Ruusu, perho lemmess' uivat
Kesäpäivät riemuisat;
Lempimähän havahtuivat,
Lemmiskellen uinuivat.
Päivä paisti. Lemuellen
Lännen leyhkä tuuleli,
Perho lensi liehuellen,
Ruusuansa suuteli.
Syksy tuli, hallan huuli
Kesäraukan raateli,
Kolkko, kylmä myrskytuuli
Kauneuden kaateli.
Ruusu vielä huuleltansa
Lemmenmettä soisi, -- mut
Perho ei nyt muiskullansa
Suudelmiin sen vastannut.
Ruusun juureen perho kuoli,
Vierehen sen vaikeni.
Ruusu suri, itki, huoli --
Kunnes raukka raukeni.
Talven tuiskut rajusäiset
Haudan peitti lumehen,
Johon kedon lempiväiset
Uinahtivat unehen.
Ah, jos myöskin lailla tuolla
Ihminenkin olla vois:
Lempiellen elää, kuolla --
Taivas silloin maassa ois!