Edelliset. Hortense. Toini. Albert. Edvin (perältä.) Nadinka (oikealta).
_Hortense_ (kiiruhtaa isänsä luokse antaen turkkinsa pudota
hartioiltansa.)
_Nadinka_ (ottaa turkit ja sanoo vieden sitä pois:) Fröökynä raukka!
_Valtioneuvos_ (suutelee Hortensen otsaa). Tervetullut taas, Hortense!
Mutta luulenpa näkeväni kyyneleitä sinun armaissa silmissäsi. Sinä olet
tullut liikutetuksi siitä kurjuudesta, jota näit.
_Hortense_ (hiljaa). Olen nähnyt kylliksi — kylliksi koko elämäkseni.
_Valtioneuvos_. Ole rauhassa, lapseni; näyttäydy iloiselta tänä iltana.
Me lähdemme huomenna, Hortenseni.
_Hortense_. Hellyytesi rankaisee minua, isäni. Aina muistan tätä iltaa.
(Menee perälle ja antaa Nadinkalle karvalakkinsa.)
_Albert_ (hiljaa Lotalle). Hän tahtoi kynttilöillä valaista tietämme
kotia, sanoit sinä? Jos olisit nähnyt hänen ihanan katseensa köyhäin
mökkilöissä, silloin olisit nähnyt valoa. Hän luuli ettei kukaan nähnyt
kun hän kätki kultarahoja Toinin yksinkertaisten lahjain joukkoon.
Älä koskaan ilmoita hänelle, että silmäni seurasi hänen armeliasta
kättänsä. Hän tulisi silloin araksi minua kohtaan, ja, hyvä Lotta,
siksi ei se tyttö koskaan saa tulla. (Eroaa.)
(Toini ja ruustinna tekevät vielä viimeisiä valmistuksia joulukuusessa.
— Valtioneuvos kävelee neuvottomana ja hiukan levottomana salin
toisessa päässä. Rovasti puhuu Edvinin ja Albertin kanssa.)
_Hortense_ (menee Lotan luokse). Te olitte oikeassa, Lotta, siellä
ulkona ei ollut niin pimeä. Taivas oli tähtikirkas, ja joka haaralle
näkyi pappila loistavan niin kauniisti sinun joulukynttiläsi valossa.
(Vielä epäillen melkein nöyrästi.) Oliko samoin silloin kun äitini
vietti joulua teidän luonanne?
_Lotta_. Jumala siunatkoon hyvää muistianne! Niin, hyvä neiti, juuri
samanlaisena kuin nyt näette vanhan pappilan joulupuvussa, oli se
isoisännekin päivinä ja äitinne ensimäisen ja ainoan kerran käydessä
meidän luonamme pieni tytär käsivarrellaan.
_Hortense_ (kumartaa päänsä). Se olin minä —
_Lotta_ (hetken vaiettua). Te olette niin hänen muotoisensa, että — —
_Hortense_ (ikäänkuin uneksien katsoen joulukuusta). Mistä tulee tuo
muisto — — luulen näkeväni hänet — — hieno kultainen ketju kaulassaan —
Oi kallis äitini! Sinä katsot alas lapsesi puoleen, jota rakastit.
(Lotta on vetäytynyt sivulle. Albert vie Edvinin alas etureunalle.)
_Albert_ (hiljaa Edvinille). No mitä jutteli Hortense sinulle tiellä,
koska hän näytti niin juhlalliselta?
_Edvin_. Mitäkö hän puhui minulle? Sitä en oikein muista, mutta
luulenpa että minä puhuin Lönnrotista, Snellmanista ja Runebergista.
_Albert_. Hm! — — Erittäin hauskaa seitsentoistavuotiselle Pietarin
tytölle. No mitä sanoi hän siihen?
_Edvin_. En minä tiedä, mutta hän kuunteli niin hartaasti, että nyt
vasta huomaan, ettei hän tainnut sanoa kahta sanaa koko matkalla.
_Albert_. Ja kumminkin on minua nimitetty suvun lörpöttelijäksi ja sinä
olet saanut käydä irroillasi! (Kääntyy ympäri kantapäillänsä.)
_Lapset_ (huutavat huoneestansa). Toini! Toini! Etkö jo ole kotona?
Tiedätkös, me emme voi enään kauemmin odottaa joulua!
_Toini_. Paikalla, siskoseni. Joulupukin täytyy ensin päästä sisään!
_Valtioneuvos_ (rohkaisten itseänsä). Mutta ennen sitä täytyy minun
suureksi ikäväkseni — —
_Rovasti_. No, mitä nyt, rakas veli, ei suinkaan ole tapahtunut mitään
ikävää?
_Hortense_ (keskeyttäen, kainosti, mutta pää pystyssä). Setä, täti,
Toini! Isäni on luvannut minulle kalliin joululahjan, mutta suurimman
osan siitä täytyy teidän lahjoittaa minulle —
_Ruustinna_. Suostumukseni saat edeltäkäsin.
_Hortense_ (tarttuen isänsä käteen ja katsoen ainoastaan häneen).
Siinä ei kylliksi, että olen pyytänyt häneltä saada jäädä tänne
kuukaudeksi. Tahdon houkutella isääni tulevaksikin jouluksi tuomaan
pienen suomalaisen tyttärensä tähän maahan, joka sille jo on tullut
niin rakkaaksi!
_Valtioneuvos_. Rakas, rakas lapseni!
_Rovasti_. Tervetulleet, koska hyvänsä tulette!
_Ruustinna_ (suudellen Hortensen poskea). Tervetullut äitisi luokse!
_Albert_ (suutelee Hortensen kättä). Ja joulupukkisi luokse, rakkahin
Hortense, sillä siksi rupean minä täksi iltaa! (Juoksee perälle.)
_Lotta_ (pukee sukkelasti hänet joulupukiksi).
_Toini_ (avaa oven lasten huoneesen). Nyt on joulu tullut!
(Pienokaiset juoksevat sisään, seisahtuvat, katselevat hämmästyneinä
joulukuusta ja joulupukkia. Hortense nostaa nuorimman lapsen syliinsä
ja näyttää sille joulukuusta.)
(Esirippu alas.)