Kummallisen sattumuksen kautta on Memphiin hävinneestä kuninkaallisesta
arkistosta säilynyt jälkimaailmalle joukko kirjoituksia, jotka
sisältävät kreikankielisiä papyyrukselle kirjoitettuja anomuskirjoja,
Nämät on eräs serapeumiin sulkeutunut, makedonialaista syntyperää oleva
erakko tehnyt kahden kaksoissisaren hyväksi, jotka "juoma-uhrien
valelijoina" palvelivat jumalaa.
Ensi silmäykseltä nämät anomuskirjat tuskin näyttävät
huomiota ansaitsevan; mutta niitten sisällön tarkempi tutkiminen
opettaa, että meillä niissä on sivistyshistorialle hyvinkin
arvokkaita asiakirjoja; osoittavathan ne meille vasta kristin-uskon
kautta korkeampaan moraaliseen ja historialliseen merkitykseen
kohonneen munkkilaisuus-aatteen juuret olleen täällä pakanallisen
jumalanpalveluksen keskustassa, suovathan ne meidän odottamattoman
selvään nähdä tuon Serapistemppelin elämää, jonka hävitetyt muurit
ranskalaisen egyptoloogin Mariette'n väsymätöin ahkeruus on meidän
aikoinamme tuonut esiin erämaan hiekasta.
Minun oli sallittu käydä näitä paikkoja katsomassa ja tutkimassa ja jo
kauvan olen tuntenut mainitut anomuskirjat. Kun nyt varsin hiljattain
eräs oppilaistani otti käsitelläksensä etenkin yhtä näistä
asiakirjoista, jota säilytetään Dresdenin kuninkaallisessa kirjastossa,
niin minä itsekin ryhdyin uudestaan sitä tutkimaan, ja juuri siitä
seurasi, että Ptolemaios Philometorin aikuisen serapeumin kuva
ilmaantui selvänä mielikuvitukseeni, ja että ne kuvaelmat, joita olen
koittanut seuraaville sivuille runollisesti piirrellä, saivat tarkat
rajansa sekä värinsä minun ajatuksissani.
Päähenkilöikseni en valinnut samaa erakkoa enkä samoja kaksoissisaria,
joista anomuskirjat puhuvat, vaan muita, jotka olisivat voineet
samanlaisissa oloissa elää vähäistä varemmin, sillä papyyruksista käypi
selville, ett'eivät kaksoiset vaan satunnaisesti tällä kertaa olleet
Serapistemppelin palveluksessa, vaan että päinvastoin kaksoispari
toinen toisensa perästä oli ollut juoma-uhrien valamista toimittamassa.
Minä en pannut Kleaani enkä Ireneäni tähän toimeen, vaan serapeumin
hoidokkeina sitä varten kasvamaan. Tämän tein, osaksi sentähden että
saatavissa olevat lähteet eivät anna tyydyttäviä tietoja niistä
vaatimuksista, joita kaksoisille pantiin, osaksi toisistakin runoelmani
suunnitelmaan perustuvista syistä.
_Klea_ ja _Irene_ ovat vapaasti keksimiäni henkilöitä, mutta
sitävastoin olen saatavissa olevien runsaitten lähdetten mukaan kokenut
kuvailla runoelmani aikaan eläviä historiallisia henkilöitä sekä
Egyptin valta-istuimella siihen aikaan olleita, keskenään vihamielisiä
veljiä, _Ptolemaios Philometoria_ ja _Euergetes II:sta_, jolla
jälkimmäisellä oli liikanimenä _Physkon_ (s.o. Paksu). Myöskin eunukki
_Euleus_ ja Roomalainen _Publius Cornelius Scipio Nasica_ ovat
historiallisia henkilöitä. Nuorista tämän aikuisista patriiseista
valitsin juuri viimemainitun osaksi hänen ankaran, aristokraatillisen
luonteensa tähden, jota hän selvään osoitti etenkin loppupuolella
ikäänsä, osaksi sentähden että hänen liika- tai haukkumanimensä
_Serapion_ herätti huomiotani.
Minä selitän tämän nimen omalla tavallani, vaikka tiedän, että hän oli
sen saanut _yhdennäköisyydestään_ erään tämännimisen alhaisen henkilön
kanssa.
Tätä Egyptin historian aikakautta vähemmin tuntevalle lukijalle olkoon
sanottu, ett'ei hän _Kleopatraa, Ptolemaios Philometorin_ puolisoa,
jonka kanssa ai'on antaa hänen tutustua, vaihtaisi hänen kuuluisaan
kaimaansa, _Julius Caesarin_ ja _Marcus Antoniuksen_ lemmittyyn.
Nimi _Kleopatra_ oli erittäin suosittu _Lagidien_ suvussa, Ja
sennimisistä kuningattarista oli neljännentoista Ptolemaiolaisen sisar
ja puoliso seitsemäs, jonka Shakespeare ja myöhempinä aikoina Makart on
tehnyt tutuksi laveimmissakin piireissä. Hänen traagillinen kuolemansa
käärmeenmyrkyn tai kyynpureman kautta tapahtui 134 vuotta myöhemmin
meidän kertomustamme, jonka toiminta-aikana on vuosi 164 e.Kr.
Tähän aikaan Egyptiä oli jo 169 vuotta vallinnut kreikkalainen
(makedonialainen) kuningassuku, jota kutsuttiin _Ptolemaiolaiseksi_
tahi _Lagideiksi_ heidän esi-isänsä _Ptolemaios Soterin, Lagoksen_
pojan mukaan. Tämä voimakas mies joka oli Aleksanteri Suuren
kenraaleja, hallitsi, sittenkuin hänen herransa v. 333 e.Kr. oli
valloittanut Niilin laakson, ensiksi maaherrana tätä uuden
maailmanvallan "satrapiaa". Aleksanterin kuoltua, v. 323, _Ptolemaios_
nousi Pharaonien valtaistuimelle ja hän sekä hänen jälkeisensä
hallitsivat Egyptiä, kunnes se viimmeisen ja kuuluisimman Kleopatran
kuoltua (30) liitettiin provinsina Rooman valtakuntaan.
Tässä ei ole eri Ptolemaiolaisten historian tutkiminen oikealla
paikallansa, mutta kuitenkin huomautettakoon, että kreikkalaisen
sivistyksen ihastuttamis-voima ilmaantui erittäin tehokkaana etenkin
Egyptissä, ja tähän varmaankin parhaasta päästä vaikutti Aleksanterin
perustama Aleksandria, joka ihmeteltävän nopeasti kasvoi helleniläisen
hengen, helleniläisen taiteen ja tieteen loistavimmaksi pesäpaikaksi.
Jo aikoja ennen yhdessä hallitsevia, riitaisia veljeksiä _Ptolemaios
Plilometoria_ ja _Euergetes II:sta_, joiden väkivaltaisen lopun me
tavallamme lukijalle esittelemme, kreikkalaisuus vaikutti kaikkiin
Egyptin oloihin ja eloihin, jotka sen edellisten valloittajain,
Hyksojen, Assyrialaisten ja Persialaisten omituisuudet olivat jättäneet
melkein koskemattomiksi, ja tuo entisen muinaisuuden sulkeutunein ja
vieraanvarattomin valtio avasi Ptolemaiolaisten aikana porttinsa
kaikille muukalaisille.
Aleksandria oli meidänkin mielestämme maailmankaupunki, johon ei
kokoontunut ainoastaan kauppatavaraa, vaan myöskin mitä
erilaatuisimpien kansojen henkistä ja uskonnollistakin omaisuutta, ja
täältä sitä sitten valmistettuna ja tutkittuna saatettiin kaikkien
kansojen omaksi, jotka sitä vaan halusivat. Vaikka mieleni tekikin,
niin en kuitenkaan sovittanut kertomustani tänne, sillä egyptiläinen
alkuperä oli Aleksandriassa väistynyt liian kauvaksi helleniläisen
edestä ja täällä tuo loistava, verrattoman rikas näyttämöpaikka olisi
helposti vetänyt huomion pois toimivain henkilöin sielunelämästä.
Maan sisällisissä asioissa Egyptin kuninkaat tänä meidän kuvaamanamme
helleniläisenä aikakautena saivat vapaasti hallita, mutta pian ja
rajusti kasvanut Rooman valtakunta mielin määrin esti heidän voimaansa
ulospäin kehkeytymästä. Palestinasta tulleille Israelilaisille oli
juuri Philometor mielellänsä suonut turvaa, ja hänen hallituksensa
aikana Aleksandrian monilukuiset Juutalaiset vaikuttivat melkein
enemmän kuin Kreikkalaiset sekä kaupungin että valtion oloihin ja
heidän kuninkaalliseen suojelijaansa, joka Niilin rannalle rakennutti
temppelin Jehovalle sekä itsekin otti osaa hovissaan asuvain,
kreikkalaisen sivistyksen saaneitten Juutalaisten uskonnollisiin
keskusteluihin. Lahjakas, mutta turmeltunut ja väkivaltainen Euergetes
II oli sen sijaan vähemmin suosiollinen ja vainosi heitä hirmuisesti,
heti kun hän veljensä kuoltua oli saanut koko Egyptin hallituksen
käsiinsä. Myöskin Aleksandrian suuren akademian, niin kutsutun museumin
jäsenten hän antoi tuntea ankaraa kättänsä, vaikka hän itsekin oli
vakavasti harjoitellut tieteellisiä töitä, ja pakoitti heidät etsimään
itselleen muualta kotipaikkaa. Nämät karkoitetut tiedemiehet asettuivat
sitten useisin välimeren rantakaupunkeihin ja auttoivat suuressa määrin
museumissa kypsyneitten hedelmien levittämistä.
Aristarkhoksen, joka oli suurin Philometorin aikuisista oppineista,
olen pannut ottamaan osaa erääsen Memphiin kuninkaanpalatsissa
pidettyyn keskusteluun. Ihmislapsesta tehdyt värsyt, jotka Kleopatra
lausuu kymmenennessä luvussa eivät ole muinaisuuden luomat. Kuuluisa
Friedrich Ritschl, meidän aikamme Aristarkhos, piti niitä erittäin
suuressa arvossa ja ilmoitti ne muutama vuosi sitten minulle sekä vielä
useampia muunnoksia, jotka eräs vielä elossa oleva anonymus oli
kyhännyt. Näistä viimemainituista liitin kaksi ensimmäiseen, kuten
kahdennellatoista hetkellä sain tietää, jo kuolleen H.H.L. von Held'in
tekemään värsyyn, josta lähempiä tietoja on kirjassa: Varnhagen's
biographische Denkmalen Bd VII. Luullakseni moni lukija on oleva
minulle kiitollinen siitä, että olen saattanut julkisuuteen nämät
sievät värsyt sekä niitten perustuksena olevan peri-aatteen uudet
älykkäät muunnokset. Kallimakhos tahi joku muukin runoilija museumin
varhaisemmista jäsenistä olisi voinut tehdä ihan samanlaisia.
Tässäkin kertomuksessa on ollut pyrintönäni, saada suuren
sivistys-aikakauden omituisuuksien pääpiirteet mahtumaan ahtaasen
kuvaan sekä antaa tälle värin ja elämän, samalla kun olen antanut
esitellyn ajan eri henkilöitten elämänkohtaloiden lukijalle ilmaantua
toisiinsa yhdistyneinä sekä lopuksi selvinneinä.
Kaikki tässä kertomuksessa toimivat henkilöt ovat johtuneet mieleeni
tarkastellessani sitä aikaa, jona he elivät; mutta kun kerran olin
käsittänyt heidän piirteensä, niin he ilmaantuivat sieluhuni
selvähaahmoisina utukuvina, ja runollisen luomis-ilon valtaamana minä
tunsin niitä esitellessäni, että heidän verensä alkoi lämmitä, heidän
sydämensä sykkiä ja että heidän henkensä siivet alkoivat heidän
olentonsa mukaisesti kohota. Minä en muuttanut historian totuutta,
mutta historiallisena henkilönä olevan ihmisen annoin muuttua
ainoastaan ihmiseksi, ja sen kautta tuli aikakautta edustavista
henkilöistä myöskin kaikkina aikoina vallitsevien ihmis-aatteiden
edustajia; ja senpä vuoksi rohkenenkin nimittää tätä aikakauskuvaelmaa
samalla myöskin runoelmaksi.
_Leipzig'issä, Marraskuun 13 p._ 1879.
Georg Ebers.