Paimenpojan elämällä
Vertaa missä ois!
Kenpä, kuin hän, kevähällä
Riemuella vois:
Luonnon helma viehkeyttä,
Raittiutta, virkeyttä
Hälle tarjoaa.
Aamulla kun tuulen henki
Kukat herättää,
Silloin nauruhuulen senki
Torvi helähtää:
Karja siitä havahtaapi,
Paimentansa seuroaapi
Metsän helmahan.
Siellä, tuulten humistessa,
Laulelee hän vaan,
Metsäkosken kohistessa
Soittaa huiluaan,
Kuulostaapi linnun kieltä,
Salon syvällistä mieltä
Saapi hengittää.
Aholt' aholl' ohjoaapi
Karjoansa hän:
Sinne sitä johdattaapi,
Missä heinävän
Laidunmaan se kohtoaapi,
Vierellä min kumpuaapi
Lähde kiehuen.
Siinä sitte päiveänsä
Viettää huoleton.
Elon murhe sydäntänsä
Painamatta on:
Sammalmätäs penkkinänsä
On ja kivi pöytänänsä,
Lähde juoman suo.
Metsänruhtinaana tuossa
Väliin karkeloi,
Uipi ilon ihmevuossa
Miten suinkin voi:
Päivä häntä hyväileepi,
Kukat hälle hymyileepi,
Linnut laulahtaa.
Paimentytti naapurista
Karjansa jos tuo
Yhtehen, niin silloin vasta
Riemuavat nuo:
Leikkiellen laulaessa,
Kisaellen nauraessa
Päivä väistähtää.
Illan tullen kotiansa
Paimen karjan vie --
Kenpä silloin luonnoltansa
Raikkahampi lie
Luonnonlasta viatonta,
Puhdasta ja huoletonta
Riemurintoa!