Päivä laski. Tuli kesä-ilta,
Rusko loisti lännen rantamilta,
Rauhaa yön jo laakso sai ja lilja --
Silloinpa se nukkui pikku Hilja.
Niin, -- hän nukkui, mutta ijäisesti:
Elämänsä se vaan hetken kesti --
Umpustaan kun juuri aukes kukka,
Raueta jo saikin ruusu rukka.
Ruusun -- jota aamun suudelmalla
Koitar helli lemmenlauhkealla
Ja jok' ihanaksi tullut oisi --
Kuolo säälitönnä vei sen poisi.
Sielu puhdasna kuin pulmut lensi,
Enkelinä kohden taivast' ensi
Maasta pois. Ja ruumiin ympärillä
Silmät ystäväin ol' kyynelillä.
Sieltä se nyt Hilja kunniasta
Taivaan riemust' ikisointu vasta
Kirkastettun' alas katsahtaapi:
Ystäviään sinne vartoaapi.