PAULI (erikseen). Neito, sä mun kasvinsisareni, soipa äänes tässä kiusan
leikissä lempeästi kuin paimenen heleä huuhellus karjan korvissa kaikuu,
koska uhkaa sitä metsän raateleva peto.--Mitä hekumaa havaitsee
mieleni?--Isäni huoneessa vieraana seison ja maailman petollisuus
poveani haavoittaa ja--niinkuin luulen--haavoittaa sitä lemmenkin nuoli.
Oi kaaos ihmeellinen!
TYKO (erikseen). Huomaa kuinka hän hymyilee, kuinka katse liekehtii,
koska haastelee hän sulhasensa kanssa. Häntä ällös vaan pettäkö kuin
ensimmäisen ystäväs. Impi, muistele valaas, jonka niin miehukkaasti
rikoit, riistit sydämmeni mailman kuin halla-yö viljapellon, ja mihin
katson, autio on elon tanner ja pimeys vallitsee syvyydessä kylmän
meren.--Mutta ei! mua vihani kuin valtameren aalto nostakoon taivaan
korkeuteen, jossa vallitsevi leimahteleva Kronion. Oi jyrinän jumala!
joka kostat väärän valan, mä valmis olen huutamaan sun vasamaas, että
iskis se tänne ja tämän kauniin kavaltajan maahan löis. Vaan ei! Hän
seisköön rauhassa, mutta lainaa mulle jalon kotkas siivet, että
lentäisin tästä pyörryttävään kaukaisuuteen. (Hanna ja Martti tulevat.)
MARTTI. Mikä on tahtonne, herra parooni?
MAUNO. Sen kuulet kohta.