Leopardi on täplistä ylpee ja puhveli sarvistaan. Ole puhdas, kun
kiillosta taljan sun voimias arvaillaan. Jos sinkoat sorkilla sonnin
tai sambhurin sarvesta saat, älä viestiä kiidätä meille; myös oltiin me
lapsekkaat. Älä vierasta pentua sorra, vaan veikkona vain ota vastaan,
jos pieni ja lystikäs onkin; pian karhu voi etsiä lastaan. "Olen
verraton!" kerskuvi pentu ens' tapponsa saatuaan. Iso viidakko, pienipä
pentu. Hänen sietää vaieta vaan.
_Baloon ajatelmia_.
Kaikki mikä tässä kerrotaan tapahtui jonkin aikaa ennen kuin Mowgli
joutui häädetyksi Seeoneen susilaumasta tai kosti tiikeri Shere
Khanille. Niinä päivinä Baloo opetti hänelle viidakon lakia. Isoa,
totista, vanhaa ruskeata karhua ihastutti noin näppärä oppilas, sillä
nuoret sudet opettelevat viidakon lakia vain sen verran kuin heidän
omaan laumaansa ja heimoonsa kuuluu, ja luikkivat tiehensä oitis kun
pystyvät kertaamaan metsästyssäkeet: -- "Äänettömät käpälät; pimeässä
näkevät silmät; tuulien haaston tyyssijoissansa kuulevat korvat ja
terävät valkeat hampaat, kaikki nämä ovat tunnusmerkkejä veljillämme,
paitsi shakaali Tabaquilla ja hyeenalla, joita me vihaamme." Mutta
Mowglin oli ihmisen penikkana opittava melko lailla enemmän kuin tämä.
Toisinaan tallusteli Bagheera, musta pantteri, viidakon läpi
tarkastelemaan lemmikkinsä edistymistä ja kehräili pää puuta vasten
Mowglin lausuillessa päivän läksyä Baloolle. Poika osasi kiivetä
melkein yhtä hyvin kuin uida, ja uida melkein yhtä hyvin kuin juosta.
Lainopettaja Baloo opetti hänelle sen vuoksi metsä- ja vesilait: miten
erottaa laho oksa terveestä; miten puhutella kohteliaasti villejä
mehiläisiä tavatessaan niiden pesän viisikymmentä jalkaa yläpuolella
maanpinnan; mitä sanoa Mang-yökölle joutuessaan keskipäivällä
häirinneeksi häntä lehvistössä; ja miten varoittaa lammikoiden
vesikäärmeitä loiskahtaessaan alas niiden sekaan. Viidakon väestä ei
kukaan siedä häirintää, ja kaikki ovat kovin kärkkäät syöksähtämään
tunkeutujan kimppuun. Mowglille opetettiin myös muukalaisten
metsästyshuuto, jota on äänekkäästi toisteltava, kunnes siihen
vastataan, milloin viidakon väestä joku metsästää ulkopuolella omaa
aluettansa. Se merkitsee käännettynä: "antakaa minulle lupa metsästää
täällä, sillä minä olen nälissäni"; ja vastaus kuuluu: "metsästähän
sitten ruuaksesi, mutta älä huviksesi".
Tästä kaikesta näette, kuinka paljon Mowglin oli opittava ulkoa, ja
häntä väsytti ylenpalttisesti saman asian hokeminen sataan kertaan;
mutta, kuten Baloo virkkoi Bagheeralle eräänä päivänä Mowglin saatua
korvatillikan ja juostua kiukuissaan karkuun: "Ihmisen penikka on
ihmisen penikka, ja hänen täytyy oppia viidakon laki kokonaan."
"Mutta ajattele kuinka pikkuruinen hän on", vastusti musta pantteri,
joka olisi lellitellyt Mowglin pilalle, jos olisi saanut tahtonsa
tapahtumaan. "Miten voi hänen pääpahasensa kantaa kaikkia sinun pitkiä
puheitasi?"
"Onko viidakossa mitään liian pientä surman omaksi? Ei. Siksi minä
hänelle näitä taitoja opetan, ja siksi lyön häntä, hyvin pehmeästi,
milloin hän unohtaa."
"Vai pehmeästi! Mitä sinä pehmeydestä tiedät, senkin Rautakoura?"
murahti Bagheera. "Hänen kasvonsa ovat tänään ihan kolhiintuneet sinun
-- pehmeydestäsi. Huh."
"Parempi että minä, joka häntä rakastan, kolhin häntä
vaikkapa kiireestä kantapäähän, kuin että hän joutuisi vaurioon
tietämättömyydestä", vastasi Baloo hyvin vakavasti. "Minä opetan
hänelle nyt viidakon tietäjäsanoja, jotka suojelevat häntä lintujen
ja käärmekansan parissa sekä kaikkien neljällä jalalla metsästävien
keskuudessa, paitsi hänen omassa laumassaan. Hän voi nyt vaatia
suojelusta kaikelta viidakon väeltä, kunhan vain muistaa sanat. Eikö se
ole pikku pöllytyksen arvoista?"
"No, pidähän vain varasi, ettet tapa ihmisenpenikkaa. Hän ei ole
mikään puunrunko tylsien kynsiesi teroittimeksi. Mutta mitä ovat nuo
tietäjäsanat? Minä kait apua pikemmin annan kuin pyydän", -- Bagheera
ojensi yhtä käpäläänsä ja ihaili sen päässä harittavia terässinisiä
sorkkarautoja --, "mutta tekisi kuitenkin mieleni tietää".
"Minä kutsun Mowglin ja hän sanoo ne -- jos tahtoo. Tulehan, Pikku
Veikko!"
"Pääni humisee kuin mehiläispuu", myrähti nyreä pikku ääni heidän
päänsä päältä, ja Mowgli lipui alas puunrunkoa kovin suuttuneena ja
kiukuissaan, lisäten maahan päästessään: "Tulen Bagheeran vuoksi enkä
sinun, vanha lihava Baloo!"
"Minulle yhdentekevää", vastasi Baloo, vaikka olikin loukkaantunut ja
murheissaan. "Kerrohan siis Bagheeralle ne viidakon tietäjäsanat, jotka
olen sinulle tänä päivänä opettanut."
"Minkä väen tietäjäsanat?" kysyi Mowgli kerkeänä näyttämään taitoaan.
"Viidakolla on monta kieltä. Minä tunnen ne kaikki."
"Vähän tiedät, vaan et paljoa. Näethän, oi Bagheera, ne eivät
konsanaan kiitä opettajaansa. Ei yksikään pikku sutonen ole koskaan
palannut kiittämään vanhaa Baloota hänen opetuksistaan. Sanoppa sitten
metsästäjäheimojen sanat -- suur'oppinut."
"Olemme yhtä verta, te ja minä", vastasi Mowgli, antaen sanoille
karhukoron, jota kaikki metsästäjäväki käyttää.
"Hyvä. Nyt lintujen."
Mowgli teki työtä käskettyä, sääksen vihellys lauseen loppuna.
"Nyt käärmeväen", pyysi Bagheera.
Vastaus oli sanoin kuvaamaton sihinä, ja Mowgli potkaisi jalkansa
ylös taaksepäin, taputti käsiänsä omaksi ylistyksekseen ja loikkasi
Bagheeran selkään, istuen siellä sivuttain, rummuttaen kiiltävää taljaa
kantapäillään ja irvistellen Baloolle niin mokomasti kuin ikinä osasi.
"Kas niin -- kas niin! Olipa tuo pikku kopauttelun arvoista", virkkoi
ruskea karhu hellästi. "Jonakuna päivänä sinä vielä muistat minut."
Sitten hän kääntyi syrjään kertomaan Bagheeralle, että hän oli
kerjännyt nuo tietäjäsanat Hathilta, villiltä elefantilta, joka tietää
kaikki nuo asiat, ja että Hathi oli vienyt Mowglin eräälle lammikolle
saadakseen käärmeensanat vesikäärmeeltä, Baloo kun ei niitä kyennyt
lausumaan, ja että Mowgli oli nyt kutakuinkin turvattu kaikilta
tapaturmilta viidakossa, koskei käärme, lintu tai peto loukkaisi häntä.
"Ketään ei siis ole tarvis pelätä", lopetti Baloo, ylpeänä taputellen
isoa karvaista vatsaansa.
"Paitsi hänen omaa heimoansa", jupisi Bagheera itsekseen, ja huudahti
sitten ääneensä Mowglille: "Varo kylkiluitasi, Pikku Veikko! Mitä
tuommoinen teiskaroiminen merkitsee?"
Mowgli oli yritellyt saada ääntänsä kuuluviin, nykimällä Bagheeran
hartiaturkkia ja potkimalla terhakasti. Kun nuo kaksi rupesivat häntä
kuuntelemaan, luikkasi hän täyttä kurkkua: "Ja sitten minä saan oman
heimoni ja johdan sitä lehvistöissä kaiken päivää."
"Mitä tämä uusi hupsuus on, pikku unelmien uneksija?" kysyi Bagheera.
"Niin, ja viskelen näreitä ja naavaa vanhan Baloon naamaan", pitkitti
Mowgli. "Sen ne ovat minulle luvanneet. Hei!"
"Hupsis!" Baloon iso kämmen pyyhkäisi Mowglin Bagheeran selästä, ja
lojuessaan noiden isojen etukäpälien välissä näki poika karhun olevan
kovasti suutuksissaan.
"Mowgli", sanoi Baloo, "sinä olet puhutellut bandar-logia --
apinakansaa".
Mowgli vilkaisi Bagheeraan nähdäkseen oliko pantterikin vihainen, ja
Bagheeran silmät tuijottivat kovina kuin piikivet.
"Sinä olet pitänyt seuranasi apinakansaa -- harmaita pitkähäntiä --
väkeä jolla ei ole lakia -- kaiken syöjiä. Se on suuri häpeä."
"Kun Baloo iski minua päähän", selitti Mowgli (hän makasi vielä
selällään), "niin minä läksin tieheni ja harmaat apinat tulivat alas
puista ja säälittelivät minua. Kukaan muu ei minusta huolinut." Hän
tuhersi hiukan.
"Apinakansan sääli!" tuhahti Baloo. "Vuorivirran hiljaisuus!
Kesäauringon viileys! Entä sitten, ihmisenpenikka?"
"Sitten -- sitten ne antoivat minulle pähkinöitä ja muuta hyvää
syötäväksi, ja ne -- ne kantoivat minut sylissään puiden latvoihin ja
sanoivat minun olevan veriveljensä, paitsi ettei minulla ollut häntää,
ja minun tulevan jonakuna päivänä heidän johtajakseen."
"Niillä ei ole mitään johtajaa", oikaisi Bagheera. "Ne valehtelevat. Ne
valehtelevat aina."
"Ne olivat kovin ystävällisiä ja pyysivät minua tulemaan uudestaan.
Miksei minua ole koskaan viety apinakansan luokse? Ne seisovat
jaloillaan kuten minäkin. Ne eivät lyö minua kovilla käpälillä. Ne
leikkivät kaiken päivää. Anna minun nousta! Paha Baloo, anna minun
nousta! Minä tahdon taas leikkiä niiden kanssa."
"Kuulepas, ihmisenpenikka", puheli karhu, ja hänen äänensä jyrisi kuin
ukkonen kuumana yönä, "minä olen sinulle opettanut kaikkien viidakon
heimojen lait -- paitsi puissa asuvan apinakansan. Niillä ei ole
mitään lakia. Ne ovat hylkiöitä. Niillä ei ole omaa kieltä, ne vain
käyttävät muilta varkain kuulemiansa sanoja, tähyillen ja vaaniskellen
lehvistössä. Niiden tapa ei ole meidän tapamme. Ne ovat vailla
johtajaa. Niillä ei ole muistia. Ne kerskuvat ja lörpöttelevät ja ovat
olevinansa suuri kansa, joka on ryhtymäisillään tärkeihin yrityksiin
viidakossa, mutta pähkinän putoaminen kääntää niiden mielet nauruun
ja kaikki unohtuu. Meillä viidakon väellä ei ole mitään tekemistä
niiden kanssa. Me emme juo mistä apinat juovat; me emme mene minne
apinat menevät; me emme metsästä missä ne metsästävät; me emme kuole
missä ne kuolevat. Oletko tähän päivään asti kuullut minun puhuvan
bandar-logista?"
"En", vastasi Mowgli kuiskaten, sillä metsä oli nyt Baloon lopetettua
kovin hiljaisena.
"Viidakon väki poistaa ne kieleltään ja mielestään. Ne ovat kovin
monilukuiset, ilkeät, likaiset, häpeämättömät, ja ne haluaisivat,
jos niillä mitään tarkoituksellista halua on, päästä viidakon väen
huomioon. Mutta me emme ota niitä huomataksemme silloinkaan kun ne
viskelevät pähkinöitä ja törkyä niskaamme."
Samassa ropsahti oksien lomitse ryöppy pähkinöitä ja risuja; ja he
kuulivat korkealta ilmasta, hentojen oksien joukosta, köhimistä ja
ulvahduksia ja vihaista tömistelyä.
"Apinakansa on kielletty", jatkoi Baloo, "kielletty viidakon väelle.
Muista se."
"Kielletty", huomautti Bagheera; "mutta kuitenkin olisi mielestäni
Baloon pitänyt varoittaa sinua niistä".
"Minun -- minun? Kuinka saatoin arvata, että hän kisailisi mokoman
roskalauman kanssa? Apinakansa! Hyh!"
Uusi ryöppy syöksähti heidän päällensä, ja nuo kaksi astelivat pois,
ottaen Mowglin mukaansa. Baloo oli apinoista puhunut silkkaa totta. Ne
kuuluivat puunlatvojen asujamistoon, ja kun pedot aniharvoin katsovat
ylös, niin ei apinoilla ja viidakon väellä ollut mitään tilaisuutta
sattua toistensa tielle. Mutta milloin tahansa löysivät sairaan suden
taikka haavottuneen tiikerin tai karhun, apinat kiusasivat häntä
ja paiskelivat kaikkia petoja kalikoilla ja pähkinöillä huvikseen
ja toivoen tulevansa huomatuiksi. Sitten ne mölysivät ja kirkuivat
järjettömiä lauluja ja haastoivat viidakon väkeä kapuamaan puihinsa
tappelemaan kanssaan tai sydäntyivät hurjiin otteluihin tyhjästä
keskenänsä, jättäen kuolleet apinat viidakon väen nähtäväksi. Niillä
oli aina aikomuksena viipymättä hankkia itselleen johtaja ja omat
lait ja tavat, mutta siitäpä ei koskaan tullut mitään, sillä niiden
muisti ei kestänyt päivästä toiseen. Sen vuoksi ne sovittivat hommansa
hokemalla sananpartta: "mitä bandar-log ajattelee nyt, sitä viidakko
ajattelee myöhemmin", ja se viihdytti niitä aika lailla. Mikään peto
ei voinut niitä saavuttaa, mutta ei niistä myöskään mikään peto ollut
millänsäkään, ja siitä syystä ne olivat olleet kovin mielissään,
kun Mowgli tuli niiden kanssa leikkimään, ja ne kuulivat kuinka
suutuksissaan Baloo oli.
Ne eivät aikoneet tehdä sen enempää -- bandar-log ei koskaan tarkoita
mitään. Mutta yksi niistä keksi mielestään loistavan aatteen, ja hän
kertoi kaikille muille, että Mowgli olisi hyödyllinen pitää heimossa,
koska hän osasi punoa yhteen risuja tuulen suojaksi; jos he siis
sieppaisivat hänet, niin he voisivat taivuttaa hänet opettajaksensa.
Tietysti oli Mowgli puunhakkaajan lapsena perinyt kaikenmoisia
vaistoja, ja hänellä oli tapana rakennella katkenneista vesoista
pikku mökkejä, ajattelemattakaan miten tuli niitä sommitelleeksi,
ja puissaan pälyilevät apinat pitivät hänen leikkiänsä kerrassaan
ihmeellisenä. Tällä kertaa, sanoivat ne, ne todella ottaisivat johtajan
ja kohoaisivat viidakon viisaimmaksi heimoksi -- niin viisaaksi,
että kaikki muut huomaisivat ne ja kadehtisivat niitä. Siitä syystä
ne seurasivat Baloota, Bagheeraa ja Mowglia viidakon läpi hyvin
hiljaisina, kunnes oli puolipäiväuinahduksen aika ja Mowgli suuresti
häpeissään painautui pantterin ja karhun väliin nukkumaan, päättäen
pysyä ehdottomasti erillään apinakansasta.
Keskellä untansa hän tunsi kovien, jäntevien, pienten käsien puristavan
sääriänsä ja käsivarsiansa, oksat pyyhkivät hänen kasvojansa, ja sitten
hän tuijotteli alas heiluvasta latvasta, Baloon herätellessä viidakkoa
kumeilla karjahduksillansa ja Bagheeran ponnahtaessa runkoa ylöspäin
kaikki hampaat paljastettuina. Bandar-log mölysi voitonriemuisena ja
kiiti ylimpään huippuun, minne Bagheera ei uskaltanut seurata, hihkuen:
"Hän on huomannut meidät! Bagheera on huomannut meidät. Kaikki viidakon
väki ihailee taitavuuttamme ja viekkauttamme."
Sitten he läksivät pakenemaan; ja apinaväen pako puumaailmassa on
mahdoton sanoin kuvata. Niillä on säännölliset valta- ja sivutiensä,
ylä- ja alamäkensä, kaikki viidestäkymmenestä seitsemäänkymmeneen
tai sataan jalkaan korkealla maasta, ja näitä myöten ne tarpeen
tullen voivat matkata yölläkin. Kaksi vantterinta apinaa piteli
Mowglia kainaloista ja heilahteli häntä kannatellen puusta toiseen,
parikymmentä jalkaa loikkauksella. Yksinään ne olisivat päässeet puolta
joutuisammin, mutta pojan paino pidätteli niitä. Peloissaan ja pää
pyörällä ollen Mowgli ei kuitenkaan voinut olla tuntematta hupia tästä
hurjasta vauhdista, vaikka maan vilahtelu syvällä hänen allaan näytti
kammottavalta ja jyhkeä töksähdys tyhjään ilmaan tehdyn hypyn jälkeen
joka kerta kouri sydäntä.
Hänen saattueensa kiidätti häntä vuoroin ylös puuhun, kunnes hän
tunsi hennoimpien latvuksien räiskivän ja taipuvan alla, vuoroin taas
köhäisten ja luikaten paiskautui ilmaan ulos- ja alaspäin, pysähtyen
tarraamalla käsin tai jaloin lähimmän puun alempiin haaroihin. Toisin
ajoin hän näki aavat alat vielä vihreää viidakkoa, kuten maston
huipussa seisova mies ulappaa, ja sitten oksat ja lehdet pieksivät
hänen kasvojansa, kun hän vartijoinensa taas läheni maata. Niin
ryntäili koko bandar-login heimo loikkien, ryskyen, hoilaten ja älisten
pitkin puukujia, Mowgli vankinansa.
Jonkin aikaa hän pelkäsi noiden pudottavan hänet; sitten hän suuttui,
mutta älysi haitalliseksi nousta vastarintaan, ja alkoi miettiä.
Ensimmäisenä tehtävänä oli saada viesti Baloolle ja Bagheeralle,
sillä hän tiesi apinain vauhdin jättävän heidät kauas jälkeen. Oli
hyödytöntä katsella alas, sillä hän näki vain oksien yläpinnat, joten
hän tähysteli ylöspäin ja näkikin kaukana sinertävässä autereessa
Chil-sääksen leijuvan ja kieppuvan pitämässä silmällä viidakkoa,
odotellen olentoja kuoleviksi. Chil näki apinain raahaavan jotakin
ja pudottausi muutamia satoja metrejä alemma, nähdäkseen kelpasiko
niiden taakka syötäväksi. Vihelsipä hän hämmästyneenä, nähdessään
Mowglia laahattavan puunlatvaan ja kuullessaan hänen sääksenkielellä
kiljaisevan: "Me olemme yhtä verta, sinä ja minä." Lehvien aallot
ummistuivat pojan yli, mutta Chil piipahti lähimmän puun kohdalle
ajoissa nähdäkseen ruskeiden pikku kasvojen jälleen pujahtavan esille.
"Pane merkille tieni", huusi Mowgli. "Kerro Seeonee-lauman Baloolle ja
Käräjäkallion Bagheeralle."
"Kenen puolesta, Veikko?" Chil ei ollut koskaan ennen nähnyt Mowglia,
vaikka tietysti olikin hänestä kuullut puheltavan.
"Mowglin, Sammakon. Ihmisenpenikaksi minua sanotaan! Pane merkille
tieni!"
Viime sanat kirkaistiin pojan viistäessä halki ilman, mutta Chil
nyökkäsi ja nousi korkeuksiin, kunnes näytti pieneltä tomuhiukkaselta,
ja siellä hän leijui kaukoputkisilmillään seuraten puunlatvain
heiluntaa, Mowglin saattueen törmätessä eteenpäin.
"Ne eivät koskaan ryntää kauas", hän hymähti. "Ne eivät koskaan tee
mitä ryhtyvät tekemään. Aina nälvii uutuuksia bandor-log. Tällä kertaa,
jolleivät silmäni petä, ne ovat penkoneet pahaa itselleen, sillä Baloo
ei ole mikään maitoparta, ja Bagheeran tiedän pystyvän tappamaan
muutakin kuin vuohia."
Hän siis huojui siivillänsä, jalat kokoon vedettyinä, ja odotteli.
Sillävälin Baloo ja Bagheera tepastelivat raivon ja murheen puuskissa.
Bagheera kiivetä vänkäili terhakammin kuin eläissään oli yrittänyt,
mutta oksat katkeilivat hänen painostaan ja hän luisui alas käpälät
täynnä kaarnaa.
"Miksi et varoittanut ihmisenpenikkaa?" ärjyi hän Baloo poloiselle,
joka oli pistänyt kömpelöksi laukaksi, toivoen muka saavuttavansa
apinat. "Mitä hyötyä lähti pojan pökerrytyksestä iskuilla, jos et häntä
varoittanut?"
"Joudu! Oi joudu! Me -- me voimme vielä tavottaa ne!" puhkui Baloo.
"No jo onkin vauhti! Et sillä uuvuttaisi kipeätä lehmää. Lain opettaja
-- penikanpieksäjä -- puolen tunnin kieriskelyyn repeäisit. Istuudu ja
pohdi! Tee suunnitelma. Nyt ei ole aikaa takaa-ajoon. Ne voivat hänet
pudottaa, jos ahdistamme liian likeltä."
"Arrula! Huu! Ne ovat jo voineet tipauttaa hänet kantamiseensa
väsyneinä. Ken voi luottaa bandar-logiin? Pane yökön raatoja pääni
päälle! Anna mustia luita syödäkseni! Vieritä minut villien mehiläisten
pesiin, jotta minut kuoliaaksi pisteltäisiin, ja peitä minut hyeenan
hautaan, sillä minä olen karhuista kurjin! Arrulala! Wohui! Oi Mowgli,
Mowgli, miksi en sinua varoittanut apinakansalta sen sijaan että
taoin sinua päähän? Nyt kenties olen läimäyttänyt päivän läksyn hänen
muististansa, ja hän jää yksikseen viidakkoon ilman tietäjäsanoja."
Baloo painoi korviansa kämmenillään ja huiskui voihkien edes takaisin.
"Ainakin hän vast'ikään oikein kertasi minulle kaikki sanat",
huomautti Bagheera kärsimättömästi. "Baloo, sinulla ei ole muistia
eikä arvokkuutta. Mitä ajattelisi viidakko, jos minä, musta pantteri,
lyyhistyisin keräksi kuin Sahi Piikkisika, ja poraisin?"
"Viidakosta minä viis! Hän voi olla jo kuollut."
"Elleivät huvikseen pudota häntä tai joutilaisuudesta häntä nitistä, en
minä ole ihmisenpenikasta huolissani. Hän on viisas ja hyvin opetettu,
ja ennen kaikkea on hänellä silmät, jotka panevat viidakon väen
pelkäämään. Mutta, ja se on paha paikka, hän on bandar-login vallassa,
ja ne puissa asuvina eivät pelkää ketään meikäläistä." Bagheera
nuoleksi toista etukäpäläänsä miettivästi.
"Minua pöllöä! Mikä lihava, juurtenmöyrijä narri olenkaan", huudahti
Baloo tempautuen koholle. "On totta mitä Hathi Villi Elefantti
lausuu: 'Kullekin oma pelkonsa'; ja ne, bandar-log, pelkäävät
Kaa Kalliokäärmettä. Hän osaa kiivetä yhtä hyvin kuin nekin. Hän
sieppoo nuoria apinoita öisin. Hänen äänensä kuiskaaminen saa niiltä
häntäkarvat jäykistymään. Menkäämme Kaan luo."
"Mitä hän voi meidän avuksemme tehdä? Hän ei ole meidän heimoamme,
jalaton -- ja silmätkin hänellä on ylen ilkeät", puheli Bagheera.
"Hän on hyvin vanha ja hyvin ovela. Ennen kaikkea, hän on aina
nälissään", puolustausi Baloo toivorikkaasti. "Lupaa hänelle liuta
vuohia."
"Hän nukkuu kuukauden umpeensa kerran syötyään. Hän voi parhaillaan
vedellä unta, ja jos sattuu valveillakin olemaan, niin entäs jos hän
kernaammin tappaa omat vuohensa?" Bagheera ei tiennyt paljoa Kaasta ja
oli tietysti epäluuloinen.
"Siinäpä tapauksessa sinä ja minä yhdessä, vanha eränkävijä, saatamme
toimittaa hänet järkevämmälle tuulelle." Baloo hieroi kauhtunutta
ruskeata hartiaansa pantterin kylkeen, ja he läksivät yhdessä etsimään
Kaa jättiläiskäärmettä.
He tapasivat hänet venyttäytyneenä lämpöiselle kallioseinustalle
ehtoopäivän aurinkoon, ihaillen kaunista uutta asuansa, sillä hän oli
viimeiset kymmenen päivää virunut luolassa vaihtamassa nahkaansa. Nyt
hän oli loistavassa kunnossa -- huiski isoa tylppäkuonoista päätänsä
pitkin maata ja kietoi kolmenkymmenen jalan mittaista ruumistansa
siroiksi solmuiksi ja kiemuroiksi sekä lipoi huuliansa ajatellessaan
tulevaa päivällistänsä.
"Hän ei ole aterioinut", virkahti Baloo huojennuksesta huokaisten heti
kun näki käärmeen kauniisti ruskean ja keltaisenkirjavan takin. "Ole
varuillasi, Bagheera! Hän on aina nahkansa vaihdettuaan hiukan sokea ja
kovin nopea iskemään."
Kaa ei ollut myrkkykäärme -- hän päinvastoin hiukan halveksikin
myrkkykäärmeitä pelkureina --, mutta hänen voimansa oli syleilyssä, ja
kun hän kerran oli pyöräyttänyt isot renkaansa jonkun ympärille, niin
siihenpä se juttu loppui.
"Saalista saaos!" huusi Baloo istahtaen ryntäilleen. Kaa oli
kuten kaikkikin sukunsa käärmeet vähäkuuloinen eikä ensin kuullut
tervehdystä. Sitten hän kiertyi valmiiksi kaikkien mahdollisuuksien
varalle, pää alas painuneena.
"Saalista saakaamme kaikki", vastasi hän tervehdykseen. "Hei, Baloo,
mitä sinä täällä teet! Saalista saaos, Bagheera. Yksi meistä ainakin
on ruuan tarpeessa. Eikö ole mitään otuksen tietoa? Hirven, taikkapa
nuoren kauriinkaan? Olen tyhjä kuin ehtynyt kaivo."
"Me olemme pyyntiretkellä", selitti Baloo huolettomasti. Hän tiesi,
ettei Kaata saanut kiirehdyttää. Hän on liian iso.
"Sallikaa minun lyöttäytyä matkaan", tarjoutui Kaa. "Isku sinne tai
tänne ei merkitse mitään sinulle, Bagheera tai Baloo, mutta minun
-- minun täytyy odottamistani odottaa päiväkausia metsäpolulla ja
kiipeillä puolet yötä pelkästään nuoren apinan toiveissa. Ässh! Oksat
eivät ole samoja kuin nuorena ollessani. Lahoja näreitä ja kuivia
risuja ne ovat kaikki."
"Kenties iso painosi vaikuttaa myös asiaan", virkkoi Baloo.
"Minulla on mittaa melkoisesti -- on melkoisesti", myönsi Kaa hiukan
ylpeästi. "Mutta tämän uuden puunkasvun vikaa se silti on. Olinpa
hyvin vähällä pudota viime retkelläni -- tosiaankin hyvin vähällä --
ja luiskahtamiseni rahina, häntäni kun ei ollut kiinteästi kietaistuna
rungon ympäri, herätti bandar-login syytämään silmilleni mitä
häijyimpiä nimityksiä."
"Jalaton, keltainen maan mato", jupisi Bagheera ikäänkuin koettaen
muistutella mieleensä jotakin.
"Sssss! Ovatko ne koskaan nimittäneet minua siksi?" sähähti Kaa.
"Jotakin sellaista ne viime kuussa hoilailivat meille, mutta me emme
niitä ottaneet huomataksemme. Ne sanovat mitä tahansa -- sitäkin
puhuvat, että sinä olet menettänyt kaikki hampaasi etkä käy mitään
isompaa kuin vuonaa ahdistamaan, koska -- bandar-log on tosiaan mitä
häpeämättömintä riiviölaumaa -- koska pelkäät pukin sarvia", pitkitti
Bagheera herttaisesti.
Käärme, varsinkaan Kaan kaltainen varova vanha python, ilmaisee
aniharvoin suuttumuksensa, mutta Baloo ja Bagheera näkivät Kaan kurkun
molemmin puolin isojen nielulihaksien paisuvan ja pingottuvan.
"Bandar-log on vaihtanut aluettansa", hän virkkoi levollisesti.
"Saapuessani tänään päiväpaisteeseen kuulin niiden huikkailevan
puunlatvoissa."
"Me ... me olemme juuri pyydystämässä bandar-logia", huomautti Baloo,
mutta sanat takelsivat hänen kurkussaan, sillä ensimmäistä kertaa
nyt hänen muistaakseen kukaan viidakon väestä tunnusti apinoista
piittaavansa.
"Epäilemättä ei sitten olekaan pieni se aihe, joka saa kaksi moista
metsästäjää -- johtajia omassa viidakossaan tietenkin -- bandar-login
jäljille", vastasi Kaa kohteliaasti, mutta uteliaisuuttaan paisuen.
"Totta puhuaksemme", alotti Baloo, "en minä ole sen parempi kuin
Seeoneen sudenpenikkain vanha ja toisinaan hupakko lain opettaja, ja
Bagheera tässä..."
"On Bagheera", täydensi musta pantteri, ja hänen leukansa sulkeutuivat
loksahtaen, sillä hän ei luottanut nöyristymiseen. "Pula on tällainen,
Kaa: nuo pähkinänvarkaat ja palmunlehtien rääpijät ovat ryöstäneet
mukaansa ihmisenpenikkamme, josta kenties olet kuullut puhuttavan."
"Minulle kertoi uutisena Sahi (hänen piikkinsä saavat hänet
tungettelevaksi) ihmisenpenikasta, joka otettiin susilaumaan, mutta
minä en uskonut. Sahi on tulvillaan puoleksi kuultuja ja ylen kehnosti
kerrottuja tarinoita."
"Mutta tämä on totta. Ei ole ollut toista niin verratonta
ihmisenpenikkaa", vakuutti Baloo. "Parhain ja viisain ja rohkein
kaikista ihmisenpenikoista -- oma oppilaani, joka kohottaa Baloon nimen
kuuluisaksi kautta kaikkien viidakkojen; ja sitäpaitsi, minä -- me --
rakastamme häntä, Kaa."
"Ts! Ts!" sanoi Kaa, heiluttaen päätään edestakaisin. "Minäkin olen
tiennyt mitä rakkaus on. Voisinpa jutella tarinoita, jotka -- --"
"Jotka oikean kiitoksen saadakseen tarvitsevat seestä yötä, kun
kaikki olemme nauttineet runsaan aterian", tokaisi Bagheera.
"Ihmisenpenikkamme on nyt bandar-login käsissä, ja me tiedämme, että
kaikesta viidakon väestä ne pelkäävät ainoastaan Kaata."
"Ne pelkäävät ainoastaan minua. Syytäpä onkin", vastasi Kaa. "Lörppöjä,
hassuja, turhamaisia -- turhamaisia, hassuja ja lörppöjä ovat apinat.
Mutta ihmiskapine ei joudu hyvän jäljille niiden käsissä. Ne väsyvät
poimimistansa pähkinöistä ja karistelevat ne alas. Ne kantavat
karahkaa puolen päivää ja aikovat tehdä sillä suurtöitä, ja sitten ne
katkaista ritkauttavat sen keskeltä poikki. Eipä kannata kadehtia tuota
ihmiskapinetta. Minuakin ne nimittivät -- keltaiseksi kalaksiko?"
"Madoksi -- madoksi -- maan madoksi", selitteli Bagheera, "ja moneksi
muuksikin, mitä en tässä kerrata kehtaa".
"Meidän täytyy muistuttaa niitä puhumaan hyvää herrastansa. Aaa-ssp!
Meidän tulee avittaa niiden haihattelevaa muistia. No, minne ne penikan
kanssa läksivät?"
"Viidakko yksin tietää. Auringonlaskua kohti, luulen", virkkoi Baloo:
"Olimme arvelleet sinun sen tietävän, Kaa."
"Minun? Mitenkä? Minä korjaan niitä sikäli kuin tielleni sattuvat,
mutta minä en metsästele bandar-logia enkä sammakoita -- tai lätäkön
vihreätä kuortakaan sen paremmin. Hsss!"
"Ylös, ylös! Ylös, ylös! Hilloo! Illoo! Illoo, kurkista ylös, Seeoneen
susilauman Baloo!"
Baloo vilkaisi ylös nähdäkseen mistä ääni tuli, ja Chil sääksi se
siellä viiletteli alas auringon kimmellellessä siipien röyhistyneillä
reunoilla. Chilin lepoaika läheni, hänen haihateltuaan pitkin viidakkoa
etsimässä karhua, jonka sankka lehvistö oli kätkenyt.
"Mikä asiana?" kysyi Baloo.
"Olen nähnyt Mowglin bandar-login seassa. Hän pyysi minua sanomaan
teille. Minä tähystelin. Bandar-log on vienyt hänet tuolle puolle
virtaa apinakaupunkiin -- Kylmiin Sijoihin. Ne voivat viivähtää siellä
yön, taikka kymmenen yötä, taikka tunnin. Olen käskenyt yökköjä
pitämään silmällä pimeän ajan. Se viesti minulla. Saalista saakaa, te
kaikki siellä alhaalla!"
"Täyteen ahdettu kita ja sikeä uni sinulle, Chil", huusi Bagheera.
"Muistanpa sinua ensi tapossani ja siirrän sivuun yksistään sinua
varten pään -- sinä sääksistä parahin!"
"Eipä mitään. Eipä mitään. Pojalla oli tietäjäsana. En mahtanut
vähempää", ja Chil kieriskeli taas ylös vartiopaikalleen.
"Hän ei ole unohtanut käyttää kieltänsä", riemuitsi Baloo ylpeästi
naurahtaen. "Että niin nuori muistaakin yksinpä lintujen tietäjäsanan
häntä roikoteltaessa pitkin puiden latvoja!"
"Hanakasti sen häneen taoit", huomautti Bagheera. "Mutta minä olen
hänestä ylpeä, ja nyt on meidän porhallettava Kylmiin Sijoihin."
He kaikki tiesivät missä se paikka oli, mutta harvatpa viidakon
asujaimet siellä käväisivät, sillä Kylmät Sijat oli annettu nimeksi
vanhalle hylätylle kaupungille, joka oli unohtunut ja hautautunut
viidakkoon, ja pedot harvoin käyttävät ihmisten aikoinaan asumaa
paikkaa. Metsäsika kyllä, mutta metsästäjäheimot eivät. Asuivathan
siellä sitä paitsi apinat, mikäli niiden voitiin sanoa missään asuvan,
joten mikään arvostaan pitävä eläin ei lähestynyt silmänkantaman päähän
muulloin kuin poudan hätyytellessä, jolloin puolittain rapistuneissa
säiliöissä norui vettä.
"Puolen yön matka -- täydellä vauhdilla", arvioitsi Bagheera, ja Baloo
sai peräti totisen katsannon.
"Samoan niin nopeasti kuin voin", lupasi hän apeana.
"Emme me sinua uskalla odotella. Talsi perässä, Baloo. Meidän on
pistettävä pikajuoksuksi -- Kaan ja minun."
"Olipa jalat taikka ei, kyllä minä neljän koipesi rinnalla pysyn",
huomautti Kaa lyhyeen. Baloo ponnistausi hoppuisaan lähtöön, mutta jäi
huohottaen istumaan, ja niinpä he jättivät hänet hölköttämään perässä,
Bagheeran taivaltaessa nopeaa pantterin loikkailua. Kaa ei hiiskahtanut
sanaakaan, mutta niin vinhasti kuin Bagheera kiitikin, tasalla pysyi
python-jättiläinen. Heidän saapuessaan eräälle vuoripurolle ehätti
Bagheera edelle, hän kun ponnahti ylitse, jättäen Kaan uimaan pää ja
kaksi jalkaa kaulaa ylhäällä vedestä, mutta tasaisella maalla Kaa peri
häviönsä takaisin.
"Vapahduksenani olleen murretun lukon kautta", hönkäisi Bagheera
iltahämärissä, "hidas et sinä ole tien katkaisijaksi!"
"Nälkä on!" vastasi Kaa. "Ja haukkuivathan ne minua täplikkääksi
sammakoksi."
"Madoksi -- maan madoksi, vieläpä keltaiseksi."
"Yhtä kaikki. Rientäkäämme!" Ja Kaa näytti lakaisevan maata, vakailla
silmillään löytäen lyhyimmän tien ja sillä pysytellen.
Eivät Kylmissä Sijoissa apinat ollenkaan ajatelleet Mowglin ystäviä. Ne
olivat tuoneet pojan Hävinneeseen Kaupunkiin ja ilakoivat aika lailla
urotyönsä innossa. Mowgli ei ollut kertaakaan elämässään ennen nähnyt
intialaista kaupunkia, ja raunioiksikin luhistuneena tämä näytti ylen
ihmeelliseltä ja komealta. Ammoisina aikoina oli joku kuningas sen
rakennuttanut matalahkolle kunnaalle. Vielä erotti kivetyt viertotiet,
jotka ylös rinnettä johtivat sortuneille porteille; näiden jälkinä
olivat kuluneisiin, ruostuneisiin saranoihin takertuneet puunsälöt.
Puita oli versonut muureihin, näiden harjat sortuneet, ja muuritornien
ikkunoista venyi tuuheina tukkuina köynnöskasveja.
Kunnaan laella oli iso katoton palatsi. Pihattojen ja suihkulähteiden
marmori oli rakoillut, punaisen ja vihreän kirjavaksi painunut, ja
kuninkaan elefanttitarhain mukulakiviäkin oli rikkaruoho ja rehottamaan
päässyt vesaikko nostatellut ja siirrellyt. Palatsista avautui
näköalaksi rivittäin katottomia taloja, jotka näyttivät tyhjiltä
mehiläiskeoilta; muodoton kivimöhkäle, joka oli ollut epäjumalana
neljän tien risteyksessä; yleisinä kaivoina aikoinaan palvelleet
kadunkulmien kuopat, ja temppelien halkeilleet kuvut, joiden aukoissa
villi viikunapuu versoi.
Apinat nimittivät paikkaa kaupungiksensa ja olivat halveksivinaan
viidakon väkeä syystä että näiden asuntona oli metsä. Eivätkä ne
kuitenkaan tienneet, mihin tarkoitukseen mikin talo oli rakennettu
ja mihin niitä käytettäisiin. Niillä oli tapana kasautua kehiksi
kuninkaan neuvostosaliin, penkoen kirppuja ja ollen mukamas ihmisiä;
tai juoksennella katottomissa taloissa keräilemässä laastinkappaleita
ja muita leluja, ja unohtaa minne olivat ne piilottaneet, ja tapella
ja kirkua isoin joukoin töyttien toisiansa, ja sitten hajautua
karkeloimaan kuninkaan puutarhan penkereillä, missä ravistelivat
ruusupensaita ja oranssipuita vallattomuuksissaan nähdäkseen hedelmien
ja kukkien varisevan. Ne tutkivat kaikkia palatsin käytäviä ja pimeitä
sokkeloita sekä noita satoja pikku hökkeleitä, mutta eivät milloinkaan
muistaneet mitä olivat nähneet ja mitä eivät; ja kuljeksivat yksitellen
ja kaksittain tai parvittain, toinen toisillensa hokien tekevänsä mitä
ihmisetkin. Ne joivat säiliöistä ja myllersivät veden mutaiseksi,
ja riitelivät sitten siitä, kunnes säntäsivät liutana liikkeelle ja
hoilailivat: "Ei ole viidakossa niin viisasta ja hyvää ja taitavaa ja
voimakasta ja säveää kuin bandar-log." Nyt alkoi kaikki taas uudestaan
siksi kunnes kyllästyivät kaupunkiin ja palasivat puunlatvoihin,
toivoen saavuttavansa viidakon väen huomiota.
Mowgli oli kasvatettu viidakon lain alaisena eikä voinut pitää
tällaisesta elämästä tai sitä käsittää. Apinat raahasivat hänet Kylmiin
Sijoihin iltapuolella päivää, ja sen sijaan että olisivat käyneet
levolle, kuten Mowgli olisi niin pitkän matkan jälkeen tehnyt, alkoivat
ne käsikkäin hyppiä piiritanssia, hupsuja laulujansa loilotellen.
Eräs apinoista piti puheen ja selitti kumppaneilleen, että Mowglin
sieppaaminen ennusti uutta vaihetta bandar-login historiassa, sillä
Mowgli näyttäisi niille, miten punoa risuja ja keppejä sateen ja
kylmän suojaksi. Mowgli nyhtäisi muutamia köynnöksiä ja rupesi niitä
solmielemaan, ja apinat koettivat jäljitellä; mutta jo moniaan minuutin
kuluttua ne kadottivat harrastuksensa, alkoivat nykiä toisiaan hännästä
tai köhien hyppiä nelinkontin pitkin raunioita.
"Tahdon syödä", virkkoi Mowgli. "Olen muukalainen tällä viidakon
perukalla. Tuokaa minulle ruokaa, tai antakaa minulle lupa metsästää
täällä."
Pari-kolmekymmentä apinaa ryntäsi noutamaan hänelle pähkinöitä ja
metsämeloneja; mutta tiellä ne riitautuivat käsirysyyn, ja oli liikaa
vaivaa palata hedelmien tähteitä tuomaan. Mowgli oli ruhjoontunut
ja suutuksissaan kuten nälissäänkin, ja hän harhaili pitkin tyhjää
kaupunkia, tuon tuostakin kajahutellen muukalaisten metsästyshuudon,
mutta kukaan ei siihen vastannut, ja Mowgli tunsi joutuneensa todella
kovin inhaan paikkaan. "Totta puhui bandar-logista Baloo", ajatteli
hän itsekseen. "Niillä ei ole lakia, ei metsästyshuutoa, ei johtajia
-- hupsuja jaarituksia vain ja pienoisia varastajan käsiä. Jos täällä
siis menehdyn nälkään tai kohtaan surmani, niin omaa syytäni on
kaikki. Mutta minun täytyy yrittää palata omaan viidakkooni. Varmasti
saan Baloolta selkäsaunan, mutta parempi sekin kuin ajella lenteleviä
ruusunlehtiä bandar-login kanssa."
Tuskin oli hän astellut kaupungin muurille, kun jo apinat kiskoivat
hänet takaisin, selitellen ettei hän tiennyt kuinka onnellinen oli,
ja nipistellen häntä, jotta muistaisi olla kiitollinen. Hän puri
hammasta eikä hiiskunut mitään mennessään hoilottavien apinain keskessä
avaralle pengermälle, joka oli sadeveden puoleksi täyttämien punaisesta
hietakivestä hakattujen vesisäiliöiden yläpuolella. Pengermän
keskellä oli rapistunut huvihuone, valkeasta marmorista rakennettu
kuningattarille, jotka olivat sata vuotta maan povessa uinuneet.
Kupukatto oli puoleksi lohjennut sisälle ja tukkinut maanalaisen
käytävän, jota myöten kuningattaret olivat sinne kulkeneet palatsista;
mutta seinät oli soviteltu kirjailluista marmori-ristikoista --
kaunista maidonvalkeata korkotyötä, koristeinansa agaatteja,
karneoleja, jaspiksia ja lasuurikiviä, ja kunnaan takaa noustuansa
kumotti kuu ristikkorei'istä, luoden maahan mustan samettiompeluksen
näköisiä varjoja.
Ruhjoontuneena, unisena ja nälissään ei Mowgli silti kyennyt
pidättämään nauruaan, kun bandar-log alkoi, kaksikymmentä yhteen
suuhun, kerskua hänelle kuinka suuria, viisaita, voimakkaita ja säveitä
ne olivat, ja moittia häntä typeräksi siinä, että hänen teki mieli pois.
"Me olemme suuria. Me olemme vapaita. Me olemme ihmeteltäviä. Me
olemme koko viidakon ihmeteltävintä väkeä! Me kaikki sanomme sen,
ja siis täytyy sen olla totta", pauhasivat ne. "Kun nyt sinä olet
uusi kuuntelija ja voit viedä sanamme viidakon asukkaille, jotta ne
vastakertana ottavat huomatakseen meidät, niin kerromme sinulle, missä
kaikissa suhteissa me olemme erinomaisia."
Mowgli ei pannut vastaan, ja apinoita kertyi satoja sadan perästä
pengermälle kuuntelemaan omien puhujainsa ylistysvirsiä bandar-logista,
ja milloin vain joku puhuja pysähtyi henkäisemään, hoilasivat kaikki
yhdessä: "Tämä on totta; sen me kaikki sanomme."
Mowgli nyökkäili ja räpytteli silmiään, myönteli kaikkiin kysymyksiin,
pää metelistä humisten.
"Tabaqui shakaali lienee näitä kaikkia purrut", jupisi hän, "ja nyt
niissä riehuu hulluus. Totisesti hälisee tässä dewanee, riivaus.
Eivätkö ne ikinä nuku? Nyt on pilvi vetäytymässä tuon kuun kaihtimeksi.
Jos olisi kyllin iso tuo pilvi, niin voisinpa pimeässä yrittää pinttää
pakoon. Mutta minä olen uupunut."
Sitä samaa pilveä tarkkasi kaksi hyvää ystävää kaupungin rapistuneessa
vallihaudassa, sillä Bagheera ja Kaa eivät halunneet tarpeettomia
vastuksia, hyvin tietäen kuinka vaarallista apinakansa oli suurin
joukoin. Apinat taistelevat ainoastaan ollessaan sata yhtä vastaan, ja
harvatpa viidakossa ovat arkailematta sellaista ylivoimaa.
"Minä menen läntiselle muurille", supatti Kaa, "ja hyökkään kiivaasti,
apunani rinteen vieru. Minun niskaani ne eivät laumoissa karkaa, mutta
-- --"
"Kyllä tiedän", vastasi Bagheera. "Soisinpa Baloon olevan mukana; mutta
täytyypä tehdä mitä meistä lähtee. Tuon pilven kerittyä kuun eteen
lähden minä penkereelle. Ne pitävät siellä joitakin käräjiä pojasta."
"Saalista saaos", toivotti Kaa jämeästi ja lipui läntiselle muurille
päin. Se sattui olemaan parhaiten säilynyt, ja jättiläiskäärme
viivähti tovin ennen kuin sai löytäneeksi tien ylös kiviseinää pitkin.
Pilvi peitti kuun, ja juuri ihmetellessään mitä apinat lähinnä
tekisivät kuulikin Mowgli Bagheeran kepeät askeleet penkereellä.
Musta pantteri oli melkein äänettömästi rynnännyt ylös vierua ja
huiteli -- tietäen ettei ollut aikaa tuhlata puremiseen -- oikeaan
ja vasempaan apinalaumassa, joka istui Mowglin ympärillä viisi- ja
kuusikymmenlukuisina piireinä. Nousi säikähdyksen ja raivon möly, ja
sitten, Bagheeran kompastuessa allaan kieriviin potkiviin ruumiisiin,
luikkasi eräs apina: "Täällä on ainoastaan yksi! Tappakaa hänet!
Tappakaa!" Bagheeran päälle sulloutui tyrkiskelevä liuta purevia,
raappivia ja reutovia apinoita, kun taas viisi tai kuusi tarttui
Mowgliin, raahasi hänet ylös huvihuoneen ristikkoseinää ja työnsi
hänet lohjenneen kattokuvun aukosta sisälle. Ihmisten kasvattama poika
olisi saanut pahan kolauksen, sillä putousta oli runsaasti viisitoista
jalkaa, mutta Mowgli putosi sillä tavoin kuin Baloo oli opettanut
putoamaan, ja pysyi jaloillaan.
"Pysy siellä", huusivat apinat, "kunnes olemme tappaneet ystäväsi, ja
sitten leikimme sinun kanssasi -- jos myrkkyväki jättää sinut henkiin".
"Olemme yhtä verta, te ja minä", lausahti Mowgli, pyöräyttäen
käärmeensanat kieleltään. Hän kuuli kahinaa ja sähinää törkyläjistä
ylt'ympäriltään ja varmuuden vuoksi kertaili huutonsa.
"Varsin niin! Maahan päät!" virkkoi puolikymmentä matalaa ääntä
(jokaisesta Intian rauniosta tulee ennemmin tai myöhemmin käärmeiden
tyyssija, ja vanha huvihuone vilisi cobra-käärmeitä). "Ssseiso
alallasi, Pikku Veikko, sillä jalkasi voivat meitä vahingoittaa."
Mowgli seisoi niin asemillaan kuin malttoi, tähystelIen ristikon takaa
ja kuunnellen mustan pantterin ympärillä riehuvan rynnistelyn hirmuista
metakkaa -- uikutuksia, pärpätystä ja reudontaa, ja Bagheeran kumeata,
ärisevää rykimistä hänen ponnahdellessaan taaksepäin, syöstessään
eteenpäin, teutaroidessaan viholliskasojensa alla. Ensimmäistä kertaa
syntymänsä jälkeen kamppaili Bagheera hengestään.
"Baloon täytyy olla tulossa; Bagheera ei ole voinut lähteä yksinään",
mietti Mowgli, ja huusi äänekkäästi: "Säiliölle, Bagheera. Kieri
vesialtaille. Kieri ja pudottaudu! Vettä kohti!"
Bagheera kuuli, ja hän sai uutta intoa huudosta, joka ilmaisi Mowglin
olevan turvassa. Hän raivasi tietänsä epätoivoisesti, tuuma tuumalta,
suoraan kohti vesisäiliöitä, pysähdellen äänettömänä. Sitten kajahti
viidakon puoleiselta luhistuneelta muurilta päin Baloon mörisevä
sotahuuto. "Bagheera", hän kiljui, "minä olen täällä. Minä kapuan!
Minä riennän! Ahuwora! Kivet luisuvat jalkojeni alla! Odottakaahan
tuloani, kelvoton bandar-log!" Hän tulla puhkui penkereelle, oitis
upotakseen päätään myöten apinain hyökyaaltoon; mutta hän istahti
hanakasti lonkilleen, ojensi etukäpälänsä ja sulki syliinsä niin monta
kuin mahtui, ennen kuin alkoi molemmin puolin mäikytellä säännöllisellä
höyrykoneen jyskytyksellä.
Räiskähdys ja loiskahdus ilmaisi Mowglille, että Bagheera oli
raivannut tiensä säiliölle, minne apinat eivät voineet seurata.
Pantteri tapaili ilmaa pää juuri vedestä ylhäällä, apinain seistessä
kolminkertaisena rivinä punaisilla astuimilla, vimmassaan tepastellen
ja valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa joka taholta, jos hän nousisi
Baloota auttamaan. Silloinpa Bagheera kohotti tiukkuvan leukansa
ja epätoivoissaan parkaisi käärmeen suojelushuudon -- "olemme yhtä
verta, te ja minä" -- sillä hän luuli Kaan viime hetkessä jänistäneen.
Balookaan, puolitukehtuneena apinain alla penkereen laidalla, ei voinut
olla hymähtämättä, kuullessaan mustan pantterin huutavan apua.
Kaa oli vast'ikään päässyt läntisen muurin yli, pudottautuen
tempaisulla, joka sinkautti ison harjakiven vallihautaan. Hän ei
tahtonut menettää pienintäkään etua, ja vyyhtesi ja kiehitti itsensä
pariin kertaan varmistuakseen siitä, että jok'ainoa jalanmitta hänen
pitkää ruumistansa oli täydessä työkunnossa. Taistelu kiehui Baloon
ympärillä kuumimmillaan, ja apinat älisivät säiliössä Bagheeraa
vartioiden, ja edestakaisin liehuva Mang-yökkö vei viestin isosta
tappelusta kautta viidakon, kunnes Hathikin, villi elefantti, äityi
pärryttämään ja kaukana heräsi hajallisia apinakansan joukkueita
kiiruhtamaan pikajuoksussa pitkin puuteitä Kylmiin Sijoihin toveriensa
avuksi, ja temmellyksen melske sai kaikki päivälinnut kavahtamaan
lentoon koko seutukunnalla. Sitten saapui Kaa suoraan kohti, nopeana ja
surmanhaluisena.
Pythonin taisteluvoimana on ruumiin koko jäntevyyden ja painon ohjaama
pään isku. Jos voitte mielessänne kuvailla lähes viidensadan kilon
painoisen peitsen, muurinmurtimen tai moukarin, jota mäikyttelee
sen varressa asustava kylmäverinen, heltymätön päättäväisyys, niin
voitte suunnilleen arvata, millainen Kaa oli tappelussa. Neljän tai
viiden jalan mittainen python voi lyödä kumoon miehen, jos iskee
häntä keskelle rintaa, ja Kaa oli kolmekymmentä jalkaa pitkä, senhän
tiedätte. Ensimmäisen iskunsa hän tähtäsi keskelle Baloon ympärillä
reutovaa parvea -- antoi sen ääntäkään päästämättä, ja toista ei
tarvittu. Apinat hajaantuivat kirkuen: "Kaa! Kaa tuli! Pakoon! Pakoon."
Sukupolvittain olivat vanhemmat pitäneet nuoria apinoita kurissa
säikyttelemällä niitä jutuilla Kaasta, yövarkaasta, joka hiippaili
pitkin oksia hiljaa kuin sammal kasvaa ja sieppasi kiemuroihinsa
voimakkaimmankin apinan; vanhasta Kaasta, joka osasi niin eksyttävästi
tekeytyä näivettyneen näreen tai lahonneen kannon näköiseksi, että
viisaimmatkin hairahtuivat, kunnes näre käpertyi heidän ympärilleen.
Muuta kuin Kaata eivät apinat viidakossa pelänneet, sillä kukaan ei
tiennyt hänen mahtinsa määrää, kukaan ei voinut katsoa häntä kasvoihin
eikä kukaan ollut elävänä päässyt hänen syleilystään. Siispä he
kauhusta soperrellen pakenivat muureille ja talojen seinille, ja Baloo
hengähti syvään huojennuksesta. Hänen turkkinsa oli paljoa paksumpi
kuin Bagheeran, mutta pahasti oli sitä temmellyksessä revitty.
Sitten Kaa avasi suunsa ensimmäisen kerran ja lausui pitkän sähisevän
sanan, ja kaukaa Kylmiä Sijoja puolustamaan lähteneet apinat
tyrmistyivät vapisevina paikoilleen, niin että oksat taipuivat ja
ritisivät taakkojensa alla. Muureille ja autioille rakennuksille
kapaisseet apinat heittivät kirkumisensa, ja kaupungin vallanneessa
hiljaisuudessa Mowgli kuuli Bagheeran säiliöstä noustessaan
pudistelevan märkiä kylkiänsä. Tovin kuluttua puhkesi meteli taas
pauhaamaan. Apinat hyppivät ylemmä; ne roikkuivat isojen kivisten
epäjumalankuvien kaulassa ja kiljuivat muuritorneja pitkin kiitäessään,
samalla kun Mowgli huvihuoneessa tepastellen tähysteli ristikkoseinän
raoista ja huhuili huuhkajan tapaan etuhampaittensa raosta, pilkkansa
ja halveksimisensa osotukseksi.
"Vapauta ihmisenpenikka tuosta loukusta; minä en enempää mahda", ähki
Bagheera. "Ottakaamme ihmisenpenikka ja menkäämme. Ne voivat rynnätä
uudestaan."
"Ne eivät liiku ennen kuin minä käsken. Pysykää ssssiinä!" sähähti Kaa,
ja kaupunki kävi jälleen hiljaiseksi. "En päässyt aikaisemmin, veikko,
mutta luulen kuulleeni, että kutsuit minua" -- tämä virkkoi Bagheeralle.
"Minä -- minä ehkä huudahdin tappelussa", vastasi Bagheera. "Baloo,
oletko saanut vammoja?"
"Etteivät vain repineet minua sadaksi pikku karhuseksi", sanoi Baloo,
vakavasti ravistaen jalkaa toisensa jälkeen. "Vou! Olen ruhjoutunut.
Kaa, saammepa, luulen ma, kiittää sinua hengestämme -- Bagheera ja
minä."
"Ei kestä. Missä on miekkonen?"
"Täällä, loukussa. En pysty kiipeämään ulos", huusi Mowgli. Lohjenneen
kuvun taive oli hänen päänsä kohdalla.
"Ottakaa hänet pois. Hän tanssii kuin Mor riikinkukko. Hän vielä
rusentaa pienokaisemme", valittivat cobrat sisäpuolella.
"Haa", hymähti Kaa, "onpa sillä miekkosella ystäviä joka paikassa.
Peräydy, miekkonen, ja kätkeytykää, oi Myrkkyväki. Minä murran seinän."
Kaa tähysteli tarkkaan, kunnes löysi marmoriristikossa heikkoa kohtaa
ilmaisevan virttyneen railon, kopautti pari kolme kertaa keveästi
kuonollaan saadakseen välimatkan punnituksi, ja nostaen sitten kuusi
jalkaa ruumiistansa kohoksi maasta takoi puolikymmentä täysivoimaista,
musertavaa iskua kuono edellä. Ristikkoseinä särkyi ja hajosi
tomu- ja muraläjänä; Mowgli hyppäsi ulos aukosta ja paiskautui Baloon
ja Bagheeran väliin -- käsivarsi kumpaisenkin vantteralla kaulalla.
"Oletko vahingoittunut?" kysyi Baloo, pehmoisesti syleillen häntä.
"Luitani kivistelee, olen nälissäni ja satutellut olen itseäni; mutta
voi, surkeasti ovat runnelleet teitä, veikot! Teistä vuotaa verta."
"Muista myös", virkkoi Bagheera nuollen huuliaan ja katsellen
penkereelle ja säiliön ympärille kasautuneita ruumiita.
"Ei sillä väliä, ei sillä väliä, kunhan sinä olet turvassa, oi sinä
kaikista pikku sammakoista verrattomin!" inui Baloo.
"Siitä päätämme myöhemmin", huomautti Bagheera kuivakiskoisella
äänellä, josta Mowgli ei vähääkään pitänyt. "Mutta tässä on Kaa,
jonka ansiota on meidän voittomme ja sinun pelastuksesi. Kiitä häntä
meikäläiseen tapaan, Mowgli."
Mowgli kääntyi ja näki ison pythonin pään häilyvän jalkaa ylempänä
omaansa.
"Tämä siis on miekkonen", puheli Kaa. "Kovin on pehmeä hänen nahkansa,
ja paljon hän muistuttaa bandar-logia. Olehan varuillasi, miekkonen,
etten epähuomiossa katso sinua apinaksi joskus hämärissä, hiljakkoin
vaihdettuani takkini."
"Olemme yhtä verta, sinä ja minä", vastasi Mowgli. "Otan sinulta tänä
yönä henkeni. Minun tapponi olkoon sinun tapposi, jos satut olemaan
nälissäsi, oi Kaa."
"Kiitoksia paljon, Pikku Veikko", vastasi Kaa, vaikka hänen silmänsä
ilkamoivat. "Ja mitä tappanee noin urhea eränkävijä? Kysyn voidakseni
seurata, kun hän ensi kerralla lähtee metsälle."
"Minä en tapa mitään -- minä olen liian pieni -- mutta minä ajan vuohia
niitä kohden, jotka pystyvät niitä käyttämään. Tyhjilläsi ollessasi
tule luokseni, niin näet puhunko totta. Minulla on hiukan taitoa
näissä" -- hän ojensi kätensä -- "ja jos konsa joudut satimeen, niin
voin maksaa velkani sinulle, Bagheeralle ja Baloolle. Saalista saakaa
kaikki, hyvät herrani."
"Hyvin puhuttu", mörisi Baloo, sillä Mowgli oli kiittänyt varsin
kauniisti. Python pudotti hetkeksi kepeästi päänsä Mowglin olalle.
"Uljas sydän ja kohtelias kieli", hän sanoi. "Sinut kannetaan kauas
viidakon halki, miekkonen. Mutta lähde nyt pian täältä ystävinesi.
Lähde levolle, sillä kuu laskee eikä ole soveliasta sinun katsella mitä
on tulossa."
Kuu oli painumassa kunnaitten taa, ja vapisevien apinain rivit
kyyristelivät muureilla ja muuritorneissa repaleisten, huojuvien
reunustojen näköisinä. Baloo pistäysi alas säiliölle juomaan ja
Bagheera alkoi suoria turkkiansa kuntoon, kun Kaa lipui penkereen
keskukseen ja nykäisi leukansa yhteen kaikuvalla loksahduksella, joka
käänsi häneen kaikkien apinain silmät.
"Kuu laskee", hän sanoi. "Vieläkö on kylliksi valoa nähdä?"
Muureilta kuului voihke kuin tuulen viuhina puunlatvoissa: "Me näemme,
oi Kaa."
"Hyvä. Nyt alkaa tanssi -- Kaan Nälkätanssi. Istukaa alallanne ja
katselkaa."
Hän pyörähti pariin kolmeen kertaan avarassa kehässä, heiluttaen
päätänsä oikealta vasemmalle. Sitten hän alkoi ruumiistansa sommitella
silmuja, kahdeksankuvioita ja pehmeäpiirteisiä velttoja kolmioita,
jotka häipyivät neliöiksi, viisikulmioiksi ja vyyhdityiksi keoiksi,
kertaakaan pysähtymättä, vähääkään kiirehtimättä, hetkeksikään
taukoamatta laulunsa hyrinästä. Pimeni pimenemistään, kunnes
laahustavat, vaihtuvat kiemurat viimein hälvenivät, suomujen rahistessa
pimennosta.
Baloo ja Bagheera töllistelivät hievahtamattomina kuin kivipatsaat,
kurkut korisevina ja niskaharjakset pörhistyneinä, ja Mowgli katseli
kummissaan.
"Bandar-log", virkkoi vihdoin Kaan ääni, "voitteko käskyttäni
liikauttaa kättä tai jalkaa? Sanokaa!"
"Käskyttäsi emme voi liikauttaa kättä tai jalkaa, oi Kaa!"
"Hyvä! Tulkaa kaikki askelta lähemmäksi."
Apinain rivit huojuivat avuttomasti eteenpäin, ja Baloo ja Bagheera
astahtivat jäykän askeleen eteenpäin niiden mukana.
"Lähemmäksi!" kähisi Kaa, ja kaikki liikahtivat taas.
Mowgli laski kätensä Baloon ja Bagheeran hartioille saadakseen
heidät poistumaan, ja nuo kaksi isoa petoa hätkähtivät kuin unesta
herätettyinä.
"Pidä kätesi hartioillani", kuiskasi Bagheera. "Pidä, veikko, tai on
minun mentävä takaisin -- mentävä takaisin Kaan luo. Aah!"
"Vanha Kaa siinä vain laittelee pyörylöitä tomussa", tuumi Mowgli.
"Lähdetään." Ja nuo kolme pujahtivat muurin aukosta viidakkoon.
"Huh!" hönkäisi Baloo taas seistessään hiljaisten puiden juurella.
"Koskaan enää en tee Kaasta liittolaista", ja hän puistautteli koko
ruumistansa.
"Hän tietää enemmän kuin me", vahvisti Bagheera hytisten. "Tuossa
tuokiossa, jos olisin jäänyt tuonne, minä olisin astellut hänen
kitaansa."
"Moni käy sitä tietä ennen kuin kuu taas nousee", jatkoi Baloo. "Hän
saa saalista kyllin -- omalla tavallaan."
"Mutta mitä tuo kaikki merkitsi?" uteli Mowgli, joka ei tiennyt
pythonin lumousvoimasta mitään. "Minä en muuta nähnyt kuin ison
käärmeen hupsuttelevan kehäleikkiä pimeäntuloon asti. Ja hänen kuononsa
oli kauttaaltaan murjoontunut. Ha! ha!"
"Mowgli", torui Bagheera äkäisesti, "hänen kuononsa oli murjoontunut
sinun tähtesi, kuten minun korvani, kylkeni ja käpäläni, ja Baloon
niska ja hartiat ovat reveltyjä sinun tähtesi. Ei ole Baloosta eikä
Bagheerasta mielikseen metsästelijäksi moneen päivään."
"Viisi tuosta", lauhdutteli Baloo; "meillä on ihmisenpenikka taas
tallessa".
"Totta kyllä; mutta sen olemme saaneet kalliisti maksaa ajanhäviöllä,
joka olisi saatettu käyttää hyvään metsästykseen, haavoilla, karvojen
haaskuulla -- selässäni on paljaita vakoja -- ja päälle päätteeksi
häpeällä. Sillä painakin mieleesi, Mowgli, että minun, joka olen musta
pantteri, oli pakko anoa Kaan suojelusta, ja Nälkätanssi pökerrytti
sekä Baloon että minut tyhmiksi kuin pikku linnut. Kaikki tämä,
ihmisenpenikka, johtui kisailustasi bandar-login kanssa."
"Totta, se on totta", myönsi Mowgli murheellisena. "Minä olen ilkeä
ihmisenpenikka, ja vatsaani viiltää suru."
"Mf. Mitä sanoo viidakon laki, Baloo?"
Baloon ei tehnyt mieli toimittaa Mowglille vielä lisää kärsimistä,
mutta hän ei voinut sivuuttaa lakia, vaan jupisi: "Suru ei koskaan
pidätä rangaistusta. Mutta muista, Bagheera, että hän on kovin pieni."
"Muistanpa kuin muistankin; mutta hän on tehnyt pahaa, ja iskuja on nyt
jaettava. Mowgli, onko sinulla mitään sanottavana?"
"Ei mitään. Minä tein väärin. Baloo ja sinä olette saaneet haavoja.
Rangaistuksen ansaitsen."
Bagheera antoi hänelle puolikymmentä näpsäystä, pantterin kannalta
mitaten. Ne olisivat tuskin ajaneet hereille hänen omaa penikkaansa,
mutta seitsenvuotiaalle pojalle ne tuntuivat niin tuimalta
selkäsaunalta kuin saattoi toivoa karttavansa. Sen kestettyään Mowgli
aivasti ja nousi sanaakaan hiiskumatta maasta.
"Nyt", kehotti Bagheera, "hyppäähän selkääni, Pikku Veikko, niin
lähdemme kotiin".
Viidakon lain viehättäviä puolia on se, että rangaistus kuittaa kaikki
tilit. Ei ole mitään hammastelua jälkeenpäin.
Mowgli kallisti päänsä Bagheeran hartioille ja nukkui niin sikeästi,
ettei herännyt edes joutuessaan lasketuksi kotiluolaansa lepäämään.