanat sujuvat helposti.
_Eeva_. Niin, kyllähän se oli sujuvaa. Mutta minusta sinun puheesi
tuntui hiukan vieraalta. Sinä et ollut oma itsesi.
_Rönnow_. Minä en ymmärrä sinua.
_Eeva_. Sinulta ei puuttunut sanoja, sinä olit minusta oikein
kaunopuheinen, olipa puheessasi paikoin intoakin. Mutta samalla tuntui,
kuin tuo into olisi ollut tekemällä tehtyä. Sinä et ollut oikein
luonnollinen.
_Rönnow_. Kylläpä sinulla on halu etsiä vikoja minussa.
_Eeva_. Ei, armahani. Siihen ei minulla ole halua. Mutta minä seuraan
koko mieleni hartaudella kaikkea, mikä koskee sinua. Ja siksi minä en
pidä tätä vähäpätöisenä asiana.
_Rönnow_, Ystäväsi Knudsen oli siis sinun mielestäsi enemmän
luonnollinen, kuin minä?
_Eeva_ (hellästi). Niin oli. Elä suutu minulle, mutta minusta hänen
puheessaan oli tuota vakaumusta, jota minä kaipasin sinussa.
_Rönnow_. Nytpä minä ymmärrän. Hän oli kouluasiassa samaa mieltä kuin
sinä. Siinä oli syy.
_Eeva_. Osaksi siinäkin. Minuun koski kipeästi, kun kuulin sinun
puheessasi vastustavan sitä menettelytapaa, jota me itse noudatamme
Haraldin suhteen. Olemmehan aina olleet yksimielisiä siitä, että lasta
on niin kauan kuin mahdollista kasvatettava kotona.
_Rönnow_. Mutta minä pelkään, ettei se ole viisasta. Kaupungissa
käydessäni minä puhelin asiasta yliopettaja Bentsenin kanssa ja hän oli
sitä mieltä, että Haraldia on pidetty liian kauan kotona.
_Eeva_. Haraldhan on vasta yhdeksän vuotias.
_Rönnow_. Mutta Bentsen sanoi, että poikien pitäisi joutua varahin
kouluun oikein tottuaksensa koulun tapoihin. Jos me nyt heti
lähettäisimme Haraldin Bentsenin luo, niin hän arvelee vielä
ennättävänsä valmistaa hänet tulevaksi vuodeksi latinakouluun. Sitten
voisimme panna hänet pääkaupunkiin suureen oppilaitokseen, jossa pojat
alkavat kymmenvuotiaina lukea latinaa.
_Eeva_. Ja sinä saatat pitää oikeana, että vanhemmat lähettävät pienen
poikansa monen penikulman päähän kouluun, vaikka heillä olisi varaa
hankkia hänelle kotiopetusta?
_Rönnow_. Sinä tiedät, etten minäkään tahtoisi mielelläni luopua
Haraldista. Mutta minä olen itse saanut vaillinaista opetusta ja
toivoisin, että poikani kasvaisi isäänsä etevämmäksi. Saattaisimmehan
aluksi lähettää hänet Bentsenin luo reaali-kouluun, sinnehän on
ainoastaan parin penikulman matka.
_Eeva_. Mutta niin hän joutuu kumminkin pois kodistansa vierasten
ruokaan, ja me emme saa häntä enää koskaan oikein omaksemme.
Lähikaupungissa ei ole latinakoulua. Siis hänet täytyisi vähän ajan
kuluttua lähettää kauas, kauas pois ja me emme ollenkaan voisi
silmälläpitää hänen kehitystään. Minusta on pääasia, että hänestä tulee
hyvä ihminen ja että hän säilyy turmeltumattomana. Haraldia ei saa
viedä äidin silmän alta, ennenkuin hän on vähän vaurastunut ja
ennenkuin hänen arvostelukykynsä on jonkun verran kehittynyt.
_Rönnow_. Mutta täytyyhän hänen toki oppiakin jotain.
_Eeva_. Tutkikaa häntä, anna herra Bentseni kuulustaa häntä, niin
näette, että hänellä on yhtä paljon tietoja, kuin muillakin hänen
ikäisillään pojilla. Onhan meidän kesken ollut puhetta siitä että
syksystä ottaisimme Haraldille kotiopettajan ja kutsuisimme Pekka
Tokslundin hänen kanssaan lukemaan. Pekasta Harald saisi reippaan ja
hyvän toverin.
_Rönnow_. No niin! Saatathan sinä olla oikeassa. Mutta sinulla on kai
muutakin muistutettavaa minun eilisen esiintymiseni johdosta?
_Eeva_. On niinkin. Minusta tuntui, kuin sinä olisit pari kertaa
vääristellyt vastustajasi sanoja tehdäksesi hänet naurun alaiseksi.
_Rönnow_. Tuotapa juuri odotinkin. Sinähän olet minun omatuntoni. --
Minä myönnän, ettei se ollut aivan oikein, mutta sellaista ei voi
välttää vaalikokouksessa.
_Eeva_. Knudsen ei tehnyt niin.
_Rönnow_. Älä sinä häntä siitä ylistä. Hän on liian kömpelö ja
moukkamainen lausuakseen mitään sukkelaa. Minulta sellainen taas sujuu
itsestään. Nuo sanat pääsivät ihan kuin vahingossa suustani.
_Eeva_. Kunpahan sinä sitten vaan olisit oikealla alallasi
valtiopäivämiehenä!
_Rönnow_. Sen kyllä luulen... En minä koskaan ennen ole asiata
ajatellut, mutta viime kansanjuhlassa pitämäni puheen johdosta monet
kaupunkilaiset tulivat minulta kysymään, enkö tahtoisi asettua
ehdokkaaksi. Ja nyt minä tunnen, että tuo ajatus saa kaikki minun
voimani jännitykseen. Minä luulen, että voin toimittaa jotain hyvää
valtiopäivämiehenä, ja samaa mieltä ovat muutkin, paitsi sinä.
_Eeva_. Minä kuitenkin tunnen sinut paremmin kuin nuo muut, eikä kukaan
pidä sinusta niin kuin minä. Enkö saa tulla kanssasi muihinkin
kokouksiin? -- Ethän sinä toki voi omaatuntoasi kotiin jättää?
_Rönnow_. Noin pahaa ja ankaraa omaatuntoa minä hiukan pelkään, se
minun täytyy tunnustaa.
_Eeva_. Älä sinä, ystäväni, pelkää minua. Meidän, sinun ja minun,
täytyy aina pitää yhtä.
_Rönnow_. Rakas Eevaseni, emmehän muuta voi. -- Tule sinä vaan mukaan.
Viides kohtaus.
Edelliset. Margrete (eteisestä).
_Margrete_. Rouva!
_Eeva_. Mitä nyt?
_Margrete_. Täällä on eräs, joka tahtoisi tavata rouvaa:
_Eeva_. Se on varmaankin Knudsen?
_Margrete_. Hän se on.
_Eeva_. Sepä hauskaa. Kutsukaa hänet sisälle!
(Margrete menee).
Kuudes kohtaus.
Rönnow. Eeva.
_Rönnow_. Knudsen! Joko sinä olet joutunut tekemisiin hänen kanssaan?
_Eeva_. En -- mutta Margrete on hänen kanssaan kihloissa.
_Rönnow_. Vai niin?
_Eeva_. Ja minä sanoin Margretelle, että Knudsenin pitäisi toki tulla
meitä tervehtimään.
_Rönnow_. Vai niin! (Ottaa hattunsa). Minun täytyy mennä vähän
puhuttelemaan voutia.
_Eeva_. Älähän toki mene, ennenkuin olet tervehtänyt Knudsenia! Onhan
hän vanha tuttu.
Seitsemäs kohtaus.
Edelliset. Knudsen.
_Eeva_ (kättelee Knudsenia). Hyvää päivää, Knudsen! No, vihdoinkin.
Monta vuotta on siitä, kuin teidät viimeksi tapasimme. Mutta me emme
ole unohtaneet teitä näiden vuosien kuluessa. Käykää istumaan.
_Rönnow_ (kohteliaasti, mutta hiukan alentuvasti). Tehkää hyvin ja
istukaa, herra Knudsen!
_Knudsen_. Minäkin olen usein kaipauksella muistellut teitä ja halunnut
teitä taas tavata. En ikinä voinut ajatella, että herra Rönnow ja minä
kohtaisimme toisemme tällä lailla.
_Rönnow_. En minäkään.
_Knudsen_. Eilen en saanut tilaisuutta tulla sanomaan sitä mitä olisin
tahtonut sanoa teille ja rouvalle. Minä vakuutan, että jos te olisitte
asettuneet ensin valtiopäivämies-ehdokkaaksi, niin minä olisin kaikin
tavoin kannattanut teidän vaalianne.
_Rönnow_. Kiitän kohteliaisuudesta
_Knudsen_. Tiesinhän entisestään teidät vapaamieliseksi ja kelpo
mieheksi. Mutta kun useat valitsijat olivat kehottaneet minua
asettumaan ehdolle ja minä olin antanut heille lupaukseni, niin en
voinut enää peräytyä, ennenkuin olin kuullut teidän selvittävän
kantanne vaalikokouksessa.
_Rönnow_. Ja kun te nyt olette kuulleet, niin...
_Knudsen_. En voi, jos tahdon vakaumustani noudattaa, peräytyä. Meidän
mielipiteissämme on suurempi ero kuin luulinkaan.
_Rönnow_. Niinkö todella?
_Knudsen_. Herra Rönnow, minusta tuntui, etenkin eillis-iltaisessa
kokouksessa, kuin te pitäisitte minua miehenä, jolta kokonaan puuttuu
vakaumusta. Siinä te teette minua kohtaan väärin, ja minä olisin hyvin
kiitollinen, jos sallisitte minun hetkisen aikaa keskustella kanssanne
tästä asiasta.
_Rönnow_. Siihen ei minulla valitettavasti ole aikaa. Minä matkustan
kokouksesta toiseen, ja kun minä tulen kotiin --
_Eeva_. Minun mielestäni sinun pitäisi puhua Knudsenin kanssa.
_Knudsen_. Minua surettaa, jos tämä rikkoo meidän välimme.
_Rönnow_. Ei kannata. Meidän välillämme on nyt jo ilmi taistelu ja sitä
on enää mahdoton estää. -- Mutta minun täytyy välttämättömäsi puhutella
voutia. Suokaa anteeksi, herra Knudsen!
(Menee puutarhaan).
Kahdeksas kohtaus.
Eeva. Knudsen.
_Knudsen_. Herra Rönnow on suuttunut minuun.
_Eeva_. Se suuttumus ei lähde hänen sydämmestään. Hän on aina puhunut
teistä ystävällisesti. Mutta puhukaamme nyt teistä itsestänne. Te
olette kihloissa?
_Knudsen_. Niin olen, Margrete on jo kertonut sen rouvalle. Ettekö pidä
hänestä?
_Eeva_. Margrete on hyvä tyttö, me olemme hyvin mieltyneet häneen.
Mutta minusta tuntuu, kuin hän olisi kärsinyt paljon. Miksi ette mene
naimisiin? Eikö teillä ole varoja?
_Knudsen_. Ei varojen puute olisi esteenä, mutta siihen on toinen syy.
Margrete ei tahdo.
_Eeva_. Eikö hän tahdo?
_Knudsen_. Margrete pelkää avioliittoa. Hän on kasvanut onnettomassa
kodissa. Isä, joka oli käsityöläisenä pääkaupungissa, rääkkäsi
vaimoaan, ja Margrete, vanhin tyttäristä ja äitinsä uskottu, päätti jo
pienenä tyttönä, ettei hän koskaan menisi naimisiin. Äidin kuoltua hän
lähti palvelukseen, mutta kova onni on aina ohjannut hänet sellaisiin
paikkoihin, joissa ei suhde miehen ja vaimon välillä ole ollut
sellainen, kuin hän toivoisi -- sillä hänellä on korkeat ajatukset
avioliitosta.
_Eeva_. Se on oikein -- niin on minullakin.
_Knudsen_. Kun me tutustuimme toisiimme, niin Margrete sanoi heti, että
meidän välillämme ei saa olla muuta suhdetta, kuin ystävyyden suhde.
Hänen mielestään meidän tulee seurustella kuten kaksi miestoveria
seurustelee keskenään ja minä en saa koskaan toivoa, että hän suostuisi
minun vaimokseni. Mutta minä toivon sitä kumminkin enkä voi lakata
toivomasta.
_Eeva_. Margretehan sanoi olevansa teidän kanssanne kihloissa.
_Knudsen_. Niin me sanomme ihmisten tähden, sillä muuten voisi syntyä
sopimattomia puheita siitä, että minä käyn häntä tervehtimässä ja että
me kävelemme yhdessä. Näinä vuosina hän on ollut ompelijattarena
samassa kaupungissa, jossa minä asun, mutta viime vuonna, kun minä
näin, että te haitte palvelijaa, kehotin häntä ilmoittautumaan teille
palvelukseen. Ajattelin sitä eheää suhdetta, joka muinoisin vallitsi
herra Rönnowin ja teidän välillä.
_Eeva_. Se suhde on vielä yhtä eheä kuin ennenkin, sen vakuutan teille.
Surua meillä on kyllä ollut, meiltä on kuollut useita lapsia ja yksi
vaan on enää elossa, mutta me olemme kantaneet ilot ja surut yhdessä.
Parempaa miestä ei ole kuin Rönnow.
_Knudsen_. Minä aina itsekseni ajattelin, että kunhan Margrete vaan
pääsisi teidän perheeseenne, niin hän varmaankin luottamuksella
liittyisi teihin ja oppisi uskomaan, että avioliitossa voi olla onnea,
ja samalla hän tulisi käsittämään, että vaimo saattaa olla yhtä vapaa
kuin mieskin. Ja sehän onkin onnellisinta molemmille puolisoille.
_Eeva_. Se on todellakin onnellisinta. Me olemme aina avomielisesti
puhelleet keskenämme kaikista asioista, ja minä en ole millonkaan
tuntenut vähintäkään sortoa.
_Knudsen_. Nyt te tiedätte, mitä minä teiltä pyytäisin, ja minä tiedän,
että te tahdotte auttaa minua karkoittamaan Margreten mielestä nuo
kauhukuvat, jotka tekevät sekä hänen että minun elämäni onnettomaksi.
_Eeva_. Sen teen ilolla, hyvä Knudsen, luottakaa minuun. Margretesta ja
minusta tulee pian hyvät ystävät. Mutta ettekö tahdo mennä Margreteä
tervehtimään? Hän on luullakseni ruokasalissa.
_Knudsen_. Kiitän nöyrimmästi, rouva, tuhannet kiitokset!
(Menee).
Yhdeksäs kohtaus.
Eeva. Hatting ja Rönnow (tulevat puutarhasta).
Sitten rouva Hatting.
_Hatting_. Kah? Tuosta meni meidän vastustajamme. Käykö hän teillä?
_Rönnow_. Hän on meidän palvelusneidon kanssa kihloissa.
_Eeva_. Hän on myöskin meidän vanha ystävämme.
_Hatting_. Ja se ystävyys vielä kestää! Ompas se lujaa tekoa! Ei ole
eduksi, että kilpailevat vaaliehdokkaat esiintyvät liian hyvinä
ystävinä.
_Rönnow_. Siitä ei tässä pelkoa.
_Eeva_. Minun mielestäni päin vastoin olisi suotavaa, että he olisivat
ystäviä; silloinhan ei riita kävisi liian katkeraksi.
_Hatting_. Vaalitaistelussa täytyy aina olla jonkun verran katkeruutta.
Jos valitsijat joutuvat siihen luuloon, että kilpailevat ehdokkaat ovat
ystäviä keskenään, silloinhan ei kukaan viitsi ruveta toista tai toista
puolustamaan. Kuka houkkio huolisi innostua taisteluun, jossa ei saa
käyttää nyrkkiä, vaan täytyy kaikessa ystävyydessä taputella toisiaan
sormille?
_Eeva_. Vakaumuksensa mukaanhan valitsijain toki tulisi äänestää.
_Hatting_. Niinpä kyllä, rouvaseni, jos tämä maailma olisi sellainen,
kuin sen pitäisi olla. Mutta täydellisyydestä puuttuu vielä pikkuisen.
Luuletteko, että näissä valitsijoissa on monta miestä, joilla
on vakaumus? Meillä ei tosiaankaan ole aikaa ruveta heitä
"vakuuttelemaan", hyvä jos onnistumme hiukan kiihottamaan, saamme
heidät ärsytetyiksi toistensa kimppuun. Älkää sentään pelätkö, hyvä
rouva, en minä aijo sytyttää surmaavaa vihaa. Kunhan se vaan pitää
mielet vireillä vaalipäivinä, sammukoon sitten.
_Eeva_. Inhottavaa! Sano toki jotain, Rönnow.
_Rönnow_. Minä ainakin uskallan sanoa, että minä taistelen
vakaumuksesta, ja minä tahdon valloittaa alaa vakaumukselleni.
_Hatting_. Tietysti -- ja teillä on myöskin kykyä siihen, siitä ei
epäilystä. Mutta tuo ei vielä riitä. Tässä kysytään kiihkoa, hiukan
verran intohimoa, muuten ei mihinkään päästä. Jos valitsijat luulevat,
että Knudsen on teidän hyvä ystävänne, silloinhan ei kukaan tahdo häntä
vastustaa. Ja hänen vastustajiensa paljoudestahan teidän voittonne
riippuu.
_Rönnow_. Siinä on hiukan varteen otettavaa.
_Hatting_. Paljonkin, sanon minä.
_Eeva_ (kauhistuneena). Luuletteko todellakin voivanne käyttää minun
miestäni kansankiihottajana?
_Hatting_. Luulenpa niinkin, rouvaseni. Ja hänellä onkin hyvät lahjat
siihen suuntaan. Olisittepa kuullut hänen puheensa eilis-iltana!
_Eeva_. Minun mielestäni ei yksikään kunnianhimoinen mies...
_Hatting_. Te olette perin ihanteellinen, hyvä rouva, ja se kaunistaa
teitä. Sellaisia naisten pitää ollakin. Teidät on luotu tänne syntisten
miesten joukkoon muistuttamaan meitä paremmasta maailmasta. Ja sitä me
kyllä tarvitsemmekin, sillä se meiltä, Jumala paratkoon, joutuu
unohduksiin niin pian kuin olemme tulleet maailman markkinoille.
_Eeva_ (Rönnowille). Ja tuollaista sinä siedät!
_Rönnow_. Etkö ymmärrä, että se on leikkiä? Häntä huvittaa sinua
kiusata. (Hattingille) Eikö mennä puutarhaa katsomaan?
_Hatting_. Mennään vaan.
(Rouva Hatting tulee puutarhasta.)
_Rönnow_. Rouva Hatting, ettekö tahdo tulla minun viinamäkeäni
katsomaan?
_Rouva Hatting_. Ei, kiitoksia, ei tällä kertaa! Nyt minä mielelläni
puhelen vähän teidän rouvanne kanssa.
(Hatting ja Rönnow menevät puutarhaan.)
Kymmenes kohtaus.
Eeva. Rouva Hatting.
_Rouva Hatting_. Paljon terveisiä pappilan herrasväeltä. Minusta rouva
Hjembäck on erittäin suloinen nainen. Te, kuulemma, käytte heillä hyvin
harvoin.
_Eeva_. Meistä on sietämätöntä kuunnella pastori Hjembäckin puheita.
Hän on peräti huono saarnamies.
_Rouva Hatting_. Hän on -- suoraan sanoen -- oikea lörppä. Mutta sitä
ei hänen rouvansa lainkaan huomaa. Hän ihailee miestään ja pitää häntä
suurena nerona. Kyllä sillä pastorilla vaan on syytä kiittää Jumalaa
sellaisesta vaimosta. Eikö ole?
_Eeva_. Minusta rouva Hjembäck tekisi viisaimmin sanoessaan miehelleen,
ettei hänen pitäisi olla pappina.
_Rouva Hatting_. Niinkö? Minusta se olisi liian kovaa. Kun hän nyt on
kerran joutunut sellaiseen asemaan, johon hän ei sovi...
_Eeva_. Niin hänen pitäisi pyrkiä siitä pois.
_Rouva Hatting_. Siitä pitäisi rovastin huomauttaa häntä, tahi piispan,
mutta ettehän toki vaatine, että hänen oma vaimonsa...
_Eeva_. Minun mielestäni vaimo on läheisin auttamaan miestään.
_Rouva Hatting_. Mutta eikö hän auta sitten miestään? Hän lohduttaa
pastoria siitä, ettei kukaan tahdo kuulla hänen saarnojaan. Hän
rahjustaa kirkkoon joka pyhä, oli ilma millainen hyvänsä... Niin tekin
menettelisitte hänen sijassaan.
_Eeva_. En, sitä en tekisi.
_Rouva Hatting_. Ettekö? Minusta se on niin naisellista. -- Mutta
asiasta toiseen. Minä olen saanut uuden tuttavan tässä talossa.
_Eeva_. Vai niin? Kenenkä?
_Rouva Hatting_. Teidän pikku Haraldinne. Se on herttainen poika. Minä
pidän niin paljon lapsista... meillä ei ole yhtään.
_Eeva_ (osanottavasti.) Eikö yhtään?
_Rouva Hatting_. Se lieneekin parasta, sillä minä varmaankin
hemmottelisin niitä liiaksi. Hatting on kovin ankara lapsille, niitten
täytyy totella kuin sotilaat, ja sellaiseen komentoon en minä osaisi
totuttaa lapsiani. Mutta nyt me kaiketi piakkoin saamme Haraldin
luoksemme.
_Eeva_. Teillekö?
_Rouva Hatting_. Niin, kaupunkiin. Tottamar hän kouluun pannaan.
_Eeva_. Ei vielä muutamiin vuosiin.
_Rouva Hatting_. Onko se teistä oikein? Poikien pitäisi varahin joutua
vierasten komentoon. Hatting aina sanoo, että "nuorena on vitsa
väännettävä".
_Eeva_. Minä en tahdo, että poikani väännetään vitsaksi. Tahdon
kasvattaa hänet korkeampaa tarkoitusta varten.
_Rouva Hatting_. Kyllä ymmärrän teitä. Teillä ei ole sydäntä luopua
hänestä. Sellaisia me naiset olemme.
_Eeva_. Se ei ole syynä, mutta meidän mielestämme... (kolkutetaan). Joku
pyrkii sisälle.
(Menee ovelle).
Yhdestoista kohtaus.
Eeva. Rouva Hatting. Lavs Hjort ja Per Wollesen.
_Lavs Hjort_. Päivää! Onko Rönnoowi kotoo?
_Eeva_. On kyllä. Käykää istumaan!
_Lavs Hjort_. Suur' kiitost', paljon kiitoksii! Olettenkos työ matammi
-- rouva pit' sanomain?
_Eeva_. Yhden tekevää -- matami tai rouva. Minä olen Rönnowin vaimo.
_Lavs Hjort_. No, entäs tää toinen? Taitaa olla teitin sisarenne. Johan
sen näöstäkin huomaa?
_Rouva Hatting_. Te erehdytte, me emme ole edes sukuakaan. Minä olen
varatuomari Hattingin vaimo.
_Lavs Hjort_. Vai Hattingin! Kyll' mie sen tunnen... Pekka, se on
Hattingin rouva. (Per Wollesen nyökäyttää päätään.). Myö, tota noin,
tultih' puhumah' Rönnoowille siit' rautatiest', että jos se niinkun
pitäis' sit' puolta, että se laitettas' Virumin kylän kautta. -- Eikös
rouva -- tota noin -- puhuis' meitin puolestamme Rönnoowille?
_Eeva_, Sitä en uskalla luvata, sillä minä en ollenkaan ymmärrä sitä
asiaa.
_Lavs Hjort_. Niin, se on tietty. Mistäs rouva sen ymmärtäis', mut
sentäh'...
_Eeva_. Siitä ei olisi apua, sillä minä tiedän, että Rönnow jyrkästi
vastustaa rautatien rakentamista Virumiin.
_Lavs Hjort_. Vai vastustaa? Vai niin? Sitten ei muuta kun mennäh'
Matti Nuutsenin puheille.
_Per Wollesen_. Johan myö juteltih' sen kanssa.
_Lavs Hjort_ (iskee silmää). Suu poikki! -- Minull' olis' tuoll'
porstuass' rouvalle vähän tuomisiin. Meirän muija lährätti... jos ei
rouva ylönkattos'...
_Eeva_. Ei kiitoksia, minä en tahdo mitään.
_Lavs Hjort_. Olkoh' sitte -- hyväst' nyt! (Rouva Hattingille.) Entä
jos työ puhuisitte sille teirän herralle siit' meirän kylän
rautatiest'? Kyll' mie sitte muistan, kun tulen kaupunkih'.
_Rouva Hatting_. Ei, kiitoksia!
_Lavs Hjort_. Enkös mie sit' arvannu!
Kahdestoista kohtaus.
Edelliset. Rönnow ja Hatting.
_Hatting_. Hyvää päivää, Lars Hjort ja Per Olsen! (Rönnowille) Siinä on
kaksi miestä Virumista.
_Rönnow_. Vai Virumista? Sinnehän minun on määrä lähteä huomenna.
_Lavs Hjort_. Niin oikein! Mie ja Pekka lährettih' jo ennakolt'
tierustamah' mitä Rönnoowi meinaa siit' meirän kylän rautatiestä.
_Rönnow_. Virumiinko aijotusta rautatiestä? Sen sanon teille heti.
Minun mielestäni koko suunnitelma on mahdoton.
_Lavs Hjort_. Taitaa kyll' olla niinkih, mut myö tahrotah se sentäh
sinne. Ja jos työ lupaatten puhua sen asian puolest' herranpäivill',
niin työ saatten kaikk' äänet Virumist' ja Mellerupist'.
_Rönnow_. Sitä en voi. Koko suunnitelma on järjetön.
_Lavs Hjort_. Sitte ei muuta kun mennäh' Matti Nuutsenin puheille.
_Rönnow_. Siitä ei lähde apua. Knudsen sanoi itse kokouksessa, että hän
ei tahdo rautatietä rakennettavaksi Virumiin.
_Per Wollesen_. Sen saman se sano meitillekih.
_Lavs Hjort_ (iskee hänelle silmää). Ol' vait'... Mut' jos kerta
Nuutsen vastustaa, niin täytyyhän Rönnoowin puolustaa. Niinhän sen olla
pitää..
_Hatting_ (Rönnowille). Siinä sen nyt kuulitte. Sellainen on kansan
käsitys. Teidän täytyy joka asiassa vastustaa toisianne.
_Rönnow_ (Lavs Hjortille). Minä en saata puolustaa tuota suunnitelmaa,
mutta huomenna saatte kuulla, että on paljon tärkeämpiä kysymyksiä,
joitten hyväksi minä tahdon työskennellä, jos te annatte minulle
äänenne.
_Lavs Hjort_. Ei. Myö tahrotah' vaan rautatie Virumih'. Ei myö muista
asioist' huolita. Valitah' myö Matti Nuutsen. Se on tuttu mies.
_Hatting_. Oletteko te täällä Virumin kylän asiamiehinä?
_Lavs Hjort_. Ollah, Virumin ja Mellerupin puolest'.
_Per Wollesen_. Ei sentäh' kaikkien puolest'. Toista meininkii olivat
Raani ja Raski ja...
_Lavs Hjort_ (iskee hänelle silmää). Suus' kii!
_Hatting_ (Rönnowille). Älkää kieltäkö jyrkästi. Meillä ei ole varaa
kadottaa niitä ääniä.
_Rönnow_ (Hattingille). Enhän minä voi puolustaa mokomaa mieletöntä
tuumaa.
_Hatting_ (Rönnowille). Koko asia ei pääse esille valtiopäivillä.
Sanokaa, että te tahdotte ajatella asiaa, jos siitä tehdään esitys.
_Rönnow_ (talonpojille). Koska te pidätte tuota asiaa niin perin
tärkeänä, niin minä tahdon ajatella sitä.
_Eeva_ (puoliääneen). Rönnow!
_Rönnow_. Teillä lie asian puolustukseksi syitä, joita minä en tunne.
Sopiihan asiasta lähemmin puhua huomenna, kun minä tulen teidän kylään.
_Lavs Hjort_. Mikäs vastaus myö nyt saarah' vierä Virumin miehille?
_Rönnow_. Sanokaa heille, että minä, jos minä kerran tulen paikkakunnan
edustajaksi, tahdon tehdä kaikki mitä voin täyttääkseni valitsijoitteni
kohtuullisia toivomuksia. -- Lähemmin puhumme asiasta huomenna.
_Lavs Hjort_. No, onhan se aina paremp' kun ei mitäh. Mitäs sie sanot,
Pekka?
_Per Wollesen_. Onhan se aina jotah'.
_Lavs Hjort_. Nyt on asia toimitettu. Hyväst' jääkäi!
_Rönnow_. Mutta teidän pitäisi ensin saada jotain suun avausta.
_Lavs Hjort_. Paljon kiitoksia vaan! Jo myö syötih' kotoo. Hyväst' nyt
vaan! Hyväst' Rönnow! Hyväst' Hatting! (Hiljaa Eevalle). Entä jos rouva
sentäh' tahtos' ottaa meirän muorin tuliaiset?
_Eeva_. Ei kiitoksia!
_Lavs Hjort_. Eikös rouva eres tahro tulla kattomah'?
_Eeva_. En, minä en tahdo mitään.
_Lavs Hjort_. Enkös mie sit' arvannu? Hyväst' jääkäi!
Kolmastoista kohtaus.
Eeva. Rönnow. Hatting. Rouva Hatting.
_Rouva Hatting_. Haha! "Onhan se aina paremp' kun ei mitäh". Eivätpä he
saaneet paljoa.
_Eeva_. He saivat paljon, liiankin paljon, sillä he saivat toivon.
_Rönnow_. Kuule, rakas! Minunhan täytyi. Muuten he tuskin olisivat
tulleet huomiseen kokoukseenkaan. Mutta nyt he edes saapuvat kuulemaan
minun puhettani, niin että minä saan tilaisuutta selvittää heille
kantani. Enhän minä ole mennyt mihinkään sitoumuksiin.
_Hatting_. Ei, herra Rönnow suoriutui erinomaisesti. Ei hitusen
vertaakaan myöntämistä eikä poikkeusta totuudesta.
_Eeva_. Ellei se ollut valhetta, niin minä en tiedä, mikä on totuus.
_Rouva Hatting_. Ettehän toki tahtone sanoa, että teidän miehenne on
valehdellut?
_Eeva_. Koska te kysytte sitä minulta, niin olen pakotettu sanomaan
sen. Eikö hän pettänyt noita miehiä? Eivätkö he saaneet aihetta toivoa,
että he voivat voittaa hänet asiansa puolelle?
_Rönnow_. Saattaa niin käydäkin, kun minä saan tilaisuutta tutustua
heidän ajatuskantaansa.
_Eeva_ (kiivaasti). Älä valhettele itsellesi! Sinä tiedät yhtä hyvin
kuin minäkin, että sinä olet heitä pettänyt.
_Rouva Hatting_. Noin en minä vaan uskaltaisi puhua minun miehelleni.
_Eeva_. Sen kyllä uskon. Minä kyllä tiedän, kuinka tavallista on, että
aviopuolisot valhettelevat toisilleen, mutta niin me emme ole tehneet.
Me olemme kohdelleet toisiamme vapaina ihmisinä ja olemme aina puhuneet
selvää kieltä toisillemme.
_Rönnow_. Niin olemme tehneet ja niin tahdomme vastakin tehdä; mutta
sinä aina liioittelet.
_Rouva Hatting_ (kiihkeästi). Kun te sanotte, että me valehtelemme
miehillemme...
_Hatting_. Niin siinä on kieltämättä hiukan totta.
_Rouva Hatting_. Hatting!
_Hatting_. On kun onkin, Lili! Siinä on hiukan verran totta, mutta se
totuus on liioiteltu -- ja liioiteltu totuus sisältää aina hiukan
valhetta. -- Niin, hyvä rouva, perin vaikea on asettaa tarkkaa rajaa
totuuden ja valheen välille. Se raja ei meidän silmissämme tahdo pysyä
paikallaan.
_Eeva_. Minun silmissäni se aina pysyy paikallaan.
(Aviopuolisot puhuvat keskenään seisoen, Hattingit toisella,
Rönnowit toisella puolella näyttämöä).
_Rönnow_. Eeva, miksi sinä noin tahdot häväistä minua?
_Eeva_. Häväistä sinua? Itsehän sinä sen teet?
(He jatkavat keskustelua kiihkeästi).
_Rouva Hatting_. Oletko ennen nähnyt mokomaa vaimoa? Hänhän on ihan
epänaisellinen?
_Hatting_. Olisipa hän minun vaimoni, kyllä minä hänet kesyttäisin.
_Rouva Hatting_ (suuttuneena). Ah, olisi hän sinun vaimosi!
_Hatting_. Tahtoisitko vaihtaa?
_Rouva Hatting_. Ei olisi haitaksi.
_Hatting_. Ei se vaihtokauppa olisi liioin sinulle terveellistä, sillä
silloin sinussa pääsisi valtaan yhtä vaarallinen kapinan henki kuin
hänessäkin. Kuskin on syy, kun hevonen vikuroi.
_Rönnow_ (Eevalle). Ei, minä vakaasti pyydän, että sinä et tästä lähin
pyrkisi mukaan kokouksiin.
_Eeva_. Sinähän lupasit viedä minut mukaasi.
_Rönnow_. Mutta se ei käy laatuun. Minun uskallukseni lannistuu, kun
näen sinun siellä kriitillisenä panevan joka sanan mieleesi.
_Eeva_. Rönnow, onko se oikein?
_Rönnow_. Luota minuun. Minä en puhu mitään, mistä en voi vastata. Elä
nyt ole suuttunut.
Neljästoista kohtaus.
Edelliset. Harald (ruokasalista).
_Harald_. Äiti kulta!
_Rouva Hatting_. Harald, tule tänne! (koettaa ottaa häntä kiinni,
pujahtaa hänen käsistään ja juoksee Eevan luo).
_Rönnow_. No, siin' on Harald. Se tietää, että ruoka on pöydällä.
_Eeva_. Tehkää hyvin ja käykää ruualle.
_Hatting_ (näyttää Haraldia). Niin, hän ei valehtele niinkuin muut
miehen ilkiöt.
Toinen näytös.
Rönnowin ruokasali.
Ensimmäinen kohtaus.
Eeva. Meijerin vuokraaja Tokslund.
_Tokslund_. Minä tahdon sanoa, että minulla on aina ollut hyvin suuri
luottamus Knudseniin, Tietysti minulla on myöskin suuri luottamus herra
Rönnowiin, sillä hän on koulun käynyt mies; minulla on ylettömän suuri
luottamus häneen; mutta Knudseniin minulla on oikein uskollinen
luottamus, valtiollisissa asioissa. Minun täytyy se tunnustaa. Eihän
rouva sitä pahaksi pane?
_Eeva_. En suinkaan, minulla on itsellänikin erinomaisen hyvät
ajatukset Knudsenista.
_Tokslund_. Siinäpä se. Ja minä olen itse pannut nimeni sen
kirjoituksen alle, jossa pyydettiin häntä asettumaan tänne ehdokkaaksi,
ja minä olen oikeastaan koko asian alkuunpanija, sillä minulla on tuo
valtiollinen luottamus Knudsenia kohtaan, ja talonpojilla, niillä on
samallainen valtiollinen luottamus minuun -- katsokaas. Minä en tosin
itse ole mikään talonpoika, mutta minä olen kuitenkin talonpoika.
_Eeva_. Siksipä talonpojat pitävät teitä omaan piiriinsä kuuluvana ja
luottavat teihin.
_Tokslund_. Niin aivan -- juuri sillä lailla. Ja silloin minä en vielä
tietänytkään, että herra Rönnow aikoi ehdokkaaksi. Meillä on kyllä
suuri luottamus herra Rönnowiin, hän ymmärtää hyvin monet asiat, se
täytyy tunnustaa, ja hän kohtelee hyvin kansaa, puhuttelee talonpoikaa
niinkuin vertaistaan, mutta minä en luule, että hän soveltuu
valtiopäivämieheksi yhtä hyvin kuin Knudsen -- kyllä hän siltä voi olla
yhtä hyvä. Emmehän me jokainen sovi valtiopäivämiehiksi, en minäkään
siksi kelpaisi, mutta siltä minä saatan olla yhtä hyvä.
_Eeva_. Se on selvää. Te ette siis tahdo äänestää Rönnowia
_Tokslund_. Kyllähän minä tahtoisin, mutta minä tahdon mieluummin
äänestää Knudsenia, sillä häntä kohtaan minulla on tuo valtiollinen
luottamus, ja minä olen pannut nimeni sen kirjoituksen alle. Ja sitten
tuota... herra Rönnow on joutunut tuon varatuomarin talutusnuoraan.
_Eeva_. Hattinginko?
_Tokslund_. Niin. Kyllähän Hatting on kelpo mies, hänkin, mutta hän ei
ole semmoinen kuin herra Rönnow. Hän halveksii talonpoikaa. Minä olen
monta kertaa kuullut hänen sanovan, että talonpoika on kansan voima,
mutta hän tarkoittaa sillä, että talonpoika on kuin hevonen, joka on
miestä voimakkaampi. Talonpojan täytyy vetää, mutta hän tahtoo itse
istua ajamassa. Ei, Hatting ei ole kansanvaltainen, mutta minä olen
kansanvaltainen. Minä tarkoitan, että kun me kerran olemme
tasa-arvoisia, niin meidän todellakin tulee olla tasa-arvoisia.
_Eeva_. Mutta onhan aina kuitenkin suuri ero ihmisten välillä.
_Tokslund_. On tietysti, se on selvää. Luuletteko että minä tahtoisin
kumota sitä, minkä Jumala on säätänyt. Kun hän on luonut teidät
rouvaksi ja minun vaimoni matamiksi...
_Eeva_ (hymyillen). En minä usko, että Jumala on meitä luonut rouviksi
tahi matameiksi.
_Tokslund_. Mutta asia on nyt kerran joutunut sille tolalle, ja minä en
tahdo sitä muuttaa; se jääköön Luojan huoleksi. Minä vaan tarkoitan,
että Jumalan ja lain edessä tulee meidän kaikkien olla tasa-arvoisia,
suurten ja pienten miesten ja vaimoväen.
_Eeva_. Se on minunkin ajatukseni. Mutta te puhuitte valtiopäivämiehen
vaalista.
_Tokslund_. Niin, rouvan olisi tietysti hyvä mieli, jos Rönnow
valittaisiin.
_Eeva_. Se ei ole niinkään tiettyä.
_Tokslund_. Eikö se siis ole teidän toivonne?
_Eeva_. Ei, enhän minä edes tiedä soveltuisiko hän siksi.
_Tokslund_. Enkös minä sitä sanonut? No, hyvä, te siis ette soisikaan
herra Rönnowin joutuvan valtiopäiville. Kas vaan!... Mutta herra Rönnow
varmaankin luulee, että minä aijon äänestää häntä.
_Eeva_. Niin hän luuleekin. Minusta olisi parasta, että te edeltäkäsin
sanoisitte hänelle, että velvollisuutenne vaatii teitä äänestämään
Knudsenia.
_Tosklund_. Samaa minä itsekin olen ajatellut. En minä, näette,
tahtoisi loukata herra Rönnowia.
_Eeva_. Puhukaa hänelle, mitä pikemmin, sitä parempi. Mutta kuinka
luulette vaalin päättyvän?
_Tosklund_. Kyllä meillä on vankka tuuma saada Knudsen valituksi,
vaikka monet menevätkin Rönnowin puolelle. Hatting, se osaa kaikki
keinot. Mutta nyt Lavs Hjort sanoi tietävänsä, että Virumin ja
Mellerupin miehet aikovat äänestää herra Rönnowia, sillä hän on
luvannut hommata rautatietä Virumiin.
_Eeva_. Lavs Hjort ymmärsi miestäni väärin. Niin hän ei sanonut.
_Tokslund_. Eikö hän sanonut? Se on eri asia. Johan minä sitä
ajattelinkin! Herra Rönnow, hänkö nyt olisi ruvennut puuhaamaan
rautatietä Virumiin!
_Eeva_. Hänen mielestään se on alusta alkain ollut järjetön tuuma, ja
hän sanoi sen vielä hetki sitten.
_Tosklund_. Sen minä kyllä ymmärrän. Mutta nuo Virumin miehet, ne ovat
niitä visapäitä. Ne vetävät aina vastahankaa. Kyllä minä arvasinkin,
ettei herra Rönnow anna heidän ruveta vetämään itseään nenästä. --
Kunpa hän nyt vaan ei suuttuisi siitä, että minä en äänestä häntä!
_Eeva_. Älkää pelätkö! Rönnow kyllä käsittää, että teillä on
aikaisempia velvollisuuksia.
_Tokslund_. Niin, eikö totta? -- Nyt minun täytyy mennä kyytimään
Knudsenia kokoukseen Lyngerön ravintolaan. Joko herra Rönnow lähti?
_Eeva_. Hän lähti äsken Hattingin herrasväen kanssa.
_Tokslund_. Minä siis tapaan hänet kokouspaikassa. Hyvästi nyt, hyvä
rouva, ja kiitoksia paljon!
(Kättelee Eevaa).
_Eeva_. Eihän teillä ole mitään kiittämistä.
_Tokslund_. On kyllä, minulla on aina kiittämistä, kun olen saanut
puhutella teitä.
_Eeva_. En minä tiedä sanoneeni teille mitään hyvää tänä päivänä.
_Tokslund_. Ei se hyvyys riipu aina siitä mitä te sanotte, vaan millä
tavalla te sanotte. Minä en oikein ymmärrä, mikä siihen on syynä, mutta
kun minä puhun teidän kanssanne, niin minä aivan unohdan teidän kauniit
vaatteenne, minä en olleenkaan muista, että te olette hieno rouva ja
minä vaan tämmöinen tuhma talonpoika, sillä talonpoika minä sittenkin
olen, oikea maan moukka -- minulta unohtuu koko teidän korkeutenne ja
minusta tuntuu kuin puhuisin oman äitini kanssa.
_Eeva_ (hymyillen). Elkäähän toki, hyvä Tokslund. Enhän minä ole vielä
edes neljääneljättä täyttänyt.
_Tokslund_. Senkin minä unohdan kuullessani teidän puhuvan. Te olette
nuori ijältänne, mutta teillä on vanha sydän. Teidän sydämmemme on niin
vanha, niin vanha, että te sen puolesta sopisitte vaikka minun
isoäidikseni. Niin, hyvästi vaan ja paljon kiitoksia!
(Menee).
Toinen kohtaus.
Eeva. Sitten Margrete.
_Eeva_. Hauska mies! Kunhan ei vaan Rönnow häneen suuttuisi. Oi, miksi
en saanut mennä mukaan? Kun hänellä on nuo ihmiset seurassaan, niin
kukaan ei oikein näe hänen hyvää sydäntään. (Margrete tulee). Margrete,
minä tahtoisin vähän puhella teidän kanssanne. Knudsen kertoi minulle
teidän elämästänne.
_Margrete_. Sen minä kyllä arvasin.
_Eeva_. Te olette syntyneet Köpenhaminassa, ettekö ole?
_Margrete_. Niin olen.
_Eeva_. Knudsen sanoi, että teillä on surullisia muistoja
lapsuudestanne.
_Margrete_. Surulliset ajat alkoivat vasta silloin, kuin minä olin
täyttänyt kaksitoista vuotta. Siihen asti oli lapsuuteni koti
onnellinen. Isäni oli puuseppä, hän teki ahkerasti työtä ja oli
säännöllinen elämässään.
_Eeva_. Mikä sai aikaan muutoksen?
_Margrete_. Meitä oli viisi lasta, minä olin vanhin, mutta nuorimman
lapsen syntyessä äitini sairastui -- hän sai rintataudin -- ja sitä ei
isä voinut sietää. Hän oli tottunut iltaisin työstä päästyään tulemaan
valoisaan kotiin, mutta nyt koti oli pimeä ja surullinen. Siitä isä
suuttui.
_Eeva_. Menikö hän sitten kaupunkiin ryyppäämään?
_Margrete_. Jospa hän olisi mennytkin! Mutta ei, hän pysyi kotona ja
oli tyly. Äiti ei olisi saanut sairastaa. Kun hän ryki, niin isä ärjyi
hänelle. Hän poltti piippua niin että huone tuli täyteen tupakan savua
ja paiskasi sitten ikkunat auki niin että äiti värisi vilusta. Äiti
kärsi nurkumatta, mutta minä en voinut kärsiä. Isä suuttui minuun ja
pieksi minua kepillään, kun minä olin kolmentoista vuoden ikäinen.
Siitä asti me vihasimme toisiamme.
_Eeva_. Margrete!
_Margrete_. Äidin kuoltua meidän välimme tuli sentään hiukan
paremmaksi. -- Kyllä isän kovuus koski kipeästi äitiinikin, sillä
hänellä oli hyvin hellä luonne. Hän koetti taistella heikkoutta vastaan
ja salaili kipujaan lepyttääkseen isääni, mutta siitä ei ollut apua.
Äiti kertoi minulle kerta vanhan tarinan jostain suuresta herrasta --
herttua tai kreivi, mikä lieneekin ollut -- joka otti vaimokseen köyhän
tytön, ja kun vaimo oli saanut ensimmäisen, lapsensa, otti mies sen
pois häneltä, niin ettei hänen koskaan pitänyt saada nähdä lastansa,
samalla tapaa hän teki toisen lapsen syntyessä, ja vaimo ei tehnyt
vastarintaa eikä valittanut, sanoi vaan: "Minä ja lapseni olemme sinun
omaisuuttasi, tee meille niin kuin hyväksi näet".
_Eeva_. No, mutta se oli Griseldis.
_Margrete_. Niin, se sen nimi oli. Mutta äiti parkani sanoi, että noin
nöyrän tulee vaimon olla miehelleen, ei hänellä ole mitään oikeutta
puolellaan. Mutta silloin minä tunsin, että minä en koskaan voisi mennä
kenellekään vaimoksi.
_Eeva_. Se ei ole totta. Luuletteko, että minä olen mikään Griseldis?
Ja minun ei ole milloinkaan tarvinnut puolustaa oikeuksiani.
_Margrete_ (terävästi). Rouva on nuori vielä. -- Oi, älkää suuttuko!
_Eeva_. En minä siitä suutu. Mutta minä olen ollut naimisissa
yksitoista vuotta, ja meillä on ollut paljon suruja.
_Margrete_. Ne ovat olleet yhteisiä suruja.
_Eeva_. Yhteisiä ovat kaikki surut avioliitossa.
_Margrete_. Rouva, saanko sanoa, mitä ajattelen?
_Eeva_. Sanokaa vaan, puhukaa peittelemättä mitä mielessänne piilee.
Sitä minä pyydänkin.
_Margrete_. Minä olen nähnyt monta onnetonta avioliittoa, mutta minä
olen myöskin palvellut parissa perheessä, joissa vallitsi hyvä sopu.
Vaikka ei miehen ja vainion suhde ollutkaan kaikin puolin niin eheä,
kuin minä olisin toivonut, oli elämä kuitenkin ystävällistä ja
rauhallista... Mutta minä ajattelin aina itsekseni: kuinkahan käy, jos
vaimo sairastuu?
_Eeva_. Minä olen monta kertaa ollut sairaana.
_Margrete_. Se on ollut ohi menevää. Mutta jos vaimo tulee
kivuloiseksi, kituu vuosikausia, koko elinaikansa -- kun koti muuttuu
sairashuoneeksi... kestääkö silloin miehen kärsivällisyys?
_Eeva_. Kyllä se kestää, jos mies rakastaa vaimoaan.
_Margrete_. Entä jos vaimo muuttuu äreäksi -- tai jos mies ja vaimo
ovat eri mieltä jossain tärkeässä asiassa?
_Eeva_. Me olemme olleet monessa asiassa eri mieltä, mutta silloin sitä
puhutaan suut puhtaaksi ja kumpainenkin taistelee mielipiteensä
puolesta.
_Margrete_. Kuinka kauan?
_Eeva_. Kunnes se voittaa, joka on oikeassa.
_Margrete_. Mutta jos se, joka on väärässä, tahtoo saada voiton, jos
hän suuttuu vastustuksesta ja pakottaa toisen taipumaan?
_Eeva_. Sitä hän ei tahdo, jos hän huomaa toisessa rakkautta ja lujan
vakaumuksen. Vaimo on usein itse syypää siihen että mies häntä sortaa
-- hän ei ole itse tarpeeksi puolustanut oikeuttaan.
_Margrete_. Minun mieleni keventyy kuullessani teidän puhettanne, sillä
te uskotte itse sitä, mitä te sanotte. Kunpa minä vaan saisin yhden
asian selville!
_Eeva_. Mikä se on? Uskokaa se minulle?
_Margrete_. Minä tiedän, että on perheitä, joissa mies ja vaimo elävät
sovinnossa. Sellaisia on paljon talonpojissakin täällä naapuristossa.
He kantavat uskollisesti ilot ja surut yhdessä, ovat minun
ymmärtääkseni hyviä ystäviä. Mutta kun ihmiset ovat ainoastaan ystäviä,
niin eikö olisi parasta, että he eläisivätkin ystävinä menemättä
avioliittoon?
_Eeva_. Knudsen parka! Te ette rakasta häntä.
_Margrete_. Samaa minä itsekin pelkään. Uskokaa minua, hyvä rouva, minä
pidän Knudsenistä. Hän on kuin rakas veli. Minä tahtoisin niin
mielelläni olla hänen luonaan ja puhella hänen kanssaan joka päivä.