JUHO. Tyttö on minun, herra lakeija, tietäkää se, ja joka häntä liian
lähelle tulee, hänen panen minä noin!
(Tekee pantomimin).
ALFONS. Mitä roistoväen uhkauksia!
JUHO. Roistoväen tai ei; varokaa te kuivettuneita koipianne!
ALFONS. Näkyy, että olet tottunut seurustelemaan hevosten kanssa.
JUHO. Parempi hevosten kanssa kuin teidän kaltaisten! Hevonen on hyvä,
uskollinen eläin, mutta te olette kurja, vaivainen, mateleva
silmänpalvelija, jolle nyrkkinikin ovat vielä liian hyvät!
ALFONS. Mitä puheita rohkenet sinä?
JUHO. Mitä rohkenette te tyttöäni vastaan?
ALFONS. Minun ei enää sovi alentaa itseäni puhumalla sinua kanssasi!
JUHO. Se onkin paras, sillä yhdellä sormella muserran minä tuon
ravistuneen kehänne someroksi!
ALFONS (peitetyllä harmilla). Mutta saatpa minut tuntea! Minä ilmoitan
herralle miten elelet tytön kanssa; hän ei salli semmoista talossansa
ja käskee sinun etsimään paikkaa ja palkkaa muualta.
JUHO. Sen kyllä teistä uskon. Petos ja panettelu näkyy aina olleen
teidän erityinen toimenne!
ALFONS. Hyvä, hyvä, Talli-Jussi! Pian saat nähdä kenen kanssa sulla on
tekemistä!
(Poistuu.)
JUHO (huutaen hänen peräänsä). Häntäpalvelija, onkimato, konna!
HANNA. Voi, voi! Juho! Mitä tästä tulee?
JUHO (röyhkeästi). Miksi itket?
HANNA. Jos hän panee uhkauksensa toteen -- herra -- (äänensä kätkee
itkusta).
JUHO. No, mitä hänestä?
HANNA. Hän itse minua kiusaa -- ja jos hän saa tietää, että me
rakastamme toisiamme --
JUHO. Niin ajaa hän minut pois -- mitä sitten? Hyvä tallirenki saa
kaikkialla paikan.
HANNA. Ja jos sinä menet pois, niin jään minä yksinäni tänne ilkeiden
ihmisten kiusattavaksi.