Ja poika läksi maailmaan
Vaikk' äiti estää koitti,
Läks' onneansa haalimaan,
Mut onnetuutta voitti --
Hän, näet, siellä turhuutta
Kun kylvi, niinpä kurjuutta
Sai leikattavaksensa. --
Jos kulki kuinka kulkikaan,
On aina samanlaista:
Hält' onnenportit suljetaan --
Hän kaukana sen maista
On merell' elon myrskyssä,
Sen vaarassa, sen hyrskyssä
Aavalla ulapalla.
Tuo mielen hältä murtumaan
Sai -- kodin, äidin muistaa,
Ja sinne rupes toivomaan
Ja toivo -- sepä suistaa
Nyt surut hältä, entistä
Kun haaveks' äidinlempistä
Kotinsa rauhaisuutta. --
On synkän synkkä talvisyö --
Juur' hieman sataa lunta --
Ja poi'alla on eessä työ,
Ei silmänsä saa unta:
Hän tiellä tuossa astelee
Ja kyyneltulva kastelee
Kalveita poskiansa.
Hän katsoo ylös taivohon --
Kuu valju siellä loisti,
Mut kohta pilvi eessä on --
Sen varjo valon poisti:
Ja sepä mielehensä nuo
Kaikk' elämänsä kuvat luo,
Kuin pilvi toivon peitti, --
Nyt päässyt on jo kodin luo
Ja oven taakse jääpi.
Ja sydän lyö. -- Mik' onpi tuo?
Ään' äidin väräjääpi:
"Oi, Herra, tokko konsanaan
Mun poikan' armas valkamaan
Voi merelt' elon päästä!"
Poik' avaa oven, seisahtaa:
"Sun, äiti, täss' on poikas!"
Äit' istualta ylös saa
Ja laihat kätens' oikas --
Ja juosten vastaan riensi nyt
Hän sitä, jot' on itkenyt
Niin monta yötä, päivää...
Ja sitten -- sylihinsä vaan
Sen hellimmästi sulki
Ja surun syömää poskeaan
Nyt ilonkyynel kulki. --
On poi'allakin elo uus':
Lemp' äidin, kodin rauhaisuus
Taas ympäröipi häntä.