Fusi Aronson oli sytyttänyt tuleen pajupuita sinä päivänä, kasketakseen
maapalstan, jota hän ensi vuonna aikoi viljellä. Pajut kasvoivat
kosteassa maassa, missä ruoho oli hyvin pitkää. Pimeys yllätti hänet
ennenkuin hän oli saanut työnsä tehdyksi, ja hän sammutti huolellisesti
tulen jäljet. Hän oli alottanut kaskensa Calebin metsäpalstan puolelta
— samaisen metsän, joka aikaisemmin oli ollut hänen omansa. Hän oli
varmasti vakuutettu siitä, ettei ainoatakaan kipinää ollut jäänyt
kytemään sille puolen. Mutta päivä oli ollut tyyni ja petollinen.
Illalla nousi tuuli.
Kytevä tuli paksun palaneen ruohon alla alkoi hehkua. Jäljelle jäänyt
kuiva heinä antoi tulelle virikettä — se levisi pajujen juurien
alitse ja tuuli kuljetti sen metsään. Koska Fusin kaskesta oli
noussut savun hajua kaiken päivää, niin ei Sandbon kotiväki ollut
siitä milläänsäkään. Ja tuuli puhalsi suoraan etelään, niin ettei
hajua tuntunut Garen farmille saakka, joka oli lännen puolella. Mutta
hämmästyttävän lyhyessä ajassa tuli kohosi kuin liekehtivä höyhenviuhka
taivasta kohti ja hyökkäsi etelään päin.