(Parooni Markuksen huone. Markus, Tyko, Pauli ja Yrjö tulevat periltä.)
MARKUS. Sisään, iloiset herrani! (Huutaen vasemmalle.) Viiniä tänne,
poika! Paikalla!--Istukaat, vieraani, ja olkaat huoneessani kuin
kotonanne, Seinen-virran partahalla. (Istuvat ympäri pöytää. Viiniä
tuodaan.) Teidän muistoksenne, herrat!
YRJÖ. Herrat Gallian maalta!
PAULI. Teitä kiitämme.
TYKO. Kiitämme maljan edestä ja tyhjennämme sen pohjaan Suomen
kunniaksi.
MARKUS. Mille tuntuu teistä kylmä Suomenniemi?
PAULI. Meitä miellyttää tämä maa.
TYKO. Me sitä rakastamme.
MARKUS. Ihmeellistä kyllä. Mitä viehättävää ja merkillistä tarjoo teille
sen luonto?
TYKO. Paljon.
PAULI. Meitä haluttaa tutkistella kansaa, etenki sitä yhteistä.
MARKUS. Tiedänpä teidän sen uuden hengen lapsiksi, joka parhaillaan on
ympärileviämässä tässä Europassa ja joka viimein valtakunnat ja kaiken
järjestyksen kumoo ja ihmiskunnan hävitykseen saattaa, jos ei sitä
ajoissa estetä, kuristeta, että vaikenee hän ijankaikkiseksi
villivaltaansa saarnaamasta. Välttämättömät ovat täällä etevyyden
oikeudet ja säätyin pykälät. »Tee talonpojalle oikein, vaan älä hyvin»,
se on vakuutukseni alamaisiani kohdellessa. Jumal' avita! hälle oikeuden
teen, en kynnen-mustan vertaa vääryyttä, mutta jos hän pyrstöjänsä
tahtoo röyhistellä, niin...
YRJÖ (erikseen). Katsos hänen silmäripseitänsä ja kauhistu. Nyt laukee
sieltä kova ampuma.--Fyr!
MARKUS (lyöden nyrkkinsä pöytään). Keppiä selkään!
YRJÖ. Haa!
MARKUS. Haa, Yrjö! Oletpa suuri veitikkä, sen tiedän, mutta pidänpä
sinusta, vaikkei löydy sinussa pisarata aatelisverta.
YRJÖ. Ei pisarata. Se on puhdasta, herra.
MARKUS (nauraa). Mutta juo, sinä junkkari. Juokaat, herrat.--Jos,
katsellessamme mailmaa, eri lailla aattelemmekin, niin olette nyt
kuitenkin vierainani, ja onneton se, joka teitä huoneessani
loukkaa.--No, mitä aattelette herrasta Kuuselassa, jossa kävitte eilen?
TYKO. Hän tuntui kelpo mieheksi.
MARKUS. Ja hän on kuitenkin pahin vihamieheni.
TYKO. Ikävä asia. Se tietysti häiritsee elämänne rauhaa.
MARKUS. Ei hätää.
TYKO. Epäilenpä. Mutta toivokaamme tämän vihan viimein karkoittuvan
kauvas ja ystävyyden astuvan sen sijaan.
MARKUS. Ennen teidän Ardenni- ja Pyreneanvuoret toinentoistaan käyvät
suutelemaan, kuin sovintoon me; ei elossa täällä eikä tuolla, kylmän
haudan toisella puolla. Tultuamme yhteen helvetissä, säästämmepä
perkeleiltä kaikki vaivat meitä kohtaan. Kas kuin me oikein
toinentoistamme siellä kouristelemme, niin laskevatpa tulihaarunsa
pimeyden enkelit ja katselevat meitä suurilla silmillä. Jos joutuisimme
yhteen taivaassa, joka tosin olis kepponen, niin toinen meistä sieltä
Pietarin ulospotkaista täytyis.
PAULI. Ankara viha, ja läheisimpien naapurien välillä.
MARKUS. Näistä tienoista hänet kohta siirrän, se on vallassani.
TYKO. Millä keinolla, herrani?
MARKUS. Tämä on asiamme: Vuotta viisitoista sitten lainasin hänelle
summan rahaa, luvaten sitä häneltä ei ennen vaatia kuin tämän ajan
mentyä, ja nytpä on se mennyt. Tuomio on jo kädessäni, ja kahden, kolmen
auringon kiertyessä on sekä talonsa että suurin osa irtaintansa minun,
ja maantiellä seisoo mies.--Triumf!
TYKO. Eikä armoa yhtään?
MARKUS. Viivytystä ei tiimaakaan, se on päätökseni.
PAULI. Herra parooni, teidän maljanne juon, toivoen teille onnea kahden
kartanon hallitsijaksi.
MARKUS. Minä kiitän, herra Bertram. Niitä kuitenkaan en hallitse enään
kauvan, kohta heitän kaikki ottopoikani haltuun.
TYKO. Äärettömästi lienee hän teitä kohtaan tästä kiitollinen.
MARKUS. Olenpa huomannut hänen rakastavan minua hellästi kuin oma lapsi,
ja sievä on käytöksensä kaikin tavoin. Ja kuitenki, vuosia muutamia
sitten, hän riehui niellen elon hekkumaa; mutta myrsky asettui ja
myrskyn jälessä tuli kaunis ilma.--Kiltti poika aina siitä asti, koska
otin hänet huoneeseni.
TYKO. Oman poikanne teiltä tempasi onni armoton?
MARKUS. Hänet tappoi sota.
TYKO. Ja siitä olette varma?
MARKUS. Uskottava asia. Tosin haastelee maineet ristiin.
TYKO. Jos hän palaisi kotihinsa takaisin?
MARKUS. Isän kotoa ei ole hänellä enää.
TYKO. Olettepa isänsä te.
MARKUS. Häntä en tunne, hänet olen hylännyt.
TYKO. Kova oli kaiketi syy tekoon niin kovaan teiltä.
MARKUS. Hän ei käyttänyt itseänsä isäänsä kohtaan niinkuin pojan tulee.
Piina ja kuolema! hän kihlasi vihamieheni tyttären, ja tästä sain vasta
tiedon koska hän jo oli sotaretkellänsä.
TYKO. Mutta jos hän ylenantais entisen morsiamensa?
MARKUS. Niin on hän vintiö, kaksinkerroin hänet hylkään.
TYKO. Mutta jos morsian hänet pettäis?
MARKUS. Yhtäkaikki; hänet olen hylännyt, ja siihen antoi hän mulle syyn.
TYKO. Yhtä kysymystä olen mietiskellyt: Kylmeniskö koskaan lemmen linna
häntä kohtaan, jonka suonissa oma veremme virtaa? (Hetken
äänettömyyttä.)
MARKUS. Herra, hän on minun lapseni. Totta sanoen, häntä muistelen
usein. Urhea poika ja sanassansa pysyvä aina vimmaan asti; perintö
veressä.--Vaan, mitä päättänyt olen, seisoo, seisoo ijankaikkisesti.
Tieto aina päätöksessämme pysyneemme antaa ehjyyden tunteen, voiman
hirmuisen, ja katsanto säkeniä iskee.--Mitä, jos sanani söisin, jota
ennen en ole tehnyt? Mitä, jos kokoilija monivuotisesta kokouksestansa
äkisti kadottaisi puolen? Ei! Niin olkoon kuin määrätty on. Oma poikani
on perinnötön, ottopojalleni tulkoon kaikki.
TYKO. Mitä, jos nyt myöskin hän, näin sanon leikin vuoksi, rupeisi
kiehtomaan tätä kiellettyä hedelmää, siihen pakoitettuna sen sokean
jumalan nuolelta?
MARKUS. Kohta säätökseni kumoon, hän marssikoon Viitalasta, ja
kerjäläinen maantieltä saakoon kaikki.--Huomatkaa: kuoltuani on suurin
vihamieheni herrana tässä, jos ajoissa en katsoisi jonkun toisen etua;
sillä hän, jolta kerran sain hengen, ja hän, joka tätä herra Maunoa on
kantanut rintansa alla, he syntyisin olit samasta kohdusta.
TYKO. Ja sukuvihapa taitaa näyttää näin hirveän karvan.
MARKUS. Totta, mun herrani.--Mutta juokaat, te myös, herra Bertram, ja
poistakaat tämä alakuloinen muoto. (Niilo tulee.) Donnerwetter, mon Cher
Niilo! Oletko viimein kotona?
NIILO. Suokaat anteiksi, isäni, anteiksi, herrat. Viivyinpä kauvemmin
kuin tahdoin. (Istuu toisten seuraan.)
MARKUS. Mutta hikootpa, poikani.
NIILO. Sahastanne ratsastin yli kivisen mäen.
MARKUS. Nytpä jäähdytä kuumuutes; (Kaataa hänelle viiniä.) Tässä,
mies!--Ja nyt, herrat, juon minä pohjaan ja toivon teille hyvää yötä.
PAULI. Hyvää yötä, herra parooni!