Zarathustran esipuhe.
1.
Kun Zarathustra oli kolmikymmenvuotias, jätti hän kotiseutunsa ja
kotiseutunsa järven ja läksi vuorille. Täällä hän nautti hengestään
ja yksinäisyydestään eikä väsynyt kymmeneen vuoteen siihen. Mutta
viimein hänen sydämensä muuttui, -- ja eräänä aamuna hän nousi
aamuruskon aikaan, astui auringon eteen ja puhui sille näin:
"Sinä suuri tähti! Mitä onnea sinulla olisi, jos ei olisi niitä,
joille loistat!
"Kymmenen vuotta tulit sinä ylös tänne luolaani: sinä olisit
valoosi ja tähän tiehen kyllästynyt ilman minua, minun kotkaani ja
käärmettäni.
"Mutta joka aamu me sinua varroimme, otimme sinulta pois liian ja
siunasimme sinua siitä.
"Katso! Minun viisauteni on yltäkylläinen kuin mehiläinen, joka on
liiaksi koonnut hunajaa, minä tarvitsen kurkottavia käsiä.
"Tahtoisin lahjoittaa ja jakaa, kunnes ihmisten viisaat kerran taas
hulluudestaan ja köyhät kerran taas rikkaudestaan riemuitsevat.
"Sitävarten minun täytyy astua syvyyteen, niinkuin sinäkin iltaisin
teet meren taa mennessäsi ja vielä Tuonelalle valoa tarjoot, sinä
yltäkylläinen tähti!
"Sinun laillasi minun täytyy laskeutua, kuten ihmiset sanovat, joiden
luo lähteä tahdon!
"Siunaa siis minua, sinä levollinen silmä, joka kadehtimatta voit
katsoa liikaakin onnea!
"Siunaa sitä maljaa, joka tahtoo yli laitojensa kuohua, jotta vesi
siitä kultaisena valuisi ja kaikkialle kantaisi sinun onnesi
kuvastelun!
"Katso! Tämä malja tahtoo jälleen tyhjentyä, ja Zarathustra tahtoo
jälleen tulla ihmiseksi."
-- Näin alkoi Zarathustran laskeutuminen.
2.
Zarathustra astui yksin alas vuorta eikä kukaan kohdannut häntä.
Mutta kun hän saapui metsiin, seisoi äkkiä hänen edessään vanhus,
joka oli jättänyt pyhän majansa, etsiäkseen juuria metsästä. Ja näin
puhui vanhus Zarathustralle:
"Ei ole outo minulle tämä vaeltaja: monta vuotta sitten kulki hän
tästä ohi. Zarathustra oli hänen nimensä; mutta hän on muuttunut.
"Sillä kertaa sinä kannoit tuhkasi vuorille: tahdotko tänään kantaa
tulesi alas laaksoihin? Etkö pelkää murhapolttajan rangaistusta?
"Niin, minä tunnen Zarathustran. Kirkas on hänen silmänsä, eikä hänen
suunsa kätke yhtään saastaa. Eikö hän kulje tietänsä kuin tanssiva?
"Muuttunut on Zarathustra, lapseksi on Zarathustra tullut, herännyt on
Zarathustra: mitä tekemistä sinulla nyt on nukkuvien joukossa?
"Kuten meressä elit sinä yksinäisyydessä, ja meri kantoi sinua. Voi,
sinä tahdot maihin astua? Voi, sinä tahdot jälleen itse laahata
ruumistasi?"