KRISTIINA. Yhä kummempaa! Kuulkaa nyt.
HANNA. Kristiinalla sattui olemaan leivänpala taskussa, ja sen
Kristiina pani kahtia ja antoi toisen puolen minulle.
KRISTIINA. Ihmeellistä! Eriskummaista! Kuuleeko Grönlunti? -- Hanna,
minä olen myöskin nähnyt unta sinusta.
(Tampuurin kello soi.)
HANNA. Tampuurin kello!
(Poistuu oikealle.)
KRISTIINA. Grönlunti! Grönlunti ei koskaan ole tahtonut uskoa
unennäköjä. Nyt ei Grönluntin enää tarvitse epäillä. -- Niin, niin,
Grönlunti, löytyy kaikellaista tässä maailmassa, jota Grönlunti ei voi
kieltää, vaikka Grönluntin kirjat sanoisivat mitä.
GRÖNLUND. Kai, kai! Enhän minä olekkaan niin epäuskoinen, mutta, kuten
sanottu, minä näen harvoin unta. Siihen vaaditaan aivan eri
konstitutioni!
KRISTIINA. Ja se on mulla ollut pienestä pitäen. Niin, jos aina
noudatamme niitä viittauksia, jotka taivas meille unien kautta
lähettää, niin voimme elää sovinnossa kuin...
1:NEN POIKA. Päivälehti.
2:NEN POIKA. Nya Pressen.
KRISTIINA. Pojat! Aiotteko särkeä oven?
1:NEN POIKA. Minä tulin ensin.
2:NEN POIKA. Et, vaan minä.
KRISTIINA. Sus siunatkoon sitä vallattomuutta nykyisissä lapsissa.
(Hanna tulee takaisin.)
GRÖNLUND. Kuka tuli, Hannaseni?
HANNA. Kirje vaan herralle.
KRISTIINA. No, Hanna, kuule nyt tarkasti. Minun unennäköni on sinusta.
Minä olin olevinani suuressa kellarissa.
(Tampurin kello soi. Hanna poistuu oikealle.)
KRISTIINA. Suuressa kellarissa, Grönlunti, niin suuressa, ett'en voinut
nähdä toisesta päästä toiseen!
GRÖNLUND. Kai, kai!
KRISTIINA. Mutta odotetaan kunnes Hanna palaa. Tuo ikuinen oven
avaaminen on kärsimätöntä! Tietääkö Grönlunti, että huomenna on
syntymäpäiväni.
GRÖNLUND. Kai, kai! Silloin kai täytyy mun toimittaa Kristiinalle
kukkakimppu -- kai!
KRISTIINA. Juuri syntymäpäivänäni viisitoista vuotta takaperin tulin
tähän taloon -- olin vielä ihan nuori -- hyvä Jumala, nykyinen herrakin
silloin vielä oli nuori nallikka -- hänen isänsä vielä silloin eli --
voi, voi, kuinka aika kuitenkin menee.
7:mäs kohtaus.
Edelliset. Hanna. Antti (tulee sisään, kantaen vakkaa,
jossa on nisuleipää).
HANNA (tullen takaisin; menee suorastaan Antin luo, jonka vakasta
rupeaa latomaan leipiä pieneen leipäkoriin). No, hyvää päivää, Antti!
Missäs Antti nyt on viipynyt niin kauan?
ANTTI. Kas tässä, Hanna neitiseni! Täss' on kaikki mitä minun piti
tuoman torilta -- perunoita, kaalinpää, punajuurikoita ja monta muuta
hyvää. Prrr, on kylmä, kylmä, näetten, että tahtovat jalat jäätyä
kiinni lumeen, ja silloin ei juokse niin nopeasti. Mutta jos saisin
tippasenkin märkää, niin juoksisin toiste sujuvammasti.
HANNA (menee takalle ja kaataa kahvia Antille). Kas tässä, Antti, tässä
kahvia.
ANTTI. Eikö ryyppyä pistouvattaisi tämmöisessä pakkasessa.
KRISTIINA. Juokaa te kahvia vaan, Anttiseni, ja muistakaa: "Juomista,
joita voi tuottaa maa, on kahvi kaikista parhain, se vaikuttaapi niin
mahtavasti. Kiireestä kinterehesen asti" -- niinkuin kahvilaulussa
lauletaan.
ANTTI. No, sooromnoo, sanoi ryssä.
GRÖNLUND. No, mitä uutta kuuluu kaupungille? Antti on sukkela urkkimaan
kaikki päivän tärkeimmät tapaukset.
ANTTI (juoden kahvia). Suuria uutisia, suuria uutisia! Valkea on ollut
irti.
GRÖNLUND ja KRISTIINA. Valkea irti?
ANTTI. Niin, niin.
KRISTIINA. Enkä minä ole kuullut kellojen soittoa!
GRÖNLUND. Enkä minä liioin, minä nukun niin sikeästi. -- Mutta missä?
KRISTIINA. Missä? missä?
ANTTI. Vanhassa klinikassa.
KRISTIINA. Sus siunatkoon! Onko palanut sairaita?
ANTTI. Sairaita? Ei, ei sairaita ensinkään. Kaikki saatiin aikoinansa
muutetuiksi uuteen klinikkaan, mutta yksi lääkäri paloi.
KRISTIINA ja GRÖNLUND. Lääkäri? Se on mahdotonta!
ANTTI. Se on totta, ihan totta. Hän kuuluu olleen paha nukkumaan hyvin
sikeästi, eikä kukaan häntä muistanut, kun ruvettiin pelastamaan.
KRISTIINA. Siitä näette, Grönlunti, kuinka vaarallista tuo sikeä
nukkuminen on. Parempi on nähdä unta.
GRÖNLUND. Kai, kai! Mutta onko sitte koko klinikka palanut.
ANTTI (panee pois kahvikupin ja tekee lähtöä). Sitä en tullut
kysyneeksi; -- kiitoksia, Hanna! Täytyy lähteä taas. Tarvitseeko Hanna
puita?
HANNA. No, jos Antti toisi sylellisen, niin eipähän olisi haitaksi.
KRISTIINA. Meneppäs, Antti, ensin tuomaan lahtari Hacklinilta se
lihamöhkäle, jonka eilen sieltä tilasin.
ANTTI. Kyll' mennään.
(Menee).
GRÖNLUND. Luulenpa että Antti tekee meistä pilkkaa.
KRISTIINA. Mahdollista että ovat narranneet Anttia, mutta palatakseni
jälleen unennäkööni.
GRÖNLUND. Onko unennäkö pitkä, Kristiina?
KRISTIINA. Älkää mua keskeyttäkö, Grönlunti! Hanna, kuule nyt! Olin
siis suuressa kellarissa ja hoperoin peloissani sinne tänne. Yht'äkkiä
aukeaa ovi ja sisään astuu --
3:MAS POIKA. Uusi Suometar.
(Poistuu.)
KRISTIINA. Se on Grönlundin sanomalehti se. Kas tuossa. No mihin jäin
kertomuksessani. Niin -- olin kuin olinkin kellarissani -- ovi aukenee
ja sisään astuu --
GRÖNLUND (hymyillen). Kamarineitsyt!
(Menee hiljoilleen paikalleen.)
8:sas kohtaus.
Edelliset Rosamunda (astuu sisään viime repliikin kuluessa).
KRISTIINA. Niin, miksi ei -- (huomaa Rosamundan). Ah, vai niin,
(itseks.) -- no, tuolle en tosiaankaan kerro untani.
ROSAMUNDA (hyvin teeskenteleväisesti murtaen ruotsiksi ja lyhyesti).
Armollinen fröökynä käskee tuoda kahvin sisään.
HANNA (toimittaa kahvikantimelle leipää ja kaataa kahvia pieneen
kahvikannuun.)
KRISTIINA. Saisipa toki neitsytkin sanoa hyvää päivää tullessaan
kyökkiin.
ROSAMUNDA (nopeaan). Se on ihan tarpeetonta, kun näkee toisensa illasta
aamuun. --
GRÖNLUND (hymyillen). Niin, illasta aamuun -- ja neitsyt vihaa kaikkia
tarpeettomia sanoja!
ROSAMUNDA (heittäen ylenkatseellisen silmäyksen Grönlundiin). Ovatko
gasetit tulleet?
GRÖNLUND. Mitkä? Kasakat?
ROSAMUNDA. Tidningit, tidningit!
9:säs kohtaus.
Edelliset.
GRÖNLUND. Tuossa on!
ROSAMUNDA. Uusi Suometar sivistyneelle kamarineitsyelle! Hyi! Eikö
Hufvudstadsbladet ole vielä tullut?
4:JÄS POIKA. Hufvudstadsbladet!
ROSAMUNDA. Tuo tänne se, poika!
POIKA (poistuen ovessa). Ei ole aikaa!
(Paiskaa lujasti oven kiinni perästänsä.)
ROSAMUNDA (ottaa "Hufvudstadsbladin" ja rupee lukemaan). Vihityt
näkyvät olevan Jungfru Katariina Stenfelt och polisbetjenten Kristian
Springfot -- no, vihdoinkin sai tuo vanha sisilisko miehen --
Glansstrykerskan Gustava Lindén och konstförvandten Nikolai Boklund --
ha, ha, ha -- sekin herra katsoo enemmän tytön rahoja kuin sinisiä
silmiä. Kuollut vanha panttilainaaja Robertin kadulla, "till bittersta
sorg och saknad för hustru och många barn" -- ha, ha, ha, avatkoot
kassan ensin, niin kyllä suru pian haihtuu. (Soitetaan kaksi kertaa.)
Mutta varmaankin tulee loistavat hautajaiset. Grönlunti, pankaa silloin
mulle hevonen aisoihin. Minä tahdon katsoa prosessionia.
HANNA (kantaa Rosamundalle kahvikantimen, jossa kaikki on paikallaan).
Neitsyt, teitä soitettiin!
ROSAMUNDA (huolimatta Hannasta). "Född en son. Serafiina och Nikodemus
Buttenstubbe." Hm! Hm! Jos tahtoisin jotain sanoa, niin voisin, mutta
tyst min mun, så får du socker! (Soitetaan kaksi kertaa.) Mitäs
annetaan teaterissa tänään? (katsoo lehteen). "Frihetsbröderna". Hehei!
sinne pitää mun mennä.
HANNA. Teitä soitettiin, neitsyt!
ROSAMUNDA. Minä en tarvitse muistutuksia. Minä tiedän kyllä mitä mun
tulee animeerata! (tunnustelee vehnäleipiä, jotka Hanna on pannut
kantimelle ja pistää ne taskuunsa). Mun täytyy saada toisia leipiä.
HANNA. Mutta noista juuri armollinen fröökynä pitää.
ROSAMUNDA. Minä pidän niistä myöskin ja etsin fröökinälle ne, jotka
hälle tulee (menee leipäkorille ja ottaa toisia leipiä). (Soitetaan
kaksi kertaa.) Jaa, jaa! -- Armollinen fröökynä on huonolla homöörillä
tän'aamuna, mun tulee häntä virkistää, ja täytyyhän mun sentähden
kertoa hänelle tuon historian piikatyttö Hannasta, jonka tänään olen
saanut tietooni -- hän kyllä tulee virkistymään.
(Poistuu.)
HANNA (rupee uudestaan poimimaan lintuja).
KRISTIINA. Jumala varjelkoon sitä nimeä, jonka tuo kiukkunokka saa
hampaittensa väliin!
GRÖNLUND (joka sill'aikaa on katsellut Uutta Suometarta). Hevoseni ovat
paremmat kumppanit. Ne ovat mykät.
KRISTIINA. Mutta pitäähän mun kertoa unennäköni. Siis, minä olin
pimeässä kellarissa --