Kuningas Euergetes käveli levottomana korkeassa salissa, jonka hänen
veljensä joka taholta oli erittäin komeasti sisustanut hänelle
vastaan-ottohuoneeksi.
Tuskin oli hänen syntymäpäivänsä auringon koittaessa alkanut, kun hän
suuren seurueen kanssa ja ennenkuin Philometor sitä ehti tehdä, oli
lähtenyt Ptah'n temppeliin uhraamaan voittaaksensa tämän jumalolennon
mahtavan päämiehen puolelleen ja kyselläkseen ennustuksia Apis
oraakkelilta.
Tämä olikin päättynyt onnellisesti, sillä pyhä härkä oli halukkaasti
syönyt hänen kädestään, mutta mieluummin hän olisi suonut, ett'ei härkä
olisi huolinut hänen leivoksistaan, vaan että Euleus olisi ilmoittanut
vehkeitten Roomalaisen henkeä vastaan onnistuneen.
Kaikenlaisia lahjoja, onnentoivotuskirjoituksia kaikista maan osista ja
hänen kunniakseen sepitettyjä papillisia julistuksia, jotka olivat
koville kivitauluille piirretyt, oli joka pöydällä ja suuren huoneen
seinien nojassa, josta onnentoivottajat juuri olivat lähteneet.
Kuninkaan ystävä Hieraks oli yksin jäänyt hänen luokseen ja nojautui,
odottaessaan herransa viittausta, runsaasti jalokivillä koristettuun,
kullasta ja norsunluusta tehtyyn valta-istuimeen, jonka Aleksandrian
juutalainen seurakunta oli lähettänyt hallitsijalleen.
Sotapäällikkö tunsi herransa ja tiesi ettei ollut hyvä häntä puhutella,
kun hän oli sen näköinen, kuin nyt.
Mutta Euergetes halusi itse puhua ja sanoi käyntiään keskeyttämättä ja
katsomatta komean ystävänsä puoleen:
"Myöskin Philobasilistat ovat näyttäneet olevansa petollisia, minun
linnassa olevat sotamieheni ovat lukuisammat ja sen lisäksi paremmat,
kuin ne jotka ovat pysyneet Philometorille uskollisina, ja minulla siis
ei olisi muuta tehtävää, kuin toimittaa vähän miekkojen ja kilpien
melskettä, nousta valta-istuimelle ja huudattaa itseni kuninkaaksi,
mutta minä en ryhdy taisteluun, silloin kun vahvin osa vihollisten
sotajoukosta on selkäni takana! Minun veljeni pää on sisareni kaulalla,
ja niin kauan kuin minä en ole varma hänen suhteensa..."
Huoneesen kiirehtivä kamariherra keskeytti nämä sanat huutamalla:
"Kuningatar Kleopatra!"
Voiton hymy valahti nuoren jättiläisen kasvoille. Huolettomasti hän
heittäytyi purppuraiselle patjalle ja käski antamaan itselleen kalliin
norsunluisen lyyryn, jonka hänen sisarensa oli hänelle lähettänyt
lahjaksi. Ihmeteltävän taitavasti ja hienosti oli siihen leikattu
ensimmäiset häät, nimittäin Kadmoksen ja Harmonian, joissa kaikki
jumalat olivat vieraina.
Erinomaisen voimakkaasti ja ihmeen taitavasti Euergetes liikutteli
kieliä ja alkoi soittaa häämarssia, jossa intohimoinen riemu näytti
vaihtelevan surumielisen hiljaisen rakkauden kuherruksen kanssa.
Kamariherra, joka oli tuonut kuningattaren hänen veljensä luo, tahtoi
keskeyttää herransa soittoa, mutta kuningatar esti häntä ja jäi
kuunnellen lapsineen seisomaan oven suuhun, kunnes Euergetes äkkiä
lopetti soittonsa vallattomasti kieliä heläyttämällä ja korvaa
loukkaavalla epäsoinnulla, heitti lyyryn patjalle ja nousi sitten vasta
seisomaan näennäisesti hämmästyneenä, ikään kuin hän ei, soittoonsa
täydelleen kiintyneenä, ensinkään olisi huomannut kuningattaren tuloa,
ja meni hänen luokseen.
Sydämmellisesti ja ojentaen hänelle molemmat kätensä hän tervehti
sisartaan ja myöskin lapsia, jotka eivät peljänneet häntä, sillä
vallattoman pojan tavalla hän osasi ilveillä niiden kanssa, hän
tervehti niin hellästi, ikäänkuin hän olisi ollut niitten oma isä.
Väsymättä hän kiitti ja ylisteli Kleopatran nerokasta lahjaa ja sanoi
Kadmoksen tavoin koettavansa saada Harmoniaa omakseen, ja tarttui
lopuksi hänen käteensä, ennen kuin hän vielä oli saanut sanaakaan
suustaan, näytelläkseen hänelle hänen puolisonsa ja maakuntalaisten
lahjoja. -- Mutta nämä seikat eivät näyttäneet liioin Kleopatraa
miellyttävän ja hän sanoi:
"Kaikki on tietysti oivallista -- aivan niin kuin oli viime vuonna ja
kaksikymmentä vuotta sitten, mutta minä en ole tullut tänne näkemään
vaan kuulemaan."
Hänen veljensä säteili ilosta, mutta hän oli kalpea ja totinen ja
hymyili vain toisinaan väkinäisesti.
"Minä luulin että sinä ennen kaikkia tulit tänne toivottamaan minulle
onnea," Euergetes vastasi, "ja turhamielisyytenikin vaatii minua sitä
uskomaan. Philometor kävi jo luonani ja toimitti tämän tehtävän
liikuttavan sydämellisesti. Milloin hän menee juhlasaliin?"
"Puolen tunnin perästä, ja siksi pyydän sinua ilmoittamaan minulle,
mitä sinä minulle eilen..."
"Hiljaa hyvää tulee," hänen veljensä keskeytti häntä. "Uskallanko
pyytää, että käskisit hoitajia viemään lapset vähäksi aikaa sisempiin
huoneisin?"
"Heti!" Kleopatra huusi innokkaasti ja työnsi rajusti vanhimman
poikansa, kun tämä kiivaasti ilmoitti tahtovansa jäädä enon luo, ovesta
ulos, ennen kuin sen hoitaja ehti sitä rauhoittaa ja ottaa
käsivarrelleen.
Sillä aikaa kuin hän tylysti ja lyhyesti toruen koetti jouduttaa lasten
poisvientiä, Euleus oli astunut huoneesen.
Heti kun Euergetes huomasi hänet, niin koko hänen ruumiinsa kiivaasti
vavahti ja hän hengähti niin syvään, että hänen voimakas rintansa
rajusti kohoili ja kova ilmanviima tunki hänen huuliltaan, kun hän
hitaasti ja kysyvin silmäyksin lähestyi eunukkia.
Eunukki katsoi arasti Hieraksin ja Kleopatran puoleen, lähestyi aivan
lähelle kuningasta, kuiskasi muutamia sanoja hänen korvaansa ja vastasi
hiljaisella äänellä hänen kysymykseensä.
"Hyvä," Euergetes vihdoinkin sanoi ja käski Euleusta ja ystäväänsä
jyrkästi viitaten lähtemään huoneesta.
Kuoleman kalpeana, hampaillaan purren alahuultaan ja jäykästi maahan
katsoen hän seisoi siinä.
Hänen tahtonsa oli täytetty, Publius Cornelius Scipio ei enään elänyt;
esteettömästi hänen kunnianhimonsa saattoi saavuttaa viimeisenkin
toiveittensa määrän; eikä hän kumminkaan iloinnut, hän ei saattanut
torjua luotaan syvää itsensä inhoomista ja hän löi nyrkillään leveätä
otsaansa.
Hän oli tehnyt ensimmäisen salamurhansa. "Mitä Euleus sinulle on
ilmoittanut?" Kleopatra kysyi, joka ei vielä koskaan ollut nähnyt
veljeään tämmöisenä, näin suuressa mielen jännityksessä; mutta
Euergetes ei kuullut näitä sanoja, ja vasta kun Kleopatra ne painavasti
toisti, hän säpsähti, mitteli häntä synkin silmin päästä jalkoihin ja
pannen kätensä niin raskaasti Kleopatran olalle, että tämä hiljaan
huudahtaen taivutti polviaan, kysyi häneltä sitten painavasti vaan
kuitenkin hiljaa:
"Oletko kyllin voimakas kuulemaan jotakin suurta?"
"Puhu," hän vastasi hiljaan painaen kädellään sydäntään, ja hänen
katseensa oli järkähtämättömästi kiinnitetty Euergeteen huuliin.
Hänen kuulemisen halunsa sitoi hänet Euergeteesen ikäänkuin lujilla
siteillä, ja ikäänkuin tahtoen sanojensa painolla murtaa hänet,
Euergetes sanoi kauhean synkkänä syvällä äänellä ja joka tavua
koroittaen:
"Publius Cornelius Scipio Nasica on kuollut."
Hehkuva puna peitti Kleopatran vaaleat posket, kun hän kuuli nämä
sanat, ja lyöden pieniä käsiään yhteen, hän huusi säihkyvin silmin:
"Sitä olen toivonutkin!"
Euergetes peräytyi askeleen sisarestaan ja sanoi:
"Sinä olet oikeassa; kaikkein julmimmat eivät ainoastaan jumalista ole
-- naisia."
"Sen sinä sanot?" Kleopatra kysyi. "Pitääkö minun luulla että hampaan
kivistys esti Roomalaista tulemasta eilen juhla-aterialle ja tänään
minun luokseni? Pitääkö minun sinun mukaasi sanoa, että hän kuoli
siihen? Sano nyt suoraan, sillä minun sydäntäni ilahuttaa sen
kuuleminen, missä ja miten tuo röyhkeä imartelija on henkensä
heittänyt?"
"Käärme pisti häntä," Euergetes vastasi kääntyen sisarestaan. "Se
tapahtui erämaassa lähellä Apishautoja."
"Hän oli siis keski-yön aikana mennyt rakkauden kohtaukseen kuolleitten
kaupunkiin? Se näyttää alkaneen hauskemmasti, kuin se päättyi!"
Euergetes nyökäytti myöntäväisesti kysyjälle ja sanoi totisesti: "Hänen
kohtalonsa on hänet yllättänyt, mutta minä en saata siinä nähdä mitään
hauskaa."
"Etkö?" kuningatar kysyi. "Ja luuletko sinä että minä en tunne sitä
kyytä, joka tämän kukoistavan elämän lopetti? Luuletko sinä, ett'en
minä tiedä, kuka ärsytti myrkyllisen käärmeen Roomalaisen päälle? Sinä
olet murhamies ja Euleus roistoineen on auttanut sinua! Vielä eilen
olisin vuodattanut sydänvereni, pelastaakseni Corneliolaisen ja
mieluummin saattanut sinut hautaan kuin hänet; mutta tänään, sen
jälkeen kuin tiedän mitä peliä tämä kurja mies on pitänyt, minä olisin
ottanut tehdäkseni tämän verisen työn, joka nyt tahraa sinua. Mikään
jumala ei rankaisematta saa niin pilkata, niin loukata sinun sisartasi,
kuin hän on tehnyt! Yksi jo, niinkuin tiedät, on saanut samallaisen
lopun kuin hänkin, nimittäin Bithynialainen hipparkki Eustorgos, joka
näyttäessään menehtyvän rakkaudesta minuun pyysi leikkitoveriani
Kallistratea puolisokseen. Häntä kohtaan käärmeet ja peto-eläimet
harjoittivat synkkää taitoaan. Sinun voimakkaan miehen sydämeen on
Euleuksen sanoma vaikuttanut niinkuin kylmä käsi, minussa, heikossa
naisessa on se herättänyt sanomatonta iloa, sillä paraimman mitä nainen
saattaa antaa, minä olen hänelle tarjonnut, ja hän tallasi sen ylpeästi
maahan. Eikö minulla olisi oikeutta vaatia, että samoin menetellään
hänen paraimpansa, hänen henkensä kanssa, kuin hän on uskaltanut
menetellä minun paraimpani, rakkauteni kanssa? -- Minun juuri tulee
iloita hänen kuolemastaan. Niin, nyt hermottomat silmäluomet peittävät
hänen kauniit silmänsä, jotka kuitenkin yhtä hyvin osasivat valehdella,
kuin hänen ankara suunsa, joka niin voimakkaasti osasi ylistää
totuutta. Nyt uskoton sydän ei enään syki, joka halveksi kuningattaren
rakkautta, ja minkä tähden? kenen tähden? Voi laupiaat jumalat!"
Viime sanoja sanoessaan kuningatar kuiskasi ääneensä, kohotti nopeasti
käsiään, peitti niillä silmänsä ja riensi ovelle päin, josta hän oli
tullut veljensä huoneesen.
Mutta Euergetes asettui hänen eteensä ja sanoi ankarasti ja jyrkästi:
"Jää tänne, siksi kun minä palaan. Rohkaise mieltäsi, sillä ensi
tapahtumasta, minkä tämä merkillinen päivä tuo muassaan, olet sinä
hämmästyvä ja minä naurava!"
Nopein askelin hän sitten läksi huoneesta.
Kleopatra painoi kasvonsa sohvan pehmeisin patjoihin ja itki
lakkaamatta, kunnes melu ja aseitten kalske peloittivat häntä ja saivat
hänet liikkeelle.
Hänen nerokas järkensä sanoi hänelle, mitä siellä tapahtui.
Rajusti ja joutuisasti hän kiiruhti ovelle, mutta se oli suljettu.
Tömistystä, huutoja, koputusta ei vartija näkynyt kuulevan, joka
yksitoikkoisesti astuskeli edestakaisin hänen vankihuoneensa edessä.
Nyt kävi melu ja aseitten kalske, johon rummun päristys ja torven
toitotus alkoi sekaantua, yhä kovemmaksi.
Kuoleman tuskaa tuntien Kleopatra kiirehti ikkunan luo ja katseli
palatsin pihalle päin, ja samassa lensi suuren juhlasalin ovi auki ja
aivan sikin sokin hyökkäsi ulos pakeneva joukko ja vielä toinen ja
kolmaskin ja kaikki olivat Philometor kuninkaan aseissa.
Sitten hän riensi sen huoneen ovelle, johon hän oli työntänyt lapsensa,
mutta tämänkin hän huomasi suljetuksi.
Epätoivoon joutumaisillaan hän vielä kerran riensi ikkunan luo,
kehoitti pakenevia Makedonialaisia pitämään puoliaan, uhkasi heitä,
rukoili heitä, mutta ei kukaan kuullut häntä, ja heidän joukkonsa
lisääntyi lisääntymistään ja vihdoinkin näki hän puolisonsa, ammottava
haava otsassaan, tulevan suuren salin kynnykselle ja miekallaan ja
kilvellään voimakkaasti ja urhoollisesti puolustaivan oman veljensä
päälletunkevia henkivartioita vastaan.
Kauheimmassa kiihkossa ollen kuningatar huusi hänelle rohkaisevia
sanoja ja hän näytti kuulevan ne, sillä raivokkaasti iskien kilvellään
hän löi kuoliaaksi häntä vastaan taistelevan henkivartijan, juoksi
reippaasti keskelle pakenevia uskollisiaan ja katosi heidän kanssaan
sille tielle, joka menee marskentille.
Lannistuneena kuningatar lankesi polvilleen ikkunan viereen ja kuuli,
vaikka hermottomuus hunnun tavoin peitti hänen sieluaan, ensiksi
hevoisten töminää, sitten yhä selvemmin torventoitotusta ja viimein
kauaksi kaikuvina voittohuutoina nämä sanat:
"Terve auringon pojalle!
"Terve molempain maitten yhdistäjälle!
"Terve Ylä- ja Ala-Egyptin kuninkaalle, Euergetes jumalalle!"
Nämä sanat kuullessaan Kleopatra jälleen toipui täydelleen ja nousi
pystyyn.
Uudelleen hän katseli pihalle ja näki siellä kunniakantajien kantavan
hänen veljeään hänen puolisonsa valta-istuimessa.
Petturin henkivartioitten vieressä kulkivat Philometorin ja hänen omat
Philobasilistansa ja Diadokhinsa.
Loistava kulkue läksi palatsin suuresta pihasta, ja kun hän vielä
lisäksi kuuli pappien laulavan, silloin hän tiesi kadottaneensa
ruununsa ja mihin hänen uskoton veljensä meni.
Hammasta purren hän näki mielessään, mitä todella piti paraillaan
tapahtuman.
Euergetes kannettiin Ptah'n temppeliin ja sen hämmästyneet päämiehet
julistivat hänet molempain Egyptien kuninkaaksi ja Philometorin
seuraajaksi.
Neljä kyyhkystä päästettiin hänen edessään lentoon, joitten piti
ilmoittamaan joka ilmansuuntaan, että uusi ruhtinas oli noussut isiensä
valta-istuimelle, ja hänelle annettiin rukoillen ja uhraten kultainen
sirppi, jolla hän vanhan tavan mukaan leikkasi ohrantähän.
Veljensä pettämänä, puolisonsa pulaan jättämänä, lapsistaan
eroitettuna, rakastamansa miehen hylkäämänä, valta-istuimeltaan
syöstynä, voimattomana ja liian heikkona ja lannistuneena kostoakin
ajattelemaan, kuningatar kauheimmassa sieluntuskissa vietti kaksi
äärettömän pitkää tuntia vankihuoneessaan, joka oli loistoa ja lahjoja
täynnä.
Jos myrkkyä olisi ollut saatavilla, niin hän tällä hetkellä arvelematta
olisi päättänyt mitättömäksi tehdyn elämän.
Milloin hän käveli edestakaisin ja kysyi itseltään, mikä nyt oli oleva
hänen kohtalonsa, milloin hän heittäytyi vuoteelle ja antautui turhaan
epätoivoon.
Tuossa oli lyyry, jonka hän oli lahjoittanut veljelleen ja hänen
katseensa sattui Kadmoksen ja Harmonian häitten kuvaukseen ja erääsen
naiseen, joka tarjosi morsiamelle jotain koristetta.
Tämän lahjan antaja oli rikkauden jumalatar ja tämä koriste, niin taru
kertoo, tuottaa onnettomuutta sille joka sen perii.
Hänen elämänsä synkimmät hetket johtuivat hänen mieleensä, ja juuri
synkimmät niistä olivat hänelle Aphroditen lahjat tuottaneet.
Kauhistuen hän ajatteli murhattua Roomalaista ja sitä hetkeä, jolloin
Euleus oli hänelle ilmoittanut, että hänen bithynialainen ystävänsä oli
kuollut petojen tappamana.
Kostottarien vallassa ollen hän riensi kuoleman tuskassa ovelta ovelle,
huusi ikkunasta pelastusta ja apua ja kärsi yhdessä hetkessä kokonaisen
vuoden kiduttavat tuskat.
Vihoviimeinkin huoneen ovi avautui ja purppuraan puettuna, molempain
Egyptien ruunu valtavalla päällään, Euergetes iloisesta liikutuksesta
loistaen tuli häntä vastaan.
"Terve sisareni!" hän huusi iloisesti ja otti pääkoristeen
kiharoiltaan. "Sinä saatat tänään olla ylpeä, sillä sinun oma veljesi
on korkealle noussut ja tullut Ylä- ja Ala-Egyptin kuninkaaksi."
Kleopatra kääntyi hänestä poispäin.
Euergetes lähestyi häntä, koetti tarttua hänen käteensä, mutta hän
tempasi sen kiivaasti pois ja huusi: "Tee nyt suurin työsi ja kohtele
pahoin sitä naista, jolta sinä olet kaikki ryöstänyt ja jonka sinä olet
tehnyt leskeksi. Edeltäpäin tähän viitaten sinä olet ryhtynyt
hävyttömimpään hävyttömistä teoistasi. Sinun suhteesi tämä ennustuksesi
on käynyt toteen, sillä sinä naurat meidän onnettomuudellemme, mutta
minun suhteeni se on aivan väärä, sillä minä en ole kauhistunut, minä
en tunne olevani voitettu enkä toivoton ja minä olen..."
"Sinä olet" Euergetes keskeytti häntä ensiksi kovalla äänellä, mutta
sitte niin ystävällisesti, ikäänkuin hän olisi avannut sisarelleen
monia suloja täynnä olevan tulevaisuuden. "Sinä olet lapsinesi lähtevä
katollesi ja saat siellä luettaa itsellesi niin paljon kuin haluat,
saat nauttia mitä herkkuja hyvänsä, pukeutua niin kalliisin pukuihin
kuin vaan haluat, vastaan ottaa minun käyntejäni ja puhella minun
kanssani niin usein, kuin minun seurani tuntuu sinusta yhtä
miellyttävältä, kuin sinun seurasi minusta tänään ja aina. Sitä paitse
voit antaa sukkeluutesi kirkkaasti paistaa niin monelle kreikkalaiselle
ja juutalaiselle oppineelle kuin ikinä haluat, kunnes he kaikki tyyni
ovat umpisokeita. Ehkä sinä jo aikaisemmin saat vapautesi takaisin ja
päälle päätteeksi kokonaisen aarteenkin, tallin täynnä jaloja ratsuja
ja komean asunnon hauskan Aleksandrian Brukhiumissa olevassa kuninkaan
palatsissa. Se riippuu kokonaan siitä, kuinka pian veljemme Philometor,
joka tänään on taistellut kuin jalopeura, huomaa että hän paremmin
sopii ratsuväen päälliköksi, luutun soittajaksi ja sukkelasanaisten
vierasten kohteliaaksi isännäksi, kuin hallitsijaksi. -- Eikö se
ansaitse meidän huomiotamme, jotka tutkimme sielun elämää, minä
tarkoitan sinua ja minua, sisko, että mies, joka rauhan aikana on kuin
vaha tahi taipuva korsi, taistelussa tulee niin kovaksi ja teräväksi
kuin oiva miekka? Me olemme aika lailla hakanneet toistemme kilpiä ja
tästä olallani olevasta naarmusta saan kiittää häntä. Jos Hieraks'illa,
joka ratsumiehineen ajaa häntä takaa, on menestystä ja jos hän ajoissa
saa hänet kiinni, niin hän ehkä vapaatahtoisestikin luopuu ruunustaan."
"Hän ei siis ole sinun vallassasi ja hänellä on ollut kyllin aikaa
nousta hevoisen selkään!" Kuningatar huudahti ja hänen silmänsä
säihkyivät ilosta. "Sitten, sinä sen uhkarohkea rosvo, sitten ei meidän
asiamme vielä ole aivan hukassa. Jos Philometor pääsee Roomaan pakoon
ja saattaa asian senaatin eteen..."
"Silloin hänellä ainakin saattaa toivoa tasavallan apua," Euergetes
keskeytti hänet, "sillä Rooma ei mielellään näe mahtavaa kuningasta
Egyptin valtaistuimella. Mutta te olette menettäneet paraimman Tiberin
rannoilla olevan turvanne ja minä aion saattaa kaikki Scipiot ja koko
Corneliolaissuvun ystävikseni, sillä minä annan polttaa Roomalaisen
pelkällä seeteripuulla ja arabialaisilla yrteillä, ja samalla pitää
uhrattaman uhria, ikäänkuin hän olisi ollut hallitseva kuningas ja
hänen tukkansa minä lähetän kalliissa vasa murina'sta tehdyssä
astiassa, joka koristaa minun aartehistoani, jaloimman ystäväni
seurassa, erityisellä juhlalaivalla Ostiaan ja Roomaan. Ruumiitten yli
kulkee tie vihollisten linnan huipulle ja sotapäällikkönä ja
kuninkaana..."
Äkkiä Euergetes keskeytti lauseensa, sillä melua ja kiivasta puhetta
kuului ovelta.
Kleopatraltakaan ei tämä ollut jäänyt huomaamatta ja hän kuunteli
tarkasti, sillä tämmöisenä päivänä ja näissä huoneissa saattoi jokainen
sana, jokainen omituinen kuninkaan etuhuoneesta kuuluva ääni olla ylen
tärkeä.
Euergetes ei enemmän peittänyt hämmästystään kuin hänen sisarensakaan
ja astui oveen päin oikeassa kädessään käyrä miekka, joka kuului hänen
juhla-asuunsa.
Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt ovelle, kun Euleus kalman kalpeana
hyökkäsi huoneesen ja huusi hallitsijalleen:
"Murhamiehet ovat meidät pettäneet! Corneliolainen elää ja tahtoo
tunkeutua sinun luoksesi."
Käsi, jossa kuningas piti asettaan vaipui alas ja liikkumatonna hän
hetken katseli ilmaan, mutta jo heti hän tointui ja huusi äänellä, joka
täytti huoneen niin kuin jyrisevä ukkonen:
"Kuka on uskaltanut kieltää minun ystävätäni Publius Cornelius Scipiota
tulemasta minun luokseni? Jää tänne, Euleus, sinä sen roisto sen konna!
Ensimmäinen kanne, jolle minä molempien Egyptien kuninkaana avaan
korvani, on oleva se, minkä tämä mies, sinun vihollisesi ja minun
ystäväni, aikoo tehdä sinua vastaan. -- Terve tulleeksi, terve
tulleeksi syntymäpäivilleni, jalo ystävä!"
Nämä viime sanat olivat Publiukselle lausutut, joka puettuna
jalosukuisen Roomalaisen valkoiseen kauniisti poimuilevaan toogaan
ylevän rauhallisesti astui huoneesen.
Hänellä oli sinetillä suljettu kirjekääry oikeassa kädessään eikä
näyttänyt, kunnioittavaisesti kumartaessaan Kleopatralle, huomaavankaan
kuninkaan hänelle ojennettuja käsiä.
Euergetes ei olisi, vaikka henkensä olisi menettänyt, toista kertaa
tervehtinyt, kun Corneliolainen oli ylenkatsonut hänen ensi
tervehdystään.
Sentähden hän kuninkaallisen arvokkaasti pani kädet ristiin rinnalle ja
sanoi:
"Olen pahoillani, että kaikista onnentoivotuksista, joita minulle
tänään lausutaan, viimeiseksi saan vastaan ottaa sinun."
"Sitten olet muuttanut mieltäsi," Publius vastasi ja oikaisi solakkaa
vartaloaan, joka oli kuningasta korkeampi. "Kuuliaita välikappaleita
sinulta ei puutu ja tänä yönä sinä olet koettanut toimittaa niin, että
vasta varjojen maailmassa saisit ottaa vastaan onnentoivotukseni."
"Minun sisareni", Euergetes vastasi olkapäitään kohottaen, "ylisti
eilen sinun puheesi suoraa yksinkertaisuutta; mutta tänään sinä
suvaitset puhua arvoituksilla, niinkuin egyptiläinen merkkien
selittäjä."
"Niitten selittäminen ei ole vaikeata sinulle eikä tuolle", Publius
vastasi kylmästi ja osoitti kädellään Euleusta, "niillä käärmeillä
jotka ovat teidän käskyläisinänne, on voimakasta myrkkyä ja terävät
hampaat, kuitenkaan eivät he tällä kertaa ole osanneet uhriinsa vaan
ovat kuninkaan vieraan asemesta lähettäneet haadekseen erään Serapion
erakko raukan."
"Sinun arvoituksesi käyvät yhä vaikeimmiksi!" kuningas sanoi, "minun
käsitysvoimani ainakaan ei ole kyllin kehkeytynyt niitä selittämään ja
minun täytyy pyytää sinua puhumaan vähemmin hämärillä sanoilla taikka
selittämään minulle niitten merkityksen."
"Myöhemmin," Publius sanoi päättävästi, "sillä nämä seikat koskevat
minua itseäni ja minä seison tässä Rooman valtion nimessä, jonka
palveluksessa minä olen. -- Jo tänään saapuu tänne Juventius Thalma
tasavallan lähettiläänä ja tämä kirjoitus valtuuttaa minut hänen
sijaisekseen siksi kun hän tulee tänne."
Euergetes otti sinetillä suljetun kääryn jonka Publius hänelle antoi.
Sillä aikaa kuin hän repi sen auki ja pikaisesti silmäili sen sisältöä,
ovi uudelleen aukesi ja posket punaisina, tukka pystyssä Hieraks,
kuninkaan uskollinen ystävä, näkyi kynnyksellä.
"Hän on meidän!" hän huusi, ennenkuin astui kynnyksen yli. "Heliopoliin
kohdalla hän vaipui hevoisen selästä."
"Philometor!" Kleopatra huusi ja syöksyi Hieraksin luo. "Sanoitko hänen
vaipuneen hevoisen selästä? Oletko hänet murhannut?"
Näistä sanoista kuului niin suurta tuskaa, niin suurta kauhistusta,
että sotapäällikkö sanoi sääliväisesti: "Rauhoitu, ylhäinen rouva,
puolisosi otsahaava ei ole vaarallinen. Auringon temppelin suurien
salien lääkärit ovat sitoneet hänen haavansa ja ovat sallineet minun
tuoda hänet tänne paareilla."
Kuulematta Hieraksin puhetta loppuun Kleopatra riensi ovelle, mutta
Euergetes astui hänen tielleen ja käski omituisella ankaralla
tavallaan, joka ei sietänyt mitään vastustusta.
"Pysy paikoillasi siksi, kunnes minä itse seuraan sinua hänen luokseen.
Minä tahdon pitää teitä molempia luonani."
"Että sinä kaikilla mahdollisilla kidutuksilla saattaisit pakoittaa
meitä luopumaan vallastamme," Kleopatra sanoi. "Tänään on onni sinulle
suotuisa ja me olemme sinun vankinasi."
"Sinä olet vapaa korkea kuningatar," Roomalainen keskeytti, "ja myöskin
kuningas Philometorille minä vaadin vapautta senaatin nimessä ja
minulle annetun valtuuskirjan nojalla."
Veri tulvaili Euergeteen poskiin ja silmiin, kun hän kuuli nämä sanat,
ja tuskin voiden hillitä itseään, hän enemmän sammalsi kuin lausui:
"Popilius Laenas piirsi enovainajani Antiokhuksen ympärille piirin ja
uhkasi häntä Rooman vihollisuudella, jos hän astuisi sen yli. Sinä
luultavasti tahdot voittaa rohkean maanmiehesi, jonka suku on paljoa
alhaisempi kuin sinun, mutta minä, minä..."
"Sinun on lupa asettautua Rooman tahtoa vastaan", Publius keskeytti
kuningasta tylysti ja kylmästi, "mutta jos sinä sen uskallat, niin se
julistaa minun kauttani sinut vihollisekseen. Minä seison tässä
senaatin nimessä ja se koettaa täyttää sitä sopimusta, jonka mukaan
tämä valtakunta eroitettiin Syriasta, mutta samalla se velvoittaa sinua
ja veljeäsi jakamaan Egyptin hallituksen keskenänne. Äsken
tapahtuneitten seikkojen muuttaminen ei ole minun vallassani, mutta se
on minun velvollisuuteni, että säilytän Roomalle mahdollisuuden antaa
kummallekin teistä, mikä on tuleva tasavallan sopimuksen mukaan.
Kaikissa niissä kysymyksissä, jotka koskevat tätä sopimusta, on
Roomalla ratkaiseva valta, ja minun velvollisuuteni on pitää siitä
huolta, ettei syyttäjää estetä elävänä ja vapaasti astumasta
suojeliansa eteen. Senaatin nimessä minä vaadin sinua Euergetes
antamaan viedä kuningas Philometorin, sinun veljesi, ja kuningatar
Kleopatran, sinun sisaresi, sinne, johon he haluavat."
Syvään hengittäen voimattomassa raivossa, milloin nyrkkiään
puristellen, milloin vapisevia sormiaan väännellen Euergetes seisoi
vähän aikaa äänettömänä Roomalaisen edessä, joka kylmän rauhallisesti
ja kysyväisesti katsoi häntä kasvoihin. Sitten pyyhki hän rajusti
molemmilla käsillään tukkaansa, pudisteli kovasti päätään ja sanoi:
"Kiitä senaattia ja sano sille, että minä tiedän, mitä me olemme sille
velkaa, ja että minä ihmettelen sen viisautta, joka mieluummin näkee
Egyptin jaettuna, kuin voimakkaisiin käsiin yhdistettynä. Philometor on
vapaa ja sinä Kleopatra olet myöskin."
Tuokion hän oli ääneti. Sitten hän naurahti ja sanoi sisarelleen:
"Sinut, sisareni, varmaankin hellä sydämesi vie rakkauden siivillä
haavoitetun puolisosi luo!"
Kleopatran kalpeat posket olivat käyneet Roomalaisen puhuessa
tulipunaisiksi, ja antamatta vastausta veljensä pilkallisiin sanoihin,
hän astui ylpeästi oveen päin. Kun hän kulki Publiuksen sivuitse, hän
sanoi armollisesti liikuttaen kaunista kättään: "Me olemme senaatille
kiitollisia."
Publius kumarsi syvään hänelle, mutta tämä läksi huoneesta kääntäen
päänsä Roomalaisesta poispäin.
"Sinä olet unhottanut viuhkaimesi ja lapsesi tänne!" kuningas huusi
hänen jälkeensä, mutta Kleopatra ei enään kuullut näitä sanoja, sillä
veljensä huoneen edustalla katosi ikään kuin tuuleen hänen väkinäinen
levollisuutensa, ja painaen käsillään vasten ohimoitaan hän riensi
ikään kuin vihollisten seuraamana alas palatsin portaita myöten.
Kun hänen askeleitaan enää ei kuulunut, niin Euergetes kääntyi
Corneliolaisen puoleen ja sanoi:
"Koska nyt olet täyttänyt sen, mitä pidät velvollisuutenasi, niin
pyydän minä sinua selittämään niitä hämäriä sanoja, jotka äsken
lausuit, jotka luultavasti eivät olleet lausutut Euergetes ruhtinaalle
vaan ihmiselle. Jos ymmärsin oikein, niin sinä tarkoitit, että sinun
henkeäsi olisi täällä väijytty ja että sinun asemastasi olisi murhattu
eräs noista kummallisista Serapiille pyhitetyistä vanhuksista."
"Sinun ja sinun auttajasi Euleuksen käskystä," Publius lisäsi kylmästi.
"Tule tänne, eunukki!" kuningas huutaa kajahutti vapisevalle
päällikölle ja katsoi häntä silmiin kauhean uhkaavan näköisenä: "Oletko
sinä pestannut murhaajia tappamaan tätä meidän huoneemme jaloa
vierasta, minun ystävääni, joka uhkasi tuoda ilmi sinun ilkeytesi?"
"Armoa!" eunukki valitteli ja lankesi polvilleen kuninkaan eteen.
"Hän tunnustaa ilkityönsä!" Euergetes huudahti, liikutti kädellään
välikappaleensa vyötä ja käski Hieraksia viipymättä antamaan hänet
vartiotten käsiin ja kaikkien nähden hirttämään hänet kuninkaan linnan
korkean portin edustalla.
Eunukki tahtoi rukoilla armoa ja puhua, mutta voimakas sotapäällikkö,
joka vihasi eunukkia, tempasi hänet ilmaan ja työnsi hänet huoneesta.
"Sinulla oli syytä valittaa," Euergetes sanoi, sillä aikaa kuin
portailta kuului poislaahatun eunukin kirkuminen, "mutta sinä näet,
miten minä tiedän niitä rankaista, jotka uskaltavat loukata meidän
vieraitamme."
"Tänään hän saa kärsiä, mitä hän jo monta vuotta sitten olisi
ansainnut," Publius vastasi, "mutta nyt kun me olemme kahden kesken
mies miestä vastaan, täytyy minun sinunkin kanssasi päättää tilini.
Euleus on sinun käskystäsi ja sinun palveluksessasi ollessaan
ärsyttänyt kaksi murhaajaa minun päälleni --"
"Publius Cornelius Scipio!" kuningas keskeytti uhkaavalla äänellä
vihollistaan; mutta Roomalainen jatkoi kylmästi ja rauhallisesti.
"Minä en puhu mitään, mitä en todistajien kautta voi näyttää toteen ja
minä olen kahdessa kirjeessä totuuden mukaan kertonut mitä Euergetes
kuningas tänä yönä on yrittänyt tehdä Rooman valtakunnan lähettiläälle.
Toinen kirje on kirjoitettu isälleni, toinen Popilius Laenakselle, ja
molemmat ovat jo matkalla Roomaan. Ne avataan, niin olen määrännyt,
joll'en minä tästä päivästä lukien kolmen kuukauden kuluttua ole
vaatinut niitä takaisin. Sinä näet tästä olevan sinulle tärkeätä, että
suojelet minun henkeäni ja täytät, mitä minä sinulta aion vaatia. Jos
sinä täytät minun tahtoni kaikessa mitä sinulta vaadin, niin on se,
mitä tänä yönä on tapahtunut, sen minä lupaan sinulle, ja minä en ole
vielä milloinkaan sanaani syönyt, pysyvä salaisuutena sinun ja minun
kesken ja erään kolmannen, jonka vaiti-olon minä saatan taata."
"Puhu!" kuningas sanoi, heittäytyi lepovuoteelle ja repi Publiuksen
puhuessa sulkia Kleopatran tänne jättämästä viuhkaimesta.
"Ensiksi minä vaadin, että kuninkaallista sukua oleva krematistien
päämies Syrakusalainen Philotas julistetaan syyttömäksi ja että hän ja
hänen vaimonsa vapautetaan pakkotyöstä ja että heidät lähetetään
takaisin kultakaivoksista."
"Molemmat ovat kuolleet", Euergetes sanoi; "minun veljeni saattaa sen
todistaa."
"Sitten minä vaadin että erityisessä julistuksessa julistetaan, että
Philotas on syyttömästi tuomittu ja että hän jälleen on asetettu
täyteen arvoonsa. Sitten minä vaadin, että sinä sallit minun ja
ystäväni Korintholaisen Lysiaan, niin myöskin kuvanveistäjä
Apollodorin, Philotaan tyttärien Klean ja Irenen, Serapiin temppelin
ruukunkantajattarien kanssa estämättä lähteä Egyptistä. -- Sinä arvelet
vastatessasi?"
"En", kuningas vastasi ja kohotti kättään ilmaan, "sillä tällä kertaa
minä olen joutunut tappiolle."
"Philotaan tyttärille, Klealle ja Irenelle," Publius jatkoi
järkähtämättömän tyynenä, "pitää heidän vanhemmiltaan ryöstetty
omaisuus annettaman takaisin."
"Armaittesi kauneus ei näy sinua tyydyttävän", Euergetes puuttui
ylenkatseellisesti Roomalaisen puheesen.
"Se tyydyttää minua täydellisesti. Viimeiseksi minä vaadin, että puolet
tästä omaisuudesta annettaisiin Seraapiin temppelille, että jumala
mielellään ja vastustelematta luopuisi palvelijattaristaan. Toinen
puoli on annettava minun asian ajajani Aleksandrialaisen Dicaearkhuksen
haltuun, koska minä en tahdo että Klea ja Irene ilman niitä
myötäjäisiä, jotka heille ovat tulevat, puolisoina tulevat minun ja
ystäväni Lysiaan perheesen. Tunnin kuluttua täytyy julistuksen ja
peruutuskirjan olla minun käsissäni, sillä niin pian kuin Juventius
Thalma on saapunut tänne -- ja minä odotan häntä, niinkuin jo sanoin,
vielä tänä päivänä --, niin me aiomme lähteä Memphiistä ja
Aleksandriassa astua laivaan."
"Kummallinen sallimus!" Euergetes sanoi, "sinä ryöstät minulta koston
ja rakkauden, ja minä näen kuitenkin olevani pakoitettu toivottamaan
sinulle onnea matkalle. Minun täytyy uhrata uhri Poseidonille,
Kyprolaiselle jumalattarelle ja Diaskuureille, että ne soisivat sinun
laivallesi onnellista matkaa ja kuitenkin on sillä laivalla se mies,
joka vastaisuudessa on Roomassa vahingoittava minua katkeralla
vihollisuudellaan enemmän kuin kukaan muu."
"Minä pidän sen puolta teistä joka on oikeassa."
Tervehtien ylpeästi kättään liikuttaen Publius läksi huoneesta, mutta
Euergetes hypähti pystyyn vuoteeltaan niinpian kuin ovi Roomalaisen
mentyä oli sulkeutunut, pudisti uhkaavasti nyrkkiään ja huusi:
"Ylpeä veitikka, sinä ja sinun paisunut patriisiylpeytesi saatatte
kyllä minua vahingoittaa Tiberin luona, mutta lopuksi minä kumminkin
teistä huolimatta pääsen voitolle. Rooman senaatin nimessä sinä
risteilet minun tieni. Jos Philometor odottaa konsulien ja senaattorien
etuhuoneissa, niin kenties tapaamme toisemme siellä, mutta minä koetan
myöskin käyttää kansaa ja tribuunia hyväkseni!
"Kummallista! Yhdessä tunnissa on tässä päässä enemmän hyviä ajatuksia,
kuin tuommoisen kylmän veitikan kokonaisessa vuodessa; ja kuitenkin
olen minä häntä huonompi ja, jos tahdon olla rehellinen, niin täytyy
minun myöntää, ettei ainoastaan hänen onnensa minua voittanut, vaan
myöskin hänen viisautensa. Menköön hän ylpeän Heransa kanssa; minua
kutsuu sen siaan Aleksandriassa kymmenet Aphroditet!
"Tästä lähin minä olen niin kuin Hellas ja hän niinkuin Rooma. Me
ajelemme auringon valossa liidellen sitä mitä sielumme haluaa ja mitä
mielemme tekee, he hakevat silmät maahan luotuina vakavin askelin
valtaa ja etua. Siten he pääsevät pitemmälle kuin me, ja kuitenkaan --
en minä tahtoisi vaihtaa kohtaloani heidän kanssaan!"
Loppu.