ALEKSEI.
Ken täällä?
KIKIN.
Minä.
AFROSINJA.
Terve tulemastas'!
ALEKSEI.
Aa, Sasha! Sinä -- Afrosinjushkani!
KIKIN.
Täss' olen valmis lähtemään. On hyvä
viel' että kuulla saan, kuink' onnistui
sun matkas.
ALEKSEI.
Hyvin. Kaikki olivat
niin suosiollisia mua kohtaan
ja kannattivat tuumaamme. Senaatti
kaks' tuhatt' antoi mulle matkaksi
ja enemmän saan kyllä sitte tiellä.
KIKIN.
Näkemään siis! Me tiellä Riikaan päin
tavataan jälleen. Hevoset on teille
myös valmiit.
(Menee.)
ALEKSEI.
Näkemään siis asti, Sasha!
-- Jumalan kiitos, Afrosinjushkani,
ett' olen luonas taas. Et tiedä, kuinka
levottomasti syömein sykkinyt
sun tähtes on!
AFROSINJA.
Kuin sinun tähtes -- mun!
Pelon ja toivon vaiheell' odottanut
sinua olen. Loppumattomilta
nää hetket ovat tuntunehet, jotka
olemme eross' olleet.
ALEKSEI.
Armahani!
Niin minustakin.
AFROSINJA.
Voi! Et arvaa, mitä
jo kaikkia mun mielein kuvitteli!
Jo luulin, että ehkä todellakin
sä viety olit luostariin ja että
olimme iäksi jo erotetut.
Vaan nyt, -- sä ethän mua enää jätä?
Me emmehän nyt koskaan, koskaan enää
eroa toisistamme?
ALEKSEI.
Emme, kultain!
Mä henkein alttiiks' annan, että sinut
vain pitää saan. Sun tuskin oli nyt
syliini suonut suopee sallima,
kuin säälimätön ukonnuoli iski
ja tyhjäks hajoittaa tään ikionnen
tyyssijan tahtoi. Vaan ma sinusta
en luovu, en. -- Mut aika rientää nyt.
Ja vaara kasvaa hetki hetkeltä.
AFROSINJA.
Viel' on siis jotain tapahtunut?
ALEKSEI.
Onneks'
sen tietää sain. Mun isän' narri, joka
puhelun sattumalta oli kuullut,
Ivanillen ol' ilmoittanut, että
on Bahmeotoville ruhtinas
sun kiinni ottaa käskyn antanut.
AFROSINJA.
Jumala! -- -- Sittenkin!
ALEKSEI.
Siis nyt ei muuta,
kuin matkaan oitis.
AFROSINJA.
Vie, tsarevitsh, vaikka
maailman ääriin minut! Vieressäsi
vain tahdon elää i'äti, -- ja kuolla.
ALEKSEI.
Nyt ystäville hyvästit ja sitte...
-- Ivan!
IVAN (joka sillävälin on odottanut ulkopuolella porttia, tulee esiin).
Tsarevitsh?
ALEKSEI.
Meitä vuota tässä!
Palaamme kohta matkaan lähtemään.
IVAN. Ma tottelen, tsarevitsh!
ALEKSEI ja AFROSINJA (menevät sisälle. -- Näyttämö pimenee aivan.
Myrsky ulvoo).
IVAN. Huh! Onpas tämä kamala yö! Joll'ei nyt tsarevitsh olisi
hankkeessa pakomatkalle ja joll'en minä tietäisi, että taivas, joka
häntä suosii, tahtoo häntä pimeyden vaippaan verhota, niin, saakeli
vieköön, voisi luulla, että kaikki pimeyden vallat ovat taivaan järjen
pimittäneet voidakseen tässä haudan pimennossa oikein pimeyden töitään
harjoittaa. -- Kah! Mikä siellä? Oli ihan, kuin joku olisi aidalle
aikonut kavuta. Vai joko tässä todellakin kummittelee?!
MUUAN MIES (on noussut aidalle oikealla puolen porttia ja hyppää alas
puistikkoon).
IVAN. Hoi! Kuka siellä? Vastaa, jos ihminen olet!
MIES (hiipii aitaa pitkin asuinrakennusta kohti, mutta
sattuu portin kohdalla vasten Ivania).
IVAN (iskien kiinni häneen). Seis! Ken olet? Mitä tahdot täältä?
MIES (peittää kasvojaan). Kuka kysyy?
IVAN. Tsarevitshin palvelija olen. Vaan vastaa sinä kysymyksiini.
MIES. Vai sinä se olet, Ivan. -- Kuulehan, sano onko se Frosja täällä?
IVAN. Älä koukuttele, vaan vastaa kysymyksiini!
MIES. Tsarevitshin ystävä olen, -- tietysti, vaikka sinä et minua
tunne. Olen tullut...
IVAN. Pois, pois täältä!
MIES. Kuule! Afrosinjaa vainotaan! Kutsu hänet oitis tänne puheilleni!
Sillä täällä hän on.
IVAN. Afrosinja? Mikä Afrosinja? Ei täällä mitään Afrosinjaa ole.
MIES. Sinä se koukuttelet, kettu. Sanotko, taikka... (Tempaa esiin
tikarinsa, jonka kohottaa Ivania vastaan.)
IVAN (tarttuu hänen käsivarteensa). Älähän, susi! Kyllä minä sinulle
sanon. (Painiskelevat.) Avuksi! Ulos! Tulkaa avuksi! Otuksen sain
kiinni! (Portaille ilmestyy bojaareja, soihdut käsissä.) Auttakaa!
(Mies tempautuu irti ja pujahtaa ulos portista.) Ottakaa kiinni!
Ottakaa kiinni!
(Ivan juoksee perästä. Kotvan kuluttua kuuluu laukaus.)
(Bojaarit ja sitte Aleksei ja Afrosinja, -- matkatamineissa,
-- tulevat alas puistikkoon.)
GLJEBIN.
Mikä melu täällä oli?
LOPUHIN.
Mitä on tekeillä?
DOLGORUKI.
Ei ketään näy, ei kuulu.
ALEKSEI.
Ivan! Missä on Ivan? Hän jäi äsken tänne
odottamaan meitä.
IVAN (palaa.) Äh, senkin pakana kun pääsi karkuun. Ratsunsa tuonne
aidan kolkkaan jättänyt oli ja sillä kiiti tiehensä.
LOPUHIN.
Ken oli se?
ALEKSEI.
Ja mitä tahtoi hän?
IVAN.
Lie ollut joku salaurkkija.
Minulta Afrosinjaa tiedusteli.
AFROSINJA.
Ken muu, kuin Bahmeotov itse. Hän
se mua vainoo.
ALEKSEI.
Narrin puheessa
siis oli perää. Ethän ilmaissut
vain mitään?
IVAN.
Varoitusta tuota jos
en tänään oisi kuullut, vahingossa
ma oisin jotain ilmaisseeksi tullut,
niin ovelasti puheensa hän käänsi.
DOLGORUKI.
Tsarevitsh, matkaan nopeasti siis!
LOPUHIN.
Niin, viipymättä!
MUUT.
Henkes pelasta
sä meidän tähden!
ALEKSEI.
Lähden, ystäväni.
Hyvästi, kaikki! Avustanne kiitän.
Jumala teitä aina siunatkoon!
(Hyvästeltyään ja suudeltuaan heitä, lähtee ajaen
Afrosinjan ja Ivanin kanssa portista vasemmalle.)
KAIKKI (portilla).
Jumala sua varjelkoon, tsarevitsh!
Toivomme onnellista matkaa sulle!
(Sulkevat portin.)
LOPUHIN.
No, taivaan kiitos, että heidät tielle
ajoissa saimme.
GLJEBIN.
Puoleks' asiamme
näin pelastettu on.
STSHERBATI.
Ken aikaa voittaa,
se voittaa kaikki.
DUBROVSKI.
Kiirettä ei siis
tsarevitshin oo kirjeen viemisellä.
DOLGORUKI.
Se säilyssä on täällä povellani.
S. NARYSHKIN.
Ei yli määräajan viivytellä
saa kuitenkaan. Se epäluulon oitis
herättää vois ja pulaan kaikki saattais.
I. NARYSHKIN.
Jumalan tähden, ei!
DUBROVSKI.
Ei suinkaan. Sitä
en tarkoittanut.
DOLGORUKI.
Viimehetkell' aivan
vien, tietysti, ma vastuun tsaarille.
STSHERBATI.
Ja silloin, etsimään jos ryhtyvätkin,
niin kultalintumme on ulkomailla.
LOPUHIN.
Vaan meist' ei silloin tiedä yksikään,
mihin ja milloin se on lentänyt.
MUUT.
Ei kukaan mitään. Luonnollisest' ei.
GLJEBIN.
Kuin taivaasta me pudonnehet ollaan.
(Naurua.)
DUBROVSKI.
Ja tahtoisinpa nähdä, kuinka pitkäks
käy tsaarin naama silloin, kun saa kuulla
ett' onkin luostaria pötkinyt
pakohon poikansa ja toivehet
isänsä kaikki tyhjäksi on tehnyt.
DOLGORUKI.
Sen ilon kyllä sitte kuulla saamme.
S. NARYSHKIN.
Niin kyllä. Turhat puheet pois! On aika
jo hajaantua.
LOPUHIN.
Taivaan rantakin
idässä vaalastaa jo. Kallistanut
yö kylkeään on aamun puoleen. Tuntuu
kuin tyyntynyt ois hieman tuulikin.
I. NARYSHKIN.
Näin helpommaks käy meille paluumatka.
(Aikovat mennä sisään. Samalla astuu sisältä portaille:)
BAHMEOTOV.
On huoneet kaikki tyhjät. Mutta täältä
ma kuulin ääniä.
BOJAARIT (peräytyvät ensin takaisin puistikkoon, kuiskaten keskenään.
Muutamat sammuttavat soihtunsa).
BAHMEOTOV.
Ken täällä, ken?
DUBROVSKI (vetäen tikarinsa esille; puoliääneen).
Nyt kuoliaaksi isken mä sen konnan.
DOLGORUKI.
Tikaris tuppeen! Avokasvoin esiin,
kuin rehelliset miehet ainakin!
(Astuu esiin muiden seuraamana.)
Sä mitä tahdot täältä? Oikeudella
sä millä tulet tänne tähän aikaan?
BAHMEOTOV.
Käskystä käskijäni, ruhtinas,
ma olen täällä. Yllättänyt teitä,
bojaarit, ruhtinaat, ett' toistamiseen
näin olen, sen mä pyydän anteeks. Minun
ei syyni se. Mun käsky etsiä
täält' on ja kiinni ottaa Afrosinja,
Vjasemskin orjatar, mi karannut
tsarevitshin on luokse. Ilmaisemaan
mä pyydän nöyrimmästi, missä on hän.
KAIKKI.
Sit' emme tiedä -- emme tiedä.
LOPUHIN.
Enkä
sitäkään tiedä, mikä oikeus
sinull' on meiltä sitä tiedustella.
Käy etsimässä häntä muualta,
jos täält' et ole löytänyt.
BAHMEOTOV.
Mä pyydän
siis saada tavata tsarevitshia.
Ilmaisematta sitä ettehän
voi olla, missä on hän.
GLJEBIN.
Röyhkeytesi
käy yli rajojensa, mies. Sa olet
nyt tilalla tsarevitshin. Hän itse
ei ole kotona, kuin hyvin näet.
Jos hänelle on sulia asiata,
niin tule toiste -- sopivampaan aikaan.
LOPUHIN.
Tai odota, kuin mekin odotamme!
(Kovaäänistä puhelua bojaarien kesken.)
BAHMEOTOV.
En usko verukkeita. Tietää tahdon
miss' on tsarevitsh.
DUBROVSKI (ja muut astuvat ylös rappusille).
Käypä sisään sitte,
niin keskustellaan! Liian suuri sulle
on kunnia, ett' istua sa hetken
saat meidän seurassamme.
STSHERBATI (tarttuen Bahmeotovia käsivarteen).
Sisään, sisään!
Kai kuulla saamme, mik' oot miehiäsi.
GLJEBIN (samoin).
Ehk' opit seurassamme toiseks kertaa
parempiin tapoihin, sen urkkija!
BAHMEOTOV.
On siinä tapauksessa, hyvät herrat,
minulla teille parempata seuraa.
(Viheltää. Huoneista ja aidan takaa ilmestyy
joka taholta sotamiehiä.)
Pois! Päästäkää!
(Irtautuu Stsherbatin ja Gljebovin käsistä.)
Nimessä tsaarin minä
vangitsen teidät. Vastarintaan käykää,
Jos syytä teill' on siihen.
(Kaikki jäävät hievahtamatta paikoilleen).
Minä siis nyt vuorostani pyydän teidät sisään.
Kai suvaitsette vastaukset nyt
äskeisiin kysymyksihini antaa?
DOLGORUKI.
Sinulle vastaust' ei olla velkaa.
Tsaarillen annamme sen suorastaan.
(Menee sisään muiden liittolaisten seuraamana.)
BAHMEOTOV.
Mut täällä kuitenkin nyt odotelkaa,
teit' että tsaarin luokse saattaa saan.
(Tekee merkin sotamiehille, joista osa jääpi vartioimaan
puutarhan porttia ja rakennuksen ovea, osa seuraa häntä
sisään.)
Neljäs näytös.