tänä iltana.
Huom.! Huomenna julaistaan sanomalehdissä Taikailveilijän
suuri Fredrikshaldille varaama yllätys.
-- Hitto vieköön, sanoi Asbjörn Krag. Ilveilijä on toisin sanoin koko
sirkuksen vetonumero. Se on kerrassaan tavatonta. Oletko nähnyt häntä?
-- Kyllä ja saan todellakin tunnustaa että olen harvoin nauranut niin
sydämmellisesti ja hillitsemättömästi kenellekään sirkusilveilijäile.
Hänellä on harvinainen varasto hyvää huumoria ja on aina uusia
metkujaan. Pidän sitä omituisena ettei hän ole ottanut paikkaa
suuremmassa sirkuksessa kuin sellaisessa kiertelevässä seurueessa
Hänestä aivan yksinkertaisesti tulisi maailmansirkuksen vetonumero.
-- Ylipäänsä, sanoi Asbjörn Krag, teidän pieni kaupunkinnehan on
mieluisten yllätyksien täyttämä. En kadu todellakaan luvatessani jäädä
tänne. Näyttää siltä kuin tulisin viettämään täällä muutamia hauskoja
ja vaihtelevia tunteja. Me päätämme mennä siis illalla sirkukseen?
-- Tietysti. Sinun pitää nähdä taikailveilijän. Hän esiintyy vaan neljä
iltaa.
-- Mutta mistä yllätyksestä puhuttiin ilmoituksessa? Sen kai tiedät
poliisimiehenä?
-- Kyllä luonnollisesti. Heidän on täytynyt tehdä ilmoituksen
yllätyksestä. Ja minähän olen ankarasti luvannut olla sanomatta
kenellekään. Mutta sinulle...
Krag nauroi.
-- Tietysti, sanoi hän, täytyy sinun uskoa minulle kaikki kaupungin
pikku salaisuudet.
-- Se on siinä, että taikailveilijä on luvannut viisisataa kruunua,
niin viisisataa kruunua, humpuugitta -- sille ken voi sanoa mitä väriä
on hänen huippulakkinsa.
Kristianialaissalapoliisi näytti tässä hetkessä kovin hämmästyneeltä.
Hän luuli ystävänsä laskevan leikkiä. Mutta leikkiä ei hän laskenut.
Nähdessään virkaveljensä hämmästyneen katseen, uudisti hän vielä kerran
mitä hän oli sanonut.
-- Se ei tunnu minusta juuri olevan erittäin vaikeata, sanoi hän, joko
huippulakki on punanen eli vaikea eli sininen, tulee asia kai olemaan
yksinkertainen määrätä värit.
-- Kyliä, niin luulisi, sanoi Vold, mutta taikailveilijäkin on
asettanut erään ehdon.
-- Erään ehdon, no, antaa kuulua. Otaksuttavasti on ehto siinä että ne
jotka haluavat arvata tulevat seisomaan kasvot pois käännettyinä eli
suletuin silmin.
-- Ei, kaukana siitä. Se tullaan arvaamaan kadulla.
-- Kadulla?
-- Juuri niin. Taikailveilijä ratsastaa kello 4 aamulla
sirkustoveriensa johdattamana läpi kaupungin pääkatua. Se, joka voi
sanoa minkä värinen on hänen huippulakkinsa, huutaa vaan:
Taikailveilijä, lakkisi on valkea eli punanen taikka minkä värinen se
nyt voi olla.
-- Silloin on kai vaan yksi selitys, sanoi Asbjörn Krag, ilveilijä
ratsastaa läpi kaupungin paljain päin.
-- Ei, hän on eritoten sanonut ratsastavansa lakki päässä. Jokainen saa
luvan koettaa. Ei edes tarvitse olla kadulla voi istua omassa huoneessa
arvaamassa. Se on vaan ehtona että avaa ikkunan ja huutaa hänelle
tunnuksen.
-- Taikailveilijä, piippolakkisi on sininen...
Asbjörn Krag nauroi äänekkäästi.
-- Se on tietysti vaan ilveilijätemppu, päähänpisto, reklaamipisto,
sanoi hän.
-- Niin tietenkin, mutta yhdestä seikasta olen vakuutettu ja se on se,
että ilveilijällä on yllätys takataskussaan.
Vold nousi lähteäkseen.
-- Tehtävä, sanoi hän. Minua odotetaan konttorissani.
Molemmat poliisimiehet päättivät kohdata toisensa kello seitsemän
illalla mennäkseen sirkukseen.
Sen jälkeen jäi Asbjörn Krag jälleen yksin.
Nyt oli hän saanut erään uuden asian mietittäväksi, nimittäin
taikailveilijän yllätys. Se kokonaan tuntui hänestä niin
uskomattomalta. Hän tiesi vanhastaan etteivät kiertävät sirkusseurueet
koskaan huolineet toimeenpanna sellaisia omituisia, komeita reklaameja
pikkukaupungeissa. Sellaiset tavataan säästää pääkaupunkeihin.
Koska hänellä ei kuitenkaan ollut mitään ajanvietettä, päätti hän
lähteä sirkukseen saadakseen mahdollisesti pakinahetken johtajan
kanssa.
Asbjörn Krag jätti siis huoneensa.
Kuitenkin oli tärkeätä tietää minkä laatuinen oli mainitun hotellin
käytävä.
Se on sangen pitkä ja kapeat ovet molemmille sivuille. Tämä on toisessa
kerroksessa, sieltä johtavat leveät portaat ensimäiseen. Juuri näiden
portaiden vieressä on käytävässä kuin jääkirnu, hakattu nurkka josta
samaten eräs ovi johtaa vierashuoneeseen. Ne henkilöt, jotka tulevat
tämän oven kautta eivät voi nähdä mitä käytävässä tapahtuu. Sitävastoin
voivat ne, jotka kulkevat käytävää pitkin, kovin hyvin kuulla jokaisen
sanan, joka tässä pienessä käytävän poikkeuksessa sanotaan.
Juuri kun Asbjörn Krag jätti huoneensa kuuli hän ääntä sieltä.
Hän tunsi professorin äänen, mutta se tuntui hänestä kuin olisi se
kuulunut rohkeammalta ja karskimmalta kuin juhlasalissa. Sitävastoin ei
hän enää puhunut vanhaa englantilais-norjalaista mongerrustaan. Hän
puhui täydellisesti puhdasta norjaa katkonaisella trondhjemin
murteella, mikä suuressa määrin kummastutti salapoliisia.
Salaperäinen professori puhui jonkun kanssa jota ei Krag voinut nähdä
ja ei aavistanut kuka se oli.
Seuraavat repliikit vaihdettiin, kaikki Asbjörn Kragin seisoessa ja
kuunnellessa käytävässä hiljaa kuin rotta.
Musiikkiprofessori sanoi:
-- Hän ei tietenkään aavista mitään. Se oli vain eräs ilmaisu hänen
uteliaisuudestaan. Näin hänen kasvoistaan, ettei hän aavistanut mitään.
Tähän vastasi tuntematon:
-- Mutta joka tapauksessa on parasta olla varovainen, Bob. Hän on oikea
paholainen pitämään silmät mukanaan.
-- Niin, tietysti. Milloin voit odottaa sähkösanomaa?
-- Kolmen tunnin kuluttua.
-- Menkäämme, sanoi tuntematon käskevällä äänellä, täällä tulee joku.
Joku tuli todellakin rappuja ylös ja musiikkiprofessori meni.
Tuntemattoman huoneen ovi paukahti jälleen. Coloradon professori
katseli ympärilleen, mutta Asbjörn Krag oli jo onnistunut puikahtamaan
eräästä oviaukeamasta, Pitkä käytävä levisi tyhjänä professorin
tutkivalle katseelle.
Asbjörn Krag oli tulevinaan suoraan huoneestaan ja meni nopein askelin
käytävän läpi. Kolme henkilöä kohtasi toisensa rappuaskelmassa. Se
herra joka tuli rappuja ylös, professori sekä Asbjörn Krag.
He vaihtoivat muutamia sanoja ohikulkiessaan.
Asbjörn Krag kysyi armollisen nöyrästi:
-- No, herra professori oletteko valokuvannut muutamia uusia säveleitä?
-- No, no sir, vastasi Coloradolaisprofessori entisellä
mongerruksellaan. En ole valokuvannut. Olen maannut puoli päivään. Yes.
Kristianialaissalapoliisi tahtoi ainoastaan todeta, että professori
oli jälleen alkanut vanhan komediansa.
Sentähden hän meni tämän ohi ja kiirehti juhlasaliin ja heittäytyi
siellä erääseen lepotuoliin.
Kohta sitten tuli professorikin käyden lylleröiden.
Asbjörn Kragista tuntui, kuin olisi professori tällä kerralla katsellut
häntä tarkemmin, meikeinpä tutkivasti. Se oli vaan silmänräpäys, mutta
tällä sekuntilla keksi kristianialaissalapoliisi terävän, tutkivan
katseen vanhan hupakon silmissä.
Professori kääntyi musiikkikoneensa puoleen ja Asbjörn Krag kätki
kasvonsa vanhan sanomalehden taakse.
Pian sitten meni musiikkiprofessori. Siiloin nousi Krag ylös tuolistaan
ja kutsui erään konttorihenkilön.
-- Kuka asuu numerossa 24? kysyi hän.
Hän oli ohimennessään huomannut musiikkiprofessorin äsken jättäneen
tämän huoneen.
Kysyttävä osotti taulua ja sanoi:
-- Kuten itsekin näette, mr Burns.
-- Mr Burns? Mutta eikö hän ole norjalainen. Minä ainakin kuulin hänen
puhuvan norjaa.
-- Kyllä, mutta kamalan huonoa norjaa. Jos menette illalla sirkukseen
niin saatte itse kuulla.
-- Sirkus! Mitä se merkitsee?
-- Te ette siis tunne mr Burnsia? kysyi konttorihenkilö ihmeissään.
-- En. Kuka on mr Burns?
-- Mr Burns, hän on taikailveilijä, vastasi konttorihenkilö.