ihmeellisiä asioita (Ps. 119: 18), niin vaikuttaa meidän päiviemme
valo aivan päinvastaisesti, kun se sattuu ihmisten erilaisiin
uskontunnustuksiin ja perimätietoihin. Vieläpä heidän suosijansakin
alkavat tunnustaa ne epätäydellisiksi ja vääristellyiksi, ja
luonnollisesti aletaan niitä huomatussa määrässä syrjäyttää. Ja
vaikkakin niitä vielä suositaan, niin harvoin niitä kuitenkaan
esitetään, koska niitä suorastaan hävetään. Ja häpeä, joka on
takertunut inhimillisiin uskonoppeihin ja perimätietoihin, kohtaa
myöskin Raamattua, koska sen luullaan todistavan näiden ajatusten
valheellisuuden lähteneeksi Jumalasta. Tästä johtuu tuo vapaus, jolla
erilaiset n.k. edistyneet ajattelijat alkavat kieltää niitä Raamatun
eri osia, jotka eivät sovellu heidän käsityksiinsä. Miten silmiin
pistävä onkaan siis tuo Jumalan kaitselmus, joka juuri tänä aikana avaa
lapsilleen tuon todellakin ihanan ja sopusuhtaisen suunnitelman --
suunnitelman, joka ei hylkää pienintäkään osaa hänen sanassaan, vaan
saattaa ne kaikki sopusointuun. Totuus on, kun sen aika on tullut,
_ruokaa_ uskon huonekunnalle, jotta he sen kautta kasvaisivat. (Matt.
24: 45). Jokainen, joka tulee kosketukseen totuuden kanssa ja ymmärtää
sen, saa sen kautta edesvastuun totuuteen nähden. Joko se täytyy ottaa
vastaan ja noudattaa sitä tai myös hyljätä se ja ylenkatsoa sitä.
Edesvastuusta ei vapauduta, jos se jätetään huomioon ottamatta. Jos me
itse omistamme totuuden, olemme samalla _siitä_ edesvastuussa, koska
se on _koko_ uskon huonekuntaa varten; ja jokainen, joka sen vastaan
ottaa, tulee sen velalliseksi ja täytyy hänen, jos hän on uskollinen
huoneenhaltija, ilmottaa siitä muille Jumalan perheen jäsenille.
Antakaa valonne loistaa! Jos jälleen tulee pimeys, kuinka suureksi
tuleekaan pimeys. Kohottakaa valo korkealle! Pystyttäkää lippu kansojen
eteen!
* * * * *
Karitsan morsian.
Ken on hän, ken rientää kautta korpimaan
ylkäänsä taivaallista kohtaamaan,
katse kohti kotoaan,
valkeissa vaatteissaan?
Karitsan on morsian kallein, parhain tää
vanhurskauden valkovaipassaan.
Ensi-joukko kunnian Herran ompi tää
morsiusvaatteissaan.
Hänpä Herran kutsun kerran kuullut on.
Lamppunsa puhdas, kirkas, valmis on.
Kohta matkan päässä on,
valkeissa vaatteissaan.
Kaitaa, synkkää korpitietä kulkee hän.
Uhkaavat tappaa vaarat rientävän.
Mutta eespäin astuu hän
valkeissa vaatteissaan.
Ylkä häntä kutsuu kiirein joutumaan.
Eikä hän taakseen lainkaan katsokkaan,
tuohon tyhjään maailmaan
valkeissa vaatteissaan.
Onnellinen on, kun saa hän omistaa
yljän, ken taivaan häihin johdattaa,
jossa kruunun kirkkaan saa
valkeissa vaatteissaan.
Ei hän pelkää mailman synkkää pauhinaa.
Kuoleman laakson toivo kirkastaa.
Näin hän taivaan saavuttaa
valkeissa vaatteissaan.
Kuinka suuri onnen' onkaan, kun mä vaan
-- joskin oon heikko, halpa lapsi maan --
tulla yljän vaimoks' saan
valkeissa vaatteissa.
End of Project Gutenberg's Raamatun tutkisteluja 1, by Charles T. Russell