Mä löysin armaan ystävän!
En hänest' ennen tiennyt
Nyt rakkautensa täytti mun.
On näin hän luokseen vienyt.
Hän syömmein sitoo siteillään,
Jok' ei nyt laukee koskaan.
Mä Herran oon, hän myös on mun,
Niin nyt ja kautta aikain.
Mä löysin armaan ystävän!
Hän kärsi, kuoli eestäin.
Ja kaikki antoi armossaan,
Siks' on hän yksin elämäin.
Oon tyystin tyhjä itsessäin,
Kun kaikki hälle annoin;
Mun syömmein, voiman, sielun myös,
Ne kaikki hälle kannoin.
Mä löysin armaan ystävän!
Niin hellän, puhtaan, oivan.
Hän neuvoo, johtaa kulkuain
Ja antaa parhaan hoivan.
Nyt rakkaudestaan voiko mun
Pois mahti mailman riistää?
Ei, elo eikä kuolokaan
Voi helmastansa ryöstää.