Ma autuaana uneksuin,
Mä lemmen liekkumassa uin:
Hän oli omanani.
Oi, kuinka suuta suikattiin
Niin ylen armahasti... niin
Ei vertaa onnellani. --
On aina, luulin, kestävää
Mun mainen taivahani tää, --
Ei mikään sitä voita.
Mut pian päivä pilvestyi,
Kuin syksyn ilta synkistyi:
Sain kilpakosijoita,
Ne mairitteli Hiljoain
Ja kultaa, imarrusta vain
Ne tarjos -- mutta heillä
Ol' kokehensa turhat, kun
Hän muisti valan vannotun:
Ol' liitto luja meillä.
Vaan taas tul' uus': se Hiljan vei,
Vaikk' kultaa mukanaan se ei,
Eik' imarrusta tuonut --
Ei tarjonnunna lämpimää
Se kättä, eikä lempeää
Myös sydäntäkään suonut.
Ja kumminkinpa Hilja nyt
Minulle oli kylmennyt
Jo mielitehdollensa;
Ja katseen vaikka minuun loi,
Niin hellän kätensäpä soi --
Uudelle sulhollensa. --
Mä hyljättynä vaikeroin,
Kuin haamu yössä haiperoin:
Jäin murhekuorman alle --
Ja laulan surulaulujain
Nyt, muistellessa armastain,
Mennyttä -- kuolemalle...